Vastavalmistuneiden korkeakoulutettujen työttömyys lisääntyy hurjaa vauhtia.
Helmikuussa se kasvoi 36 prosenttia vuoden takaisesta!
Tämä ryhmä muodostaa jo 60 prosenttia nuorten yhteiskuntatakuun 25–29-vuotiaiden vastavalmistuneiden kohderyhmästä.
Korkeasti koulutettujen työttömyyteen ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota, ja he putoavat helposti palveluiden ulkopuolelle.
Eräillä aloilla koulutusmäärät ovat yksinkertaisesti liian suuria.
Korkeakoulutuksen on reagoitava herkemmin siihen kehitykseen, että tulevaisuudessa suuri osa korkeakoulutettujen työpaikoista syntyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.
Niinpä EI se koulutuskaan aina ratkaise työttömyyden ongelmia.
Miksi ylipäätään kouluttaa esim. kulttuuriantropologian "asiantuntijoita".
Kuka niitä palkkaa ja mihin hommaan?
"Ihmisyyden perustekijöihin kuuluvat kaikkialla sosiaalisen elämän monimuotoisuus ja kulttuurierot. Antropologia on näiden erojen systemaattista, vertailevaa tutkimusta."
Siis häh? Mitä tommosella koulutuksella edes tekee???
Mitä hyötyä siitä on? Mihin ammattiin siitä valmistuu?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Joo, akateeminen työttömyys on melkoista tällä hetkellä. Itsellä 2 yliopistottkintoa, muttei työtä. Johtuu kyllä osin siitä, että perheellisenä en voi
lähteä työn perässä pääkaupunkiseudulle.
Yksi iso ongelma on se, että työttömälle akateemiselle ei TE-toimistoista ole
mitään apua. Siellä ei ole totuttu kohtaamaan korkeasti koulutettuja ihmisiä - ainakaan täällä periferiassa. Aina sanotaan, että kun sulla on niin hyvät koulutukset, niin ethän se mitään tartte. Vaan kun niillä koulutuksilla ei
työllisty...