Tanskandoggi pojan ulkoilutus ongelma

Ensimmäinen koira

Ihanaa, että löysin tänne! Kaipaan niin kovasti neuvoja tanskandoggini ulkoilutukseen.
9kk 45kg on todella hankala ulkoilutettava. Juuri äsken jouduimme kääntymään kotikadulta kotiin, koska kävelystä ei tullut yhtään mitään.

Olemme käyneet pentukoulun ja olemme kouluttaneet koiraamme muutenkin paljon. Sisällä hauvelimme toimii kuin unelma mutta ulkona se saa jonkin "aivopierun" lähes joka kerta. Aikaisemmin haastoi minut hampaat irvessä mutta tämä saatiin kurin ihan palauttamisella laumamme hierrarkiaan mutta kävely on edelleen ihan kamalaa.

Olen oikeasti monesti tullut itkien kotiin, koska en saa tuota koiraa aisoihin tuolla ulkona. Vetää ja riuhtoo muiden koirien ja kaiken perään. Välillä on ihan hyviä reissuja mutta nuo kamalat kävelyt ovat säikäyttäneet minut. Talvella koiramme veti minua polvillaan pitkin jäistä tietä. Nyt onneksi on sulat tiet.

Meillä on naksutin käytössä mutta koen sen todella vaikeaksi lenkillä, samoin palkitsemisen. Minulla on oltava hihna molemmissa käsissä koko ajan.

Ymmärrän kyllä, että koiramme on pentu ja innostuu pentumaisesti eri asioista ja urokselle tämä kevät on varmaan hormoonienkin takia stressaavaa aikaa mutta kaipaan kipeästi neuvoja ison koiran kanssa ulkoiluun.
Pelkään, että joku kerta en saa pidettyä koiraamme kiinni ja se pääsee juoksemaan liikenteesee tms. tai "repii minulta käden irti".

Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksistanne!

23

1900

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ap.

      Lisään vielä, että meillä on käytössä hyvä nahkapanta ja nahkahihna. Emme ole käyttäneet puolikuristaviapantoja tai vedonestovaljaita.

      Olisiko niistä apua tässä tilanteessa? Onko kokemuksia?
      Jotenkin olen ajatellut, että koiran täytyy oppia kävelemään kunnolla muutenkin mutta jos niistä on ollut apua, kuulisin mielelläni!

    • kuonopanta1

      Teillä on vielä nuori koira ja varmaan mahdollista oppia kävelemään nätisti hihnassa ilman apuvälineitäkin.Siihen mulla ei ole neuvoja kuitenkaan.
      Meillä on ollut apuna kuonopanta, sillä on helppo ohjata koiran liikkeitä. Meillä on ollut se käytössä pari vuotta ja juuri tänään ajattelin, että onnistuisi jo ilmankin kun kulkee niin nätisti.

      • ap.

        Kiitos vastauksestasi! Käytättekö kuonopantaa joka lenkillä vai vaan koulutustilanteissa? Onko koiranne oppinut kävelemään vierellä herkkujen tms. avulla vai mikä on ollut jipponne? Kiitos jo etukäteen!


      • kuonopanta1
        ap. kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi! Käytättekö kuonopantaa joka lenkillä vai vaan koulutustilanteissa? Onko koiranne oppinut kävelemään vierellä herkkujen tms. avulla vai mikä on ollut jipponne? Kiitos jo etukäteen!

        Kuonopanta on minun kävelyttäessä, mieheni ei käytä vaan antaa koiran vetää, ehkä siitä löytyy osasyy ettei ole aikanaan oppinut olemaan vetämättä. Mutta kävelee tosiaan minun kanssani kuonopannan kanssa hienosti, en tiedä kumman ansiosta.
        Tämä koira ei välitä herkuista jos on mielenkiintoisempaa tekemistä, saan ihan itse pitää herkkuni ;)
        Antaisin kaiken kunnian tuolle kuonopannalle.


    • tsemppiä harjoittelu

      Kun talutat kuonopannalla,pidä koira sivullasi.Näin hallitset koiraa paremmin,älä siis päästä sitä eteesi,silloin kompuroit itse koiran takajalkoihin tiukoissa tilanteissa.Älä kiinnitä muihin koiriin ja ihmisiin mitään huomiota,jatka vaan matkaasi ohituksissa.Kuonopannassa on hyvä olla linkki,jolla se kiinnitetään myös pantaan,tai vaihtoehtoisesti kaksipäinen hihna jonka toinen pää pannassa toinen kuonopannassa.Alkuun koira voi yrittää hangata päätään jokapaikkaan,mutta estä sitä,ja jatka vaan kävelyä.Muista kehua koiraa kun kävelee kauniisti,voit myös palkita herkuilla .Kuonopannan avulla saat kierrettyä koiran kanssa pidempiä lenkkejä,koira saa purettua liikaa energiaansa ja saat turhan koheltamisen kuriin.

    • ap.

      Kiitos hyvistä neuvoistanne! Täytyy kokeilla tuota kuonopantaa! Ei tänäänkään päästy kunnon lenkille, kun tyssäsi heti alkuunsa siihen, etten saanut pidettyä koiraa kurissa. Vetää ja rehaa kuin höyryjuna.

      Täytyy toivoa, että saataisiin tämä tilanne parantumaan tai muuten olemme lirissä tuon koiran kanssa, jos mieheni on ainoa joka voi ulkoiluttaa sitä muualla kuin pihassamme.

      • onnea harjoitteluun

        Muista viellä,että kun talutat koiraa kuonopannassa,älä päästä hihnaa pitkäksi ettei koira pääse rykäisemään liian kovaa ja loukkaa niskaansa.Sitä riskiä ei ole kun pidät hihnan lyhyenä,ja koiran vierellä kulkemassa.Kuonopannan on oltava juuri sopivan kokoinen,ettei tule pois päästä koiran tempoessa.Jos mahdollista kokoile pantaa,että tulee oikea koko.Sitten vaan pitkiä rauhallisia lenkkejä.Kun koiralle ikää tulee se kyllä rauhoittuu,ja sitten et enää tarvitse kuonopantaa.Mutta nuorella voimakkaalla koiralla,se on oiva apu hallintaan.


    • teeeeeeeeeeeeeee

      Ai että nyt on onneks sulat tiet :D ? Odotappa vaan jos noilla avuillas lähet sulille teille ? Meinaat oikeesti ? :D. Ja 45kg on vienyt liukkaalla ? 70 kg hallitaan liukkailla. Pistä polvisuojat kun kerta jää taikka lumi ei pehmitä lentojas enää :D. Kasaa itses. Se on koira. Koira aistii pelon HEIKKOUTENA. Ja vie taatusti sinuu kun pässiä narussa :D.

      Opeta kuviot kentällä,lisää häiriöt vähitellen. Ja kauempaa. jne. Et mitään riemuvoittoja nyt saa,rankimman kautta. Hikee ,verta,työtä, tuskaa,kyyneleitä jne. kunnes hokaset.

    • teeeeeeeee

      Taikka jokin kuonopanta :D. Just. Meinaat et hillitseet sillä koirasi ?? Menohaluja ? Pura sen energia ja kouluta sitä ! Koulutus väsyttää henkisesti. Ja esmes reppu kevyillä painoilla tuplaa lenkin.Henkisen väsymyksen. Jolloin voit kokeilla koulutusta oikeissa tilanteissa. Mut mieti miten koirasi haluat kouluttaa ja hanki apua jos oma älli ei riitä. Tutustu asioihin muualla kun tällä palstalla. Millään välineillä et saa koiraa ruotuun :D. Se täytyis johdonmukaissesti kasvattaa ja kouluttaa :D.

    • teeeeeeeeeeee

      9kk ikäinen dogi ei ole pentu enää. Dogilla se uhmis iskee 8kk iässä. Silloin ei enää puhuta mistään suoritetuista pentukoulutuksista. Vaan sitä koiraa koulutetaan jo ihan kunnolla ja sitä jatketaan sinne kahteen vuoteen. Puol vuotta ja koirallas on kiloja kymmenkunta lisää. Mitäs sit ?? Siinä on kirimistä kiinni koiraan, jos turvaa fyysisiin avuihin tai välineisiin. Kuonopantoihin. Nyt ota ittees niskasta kiinni ja nopeesti niin ei koiras päädy tilastoihin tai rescueen ! Tsemiä. Löydät kyllä sen viileyden.

