Koira ihmiset

jjeppp

Hei!

Olen tässä puolitoista vuotta ollut koiran omistaja, koirani on siis 1½ vuotias. On selvää, että kaikilla ihmisillä on omat tapansa kouluttaa koiraansa, kaikki ihmiset ja koirat ovat erilaisia. Yritän siis ymmärtää kaikkia ja olla puuttumatta muiden asioihin. Olisi kuitenkin mukava, että muutkin yrittäisivät samaa.

Tietysti se on vähän hankalaa, jos jotkut ihmiset antavat koiransa moikata toista koiraa ja toiset taas eivät. Sitä pitäisi kysyä eikä vaan päästää hihnaa pitkäksi. Minulle on käynyt monesti niin, että omistaja vaan päästää hihnan pitkäksi tms. Enkä itse tykkää, koska oma koirani pistää heti leikiksi ja haukkuu. Minä koulutan niin, että koirien tapaaminen ja leikkiminen ja haukkuminen tapahtuu koirapuistossa/vapaana. Hihnassa ollessa pyrin siihen, että ei leikitä tai innostuta liikaa, vaan tehdään kontaktiharjoituksia yms. Mutta vastaantulevat eivät ymmärrä, vaan alkaa hirveä tenttaus, että miksi näin, koirien pitää saada ottaa kontaktia muihin ja haukkua. Yllätys yllätys, heillä on sellainen koira joka ei hauku. Sitten on myös vastaantulevia, joilla on tosi rauhallisia ja hiljaisia koiria ja sitten jos minun koira muutaman kerran haukahtaa (se siis innostuu kyllä muista koirista, kun kontaktiharjoitus ei mene ihan nappiin ja silloin haukahtaa ja vetää innoissaan), niin sitten saan äkäistä tuijotusta vastaantulevalta.

Haluaisin vaan käydä lenkillä rauhassa, ilman arvostelua. Ei kuitenkaan ole mikään ongelmakäyttäytyvä koira, kun ei räksytä taukoamatta tai ole aggressiivinen..tms. Olen kokenut myös koirapuistossa pari kertaa vertailua ja arvostelua, siellä jotkut eivät tykkää, että koira haukkuu ja on tosi innokas. Se on hassua. Siellähän on tarkoitus leikkiä? En yritä tehdä koirastani mitään täydellistä käyttäytyjää kun se on minulle seurakoira, kunhan perustouhut onnistuu hyvin, se riittää. Voi olla, että otan kommentit väärin, en tiedä.

Oletteko itse kokeneet samaa / Mitä mieltä asiasta?

3

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keltainen rusetti

      Laita taluttimeen keltainen nauha, niin muut tietävät, että tahdotte kulkea rauhassa.

      Googlettamalla saat lisätietoja.

    • Meidän koirat ei leiki kuin tuttujen ja luotettavien koiraystävien kanssa
      ja keskenään tietenkin peuhaavat. Räkyttäville vastaantulijoille nuo
      ovat lähinnä välinpitämättömiä, kunhan ei iholle tuppaudu, ei hauku takaisin.

    • Keltainen nauha olisi kyllä kätevä merkki muille jättää rauhaan, mutta kuinkahan moni ihminen tietää mitä se tarkoittaa? Veikkaan ettei kovin moni... Olen 30v elämäni aikana nähnyt sellaisen vain yhden kerran, ja kuitenkin ihmisiä jotka haluavat lenkittää koiransa rauhassa, on paljon enemmän. Toisaalta jos niitä käytettäisiin enemmän mainitussa tarkoituksessa, ihmiset alkaisivat tajuta mitä se tarkoittaa..?

      Oma koirani ei yleensä edes kiinnostu muista koirista eikä metelöi tai kisko hihnassa vaikka kiinnostuisikin, mutta jos se osoittaa että haluaisi käydä tervehtimässä, kysyn omistajalta saanko päästää lähemmäksi. Mutta jos vastaantuleva koira riuhtoo ja mekastaa hihnassaan jo kaukaa tai omistaja osoittaa jo kaukaa ettei kaipaa kontaktia, komennan koirani seuraamaan ja ohitamme kaikessa rauhassa.

      Meillä päin ei ole koirapuistoja lähimaillakaan joten koirien väliset tapaamiset tapahtuvat väkisinkin lenkkien yhteydessä. Edellisessä asuinpaikassani niitä oli useampikin, mutta ei tuo niissä viihtynyt. Sen verran tuli kuitenkin käytyä, että minäkin huomasin joidenkin ihmisten tuohtuvan jos jonkun koira erehtyi siellä haukkumaan. Minusta se on älytöntä ja viittasin sille kintaalla kuten muutkin. Koirapuistothan ovat olemassa sitä varten, että koirat saavat siellä riekkua mielensä mukaan (tiettyyn rajaan asti)!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      170
      2071
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      37
      1455
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1154
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      902
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      846
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      250
      814
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      782
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      735
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      713
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      198
      634
    Aihe