venäläiskoneita kappattiin

mies -81

Matkustajakone pudonnut ja toinen kadonnut Venäjällä
25.08.2004 07:40
Etelä-Venäjällä kadonnut matkustajakone antoi hälytyksen kaappauksesta juuri ennen katoamistaan, kertoo uutistoimisto Interfax nimettömänä esiintyneisiin hallituslähteisiin tukeutuen.

Näiden mukaan Moskovasta Sotshiin Mustanmeren rannikolle matkalla ollut kone teki hälytyksen kaappauksesta vähän ennen kuin se katosi lennonjohtajien tutkasta myöhään eilen eteläisen Rostovin kaupungin lähellä.

Koneessa oli nelisenkymmentä matkustajaa ja kahdeksan miehistön jäsentä.

Lähes samanaikaisesti toinen matkustajakone syöksyi maahan lähellä Tulan kaupunkia noin 150 kilometriä Moskovasta etelään. Kaikki koneessa olleet 44 matkustajaa ja miehistö saivat surmansa maahansyöksyssä, Venäjän hätätilaministeriö on ilmoittanut.

Venäläisten uutistoimistojen mukaan turvatoimia on kiristetty kaikilla Venäjän lentokentillä. Molemmat koneet lähtivät matkaan samalta Domodedovon lentokentältä Moskovasta.

Myös toisen ilmeisesti kaapatuksi tulleen matkustajakoneen murskautunut hylky löytyi Tulan kaupungin läheltä. Kummassakaan maahansyöksyssä ei mitä ilmeisemmin jäänyt eloonjääneitä.

Näyttävät muslimit jälleen kerran aktivoituneen terrorisoimaan siviili-ilmailua, tällä kertaa kohteena siis Aeroflot, Venäjän Federaation lentoyhtiö.

...Ja joo, lupasin poistua islam-palstalta, mutta tämä nyt oli kuitenkin pakko tänne laittaa koska kyseessä on jälleen kerran terroriteko joka lukeutuu vakavuudeltaan samaan kategoriaan syyskuun 11. päivän iskujen kanssa, vaikkakin nyt näyttää siltä, että Aeroflotin koneissa tapahtui jotakin sellaista mikä toi koneet ilmeisesti ennenaikaisesti tonttiin. Olisivatko matkustajat jälleen kerran voittaneet terroristit samaan tyyliin kuin Penssylvanian koneessa tapahtui? Vai mahtoiko tällä kertaa törmäilyn estää ilmavoimien suorittama "armonlaukaus", eli koneet pudotettiin ohjuksin? Joka tapauksessa Muslimit kärsivät näissä kaappauksissa tappion.

10

471

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arvelu

      Venäjän Tsetseniassa suorittamaan kansan tuhoamiseen?

      • mies -81

        vähän veikkaan, että ei liity. tähän asti tsetsheeni kapinalliset eivät ole pommi-iskuja ja yhtä teatterikaappausta kummempaan pystyneet. Nykyisillä ilmaliikenteen turvallisuusmääräyksillä toimivilta lentokentiltä on vaikeaa kaapata matkustajakoneita, aivan liian vaikeaa tsetseeni kapinallisille. Tämän täytyy olla Al-Qaidan tekosia, tekotapakin viittaa nimenomaan Al-qaidaan. Yllätäävää tässä tapauksessa on se, että kumpikin! kaapattu kone putosi ennen aikojaa, näillähän ei osuttu mihinkään rakennuksiin eivätkä kaapparit ehtineet esittää edes vaatimuksia ennen kuin molemmat kaapatut lennot tulivat eilen alas taivaalta.

      • salim
        mies -81 kirjoitti:

        Mikäs helvetin asiantuntija sinä luulet olevasi? Mene vittuun täältä. Tämä palsta ei ole poliittista propagandaa varten.

    • AHH

      Venäjän turvallisuuspalvelu FSB ei ole tutkimuksissaan löytänyt merkkejä terrorismista näiden lentoturmien aiheuttajana.