    • teeeeeeeeeeeee

      Tässä on -ellupatkan avunhuuto ja -reetan mielenkiintoinen vastaus, jolla tuloksia on saavutettu monessa perheessä :). Ota kaikki irti ja uusi asenne. Tosin kuulostaa et koirasi tarvitsee rauhoittumisen uloslähdön yhteydessä. Sinä viet. Ja viet ulos sinun ehdoilla. Rauhallisessa mielentilassa.

      http://tanskandoggi.takaisin.fi/viewtopic.php?f=6&t=8933&start=60

      • teeeeeeeeeeee

        Sori ei ellupatkan vaan JESSICAN -AVUNHUUTO. :D.


    • voi voi sentään

      Hei,onks toi viiminen vastaaja teeeeeee....ollu ihan kännissä ,vastannu monesti,sekavasti yöllä....Kannattaa vähän miettiä kenen neuvoja uskoo,ja kattoo et mihin aikaan niitä laitellaan.Ja varsinkin et missä hapessa ;)

    • koiraaja

      Ota hallintaan jo ovella. Eli vaadi rauhoittumaan jo ennen kuin ulos mennään.
      Ovesta ei koskaan ennen omistajaa,ei sisään- eikä ulosmennessä.

      Pyydä aina rauhoittumaan,ei ulos ovesta jos on vähääkään kiihtynyt/innostunut.

      Voit kokeilla vaikka kanansipareilla. Kun rauhoittuu,palkitse välittömästi!

      Hihna ylös kallontyveen,silloin on paremmin hallittavissa.
      Ei fleksiä missään tapauksessa. Vaan ihan perustalutin.

      Ihan peruskäytöskoulutusta kunnes uskoo sinua,helpottaa kaduillakin.

      Sinun käytöksesi: Älä ikinä käytä kiihtynyttä/vihaista ääntä!
      Opettele olemaan rauhallinen ja varma.

    • ap.

      Hei ja kiitos asiallisista vastauksistanne! Koen että tämän palstan anti on nimen omaan vertaistuki muiden samassa tilanteessa olleiden kanssa ja kokemusten vaihto. Kiitos siis niistä! Jokainen koira on toki erilainen ja sen kanssa toimii omat jutut. Olen tosi kiitollinen vastauksistanne.

      ja Teeeeelle: Emme toki ole pelkästään tämän palstan tietojen varassa. Jatkamme koulutusta ammattilaisten kanssa, jos emme itse kaikkeen pysty. Noista välineistä on olemassa niin erillaisia mielipiteitä ja kokemuksia ja tästä syystä kiinnostaa kovasti vertaistuki. Samoin meillä ei ole lähellä muista isoja koiria, joten siksi käännyin tänne palstalle.

      Toivon edelleen vastauksianne, miten te itse olette saaneet ison koiranne koulutettua ja selvinneet tästä uhmaiästä.

    • tsemppiiiii

      Minä laittasin sen kuonopannan,harjottelisin sillä ensin kotinurkilla.Ja sitten menisin aina haastavampiin paikkoihin.Paikkaan missä paljon ihmisiä ja vieraita koiria,siellä sitten opettelet koiran kanssa kulkemista.Tunnin reilu kun taluttelet,ja useaan kertaan,ni eiköhän tehoa.

    • ex teeeeee

      Tuo teeeeeeee on toisen teeeeeeee - nimimerkkisen vainooja täällä netissä. Aina kun erehdyn kirjoittamaan teeeeeeee nimimerkillä yhden viestin palstoilla, seuraavana päivänä palsta on potaskaa täynnä teeeeeeeeeeeee -nimimerkillä kirjoitettuna. Nämä ei ole minun.Tokkopa enää kyseistä merkkiä erehdyn käyttämäänkään.

