Miten te muut masentuneet pidätte parisuhteenne hyvänä tai edes jotenkuten koossa? Miten jaksatte panostaa siihen ja rakkaaseen ihmiseen?
Minulla on masennusta ollut eri asteisena jo yli vuoden. Puolisoni on jaksanut hirmu hyvin olla tukena ja on varmasti tehnyt kaikkensa minun vuokseni. Varmasti ei ole ollut hänellä helppoa kanssani. Masennus on kamala tila. Itse en ole aina jaksanut antaa parisuhteelle oikein mitään. Välillä taas jaksanut tsempata ja jotain yrityksiä parempaan ollut, mutta ne on aina lopahtaneet, kun en jaksa pitää positiivista virettä yllä. Joinain pahimpina masispäivinä olen vain maannut sägyssä ja tuijottanut ikkunasta ulos jaksamatta mitään puhua, itkien jne. Sellaista ei varmasti ole puolison helppoa katsella, kun se useasti toistuu.
Tällä hetkelä ei ihan noin paha tilanne, mutta kuitenkin välillä aina tahtomattani huomaan purkavani pahaa oloani puolisooni. Olen hiljainen, puhumaton, etäinen. Jos hän puhuu minulle vastailen kiukkuisesti äkisten jotain ylimalkaista, olen ärtyneen oloinen ja pahimmillani olen huutanut ja räyhännyt oikein kunnolla onneksi kylläkin harvoin. Mutta lievempiä "purkauksia" kyllä tulee useinkin.
Olen miettinyt miltä se puolisosta tuntuu? Kun hän on tehnyt parhaansa ja yrittää jotenkin piristää ja saa tuollaista käytöstä palkakseen. Luulenpa, ettei mikään parisuhde ajan oloon kestä tuollaista. Siksi yritän itse kovasti muuttua niin, etten purkaisi puolisooni pahaa oloani. Joskus se vaan tuntuu mahdottomalle. Lapsia minulla ei ole ja ehkä parempi niin. Olen varma, että räyhäisin heillekin.
Miten teillä muilla masentuneilla parisuhteenne kanssa menee?
Minulla on masennusta ollut eri asteisena jo yli vuoden. Puolisoni on jaksanut hirmu hyvin olla tukena ja on varmasti tehnyt kaikkensa minun vuokseni. Varmasti ei ole ollut hänellä helppoa kanssani. Masennus on kamala tila. Itse en ole aina jaksanut antaa parisuhteelle oikein mitään. Välillä taas jaksanut tsempata ja jotain yrityksiä parempaan ollut, mutta ne on aina lopahtaneet, kun en jaksa pitää positiivista virettä yllä. Joinain pahimpina masispäivinä olen vain maannut sägyssä ja tuijottanut ikkunasta ulos jaksamatta mitään puhua, itkien jne. Sellaista ei varmasti ole puolison helppoa katsella, kun se useasti toistuu.
Tällä hetkelä ei ihan noin paha tilanne, mutta kuitenkin välillä aina tahtomattani huomaan purkavani pahaa oloani puolisooni. Olen hiljainen, puhumaton, etäinen. Jos hän puhuu minulle vastailen kiukkuisesti äkisten jotain ylimalkaista, olen ärtyneen oloinen ja pahimmillani olen huutanut ja räyhännyt oikein kunnolla onneksi kylläkin harvoin. Mutta lievempiä "purkauksia" kyllä tulee useinkin.
Olen miettinyt miltä se puolisosta tuntuu? Kun hän on tehnyt parhaansa ja yrittää jotenkin piristää ja saa tuollaista käytöstä palkakseen. Luulenpa, ettei mikään parisuhde ajan oloon kestä tuollaista. Siksi yritän itse kovasti muuttua niin, etten purkaisi puolisooni pahaa oloani. Joskus se vaan tuntuu mahdottomalle. Lapsia minulla ei ole ja ehkä parempi niin. Olen varma, että räyhäisin heillekin.
Miten teillä muilla masentuneilla parisuhteenne kanssa menee?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hankala räyhätä kun minulla ei noita "ylellisyyskiä ole.