http://tp83.puheenvuoro.uusisuomi.fi/138138-hallitus-valikysymyskeskustelussa-sivuraiteella
Olen muuten henkilökohtaisesti sitä mieltä, että ottaen huomioon valitun eurokriisin hoitamisen tien, joka johtaa liittovaltioon, Suomen tulee itse ottaa ja erota talous- ja rahaliitosta. Se on Suomelle kansantaloudellisesti ja yhteiskuntapoliittisesti ainut kestävä tie. En kannata mitään tukipaketteja, en edes IMF:n kautta, mutta se täytyy joka tapauksessa todeta, että IMF:ssä Suomen rahoituksen osuus on normaalisti 0,53% eli kyse on aivan eri suuruusluokasta kuin mihin Suomi nyt on EVM:n, ERVV:n, EKP:n ja kahdenvälisten lainojen myötä sitoutunut
Olen muuten henkilökohtaisesti sitä mieltä, että ottaen huomioon valitun eurokriisin hoitamisen tien, joka johtaa liittovaltioon, Suomen tulee itse ottaa ja erota talous- ja rahaliitosta. Se on Suomelle kansantaloudellisesti ja yhteiskuntapoliittisesti ainut kestävä tie. En kannata mitään tukipaketteja, en edes IMF:n kautta, mutta se täytyy joka tapauksessa todeta, että IMF:ssä Suomen rahoituksen osuus on normaalisti 0,53% eli kyse on aivan eri suuruusluokasta kuin mihin Suomi nyt on EVM:n, ERVV:n, EKP:n ja kahdenvälisten lainojen myötä sitoutunut
Vastaukset 13
Vanhimmat
Espanjan tilanne siirtyi perjantaina huonosta kamalaan, niskalenkkiyrityksestä huolimatta. Hallitus peräänkuulutti oppositiolta vaihtoehtoja ja selkeää kantaa ajaessaan läpi Espanjan tukipaketin hyväksymistä - kohteliaasti sanottuna harhaanjohtavilla tiedoilla.
Investointipankki JP Morganin analyytikot arvioivat Suomen euroalueesta eroamisen vaikutuksia, eivätkä nähneet isoja ongelmia, muuten kuin poliittisesti - ne, joille Suomen varat kelpaavat, eivät tietenkään tykkäisi tällaisesta ratkaisusta. Lisäksi mahdollinen 'Fixit' eli Suomen lähtö murtaisi tabut, että euroalue on ikuinen sekä euroon kuuluminen on ihanaa - ainoastaan luuserit eivät siihen kuulu.
JP Morgan toteaa, että huonoin tilanne Suomen kannalta olisi, että lähtijöinä olisi joukko ns. kriisimaita, jotka jättäisivät laskunsa maksamatta. Sen takia lähteminen nyt pienentäisi myöhemmin syntyviä tappioita tuntuvasti
Lähde US
__________________________________________________________
Tämän mukaan Suomen pitäsi erota ensin, miksi meillä ei toimita,
eikä edes keskustella asiasta.
Toistetaan vaan valhetta, EU:sta ei voi erota, ja kansa uskoo,
missä meillä on puolueeton media?.
http://yle.fi/uutiset/suomalaiset_tyrmaavat_eu-talousliiton_tiivistamisen/6590823
Niin, Suomalaiset ei halua tiivistää mutta tuon mukaan ei haluta
erotakaan, ja se johtuu tiedon puutteesta ja hallituksen pelottelusta,
kaikki valtamediat vaikenee asioista joista nyt pitäisi puhua,
viimeistään,eu tulee hajoamaan, siksi pitäisi poistua nyt, ensimmäisenä.
YLE verovaroin rahoitettu, on vain hallituksen äänitorvi, kaikenlaisia
paneeleita järjestetään, tyhjänpäiväisiä, joita en viitsi edes katsoa,
mutta kriittistä keskustelua EU:n hyödyistä ja haitoista ei käydä,
keskustelua jossa olisi mukana eu puoltajat ja vastustajat, se keskustelu,
montakin, pitäisi käydä nyt, oikean tiedon saamiseksi.