    • doggii

      Minkä ikänen tää sun doggi on? meillä sama tilanne ja tää herra on jo puoltoista vuotta .. pahimmillaa nyt keväällä tää tilanne kun haistaa narttukoirien juoksuajan.
      Onneks meijen tapaus ei niinkää vedä, pomppii ja örisee KAIKILLE koirille. Välillä yrittää nuuhkia ja mennä ihmistenkii perään.
      Oma doggi ei pidä vedestä, joskus otin sellasen suihkepullon mukaan missä on vettä ja kyllä autto, mutta ei sekään oo loppujenlopuks mikään ratkasu.
      Oon myös huomannu et jos ite jännitän ollenkaan muita koiria niin se aistii sen heti ja käyttäytyy urposti x2 . Meillä ei tulis mieleenkää kyllä ohittaa toista koiraa samalla kadulla. Kerro toki myös mulle jos oot jonkun ratkasun saanu? :D

    • kuonopantoja niillä

      Kyllä monilla dokeilla on niitä kuonopantoja lenkillä käytössä,ja hyvin saavat pienet naisetkin suuren koiran pideltyä.Monet kulkevat ihan rauhallisesti,kun ovat pantaan tottuneita.On kivempi ohittaa koira jonka omistaja saa pideltyä,kun sellainen jota koira tuo perässään metrejä.Suosittelen kokeilemaan sellaista kuonopantaa,ei kai ne kalliita ole.Jos lenkkeily siten sujuu paremmin,ja voi pidempiä lenkkejä tehdä,on se koirankin etu.

    • jaa3

      Hei!
      Itse en kyllä lähtisi ihan heti tuohon kuonopanta touhuihin mukaan... Meillä puolitoista vuotias uros doggi painoa semmoinen n.60kg ja osaa joskus olla todella hankala. Kaikki on kiinni itsestä, pitää olla tiukka ja rauhallinen ja korjattava heti kielletty käytös, koirien ohi kun mennään, niin mennään reippaasti eikä tehdä siitä mitään numeroa. Meillä toiminut todella hyvin puolikuristava kaulapanta jossa on nimenomaan ketju kiristys eikä kangas (palautuu paremmin). Kannattaa ihan näitä kokeilla ensin... Tuon kuonopannan ulkopuoliset ihmiset mieltävät siihen että koirasi on vaarallinen ja arvaamaton, jolloin koirasi vaistoaa että ihmiset sitä pelkäävät, mikä taasen ei ole hyvä tuossa iässä kun uhmaa löytyy jo muutenkin ja sosialistaakin pitäisi, mutta tuppaa olemaan hankalaa kun ihmiset eivät päästä lähelleen...

    • pätee useampaan

      Huomasin väkisin aloittajan teksteistä että hän joutuu kääntymään takaisin kotiin jo alkumetreillä, jos et käytä koiraasi kunnon lenkillä vaan joka kerta käännyt kotiin niin kyllä varmasti on doggi vauhkompi ja energisempi ensi kerralla, päättäväisyyttä mukaan peliin ja muistutat koiralle, että kumpi tässä nyt oikein on se "pomo". Jos ei mikään auta niin puolikuristava, kuristava, vedonestovaljaat, kuonopanta tai jos ei ole mahdollisuutta heti hankkia, remmi vatsan ali "solmulle" selän päälle, tuntuu varsin ikävältä kun vatsaa painaa eikä tee mieli vetääkkään kun tuntuu ikävälle. Kuitenkaan en tätä kotikonstia (remmi vatsan ali solmulle) ehkä pidemmän päälle suosittele. Chemppiä ja menestystä doggin koulutukseen!!

    • Itkutjaraivaritkäytyläpi

      Itselläni on vähän päälle 1v doggi mix uros, jonka kanssa oli samat ongelmat kuin aloittajalla. Mitkään herkut, kikat ja niksit ei auttanut. Sisällä mahtava koira, mutta ulkona aivot jäi narikkaan. Itselläni ongelma ratkesi juuri tällä kuonopannalla. Nykyään ohitukset mennään nätisti ja välillä ei edes jakseta kiinnostua toisista koirista. Nätisti kun kävellään, niin vaihetaan hihna taas pantaan.
      Mulle tämä tekniikka toimi, sillä silloin ku koira painaa enemmän ku itse ja on vielä PENTU, niin tämä kuonopanta on kivuton tapa saaha koira hallintaan.

    • TUIJALOOO 82

      Ite en kääntyny koskaan KOTIIN. Mitä järkeä ?? Koira ei opi, jos sitä ei laita kohtaamaan tilannetta. (toki otin etäisyyttä, jolla koira rauhoittui)

      Saako se lenkin ja purettua energiansa, jos palaat 5min päästä kotiin ?!!!! Seuraava lenkki on kahta kauheampi ja täynnään patoutunutta energiaa jos sitä ei pura säännöllisesti.

