Yle Teksti-TV Sivu 164/1
TALOUS YLE24 KESKIVIIKKO
Valtrassa laajat yt-neuvottelut
Traktorinvalmistaja Valtra aloittaa
kaikkia henkilöstöryhmiään koskevat yt-
neuvottelut. Valtra työllistää Suomessa
noin 1 500 henkilöä.
Lisäksi yhtiön Suolahden tehtaan
valmistuskapasiteettia leikataan
kahdella viikolla. Näistä toinen on
lomautusviikko ja toinen talviloma-
viikko.
Valtra kertoo tiedotteessaan, että
maataloustraktorien menekki yhtiön
päämarkkina-alueella Euroopassa on
polkenut paikallaan.
Kaupan hiljentymiseen on vaikuttanut
mm. syksyn 2003 heikko taso.
Kepu alasajaa kotimaisen traktorituotannon (kauppa tapahtui kepun ollessa hallituksessa !!)
16
437
Vastaukset
- Nettiviikari
Yksikin keskustalaisisäntä perui sanomalehti Keskisuomalaisessa julkisesti traktoritilauksensa Valmetilta, kun Tarja Halonen predidenttiehdokkaana vieraili Valmetin tehtaalla.
Fergusonin tehtailla Halonen ei käynyt ja niinpä isäntä ajelee nyt onnellisena fergullaan.
Halonen saa paljon pahaa aikaan. - Näin on
Valtran uusi omistaja osti nimenomaan tuotantokapasiteettia läheltä markkina-alueitaan. Valtraa siis ei ostettu saneerattavaksi eikä lopetettavaksi.
Ennen kuin syytetään Valtran myyjää, kannattaa katsoa, onko Euroopan kokonaisysynnän paikalleen jämähtäminen traktoreissa tilapäinen ilmiö, sillä uskoakseni Valtran mallit ovat olleet kilpailukykyisiä, eli markkinaosuuden laskusta ei liene kyse. - Ja jos näin olisi, niin uusi omistaja varmaan investoisi tuotekehittelyyn, koska tehtaan sijainti on omistajalle edullinen.
Keskustan syytäminen on minusta ennenaikaista. Sama yt-neuvottelu olisi ollut edessä omistajasta riippumatta, jos menekkiongelmien syynä on Euroopan kysynnän laantuminen.- Palkkoja alennetaan
Tehdasta ei tarvitsisi lopettaa.
Palkka olisi silti parempi kuin työttömyyskorvaus.
- Kallio
Työttömyys vähenee ja työllisyysaste nousee, vai? Voisiko kepu tehdä välikysymyksen itselleen? Kysymyksen voisi muotoilla vaikka seuraavasti: Mitä hallitus aikoo tehdä valtionyhtiössä toimivien työntekijöiden työsuhteiden - ja työehtojen säilyttämiseksi?
- Kunhan kysyn
Olisiko vasemmistoliiton työllisyyspolitiikka, että kaikki yhtiöt valtiollistetaan ja valtio maksaa kaikkien hyvän palkan ja veroaste on nolla?
Napuri teki kokeilun, mutta lopetti sen ikävin jälkiseurauksin jo 15 vuotta sitten. - Kallio
Kunhan kysyn kirjoitti:
Olisiko vasemmistoliiton työllisyyspolitiikka, että kaikki yhtiöt valtiollistetaan ja valtio maksaa kaikkien hyvän palkan ja veroaste on nolla?
Napuri teki kokeilun, mutta lopetti sen ikävin jälkiseurauksin jo 15 vuotta sitten.Keskustalaiseen politiikan tekoon liittyy vahvasti valehteleminen. Vaalien alla kaikki saavat mannaa taivaasta. Vaalien jälkeen Keskustan käytännön politiikka näyttäytyy irvokkaassa valossa: bensavero ei laske, ruuan alv. ei laske, jne. Epäonnistuneen politiikan seurauksia sitten peitellään kurittamalla ja myymällä valtionyhtiöitä.
- Kunhan kysyn
Kallio kirjoitti:
Keskustalaiseen politiikan tekoon liittyy vahvasti valehteleminen. Vaalien alla kaikki saavat mannaa taivaasta. Vaalien jälkeen Keskustan käytännön politiikka näyttäytyy irvokkaassa valossa: bensavero ei laske, ruuan alv. ei laske, jne. Epäonnistuneen politiikan seurauksia sitten peitellään kurittamalla ja myymällä valtionyhtiöitä.
Viestini sisälsi kysymyksen vasemmistolaisesta talouspolitiikasta. Mikset vastaisi siihen?
