Tässä pitkään sos.tilanteiden pelosta kärsineen lista keinoista, joilla olen luovinut eteenpäin. Toivon että tämä säästää jonkun vaivaa, kirjoitan tämän siksi että olisin ollut iloinen jos joskus olisin itse tällaisen löytänyt.
- MIELIALALÄÄKKEET auttavat hivenen oireisiini. Avun saaminen näistä hyvin yksilöllistä. Efexor on toiminut omalla kohdallani parhaiten, eli edes jotenkin. Lääkkeen käytön lopetus jopa vaikeampaa, kuin rauhoittavien lääkkeiden.
- BEETA-SALPAAJAT, kuten propral auttavat oireisiin, kohdallani tehokkaammin kuin mielialalääkkeet ja ilman sivuvaikutuksia.
- RAUHOITTAVAT LÄÄKKEET, kuten opamox auttavat oireisiin hyvin, tosin olo on vähän kuin humalaisella. Säännöllisesti käytettynä teho katoaa ja näihin jää koukkuun.
- NEUROLEPTIT, kuten ketipinor ei minua ole auttanut.
- HERMOKIPULÄÄKE lyrica ei ole sen arvoinen, mitä se maksaa apteekissa. Neurontin ei auta.
- MIELENTERVEYSTYÖNTEKIJÄN kanssa käydyt keskustelut ovat auttaneet siinä, että pääsee puhumaan asiasta edes jonkun kanssa. Varsinaisia keinoja en tätä kautta ole saanut, mutta suosittelen lämpimästi.
- KOULUN kanssa olen voinut sopia sellaisia järjestelyitä, jotta opintoni ovat voineet jatkua. Ainakin minun kohdalla koulu on ollut hyvin ymmärtävä ja joustava, suosittelen muillekin jos vaikeudet ovat suuria.
- TERAPIASTA olisi varmaan ollut apua, mutta siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Suosittelen etsimään terapeutin, joka ymmärtää, mitä sos.ahdistus on. Yllättävän monella mielenterveystyötä tekevällä ei ole siitä aavistustakaan.
- ITSEAPUKIRJAT Hiton paljon huuhaata tällä osastolla, enkä ole löytänyt apua sos.pelkooni. Paljon myös hyviä kirjoja noin muuten luettavaksi, Hellstenin Tommyn jutut ovat lähellä omaa ajatusmaailmaani.
- LIIKUNTA varsinkin luonnon on auttanut. Joskus todella masentuneena ei pitkälle pääse, mutta silloinkin auttaa, jos jaksaa edes postilaatikolla käydä.
- DR.THOMAS A. RICHARDSin kotona tehtävä "terapia" äänitteiden ja kirjallisen materiaalin muodossa. Tämä on kohdallani tuonut oikeata apua, vaikka arvelin että taas yksi dr.phil lisää. Kallis, mutta ehkä löytyy netistä..
Kirjoittakaa omia keinojanne, mitä olette löytäneet.
- MIELIALALÄÄKKEET auttavat hivenen oireisiini. Avun saaminen näistä hyvin yksilöllistä. Efexor on toiminut omalla kohdallani parhaiten, eli edes jotenkin. Lääkkeen käytön lopetus jopa vaikeampaa, kuin rauhoittavien lääkkeiden.
- BEETA-SALPAAJAT, kuten propral auttavat oireisiin, kohdallani tehokkaammin kuin mielialalääkkeet ja ilman sivuvaikutuksia.
- RAUHOITTAVAT LÄÄKKEET, kuten opamox auttavat oireisiin hyvin, tosin olo on vähän kuin humalaisella. Säännöllisesti käytettynä teho katoaa ja näihin jää koukkuun.
- NEUROLEPTIT, kuten ketipinor ei minua ole auttanut.
- HERMOKIPULÄÄKE lyrica ei ole sen arvoinen, mitä se maksaa apteekissa. Neurontin ei auta.
- MIELENTERVEYSTYÖNTEKIJÄN kanssa käydyt keskustelut ovat auttaneet siinä, että pääsee puhumaan asiasta edes jonkun kanssa. Varsinaisia keinoja en tätä kautta ole saanut, mutta suosittelen lämpimästi.
- KOULUN kanssa olen voinut sopia sellaisia järjestelyitä, jotta opintoni ovat voineet jatkua. Ainakin minun kohdalla koulu on ollut hyvin ymmärtävä ja joustava, suosittelen muillekin jos vaikeudet ovat suuria.
- TERAPIASTA olisi varmaan ollut apua, mutta siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Suosittelen etsimään terapeutin, joka ymmärtää, mitä sos.ahdistus on. Yllättävän monella mielenterveystyötä tekevällä ei ole siitä aavistustakaan.
- ITSEAPUKIRJAT Hiton paljon huuhaata tällä osastolla, enkä ole löytänyt apua sos.pelkooni. Paljon myös hyviä kirjoja noin muuten luettavaksi, Hellstenin Tommyn jutut ovat lähellä omaa ajatusmaailmaani.
- LIIKUNTA varsinkin luonnon on auttanut. Joskus todella masentuneena ei pitkälle pääse, mutta silloinkin auttaa, jos jaksaa edes postilaatikolla käydä.
- DR.THOMAS A. RICHARDSin kotona tehtävä "terapia" äänitteiden ja kirjallisen materiaalin muodossa. Tämä on kohdallani tuonut oikeata apua, vaikka arvelin että taas yksi dr.phil lisää. Kallis, mutta ehkä löytyy netistä..
Kirjoittakaa omia keinojanne, mitä olette löytäneet.
Vastaukset 9
Vanhimmat
-Itseapukirjat: ei apua
-Masennuslääkkeet: liikaa sivuoireita, kaikki kokeiltu, en voi syödä
-Beetasalpaaja: auttaa vähän, mutta esim esiintyminen silti liikaa vaadittu
-Hypnoosi: ei apua
-Stressihermon salpaus: ei apua
-Psykologilla käynti: ei apua
-Itsemurha: tähän ei ole ollut pokkaa vielä
En tiedä toimiiko enää mikään. Olen itsekin kokeillut jo melkein kaikki vaihtoehdot. Itsemurha toimis kyllä mutta ei mullakaan ole siihen kantti riittänyt ja tuskin riittääkään vaikka joutuisin kärsimään koko elämäni.
-Neuroleptit: pahentaa oireita
-Joku mielialalääke on joskus auttanu vähän en vaan muista enää nimeä, eikä hyvin uskalla kokeilla, koska monissa on lihoamista
-Psykologit ja muut sosiaaliset tantat eivät auta tässä tilanteessa, koska olen niin syvällä kaivossani ettei niitten kanssa voi edes puhua..
-Beetasalpaaja kuten propral auttaa fyysisiin oireisiin, mutta psyykkeeseen ei lainkaan
-Rauhoittavat lääkkeet: auttaa siinä määrin ettei minun tarvitse ajatella jokaista katsetta jälkikäteen, tosin teho voisi olla jonkun sopivan ei lihottavan lääkkeen kanssa vielä parempikin, olo voisi olla kyllä ulospäinsuuntautuvampikin..
Onkos muilla lääke kokemuksia joilla olette olleet sosiaalisempia? Ja onko muita kokemuksia lyricasta/tramalista tai jostain muusta vahvemmasta lääkkeestä tähän vaivaan sopivaksi?
No mulle määrättiin Lyricaa alunperin, kun rikoin välilevyn selästäni. Tulin tosi hilpeälle tuulelle, mulle sopi. En käytä enää, selkä parani.
Itsemurhaa yritin 4 krt, aina joku riivattu soitti ambulanssin ja ne miehet rikkoi hitto vie mun ovenkin. Hakusessa vähän hiljasempi toteutuspaikka jos vielä sille mielelle tulen.
Terapia: psykologi kysyi vain: "miten sä koit sen"? Ei muuta. Loppui lyhyeen.
Mielialanvaihteluita tasoittaa Lamictal,ei lihota, toimii mulla hyvin. Mulla myös bipo, joten ei käy tylsäksi elämä. Efexoria käytin aiemmin, mutta mieliala tasoittui liikaakin. Ei tehnyt mieli lähteä kotoa, kattelin vaan ikkunasta.
Rauhoittavat lääkkeet: Opamox vie pahimman tärinän uusiin ihmisiin tutustuessa, mutta kaljan kanssa tuli yllätys.
Ketipinor rauhoittaa, mutta sitten on vetelä kuin Barbapapa, muistaako joku sitä lastenohjelmaa? Viina auttaa, mutta ei ratkaise ongelmaa.
Mulla ongelma tosiaan tuo, että täytyy olla tarkkana, etten piristy liikaa. Hypomaniassa musta tulee moraaliton ja rietas pakkaus. Kauhea morkkis jälkeenpäin. Välillä tulee niin synkkiä ajatuksia, ettei pää kestä. Kunpa olis normaali, sitä toivon.
Lyricasta olisin itsekin kiinnostunut kuulemaan enemmän. Entäs jos juo alkoholia kun käyttää Lyricaa? Pitääkö silloin jättää vain ottamatta Lyrica kun juo alkoholia vai tuleeko siitä heti kamalat vieroitusoireet jos jättää Lyrican ottamatta?
Minulla lyrica nostaa mielialaa, mutta varsinaisesti ei poista ahdistusta niin kuin bentsot. Joillain muilla voi olla toisin.
Tulee vieroitusoireita, jos on käyttänyt pitkään. Lievempinä kuitenkin, kuin bentsoissa itselleni. Lyrica vahvistaa monien päihteiden vaikutusta, en joisi alkoholia, homma voi karata käsistä.
Käyn nyt tuota Richardsin kotona tehtävää terapiaa, tähän asti vaikuttaa lupaavalta. En ole saanut apua psykologeilta yms, heillä ei ole usein oikeaa käsitystä koko vaivasta. Vuoden käyntien jälkeen minulle kirjoitettiin paperiin, että yksinäisyys on suurin ongelmani. Minä kun luulin että se on tämä ahdistus, josta aiheutuu yksinäisyys.. Olinpa typerä.