      Kuonopannalla kannattaa olla tarkkana, ettei nosta koiran kuonoa ylöspäin(hallintatilanteessa) ;koiran kuonoa nostetaan ylöspäin, jos halutaan sen tuntevan ylpeyttä itsestään. Joten tässä ihmiset kontaktia ottaessa(ylöspäin) välitävät vika viestiä koiralle.

      Järjenkäyttö on sallittua ja etenkin koirapsygologiaan, joka perustuu ihmispsygologiaan, on sallittua :D.

      ihmisen on helppo hallita koiraa.fyysisesti.

      Joskus alku vuosina oli käytössä sitruunapanta kaukosäätimellä, joo ns toimi, myös kaasupullo, joo toimi, mut mikä on välineen tarkoitus ?? Peloitella koira hihnanpään haltuun ? koiran mielentila lukkoon ?? Esmes jos kyseessä on JO innostuneen dominoivassa mielentilassa oleva, pelkoagressiivinen koira, onko sitä syytä pelotella lisää ?? Ite sain ammattilaisilta tilanteeseen ja näihin välineisiin neuvot(eleestä seuraamuksia),jälkeenpäin en käyttäis kumpaakaan. Sitoisin mieluummin puuhun kiinni.

      Välineet vei kaikki äänet,koiran normit varoitus äänet,(haukun) murinan ym eleet,(ulkona) joten koira ei olekaan enää se joksi se luokiteltiin, vaan pahempi, se tekee nyt kaiken ilman ääniä, nopeammin ja salakavalasti. On huomattavasti vaikeampi hallita. Mentävä aistissa,vaistossa ja energiassa.

      Vaikea sanoa kertomasi perusteella onko koirasi innostunut - dominoiva ? - joka on lähtöisin pelko-agressiivisuudesta ?? Vai onko vain dominoiva ja innostunut ?? Näissä on iso ero,koulutus/lähestymis muodossa, joka tulis tehdä koiraan nähden kotona, muihin koiriin/ulkomaailmaan ym nähden, jotta toimii ja koira kuntoutuu, ja tulee luottamuksen ja hallinnan alle.

      Jos koiran innostuneisuus -dominanssi on seuraus pelosta, koiran kuntoutuksessa tulee edetä rauhallisesti, luoda johdonmukaisuus,luottamus ja relata. Mut jos jos se on vain innostuneisuutta ja dominanssia, se voitetaan johtajuus opeilla. =Kärsivällisyydellä ja rauhallisuuudella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      181
      10717
    2. Valkeakosken sekopää murhaaja.

      Itselläni on 3 teini ikäistä tytärtä ja tämä tapaus on herättänyt minussa tosi paljon surua ja vihaa. On käsittämättömän
      Valkeakoski
      140
      1914
    3. Naiset pysyy sinkkuna ja ottavat mieluimmin koiran

      Nykynainen ei halua jakaa elämäänsä miehen kanssa, vaan elää yksin ja ottaa koiran tai koiria. Ja pikkuvähemmistö eli in
      Sinkut
      237
      1315
    4. Sille yhelle vaa

      Viime aikoina oon miettinyt sun juttuja aika paljon. Vaikka en oo saanu susta vielä kunnolla selvää kuvaa, jotenkin tunt
      Ikävä
      61
      940
    5. Kiitos kun annoit värejä elämääni

      Edes pienen hetken. Sellasiakin mitä en muuten näe ;) ❤️
      Ikävä
      53
      880
    6. Hiljaista on

      Ei kuulu viestiä 😘 pallo on sinulla Mies, odotan!
      Ikävä
      60
      828
    7. Nainen, se kun olit joskus niin vakavana

      ja naama peruslukemilla, toisinaan silloinkin kun kuuntelit juttujani. Se ilme on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Mitäh
      Ikävä
      42
      717
    8. Onhan sulla

      Nainen nyt varmasti kaikki hyvin.
      Ikävä
      52
      679
    9. Kysymys iltaan

      Kuinka kuuma kaivattusi on celsius-asteikolla?
      Ikävä
      42
      669
    10. Olen ylpeä sinusta

      nainen. Vaikutat "vanhalta" tekijältä. Olet aarre tälle touhulle ja uskon että pääset vielä pitkälle jos haluat. Ehkä sa
      Tunteet
      25
      655
    Aihe