Keskustasta enmme nimittäin ole ollenkaan eri mieltä. - Kallio
Kunhan kysyn kirjoitti:
Viestini sisälsi kysymyksen vasemmistolaisesta talouspolitiikasta. Mikset vastaisi siihen?
Keskustasta enmme nimittäin ole ollenkaan eri mieltä.Minä en kannata yritysten valtiollistamista, vaan olen säännellyn markkinatalouden ihailija. Säännellyn markkinatalouden peruskiviä ovat yritysten toimintaympäristön varmistaminen ja työntekijöiden (kansalaisten) oikeuksien tinkimätön kunnioittaminen. Sanalla sanoen sopimusyhteiskunnan korottaminen ahneuden yläpuolelle.
Kepulainen politiikka kulkee tuulien mukana, siksi siitä on huomautettava. - Kunhan kysyn
Kallio kirjoitti:
Minä en kannata yritysten valtiollistamista, vaan olen säännellyn markkinatalouden ihailija. Säännellyn markkinatalouden peruskiviä ovat yritysten toimintaympäristön varmistaminen ja työntekijöiden (kansalaisten) oikeuksien tinkimätön kunnioittaminen. Sanalla sanoen sopimusyhteiskunnan korottaminen ahneuden yläpuolelle.
Kepulainen politiikka kulkee tuulien mukana, siksi siitä on huomautettava.Kannatan hieman pidemmälle menevää liberalismia, jossa on selkeä työnjako valtion ja yritystoiminnan välillä: valtio huolehtii edellytysten aikaansaamisesta ja sääntelee asioita talouspolitiikalla ja lainsäädännöllä ja yksityinen sektori vastaa kaikesta yritystoiminnasta.
Sopimusyhteiskunnassa luotan lainsäädännön antamiin puitteisiin sekä siihen, että vapaa kilpailu riittävän monien toimijoiden välillä (ei siis valtionyhtiöitä, monopoleja eikä harvojen suuryritysten valtaa) saa myös työmarkkinat toimimaan, jolloin sopijapuolina ovat ne tahot, jotka ovat lähinnä toisiaan: työnantaja ja yriytyksen työntekijät yhteisönä, molempien edustamat toimialakohtaiset liitot ja vasta isompien puitteiden kohdalla nykyiset keskusjärjestöt, jos niitä jatkossa enää edes tarvitaan, muuta kuin jonkinlaisina neuvottelukuntina tai asiantuntijaeliminä.
Kun päätösvallan ja sopimisen liiallinen keskittäminen ei missään organisaatioissa edistä reagointiherkkyyttä muuttuvaan ympäristöön, vaan aiheuttaa enemmän ongelmia, tulisi minusta työmarkkinoillakin viedä sopimista sinne, missä ovat ne joiden elämään sopiminen eniten vaikuttaa.
- Tämä on
Sossupolitiikka tuhoaa kaiken.
- Verbatum
Konsultti Esko Aho oli päältäpäsmärinä ryhmässä, jonka tarkoitus oli ostaa Kone Oy:ltä tämä traktoritehdas.
Mahtoikohan Esko Aho kuitenkin toimia Agco:n agenttina kun tehdas sitten meni amerikkalaisille? Oliko Esko Aho USA:ssa ollessaan solminut suhteita, joiden perusteella hän oli viidennen kolonnan mies?
Joka tapauksessa tässäkin diilissä Esko Ahon vaikutus oli tuhoisa.
Toivottavasti Esko Aho ei kunnon keputapaan tuhoa nyt myös Sitraa...- KMa
tiedot jotka todistavat väitteesi oikeaksi Ahon suhteen.
- KMa
on monet valittaneet viljelijöiden ajavan uusilla traktoreilla. Nyt kun viljelijät ovat vähentäneet niiden ostamista valitetaan taas, päättäkää jo mitä oiken haluatte.
Minun mielestäni KONE ei ostanut valtraa vuonna 2003. - mvv
Valtra myytiin tälle suurelle Aggolle.Traktorien kehitystyö on nykyään erittäin kallista toimintaa,ei Valtra olisi siihen enää yksin pystynyt.Esim. vaihteisto on Valtrassa vähän jäänyt jälkeen kehityksestä,siihen luulisi nyt saavan apua pääomistajalta.
Traktorin ja muiden maatalouskoneiden valmistus on mahdollista vain jos täällä on voimakasta maataloutta,senkin takia on maataloudesta pidettävä hyvä huoli,muuten työpaikat katoaa.- KMa
mieltä.
- Ämpäri täynnä
Ostot olen pistänyt minimiin ja annan demareille samalla mitalla.Koneet yms. saa tarvittaessa vaikka suoraan ulkomailta.Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.Kommareille potku perseelle vain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399