Ja kuinka luotettavia on gallupit kun noin 30% ei kantaansa kerro,
eikä osallistu vaaleihin?
Kun liityttiin eu:niin sanottiin että siitä seuraa tyätä Suomelle.
Kuinka on käynyt.
Ja edelleen kun tuetaan kriisimaita hallitus sanoo on autetta-
va, jotta kriisi ei laajenisi ja työpaikat pysyisivät Suomessa.
Kaikki puheet päin prinkkalaa.
Kreikan ym. vaikeuksissa olevien auttaminen ei auta niiden
maiden kansalaisia mitenkään, kun avut menevät suoraan
Saksan ja Ranskan pankkien velkoihin ja koviin korkoihin.
Suomi ottaa vaan lisää velkaa ja ajaa Suomea alas, jotta
saa pelastettua Saksan ja Ranskan pankit.
Missä on sijoittajan vastuu??
Jos lainaa, eikä lainanottaja pysty maksamaan pitäköön
lainanantaja tappionaan, eikä sälytä toisten maksettavaksi.
Suomalaiset elättävät täällä suomen kulttuuriin sopimattomia
jotka eivät halua tehdä työtä; ovat vaan veronmaksajien
elätettävinä, päätavoitteena lisääntyminen, pian ovat enemmistönä, kun tuota tahtia jatkuu lisääntyminen.
On turhauttavaa katsoa kauppakeskusten käytävillä kun
nuoret miehet kädet taskuissa kuljeksivat päivät pitkät ja
kun ilta koitaa, naisten ovet alkavat paukkua tiuhaan tahtiin.
Ei ole aikomustakaan sopeutua maahamme, vievät vaan
suomalaisilta suurine perheineen asunnot.
Pääkaupunkiseudulla on asunnottomina oman maan kansalaisia kun sosiaalitoimen rahat menevät s. omalien
elatukseen ja ylläpitoon; kaikki ilmaista.
Tämä meno ei voi jatkua, otetaan velkaa velan päälle ja siitä
elätetään somalit ja autetaan e-euroopan maita, jotta pysty-
vät suoriutumaan veloistaan Saksan ja Ranskan pankeille.
Kaikki tämä "lysti" jää nuorille ja tuleville sukupolville mak-
settavaksi.
JOTAKIN ON TEHTÄVÄ!
kohonneiden vuokrien takia
persujen yhtenäisyys koskee lähinnä vaikenemista soini-säätiöstä.
muuten persut ovat kuin ripuliuloste.
Persut luulevat yhä, että joku haluaisi tehdä hallitusyhteistyötä heidän kanssaan. Mutta sori vaan, ei halua. persujen kanssa ei voi twhdä luotettavia sopimuksia, kuten Soinin pettämä lupaus Tiilikaiselle osoitti. ja saarakkalat huutelevat mitä sattuu.
Suomalaiset pääkaupunkiseudulla ilman asuntoa kohonneiden vuokrien takia. Korjaus edelliseen kirjoitukseen jossa sanat
(kohonneiden vuokrien takia siirtynyt alimmaiseksi)
Lainaus Kauppalehdestä
Vihreiden kansanedustajan Osmo Soininvaaran mukaan eurokriisi on maksanut Suomelle jo yli sata miljardia euroa.
Velkakriisin hoito Euroopassa nostattaa yhä enemmän arvostelua. Vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara liittyy tyrmääjien joukkoon. Soininvaaran mielestä Euroopassa on keskitytty riitelemään ”pikku rahoista”. Se on tarkoittanut Euroopan talouskasvun pysähtymisen, mikä voi kestää vuosikymmeniä. Suomelle kriisi on aiheuttanut ison laskun.
”Suomelle eurokriisi esimerkiksi on maksanut jo yli sata miljardia, vaikka erilaiset vakuudet ja velkamaiden lainoitukset ovat tuottaneet toistaiseksi vain voittoa.”
Soininvaara laskee, että menetettynä tuotantona Suomi häviää pari miljardia euroa joka kuukausi ja tahti vain kiihtyy.
Hallituspuolueet tuhoavat Suomen talouden vauhdilla, ja täälläkin räksytetään jostain säätiöstä, eikö nyt pitäisi olla jokin tärkeysjärjestys?