      Venäläiset lentokoneet ropisevat maahan silloin tällöin ihan itsestään, johtuen koneiden iästä ja nimellisistä huolloista ja korjauksista. Se taas johtuu ruplien puutteesta.

      • Eihän?

        >Venäjän turvallisuuspalvelu FSB ei ole tutkimuksissaan löytänyt merkkejä terrorismista näiden lentoturmien aiheuttajana.>

        Ai tutkimus on valmis jo nyt? Onpas tehokasta tutkimusta kun toisen koneen hylky löydettiin vasta muutama tunti sitten. Voitko antaa lähdeviitteet, kiitos?

        >Venäläiset lentokoneet ropisevat maahan silloin tällöin ihan itsestään, johtuen koneiden iästä ja nimellisistä huolloista ja korjauksista. Se taas johtuu ruplien puutteesta.>

        Kuulostat aivan naimattomalta avioliittoneuvojalta. Tällä palstalla on tapana islamiin kriittisesti suhtautuvilta kysyä montako muslimia he tuntevat, montako kertaa sinä olet Aeroflotilla lentänyt? Venäläisiä koneita on tipahdellut kyllä aikoinaan, mutta kahden koneen putoaminen samaan aikaan olisi kyllä äärettömän pieni mahdollisuus teknisena vikana. Voitko antaa lähdeviitteen mistä sait tietosi vaikka Aeroflotin matkustajakoneiden nimellisiin huoltoihin ja korjauksiin? (vai oliko taas mutua?)

      • AHH
        Eihän? kirjoitti:

        Keskiviikko 25.08.2004 klo 10.18
        Kauppalehti Online, STT-Reuters, DPA, AFP

        Pilkun höylärille korjaus:alustavissa tutkimuksissa.

        Lentokoneiden tipahtelu lähihistoriassa Venäjällä on osoittautunut myöhemmissä tutkimuksissa tekniikan pettämiseksi. Etsi lähteet itse, minä en viitsi.

        Avioliittosikin saat hoidella omin avuin, ilman minua.

      • mies -81

        Aeroflotilla on kieltämättä ollut takavuosina runsaasti ongelmia kalustonsa kanssa. Tupolev ja Iljuyhsin kalusto on jo 30-40 vuotta vanhaa, eli loppuun lennettyä ja huollot ovat todellakin olleet vain nimellisiä, Venäjällä kun ei pahemmin piitata ilmailumääräyksistä, eikä rahaakaan ole ollut. Myös lentäjien rattijuopumukset ovat olleet venäläistä ilmailua värittävä ongelma.
        Tähän tämän kertaiseen tapaukseen ei liity kuitenkaan varmastikaan koneiden tekniikkaan liittyviä ongelmia saati sitten juopumusta, tässä on kyseessä ihan vain terrorismi.

      • mies -81
        Eihän? kirjoitti:

        >Venäjän turvallisuuspalvelu FSB ei ole tutkimuksissaan löytänyt merkkejä terrorismista näiden lentoturmien aiheuttajana.>

        Ai tutkimus on valmis jo nyt? Onpas tehokasta tutkimusta kun toisen koneen hylky löydettiin vasta muutama tunti sitten. Voitko antaa lähdeviitteet, kiitos?

        >Venäläiset lentokoneet ropisevat maahan silloin tällöin ihan itsestään, johtuen koneiden iästä ja nimellisistä huolloista ja korjauksista. Se taas johtuu ruplien puutteesta.>

        Kuulostat aivan naimattomalta avioliittoneuvojalta. Tällä palstalla on tapana islamiin kriittisesti suhtautuvilta kysyä montako muslimia he tuntevat, montako kertaa sinä olet Aeroflotilla lentänyt? Venäläisiä koneita on tipahdellut kyllä aikoinaan, mutta kahden koneen putoaminen samaan aikaan olisi kyllä äärettömän pieni mahdollisuus teknisena vikana. Voitko antaa lähdeviitteen mistä sait tietosi vaikka Aeroflotin matkustajakoneiden nimellisiin huoltoihin ja korjauksiin? (vai oliko taas mutua?)