Mä en huomannut Lyricaa käyttäessäni mitään ihmeellistä viihteellä käydessä. Mulla oli noiden välilevykipujen takia suht iso annoskin ja heti kun helpotti, lähdin vipeltämään. Suosittelen, jotta ota kotioloissa parit loiventavat ja kato kuin käy. Ikinä ei kannata kotona testaamatta lähteä kaljalle, jos on uusi lääke.
Kun Lyrica lopetetaan, pitäis vastuullisen lääkärin antaa selkeät ohjeet lääkkeen vähentämisestä asteittain. Sitte pää kyllä kestää eikä tule tutinoita.
Mulla auttoi se, että lakkasin miettimästä kaikkia asioita, joihin en pysty ahdistuksen takia ja löysin asian, jota haluaisin tehdä ahdistuksesta huolimatta. Sitten lähdin vaan yrittämään pieni askel kerrallaan ja altistin itseni kaikenlaisille sosiaalisille tilanteille vain sen voimalla, että saisin vihdoinkin tehdä asioita, joista en vuosikausiin edes uskaltanut haaveilla, koska ajattelin, että en kuitenkaan pysty.
Rankkaa on ollut ja välillä oon itkenyt illat ja on tuntunut, että en pysty vaikka kuinka haluaisin, mutta sitten jostain taas oon saanut voimia jatkaa yrittämistä. Tällä hetkellä menee jo hyvin, vaikka sosiaaliset tilanteet on edelleen välillä vaikeita, mutta mulla on myös apuna ollut ihminen, jonka tapasin tämän prosessin alkuvaiheessa ja jota ei missään vaiheessa haitannut se, että välillä pystyin tuskin puhumaan hänelle.
Lääkkeitä en ole koskaan halunnut kokeilla, koska en usko, että ne tuo pysyvää ratkaisua ongelmiin. Ainoa keino on mielestäni päästä ilman lääkkeitä siihen tilanteeseen, että uskoo selviytyvänsä siitä ahdistuksesta, koska silloin se toimii jatkossakin eikä tarvitse syödä lääkkeitä koko loppuelämää. Lääkkeet voi tietysti auttaa alkuun, jos tilanne on tosi paha, mutta se ahdistus ei lopu, jos ei itse ala etsimään jotain mielekästä asiaa, mitä elämältään haluisi ja lakkaa keskittymästä siihen, miten paljon se ahdistus elämää rajoittaa.
Mutta tällainen ei tietenkään toimi kaikilla, enkä voi tietää miltä muista tuntuu. Joka tapauksessa itselläni ahdistus oli jossain vaiheessa niin paha, että en pystynyt puhumaan vieraille ihmisille ollenkaan, mutta sitten vaan päätin, että en voi viettää koko elämääni keskittyen pelkästään ahdistukseen (kun siihen itsemurhaan ei olisi ikinä ollut pokkaa) ja aloin menemään sosiaalisiin tilanteisiin ja yritin keskittyä vain siihen tilanteeseen liittyvään asiaan ja unohtaa kokonaan sen, että tärisin ja ääni värisi ym.
Tällä hetkellä viikolla ollut pientä takapakkia ja siksi täällä näitä viestejä lueskelen. Mutta sellaisia tulee väkisinkin, joten ei auta muu kuin vaan jatkaa yrittämistä ja yrittää hyväksyä itsensä ja se, että on sosiaalisesti rajoittunut, vaikka muut ei sitä niin helposti hyväksykään.
Hienoa lukea välillä näinkin, että joku on päässyt ahdistuksesta toipumisen kanssa eteenpäin!
Huomaan itsestäni, että minulla(kin) on tapana ajatella asiat useimmiten niin päin, että minä en pysty siihen ja siihen. Ne asiat mihin pystyn/pystyisin jäävät melkein kokonaan huomiotta ja koska en pysty kaikkeen niin en tee mitään. Joku tuossa logiikassa mättää?
Olen huomannut että tosiaan on terveempää mennä omilla ehdoilla, pieniä askelia niin kuin mainitsit. Muuten kaikki tuntuu entistä enemmän hallitsemattomalta ja ahdistavalta. Hiljalleen olen oppimassa hyväksymään sen että minun ei edes TARVITSE kyetä juuri nyt kaikkeen. Se helpottaa, kun voi mennä omilla ehdoilla ja omaan tahtiin.
Mitä tulee siihen, että muut ei hyväksy sos.pelkoa, niin olen ollut huomaavinani että aina kun on hyvä päivä, niin ihmiset näyttää hyväksyvän minut. Sitten kun huonompi, niin näyttää että kaikki tuomitsevat. Että ehkä se hyväksyminen tai tuomitseminen on suurimmaksi osaksi omaa tuotantoa.. Tietty kaikki ihmiset eivät hyväksy ahdistusta, mutta saattavat itsekin olla ahdistuneita jos se niin kovasti häiritsee.