mielisairaus: kenen ongelma?

itse vakavaa masennusta sairastaneena pidän masennusta ongelmana, josta haluan eroon. pelkkää tuskaa ja sen takia hain apua olotilaani. luovana ihmisenä koin äärimmäisen tuskalliseksi tilan, jossa en pystynyt nousemaan sängystä.

Jokainen kokee asian yksilöllisesti. Jos kokee että "hulluna" on hyvä olla ja ei sitten ihan vanhingoita iteään tai toisen omaisuutta, niin mikäs ettei saa olla omanlaisensa.
Moniööa kuitenkin masennus, ahdistus ja elämä harhojen keskellä on helvetillistä. Monet taiteilijat kokevat hullunomaista luomisen tuskaa. Se synnyttää taidettä: toisille iloa mutta itselle teikijälle se on vain kärsimyksen hedelmää.

Elämästä voi rakentaa täydellisen harha-kuvitelman, derealisaatio, olen tavallaan kuin ulkopuolinen katsoja tässä ruumiissa, liikun tämän kanssa ja olen, mutta kuvitellaan että nyt ollaan hypätty aikakoneella viime kevääseen taaksepäin, ja nyt minä katson tästä tilasta viime kevään maisemia, jotain on muuttunut, mutta jotain pysyy samana, sitten kun tullaan kesään katson sielussani että tässä olen minä keskellä nurmea, mietin asioita paljon ja ajattelen paljon, kiireellinen en ole koskaan, jos vaihdan maisemia kuin kanavaa, voin kuvitella että sillä menolla tulen hyvin nopeasti hulluksi skitsoaffektiksti, voin hyvin jo siinä tilassa kuvitella koko ajan että sieluni pysyy siellä missä kotini, ja että sieluni vain matkustaa mielessään ympäriinsä, näin ajatellen elämäni on mielenkiintoisempaa ja täynnä taidetta , voinhan keksiä uusia mielikuvia elämästä ja ongelmista myös toisten ongelmista, ideologina elämä on juonekasta ja keksinnöllistä , voin kirjoittaa satuja kenestä vain satuhahmossa, kirjoittaa sateesta kesällä ja kehittää mielikuvia siitä musiikkeineen ja kuvineen.

Kyllä se mielen sairaus on ongelma ennen kaikkea sille ns. hullulle. Mielen sairaus tekee elämästä sietämättömän.

Se, millainen ongelma se mahdollisesti on toisille, on toisarvoinen asia.