Toivon koko eduskunnan huutelevan yhteen ääneen Saarakkalan
kanssa, jopa Soinin olisi syytä muuttaa näkemyksiään?
Onko edustajamme täysin tietämättömiä, vai miksi he haluavat
tuhota oman maansa?
Onko Saarakkala yhä kova Hitlerin ihailija? Tähän on tälläkin palstalla odotettu pitkään turhaan vastausta. soiniWätykset; nyt sopii vihdoinkin vastata.
lue tuolta niin selviää http://www.saarakkala.fi/
Odotan yhä selkeää vastausta: Onko Saarakkala yhä yhtä kova Hitlerin ihailija, kuin mitä hän oli jo alle 20-vuotiaana?? On turha lässyttää, ettei tämä väite pidä paikkaansa. Tähän kysymykseen vastaaminen on olennaista, ei saarakkalan byrokraattiset lässytykset.
En ole kuullutkaan koko asiasta,joten todista väitteesi. ja se mitä
joku on teini-iässä ei tarkoita loppuelämää, mikäli minä yhtään tunnen
histotiaa ja natsivainoja,(olen lukenut aiheesta kymmeniä kirjoja ja
katsonut monta dokua ja elokuvaa) niin eikö juuri Hitler halunnut koko
euroopan yhdeksi valtioksi, Saksan alaisuuteen?
Jos siis Saarakkala on Hitlerin ihailija, niin miten hän haluaa Suomen
pois tuosta Hitlerin suunnittelemasta suurvaltiosta?
Jäljellä on parikin vaihtoehtoa, joko hän ei ole ollutkaan mikään Hitler fani,
tai sitten hän on muuttanut mieltään?
Suurempi ongelma onkin nyt siinä miten kaikki muutkin k,edustajat
saataisiin luopumaan tuosta Hitlerin unelmasta, jota täyttä päätä
toteutetaan?
Vastatkaa nyt tähän, se mikä on ollut ei ole niin tärkeää, kuin se mitä on nyt, tällä selvityksellä olisi jo kiire.
Eroon eu:sta ja hemmetin äkkiä.
Soinin silmissä Saarakkalan osakkeet ovat romahtaneet. Tätä vaaliohjelmaa Saarakkala esitteli tosissaan. Heti vaalien jälkeen Soini leimasi kyseisen vaaliohjelman pelkäksi vitsiksi. Niin toimitaan soinidiktatuurissa.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Perussuomalaisten ohjelmajohtaja haluaa puolueet päättämään taiteesta/1135264271754
Kuntien kasvavat taloudelliset ongelmat ovat seurausta EU:n ohjaamasta politiikasta, jota eduskunta ja hallitus toteuttavat. Nämä ovat vetäytyneet vastuustaan peruspalvelujen rahoituksessa ja siirtäneet kunnille lisää velvoitteita.
Terveydenhoitoa ja muita peruspalveluja lamauttava kriisi on korjattavissa vain hallituksen ja eduskunnan päätöksillä, joilla kunnille maksetaan niiden tarvitsemat riittävät valtionosuudet. Jotta tämä on mahdollista ja jotta Suomessa voidaan toteuttaa inhimillistä ja oikeudenmukaista politiikkaa, on palautettava maamme itsenäinen päätösvalta. Se tapahtuu irtautumalla suuryritysten etuja ajavan EU:n määräysvallasta eduskunnan päätöksellä. Parasta kuntalaisten etua ajavaa politiikkaa on EU-jäsenyyden vastustaminen ja maamme oman päätösvallan vaatiminen!
http://ipu.fi/itsenaisyyspuolue-on-oiva-vaihtoehto-2012-kunnallisvaalit/
Vaalit on ohi ja tilanne entistä huonompi, kuntapalvelut yhtiöitetään
ja kaikki eduskuntapuolueet on hyväksymässä tuon touhun,
vain muutama yksittäinen edustaja on toista mieltä, eikä heidän
mielipiteillään ole painoarvoa.
Tulkaa mukaan IPU:n toimintaan,Suomen parhaaksi.