Minulla on hieman erillainen ongelma, tai lähipiirissäni ei ole tullut vastaan samanlaista.
Minua ahdistaa ihan kauheasti rahan käyttö, olisi kyseessä sitten matkasta, vaatteesta, kaljasta tai jopa maitotölkistä. Ajattelen vain ja ainoastaan säästämisestä nykyään. Heti kun palkka näkyy tilillä siirrän vähintään 500 euroa säästötililleni (noin 500 euroa menee lainalyhennykseen), loput rahoilla maksan laskut ja sitten loppukuukausi olen vaan tuhlaamatta rahaa paitsi ruokaan.
Kun olen kaupassa jätän ostamatta "kalliimpia" tuotteita, koska ajattelen etten tarvitse niitä, vaikka oikeasti tykkäisin niistä ja nauttisin. Esim aurajuustoa, hyvää tuoremehua tai vastaavaa. En pysty enää nauttimaan mistään, kun ajattelen vain säästämistä. Minulla on vakkari työ joten olisi varaa käyttää rahaa, mutta ahdistuksesta en pääse irti kuitenkaan. Jos menen baariin joku ilta, niin seuraava päivä on todella ahdistava vaikka rahaa olisi kuitenkin jäljellä paljon. Ajattelen aina "olisin voinut säästää".
Jouluna pystyn tuhlaamaan rahaa lahjoihin, silloin minulla on hyvä olo koska se on perheelle eikä minulle.
Rahan käyttö ahdistaa
5
5188
Vastaukset 5
Olen aivan samanlainen kuin sinä 🤔
- Anonyymi
Saman tyylistä. Ennen oli todella jotain hankaluuksia, nyt ei, mutta koukussa tuohon murehtimiseen.
Otin itselleni luvan ostaa joskus aurajuustoa.
Kuin tekisi kaiken vaikeaksi koska ahdistuu ettei mitään vaikeaa oikeasti ole. - Anonyymi
Aloittaja varmaan budjetoi menonsa kuukausittais?
Tee budjettiin oma rivi "nautintoraha", sillä saa luvan kanssa ostaa sitä "turhaa kivaa ja kallista".
Minäkin maksan itselle ensiksi, mutta jätän silti aina hömppärahaa, joskus ei mene kokonaan ja ei se tietysti huono asia ole, mutta se on raha josta en yritä säästää. - Anonyymi
Olen melko pienituloinen joten rahan käyttö kyllä ahdistaa. Jotain pientä herkkua ostan silloin tällöin mielen piristykseksi mutta tuntuu että sekin on ruennut vain enemmän harmittamaan.
Kaikki kustannukset nousevat mutta palkka vaan polkee paikallaan, se ottaa päähän ja harmitus on kasvanut vuosien varrella yhä suuremmaksi haitaten jo elämästä nauttimista :/
Olen katsellut halvempia asuntojakin, asun vuokralla joten tästä pääsisi helposti pois mutta tarjolla ei kyllä ole kovin paljon halvempia asuntoja mitkä herättäisivät innostusta, niissä on aina jokin vika miksi asunto ei ole sovelias minulle. Paljon olisi kyllä vieläkin kalliimpia asuntoja tarjolla missä olisi ominaisuudet joita tarvitsen. Kaipa on sitten niin että asun sittenkin tarpeeseeni nähden edullisessa asunnossa mutta siltikin vuokrankorotukset harmittaa kun palkka ei nouse vastaavasti.
Ehkäpä tällä vuokralla makselisi jo jonkinlaista omaakin asuntoa mutta ostohinnat ovat myös kalliita enkä saisi kovin uutta tai riittävän tilavaa asuntoa ainakaan lähiseudulta. Vanhassa asunnossa saattaisi heti tulla kallista remonttiakin jolloin tarvitsisi lisää lainaa mikä saattaisi karata maksukyvyn yli.
Tällainen umpikuja kiristää hermoja ja vituttaa yhä useammin, vaikuttaa verenpaineeseenkin mistä on ollut jo aiemminkin lääkärien kanssa puhetta... - Anonyymi
Rahan käyttö tuo huonon olon kun kroppa muistuttaa mm. selkää vihlaisemalla miten paljon joutuisi töitä tekemään hankkiakseen sen rahan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.641091Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu28706- 10688
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687- 90685
- 46648
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14645Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68629- 66584
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj23577- 42560
- 61559
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82558- 43534
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?46530Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.134508Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13492Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa47452Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27447Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.29443