Aikuisrippikoulu - pyhä kaste (Iso Katekismus Kolmas kohta)

Kun olemme vakuuttuneet kasteen suuresta hyödystä ja voimasta, voimme jatkaa eteenpäin ja katsoa, millainen ihminen ottaa vastaan kasteen hyödyn ja lahjan.

Myös tämä on lausuttu erittäin kauniisti ja selvästi äskeisissä sanoissa: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu."

Tämä tarkoittaa sitä, että yksin usko tekee ihmisen kelvolliseksi ottamaan vastaan tämän pelastavan, jumalallisen veden niin, että siitä on hyötyä.

Sillä koska pelastus annetaan ja luvataan veteen liittyvillä ja vedessä olevilla sanoilla, emme voi ottaa sitä vastaan muulla tavoin kuin uskomalla sen koko sydämestämme.

Ilman uskoa kasteesta ei ole mitään hyötyä, vaikka se itsessään onkin ylenpalttisen suuri, jumalallinen aarre.

Siksi tämä yksi ainoa sana "joka uskoo" pystyy sulkemaan pois ja ajamaan pakosalle kaikki mahdolliset teot, joita teemme saavuttaaksemme ja ansaitaksemme pelastuksen.

Tämä asia näet on varma: mikä ei ole uskoa, se ei hyödytä mitään eikä myöskään saa mitään.
473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta he sanovat varmastikin, kuten heillä on tapana: Eikö kastekin sentään ole teko, ja sinä itse väität, ettei teoista ole mihinkään, kun pitäisi pelastua? Mihin usko nyt sitten on hävinnyt?

Vastaan tähän näin: On aivan varmaa, etteivät meidän omat tekomme mitenkään edistä pelastumistamme, mutta kaste ei olekaan meidän tekomme, vaan Jumalan teko.

Tottahan sinun nyt sentään täytyy osata tehdä iso ero Kristuksen asettaman kasteen ja tavallisen kylvyn välillä.

Jumalan teot taas tuovat pelastuksen ja ovat välttämättömiä sen saavuttamiseksi.

Eivät ne sulje pois uskoa, vaan haastavat uskoon, sillä ilman uskoa niihin ei voi tarttua.

Äänestä
  • Vaikka antaisitkin kaataa vettä päällesi, ei se sitä merkitse, että olisit saanut kasteen, joka säilyy ja josta olisi sinulle jotain hyötyä.

    Mutta silloin kaste hyödyttää sinua, kun kasteelle käydessäsi tarkoituksenasi on noudattaa Jumalan käskyä ja asetusta ja kun se lisäksi tapahtuu Jumalan nimeen.

    Silloin saat vedessä pelastuksen, joka on luvattu.

    Käsi ja ruumis eivät saa sitä aikaan, vaan sydämen on se uskottava.

    Tästä huomaat selvästi, ettei kaste ole meidän tekomme, vaan aarre, jonka Jumala ojentaa meille ja jonka me uskolla otamme vastaan.

    Eihän ristiinnaulittu Herra Kristuskaan ole mikään teko, vaan sanaan sisältyvä aarre, jonka sana ojentaa meille ja jonka me uskolla omistamme.

    Äänestä

  • sumeri kirjoitti:

    Vaikka antaisitkin kaataa vettä päällesi, ei se sitä merkitse, että olisit saanut kasteen, joka säilyy ja josta olisi sinulle jotain hyötyä.

    Mutta silloin kaste hyödyttää sinua, kun kasteelle käydessäsi tarkoituksenasi on noudattaa Jumalan käskyä ja asetusta ja kun se lisäksi tapahtuu Jumalan nimeen.

    Silloin saat vedessä pelastuksen, joka on luvattu.

    Käsi ja ruumis eivät saa sitä aikaan, vaan sydämen on se uskottava.

    Tästä huomaat selvästi, ettei kaste ole meidän tekomme, vaan aarre, jonka Jumala ojentaa meille ja jonka me uskolla otamme vastaan.

    Eihän ristiinnaulittu Herra Kristuskaan ole mikään teko, vaan sanaan sisältyvä aarre, jonka sana ojentaa meille ja jonka me uskolla omistamme.

    Nuo hurmahenget tekevät siis meille vääryyttä, kun he huutavat meille päin naamaa, että me muka saarnaamme uskoa vastaan. Juuri uskoahan me yksinomaan vaadimme, ja lisäksi pidämme sitä aivan välttämättömänä. Ilman sitä ei kukaan voi ottaa vastaan eikä saada mitään.

    PUNAINEN VIIVA

    Esikoislestadiolainen herätys ei voi kasvaa eikä menestyä Herrassa, elleivät vanhimmat, saarnaajat ja kristityt tee parannusta kasteen pilkkaamisesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sumeri kirjoitti:

Kun olemme vakuuttuneet kasteen suuresta hyödystä ja voimasta, voimme jatkaa eteenpäin ja katsoa, millainen ihminen ottaa vastaan kasteen hyödyn ja lahjan.

Myös tämä on lausuttu erittäin kauniisti ja selvästi äskeisissä sanoissa: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu."

Tämä tarkoittaa sitä, että yksin usko tekee ihmisen kelvolliseksi ottamaan vastaan tämän pelastavan, jumalallisen veden niin, että siitä on hyötyä.

Sillä koska pelastus annetaan ja luvataan veteen liittyvillä ja vedessä olevilla sanoilla, emme voi ottaa sitä vastaan muulla tavoin kuin uskomalla sen koko sydämestämme.

Ilman uskoa kasteesta ei ole mitään hyötyä, vaikka se itsessään onkin ylenpalttisen suuri, jumalallinen aarre.

Siksi tämä yksi ainoa sana "joka uskoo" pystyy sulkemaan pois ja ajamaan pakosalle kaikki mahdolliset teot, joita teemme saavuttaaksemme ja ansaitaksemme pelastuksen.

Tämä asia näet on varma: mikä ei ole uskoa, se ei hyödytä mitään eikä myöskään saa mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu