Olen vielä kotona asuva vajaa 18v opiskelija. Ongelmani on tuo otsikossa manittu. En ole syrjäytynyt, vaikka syrjäytymistä(kin) pelkäänkin, enkä ole erityisen sosiaalisesti aktiivinenkaan.
Tänäänkin olen ollut koko päivän kotona, kun aamulla tuli ylittävä ilmotus työssäoppimispaikasta, että saan olla vapaalla tämän päivän. Aamusta asti päivä on ollut yhtä kellon kyttäämistä, en keksi mielekästä tekimistä, murhedin vain kaikkea. Mulla on muutova hyvä kaveri joita nään ainakin viikottain, mutta tänään ei huvita nähdä ketään. Ei siksi että olisin masentunut, vaan siksi että joinain päivinä vaan kaipaa omaa rauhaa. Olen siksi kotona.
En vain tahdo kestää neljän seinän sisällä oloa. Inhoan aloillani oloa. Siksi teen joka päivä parin tunnin iltalenkin, niin että niinäkään päivinä kun en nää ketään kaveria, tai ole koulussa (iltalukiossa) ei tarvitsisi olla kotona illalla.
Sen sijaan tieheä kulkeminen tuntuu olevan edellytys mielenterveyteni säilymiselle. Kun kuljen paikasta toiseen, tuntuu että murheet ja yleinen ahdistuneisuuden tunne kaikkoaa, tai häviää kokonaan. Ilmeisesti huomioni kiinnyttyy ulkoisiin asioihin oman pään sisäisten sijaan, kun olen poissa kotoa. Ei siksi ole sattumaa, että opiskelen logistiikkaa ammattikoulussa ja vielä yli 30km päässä kotipaikkakunnastani. Tai että ylipäätään käyn kahta koulua...
Tietysti joku voisi ehdottaa mulle jotain harrastusta lenkkeilyn lisäksi, mutta se ei ratkaise tätä ongelmaa, kuten ei särkylääke poista kivun aiheuttajaa, ainoastaan estää kivun tunteen tulemisen. Fakta kuitenkin on, että joudun jokatapauksessa viettämään elämäni aikana päiviä kotona. Olen hyvin harvoin kipeä, mutta pari viikkoa sitten olin, ja itku kurkussa, kuin pieni lapsi valitin äidilleni, että pääni hajoaa, jos joudun olemaan useamman _päivän_ kotona. No en onneksi joutunut...
Olen kyllä luonteeltani neuroottinen ja murehtinut pienestä pitäen ties mitä. Ala-asteella mulla oli nukahtamisvaikeuksia, koska murehdin joka ilta sängyssä tunnin pari aina jotain. Esim. teoreettista mahdollisuutta siitä, että sairastun vaikka juuri tällä hetkellä syöpään.
Viime vuonna suurin murehtimisen aiheeni oli että loppuelämäni tuntuu jotekin laimealle, koska tajusin todellisuuden olevan luonteeltaan neutraali. Lakkasin stressaamasta siitä kun tajusin subjektiivisenkin todellisuuden olevan todellista. (=sarjassamme järjettömmät murehtimisen aiheet).
Perusmielialani on jotenkin epämääräisellä tapaa ahdistunut, ja tuntuu hakevan loputtomalle ahdistukselle aina jonkun em. kaltaisen kohteen. Siksi murehdin asioita.
Kiva jos joku jaksoi lukea koko viestin. Haluaisin tietää onko muita samankaltaisesta ongelmasta kärsiviä? Ja että oletteko päässet eroon ongelmasta, jos miten? Vai onko niin, että neuroottikko on hautaan saakka ahdistunut?
Tänäänkin olen ollut koko päivän kotona, kun aamulla tuli ylittävä ilmotus työssäoppimispaikasta, että saan olla vapaalla tämän päivän. Aamusta asti päivä on ollut yhtä kellon kyttäämistä, en keksi mielekästä tekimistä, murhedin vain kaikkea. Mulla on muutova hyvä kaveri joita nään ainakin viikottain, mutta tänään ei huvita nähdä ketään. Ei siksi että olisin masentunut, vaan siksi että joinain päivinä vaan kaipaa omaa rauhaa. Olen siksi kotona.
En vain tahdo kestää neljän seinän sisällä oloa. Inhoan aloillani oloa. Siksi teen joka päivä parin tunnin iltalenkin, niin että niinäkään päivinä kun en nää ketään kaveria, tai ole koulussa (iltalukiossa) ei tarvitsisi olla kotona illalla.
Sen sijaan tieheä kulkeminen tuntuu olevan edellytys mielenterveyteni säilymiselle. Kun kuljen paikasta toiseen, tuntuu että murheet ja yleinen ahdistuneisuuden tunne kaikkoaa, tai häviää kokonaan. Ilmeisesti huomioni kiinnyttyy ulkoisiin asioihin oman pään sisäisten sijaan, kun olen poissa kotoa. Ei siksi ole sattumaa, että opiskelen logistiikkaa ammattikoulussa ja vielä yli 30km päässä kotipaikkakunnastani. Tai että ylipäätään käyn kahta koulua...
Tietysti joku voisi ehdottaa mulle jotain harrastusta lenkkeilyn lisäksi, mutta se ei ratkaise tätä ongelmaa, kuten ei särkylääke poista kivun aiheuttajaa, ainoastaan estää kivun tunteen tulemisen. Fakta kuitenkin on, että joudun jokatapauksessa viettämään elämäni aikana päiviä kotona. Olen hyvin harvoin kipeä, mutta pari viikkoa sitten olin, ja itku kurkussa, kuin pieni lapsi valitin äidilleni, että pääni hajoaa, jos joudun olemaan useamman _päivän_ kotona. No en onneksi joutunut...
Olen kyllä luonteeltani neuroottinen ja murehtinut pienestä pitäen ties mitä. Ala-asteella mulla oli nukahtamisvaikeuksia, koska murehdin joka ilta sängyssä tunnin pari aina jotain. Esim. teoreettista mahdollisuutta siitä, että sairastun vaikka juuri tällä hetkellä syöpään.
Viime vuonna suurin murehtimisen aiheeni oli että loppuelämäni tuntuu jotekin laimealle, koska tajusin todellisuuden olevan luonteeltaan neutraali. Lakkasin stressaamasta siitä kun tajusin subjektiivisenkin todellisuuden olevan todellista. (=sarjassamme järjettömmät murehtimisen aiheet).
Perusmielialani on jotenkin epämääräisellä tapaa ahdistunut, ja tuntuu hakevan loputtomalle ahdistukselle aina jonkun em. kaltaisen kohteen. Siksi murehdin asioita.
Kiva jos joku jaksoi lukea koko viestin. Haluaisin tietää onko muita samankaltaisesta ongelmasta kärsiviä? Ja että oletteko päässet eroon ongelmasta, jos miten? Vai onko niin, että neuroottikko on hautaan saakka ahdistunut?
Vastaukset 3
Vanhimmat
En usko että mikään auttaa siihen että olet vajaa.
Älä stressaa turhasta..ota vaan rennosti ja nauti asioista! Tee asioita mitä et ennen oo tehny. Vietä hurjasti aikaa kodin ulkopuolella jos koti ahdistaa. Tai muuta omaan kämppään. Jos et muuta keksi niin mee kauppaan kollaamaan hyllyjä vaikka et olisi aikeissa ostaakaan mitään. Steppaa muuten vain kaupungin jalkakäytävillä. Sano tuntemattomille ihmisille rohkeesti jotain kivaa..edes moi tai jotain. Mee kirjastoon lukemaan lehtiä. Kirjaston hiljaisuudessa tee joku häiritsevä ääni, kaada "vahingossa" tuoli ja katso muiden reaktio ja pyydä anteeksi. Soita "vahinkopuhelu" outoon numeroon. ...... oo iha easy living!
Nythän lämpenee, ulkona voi ruveta viettämään tuntikausia vaikka penkeillä lueskellen, ja kirjastothan on kivoja, monipuolisia paikkoja. Voi kuunnella musiikkia, käydä netissä ja lukea paljon lehtiä ihmisten ympäröimänä.