        Minä vastaan omakohtaisesti kysymykseen "montako kertaa sinä olet Aeroflotilla lentänyt?", että luojalle kiitos, en ole joutunut lentämään kertaakaan Aeroflotin asiakkaana. Olen sattumalta nähnyt aivan läheltä Aeroflotin Tupolev Tu-134 koneen Vantaalla, eikä tehnyt todellakaan mieli nousta kyytiin. Kone oli yltä päältä paskassa, moottorit olivat sylkeneet öljyt vissiin aika pitkälti ulos koska koneen persaukset olvat aivan mustat. Muutenkaan koneen rähjäinen ulkoasu ei vakuuttanut "lentoturvallisuuden" olevan kunnossa. Elettiin 1990-luvun loppua, Tu-134:n valmistaminen alkoi 1956 ja päättyi joskus 70-luvulla. Tu-134 on edelleen Aeroflotin selkäranka yhdessä saman ikäisen Tu-154:n kanssa.
        Eli jos lennätte niin lentäkää jollakin muulla firmalla kuin Aeroflotilla. Ryan air tarjonee saman hintaluokan lippuja kuin Aeroflot - sillä erolla, että Ryan air lentää aivan uusilla Boeing 737-700 koneilla, kun taas Aeroflot lennättää lentävillä ruumisarkuilla ihmisiä, ja on vielä kaiken lisäksi terroristien suosiossa.

        No en oikeastaan yllättynyt vastauksestasi mitenkään, ennakkoluuloisuutesi on yhtä hellyttävää kuin näiden ylisuvaitsevaisten kaiken hyväksyvä asenne.

        Itsekään en mielelläni lennä Aeroflotilla, mutta on sillä parikymmentä lentoa tullut tehtyä, koska muilla yhtiöillä ei ollut tarvittuja reittejä tarjolla.
        Mutta vaikka en Aeroflotista pidäkään, niin väärien tietojen ja mielikuvien levittäminen totuutena on arveluttavaa (tosin tällä palstalla yleistä, puolin ja toisin).
        Muutama virhe esimerkiksi:
        - Käyttöönottovuodet matkustajaliikenteeseen 134 vuonna 1967 ja 154 vuonna 1972
        - Ryanairin liput ovat paljon halvempia kuin Aeroflotin. Aeroflotin hinnat lähempänä Finnairin hintoja
        - Aeroflotin kalusto ulkomaan liikenteessä koostuu melkein pelkästään länsimaisesta kalustosta, sisäisillä lennoilla kalusto on enemmän venäläistä
        - vertaapa netistä lento-onnettomuuksia suhteutettuna lentomääriin viimeisen viiden vuoden aikana vaikka turkkilaisíin

        Helsinki- Moskova väliä kulkeva kalusto on kyllä ns. perseestä, ainakin henkilökunnan suhtautuminen.

        No ni. Helsinki-Moskova välillä kulkeva Aeroflotin kalusto on todellakin perseestä. Se on niitä vanhoja Tu-134 ja Tu-154 koneita noin suurimmaksi osaksi. Ja kun sellaisen koneen näkee itse aivan vierestä niin sen jälkeen ei teekään enää mieli lentää ko. koneessa.

        Onhan niitä länsimaisillakin lentoyhtiöillä vanhoja koneita, mutta länsimainen vanha kone (esim. Boeing 737-200) on turvallinen ja hyvin huollettu, kun taas samaa ikäluokkaa edustava
        Tu-134 on yleensä loppuun lennetty ja huonosti huollettu romu, joka pysyy taivaalla enemmän tai vähemmän siksi, että koneen rakenteet nyt vielä pysyvät kasassa. Finnair lensi ikäkululla Douglas DC-9 kalustolla vielä jokunen vuosi sitten, nyt koneet on myyty pois ja ne lentävät edelleen uuden omistajan käytössä aivan turvallisesti, koska koneet olivat hyväkuntoisia ja hyvin huollettuja. DC-9:stä ja TU-134:stä ei voi puhua edes samana päivänä vaikka koneet ovat kumpikin melko vanhoja. TU-134 on lentävää romua taivaalla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe