Olemme pian Putinin määräämis vallan alla.

Juoksupojat ostavatSuomen maita ja mantereita,missä parhaimmat kartanot.

Pari päivää sitten joku päivän lehti kirjoitti.Kaikki mitä Venäjälle ostetaan on Putinin

toimeksi-annosta..

Olemme kohta suurta venäjää. Raha hallitsee.
101264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 101

Vanhimmat

Eihän kaikkia tarvitse eikä saakaan uskoa, mitä lehdet kirjoittavat.

Suurta Venäjäähän täällä on jo aikaisemmin oltu, jopa kauemmin kuin tasavaltana. Jos noin kävisi, palattaisiin vain aikaisempaan tilanteeseen.

Äänestä

Laitetaan se putkaan.

Äänestä

Onko liian pieni rangaistus. MIE Anahii pelekeen voi kauhiata.

Äänestä

Tuliko Venäjän mörkö taas takasin.

Äänestä

Päättäjämme on suurin huolen aihe,
kun isämme koulivat, kuten Kekkonen,
sen jälkeen ei ole ollu suomella presidenttiä joka olisi antanu arvoa omalle suomelle,
hallitus on aivan samaa maata, on myyny kaiken arvokkaan suomesta ulkolaisiisn käsiin
kurten telakat, laivateollisuus loppuu suosmesta,
paperiteoollisuus on jo kutistunu minimiin ja nyt kutistettaan entisestään,
mikä kamalinta maat ja mannut myyty ulkolaisten omistuksiin,
kuten kaikki kultakaivoksemme,
suomi jää njuolemaannäppejään kaikesta,
suomella on valtavat velat EU politiikan surauksena,
mutta ei ole mietitty , millä maksamme velat kun tuloja ei ole
niimpä tietysti, HAH HAH
pörssikeinottelulla HAH HAHHAA
kun päättäjät luulee että kaiken voi rakentaa pörssin varaan kauppaatekemällä,
MUTTa ku pörsimenee konkurssiin,
mihin sitten sormi pannaan,
päättäjät saa seisoa tumput suorana sormi syvällä suussa,
EI makkkinataluden varaan yksin voi tulevaisuutta rakentaa,
kyllä suomella pitää olla todellista työtä josta kansamme saa toimeentulonsa,
teollisuutta on palutettava, maita ei saa myydä ulkolaisille,
laivateollisuus on otettava omaan omistukseen,
tämä Hautalan houraama FINNAIR on yksi hölmöistä kaupois,
seki on myyty ulkolaiseen omistukseen vain pieni siivu on suomen omistuksessa.

v i t u t t a a suomen EU politiikka, hölmöläisten touhua koko EU

TIMO SOINI ja kumpaanit suomen johtoon, suomi on saatava suomalaisille,

Kekkosen aikana hankittu omavaraisuus ON palautettava suomeen !

Äänestä

Meidän hallitus porukka leikkii vain,kuin hiekkalaatikolla. Pirullisen leveä hymy tänäkin aamuna Kataisella oli aamu haastattelussa kolmosella.

Varmaan jotain tapahtuu,kun paremmat ei ruoriin pääse-.

Äänestä
  • Kiitoksia!

    Äänestä

  • Kovinpa veti nälkä hiljaiseksi ja piemäksi kun ei kuulu eikä näy mitään.
    Vaan niinhän se tekee...

    Äänestä

olemaan !




KEKKONEN ON kautta-aikojen ainoa oikea presidentti , ainoa jolla oli terve järki paikallaan !

kunnes sairatui vakavasti kuolemaan johtavaan tautiin, mikä EI SUINKAAN vähennä hänen suurata kansan arvostusta,

KEKKONEN OLI HIENO PRESIDENTTI, SUOMEN FIKSUIN PRESIDENTTI !
kyllä on Kekkosta ikävaä ! = näinä aikoina,



Lipponen on suomen suurin valtion petturi ja suurin rikollinen suhteessa suomen itsenäisyyteen.

Äänestä

Putinin suku ja ystävät ostaa, tieto ei tule Suomesta.

Äänestä
  • Kai se on Putinille pakko myydä. Vanhuus tulee ja lumityöt alkaa riittää. Ei ole suomalaisia ostajia OKT:lle. Kaikkiko raha meni Kataisen käsien kautta etelän vetelille, kun ei edes mökin hintaa jäänyt?
    Kiinteistöveroakin nostivat 38 %. Siitä Putinin agentti ilmoittaa Putinille, että venäläisiä sorretaan. Onneksi tsuhna tekee moottoritien Pietariin, passaa sitä pitkin Putinin ajaa vaikka neljällä hyökkäysvaunulla rinnakkain vapauttamaan riistäjän vallasta näitä sorrettuja.

    Äänestä

Niinpä kuuluukin venäjää nykyään paikassa jos toisessakin.

Eipä olisikaan ihme, jos maassa pian syntyisi sitä vastustamaan laajamittainen kansalaisliike puolustamaan ruotsin kielen asemaa maan toisena vieraana kielenä ja sen opetusmäärän lisäämistä niille, jotka eivät sitä osaa vielä riittävästi.

Äänestä

> Voi aleksi, aleksi! Oikeastaan olet asian syrjässä mutta väärällä kantilla.

Svedun asema täytyisi purkaa pikaisesti koska muuten slobot alkavat vaatimaan samoja etuuksia ja selkärangattomat poliitikkomme nöytyvät kun Moskova ärähtää.

Sveduista etuudet pois ajoissa ettei itänaapurin porukka pääse ainakaan niihin vetoamaan!

Äänestä
  • Näitä riistäjiä ja etuilijoita kyllä riittää!

    "Svedun asema täytyisi purkaa pikaisesti koska muuten slobot alkavat vaatimaan samoja etuuksia ja selkärangattomat poliitikkomme nöyrtyvät kun Moskova ärähtää.

    Sveduista etuudet pois ajoissa ettei itänaapurin porukka pääse ainakaan niihin vetoamaan!"

    Äänestä

Katainen omissa kokouksissa kertoo Suomessa on negatiivinen ilmapiiri.

Kaikki tekemiset tehtävät lamaantuu.

Äänestä

Ostaa kuka ostaa, myyjähän määrää kenet ostajaksi valtuuttaa.
Mitä ostajaa moittimaan?

Eiköhän täällä taivastelijoistakin useimmat myy myytävänsä hänelle, joka siitä eniten maksaa.

Emme me suomalaiset ole muita ihmisiä kummempia. Omaneduntavoittelijoita, kuin muutkin.

Äänestä
  • >>>>

    Äänestä

Pitkästä ja perustavanlaatuisesta, hienosta kirjoituksesta pienenä ihmissieluna vetäisin herneen muutamasta lauseesta nenääni.
Yleistit palstalaiset. Luen lisää ja keskittyen, kunhan on aikaa.

"Vastustakaa te", aikamoinen väite. Itse opistelin koko oppikouluaikani ruotsin kieltä, myöhemminkin. Työssäni se oli hyvä apuneuvo. Vieläkään siitä ei ole minulle supusuomalaiselle ollut muuta kuin etua. Se siitä.

Politiikka ja Venäjän suhteet omistavat vain minimaalisen osan minun mielenkiinnostani. Tuo ylläoleva viestini oli vain ihmisyyden yleismaallisesta ominaisuusesta, kuka myy alimman tarjouksen antaneelle, harva, pyhimys, rikas kai, jolle rahaa on siunautunut niin, että on vara olla epäitsekäs. Ominaisuus, joka taitaa olla useinmiten varattomampien viljelemä.

Äänestä

Nimimerkille Näin ne asiat menee.

Kiinnostuin 50 ha:n tilastanne, jolle ei löydy ostajaa.
Muutama kysymys:

Onko tila myynnissä?
Yksi vai useampi myyjä?
Peltoa vai metsää vai molempia ja kuinka paljon?
Tilalla olevat rakennukset ja niiden kunto?
Sähkö?
Hintapyyntö?

Jään odottelemaan vastaustanne

Äänestä

Onneksi minulla ei ole mitään myytävää. Ei tule houkutusta myydä venäläisille suurella rahalla. Siellähän noilla mafiosoilla on
millä mällätä. Valtion omaisuutta kavalletaan kuin tyhjää vain.

En kyllä usko, että tämä opposition mies on kavaltanut yhtään mitään. Siinä tulee taas yksi "hodorcovsky". Aiheetomasti joutuu vankilaan, kun Putin tahtoo niin.

Äänestä

Meidän hallitus pitää vain nyyttikestejä..Vai oliskohan Marttojen seuroja..

Äänestä

"Svedujen etuoikeutettu asema täytyisi purkaa pikaisesti koska muuten slobot alkavat vaatimaan samoja etuuksia ja selkärangattomat poliitikkomme nöyrtyvät kun Moskova ärähtää.

Sveduista etuudet pois ajoissa ettei itänaapurin porukka pääse ainakaan niihin vetoamaan!"

Äänestä

meistä jokainen tietää, että venäläisvähemmistö on uhka.

Sen ei koskaan olisi saanut antaa muodostua Suomeen.

Venäjän armeijalla on ainakin viisi viimeistä vuotta ollut lainsuoma velvollisuus "puolustaa myös ulkomailla asuvia kansalaisiaan.

Äänestä
  • En kirjoita. Huonostipa on tullut adressiin allekirjoituksia.

    Äänestä

joutuu mustalle listalle.

Äänestä
  • Svedujen motiivit valehtelemiseen ovat tiedossa!

    Äänestä

täällä yks palstalainen on tullu hulluksi, vouhottaa kokoajan ruotsinkielestä,
pitäs jo t u r p a s a kiini,
useamman kielen opiskelu on yleis-sivistystä, ei kukaan vahingoidu jos opiskelee myös ruotsia, päinvastoin siitä on varmasti jotain hyötyä supisuomalaisellekki,
jos ei lopeta hullutustaan soitetaan pilliauto viemään pakkopaidassa hoitoon,,
yksi hullu ei voi määrätä valtaväestön halua opiskella eri kieliä,
jos tämä vouhotus ei lopu niin sinut haetaan hoitoon,
ruotsin opiskelu ei ole kenellekkään pakollista, se on täysin vapaaehtoista,
joten sinä hullu älä opiskele ruotsia jos et halua,
mutta älä huuda muille jos joku haluaa opiskella myös ruotsia,

Äänestä
  • Lienevätköhän eniten ruotsin kielen vastaiset olla heitä, jotka ovat vähiten opiskelleet mitään muutakaan?
    Mikään oppi ei mene hukkaan.
    Laitoin sinulle vahingossa miinuksen, kun piti laittaa plussa. Korjaan tilanteen.

    Äänestä

  • hauskaa tilannekomiikkaa 8kymppiseltä . jatka vielä-

    Äänestä

  • hahahhhahhah... kirjoitti:

    hauskaa tilannekomiikkaa 8kymppiseltä . jatka vielä-

    suomen kielen alkeetkin jossain välissä! hihihih DDDD

    Äänestä

väitän ,
täällä on vain yksi joka kirjoittaa ruotsinkielen vastaisia viestejä,
ei voi yleistää että koko suomen kansa olis hänen kanssaan samaa mieltä,
olen itseki supisuomalinen, aikoinaan opiskelin ruotsia, mutta sain siitä nelosen, ja ehdot,
mutta huonostaki ruotsinkielen taidosta oli paljon pajon hyötyä työelämässä aikoinaan,
en ikinä ole katunu muuta kuin että olisi pitäny keskittyä paremmin siihenki kielleen lapsena,
hartain toiveeni on että tämä henkilö ymmärtäisi lopettaa kielten opiskelun vastaisuuden,
mitä useampaa kieltä ihminen osaa sen antoisampaa on elämä.

Äänestä
  • on jo kansalaisaloitteessakin. Ähä kutti löttöturpa hihh DDDDD

    Äänestä

  • Noin 20 000 nimee kirjoitti:

    on jo kansalaisaloitteessakin. Ähä kutti löttöturpa hihh DDDDD

    Vain. Adressi ollut jo iät ajat, ja noin vähän nimiä. Ei taida edes tulla vaadittava nimimäärä täyteen, kun jo aika päättyy.
    Kumma kuinka paljon vaahdotaan ruotsin kieltä vastaan, ja noin minimaalisesti on allekirjoituksia.
    Moni adressi täyttynyt alle aikayksikön.

    Äänestä

  • .-.-,,,- kirjoitti:

    Vain. Adressi ollut jo iät ajat, ja noin vähän nimiä. Ei taida edes tulla vaadittava nimimäärä täyteen, kun jo aika päättyy.
    Kumma kuinka paljon vaahdotaan ruotsin kieltä vastaan, ja noin minimaalisesti on allekirjoituksia.
    Moni adressi täyttynyt alle aikayksikön.

    J Stalin olis saanu Suomen miehitettyä. mutta sotilaita tarvittiin Berliinin valtaamiseen. Neuvostoliiton laajenemishalut kariutuivat ensin Agfganistanista piestyinä poistumisee, sitten NL:n kaatumiseen.
    Venäjän talous on lähtenyt luisumäkeen EU-markkinoiden huvettua. Fossiilisten polttoaineiden kauppa länteen ei tuo ratkaisevaa apua jättimaan talouden pelastamiseen.
    En ole 20 vuoteen enää ollut huolestunut Venäjän laajentumispyrkimyksistä Suomen suuntaan. Isompi huoli Venäjällä on rikastuvan Kiinan kaupan laajentuessa Venäjän itärajalle, omine kauppiaineen.

    Äänestä

  • lainen" on esimerkkinä verkkovihasta. Yrittää pelotella.

    Mutta minua se vain naurattaaa.

    Äänestä

  • .-.-,,,- kirjoitti:

    Vain. Adressi ollut jo iät ajat, ja noin vähän nimiä. Ei taida edes tulla vaadittava nimimäärä täyteen, kun jo aika päättyy.
    Kumma kuinka paljon vaahdotaan ruotsin kieltä vastaan, ja noin minimaalisesti on allekirjoituksia.
    Moni adressi täyttynyt alle aikayksikön.

    adressi vasta on ollut, nyt vähän alle puolet nimistä on jo tullut.

    Äänestä

  • Tuossa "supiSuoma- kirjoitti:

    lainen" on esimerkkinä verkkovihasta. Yrittää pelotella.

    Mutta minua se vain naurattaaa.

    hävetä rumaa käytöstään, mokoma cackapää.

    Äänestä

  • Vähän aikaa kirjoitti:

    adressi vasta on ollut, nyt vähän alle puolet nimistä on jo tullut.

    heh, tekaistuja nimiä ilmeisesti,
    kukaan täysjärkinen siihen ei kijota nimeään,

    Äänestä

Putin on Suomen johtaja ei ole muita.

Alue valtaukset---vaatimukset--kieli---kokonaisuudessa on Suomi nolla jo tänään.

Armeija on apinan hiekkalaatikko.

Äänestä

Venäjällä on valta.

Äänestä

Kyllähän tämä adressikouhaaminen on vain turhaa kansalaisdemokratian kuvitelman luomista.
Saappaat nähdä, toteutuuko niistä ainoakaan.
Että sen poikia.

Äänestä
  • aitä ratkaise. Etkä mitään, senkin caccapää!

    Äänestä

  • Sinä ilkeilijä et kirjoitti:

    aitä ratkaise. Etkä mitään, senkin caccapää!

    Josko yrittäisit olla ihmismäinen? Keskustelupalstatkin ovat normaalisti ihmisten kanssakäymistä, joilla odotetaan ihmismäistä käytöstä, sinultakin.

    Pese suusi mäntysuovalla!

    Äänestä

Suomalainen on nolla.

Äänestä

Venäläiseksi emme tule, ruotsalaisia emme ole, olkaamme siis suomalaisia.
Kuitenkin sanon, että on suorastaan sairasta vouhkata jatkuvasti tuosta ruotsinkielestä. En myöskään aio nimeäni listaan laittaa.
Aika hoitaa tuonkin asian aikanaan.

Onkohan tällä vouhkaajalla jotain hampaan kolossa ruotsinkielisä kohtaan, kateus ehkä. Hirveää, kun ihmisellä on jatkuvasti viha ja katkeruus täyttämässä ajatuksia ja täytyy aina ja aina työtää se ikävä mieliala tännekin.

En viitsi laittaa nikkiäni tähän, jotta säästyn henkilökohtaiselta
viharyöpyltä.

Äänestä
  • Suomi on nuolia valtio kaikessa---siis Putinin nuolia- mitä tämä on?

    Äänestä

  • se on laitos hoidossa oleva potilas, eristysosastolla, luonnevikanen, päässä ruuvi jumittaa kiini,
    hän yksi täällä vouhaa, huutaa ja vastustaa ruotsinkielen opiskelua,
    ei pinintäkään järkeä hänen ajausmaailmassa,
    mitä enemmän ihmiset opiskelee kieliä sitä antoisampaa on elämä itselläki,
    voi kommunikoida eri maitten ihmisten kanssa,
    kielten opiskelu kuuluu yleis-sivistykseen.

    Äänestä

  • ---------------- kirjoitti:

    se on laitos hoidossa oleva potilas, eristysosastolla, luonnevikanen, päässä ruuvi jumittaa kiini,
    hän yksi täällä vouhaa, huutaa ja vastustaa ruotsinkielen opiskelua,
    ei pinintäkään järkeä hänen ajausmaailmassa,
    mitä enemmän ihmiset opiskelee kieliä sitä antoisampaa on elämä itselläki,
    voi kommunikoida eri maitten ihmisten kanssa,
    kielten opiskelu kuuluu yleis-sivistykseen.

    kan suomea, se vasta yleissivistykseen kuuluukin. :D

    Äänestä

Putin määrää ja Suomi niiaa...

Äänestä

ÄLÄS sano, katotaan! _ Hienoa, kun Suomessa saadaan kohta keskittyä saksan, ranskan ja englannin kieleen, opitaan ne hyvin, kun on mahdollisuus keskittää voimat ja aikamme niihin!

Äänestä
  • Meinaatko, ettei niitä ole tähän asti opiskeltu????
    Adresseista ei taida olla asiaan mitään virkaa, uskon.

    Äänestä

  • Noita kieliä on opiskeltu iät ja ajat.
    Kiinaa ja venäjää oppimaan, niistä on moninkertainen hyöty.

    Äänestä

  • :)) kirjoitti:

    Meinaatko, ettei niitä ole tähän asti opiskeltu????
    Adresseista ei taida olla asiaan mitään virkaa, uskon.

    kielen tai oikastaan murteen turha opiskelu vie aikaa ja voimavarja tärkeiltä aineilta, paitsi juuri englannilta ja ranskalta, niin matematiikalta, kemialta, fysiikalta, biologialta, maantieteeltä jne. Ruoysin kieltä emme ikinä tarvi, se vain sekoittaa, vie aikaa ja voimia.

    Äänestä

  • Minustakin ruotsin kirjoitti:

    kielen tai oikastaan murteen turha opiskelu vie aikaa ja voimavarja tärkeiltä aineilta, paitsi juuri englannilta ja ranskalta, niin matematiikalta, kemialta, fysiikalta, biologialta, maantieteeltä jne. Ruoysin kieltä emme ikinä tarvi, se vain sekoittaa, vie aikaa ja voimia.

    Ruotsin kieli on oiva avain muiden kielten, englannin ja saksan opiskeluun.
    Jokainen opittu kieli on hyvää pääomaa, jota ei voi ostraa eikä varastaa.

    Äänestä

Ruotsi petti Suomen jo kerran: ”Toistuuko nyt sama?”

Ruotsi ei liittynytkään EMUun, maksajaksi.

1990-luvun alussa tapahtunut tilanne voi toistua Nato-jäsenyyttä käsiteltäessä. Ruotsilla ja Suomella oli sopimus, jonka mukaan maat kertovat toisilleen, jos harkitsevat EU-jäsenyyttä. Ruotsi ei kuitenkaan kertonut Suomelle etukäteen liittymisaikeistaan. Suomi ja Ruotsi liittyivät EU:iin vuonna 1995.

– Kyllä sellainen huoli minulla tässä Naton suhteen on, että ei käy niin kuin 1990-luvun alussa. Sen takia me Ruotsia seuraamme, Soini sanoi.

Soini korosti, että keskustelua Venäjän hävittäjistä Tukholman edustalla ei ole kirjattua mietintöön, vaikka siitä on keskusteltu. Ainoastaan ne asiat, joista oltiin yksimielisiä, kirjattiin.

Salolainen muistutti, että ”samantapaisia signaaleja” Venäjän suunnalta on tullut aiemminkin.

– Muistetaan tämän venäläisen kenraalin vierailu Suomessa, missä oli paljon kovempaa tekstiä. Sen signaali oli vielä paljon kovempi kuin tämä Ruotsia kohti tehty valehyökkäys, Salolainen sanoi.

Venäläinen kenraali Nikolai Makarov hämmästytti viime kesänä varoittelemalla Suomea Nato-jäsenyydestä, jota hän pitää uhkana Venäjää vastaan. HS

Äänestä
  • ? ? ? :

    Mitä höriset,
    ruotsi piti kansanäänestyksen emuun liittymisestä ja kansa sanoi EI,

    suomi sen sijaan siis LIPPONEN ja Niinistö vievät OMINPÄIN suomen EMUUN, vastoin kansan tahtoa,

    suomessa ei pidetty kansanäänestystä, koska Lipponen tiesi että kansa sanoo EI emulle, samoin kuin ruotsi,

    nyt olemme korvia myöten k u s es s a , Lipposen ja niinistön takia,

    olemme EMUSSA ja maksamme etelän huijarimaitten velkoja ikuisesti, ellei TIMO SOINI keksi ulospääsyä EMUSTA,

    EURO todennäköisesti tulee hajoamaan, sitten suomi pääsee siitä riesasta eroon,,
    hyvä niin,
    sitä aikaa ootamme hartaudella,
    .

    Äänestä

Mitähän pitää tapahtua,että Suomen ulkopoliittinen johto tunnustaa tosiasiat.Paasikivi piti tosiasioiden tunnustamista peruslähtökohtana ja Kekkonen toimi tilanteiden vaatimalla tavalla.Oliko Makarovin puhe jotenkin epäselvää?Minkälaisia harjoituksia ja kalustokeskityksiä vielä tarvitaan,että Venäjän tarkoitusperät tulevat selviksi?

Äänestä

Pian alkaa venäjänkielinen vähemmistö Suomessa vaatia samoja etuoikeuksiaa kuin ruotsalaisvähemmistölläkin on.

Ja vielä katujen nimiin Itä-Suomessa neukkutekstit.

Äänestä

!!!

lopeta tuo HÖPINÄ, olet hourannu jo aivan tarpeeksi,
kukaan ei sinu usko eikä pidä täyspäisenä.

Äänestä

Kehittykää ja vahvistukaa Itsenäisen Suomen päättäjiksi!

Vähemmistöltä suhteettomat etu-oikeudet pois!

Muuten venäläiset vetoavat niihin. saadakseen samat.

Äänestä
  • Ei meidän maassamme ole virallista venäjänkielistä vähemmistöä. Joten ei Venäjä voi vaatia samoja etuja kuin toista kotimaista puhuvat kansalaisemme.
    Annetaan venäläisten käydä Suomessa ostoksilla! Etuhan se on meidän maamme kaupallisille yrityksille. Tuollainen sisäänläpiäväisyys on typerää, että muka ruotsikielisten etuja pitäisi vähentää.Ruotsia puhuvia kadehditaan, venäjänkielisiä vihataan, halveksitaan ja jotkut jopa pelkäävät Venäjän invaasiota. Käykööt ostoksilla, ostakoot vaikka maata ja taloja jos joku jolla on myytävää myy parhaiten tarjoavalle.

    Äänestä

  • Matamimimmi kirjoitti:

    Ei meidän maassamme ole virallista venäjänkielistä vähemmistöä. Joten ei Venäjä voi vaatia samoja etuja kuin toista kotimaista puhuvat kansalaisemme.
    Annetaan venäläisten käydä Suomessa ostoksilla! Etuhan se on meidän maamme kaupallisille yrityksille. Tuollainen sisäänläpiäväisyys on typerää, että muka ruotsikielisten etuja pitäisi vähentää.Ruotsia puhuvia kadehditaan, venäjänkielisiä vihataan, halveksitaan ja jotkut jopa pelkäävät Venäjän invaasiota. Käykööt ostoksilla, ostakoot vaikka maata ja taloja jos joku jolla on myytävää myy parhaiten tarjoavalle.

    Kyllä alkaa olla, ei maaseudulla asuva sitä edes nää.
    Venäjän kieli kuuluu kovasti kauppakeskuksissa ja muuallakin.
    Tänäänkin bussissa iso perhe puhui niin kovalla äänellä kaunista venäjän kieltä, kaikilla, myös äidillä, tikkari suussa, paitsi murrosikäisellä kauniilla tyttärellä, jolla kuitenkin hampaat hymyillessä näyttivät jo aivan huonoilta. He istuivat siinä vastakkain istuttavassa paikassa, ja kun istuin lähellä, niin väkisinkin kuulin ja näin.
    Tytön kovaäänisestä puheesta en ymmärtänyt paljoa muuta kuin "skeittipuisto", se sana oli suomen kielellä. Niin ja "uimahalli".

    Äänestä

  • Mummeli 2013 kirjoitti:

    Kyllä alkaa olla, ei maaseudulla asuva sitä edes nää.
    Venäjän kieli kuuluu kovasti kauppakeskuksissa ja muuallakin.
    Tänäänkin bussissa iso perhe puhui niin kovalla äänellä kaunista venäjän kieltä, kaikilla, myös äidillä, tikkari suussa, paitsi murrosikäisellä kauniilla tyttärellä, jolla kuitenkin hampaat hymyillessä näyttivät jo aivan huonoilta. He istuivat siinä vastakkain istuttavassa paikassa, ja kun istuin lähellä, niin väkisinkin kuulin ja näin.
    Tytön kovaäänisestä puheesta en ymmärtänyt paljoa muuta kuin "skeittipuisto", se sana oli suomen kielellä. Niin ja "uimahalli".

    Ennen ainakin oli venäläisillä kultahampaat suussa, kuulemma venäjän valtio kustansi,

    kuinka lie nykyään, pitäisihän suomenkin kustantaa kultaiset kulttuuriin kuuluvat hampaat,
    saavathan suomen romanitkin hamerahaa.

    Äänestä

  • Kullanarvoista kirjoitti:

    Ennen ainakin oli venäläisillä kultahampaat suussa, kuulemma venäjän valtio kustansi,

    kuinka lie nykyään, pitäisihän suomenkin kustantaa kultaiset kulttuuriin kuuluvat hampaat,
    saavathan suomen romanitkin hamerahaa.

    Venäläisiä marketissa kultahampaineen ja korkeine korkoineen sekä pitkä turkki päällään tuoksuen kuin
    saaronin lilja... (hihihi...)

    Tuolla tytöllä olsi hampaat pitänyt oikomishammaslääkärin aikoinaan suoristaa, mutta nyt ne näyttivät olevan lisäksi rikki pahasti. Ilmeisesti hän oli kasvanut tikkari aina suussa, mutta nyt kaikilla muilla oli tikkari, paitsi hänellä. Joko Suomen koulu oli vaikuttanut?
    Hän istui suoraan minun edessäni minuun päin istuen, en voinut silmiäni koko aikaa maisemassa pitää.
    He jäivät siinä kerrostalojen kohdalla pois bussista.

    Aivan uskomattomia ovat nuo mustalaisten hameavustukset!

    Vaikea uskoa todeksi.

    Äänestä

palkkamurhaaja saapui lentokoneella Suomeen Kiinasta. Oulun poliisilaitoksen rikoskomisario Leinonen kertoo, että viranomaiset olivat saaneet etukäteen tiedon, että mies oli kyseisessä koneessa ja olivat tätä vastassa lentoasemalla. Tarkempia yksityiskohtia tapahtumien kulusta Leinonen ei osaa kertoa.

Se tiedetään, että mies oli jo aiemmin kertonut avustajansa välityksellä halustaan ilmoittautua poliisille.

Miehen pidätyksestä kertoi ensimmäisenä Kaleva.

Vuonna 1974 syntynyt epäilty kuljetetaan lähipäivien aikana Ouluun, jossa aloitetaan iranilaistaustaisen miehen kuulustelut.

Näin me globalisoidumme.

Äänestä
  • Sinäkö sen tiedät??

    Äänestä

  • :))))))) kirjoitti:

    Sinäkö sen tiedät??

    Tällä palstalla taidetaan nyt kääntyä pikkuisen "vihapuhe" puolelle. Pelätään, että venäläiset rikkinäisine tai kultahampaineen valtaavat meiltä maan. Ruotsinkielisiltä kansalaisiltamme etuja vähentämään. Iranista on tullut pahantekijä, joka joutuikin jo lentokentällä poliisin haaviin. Mustalaiset saavat kadehtimisen arvoista "mekkolisää" ja viettävät paljon aikaa vankilassa. Ketä vielä katsotaan karsaasti. No sodan jälkeen ainakin evakkoja.
    Panenpa minäkin korteni kekoon: Pohjanmaalaiset ovat puukkojunkkareita, hämäläiset hitaira kuin etanat, lappilaiset juovat aivonsa pehmeiksi ja rummuttelevat noitarumpujaan, savolaiset kieroja ja uteliaita jne. Kyllä kaikessa löytyy, jos laitetaan ennakkoluuloisuuden tummat lasit silmille:)

    Äänestä

  • Matamimimmi kirjoitti:

    Tällä palstalla taidetaan nyt kääntyä pikkuisen "vihapuhe" puolelle. Pelätään, että venäläiset rikkinäisine tai kultahampaineen valtaavat meiltä maan. Ruotsinkielisiltä kansalaisiltamme etuja vähentämään. Iranista on tullut pahantekijä, joka joutuikin jo lentokentällä poliisin haaviin. Mustalaiset saavat kadehtimisen arvoista "mekkolisää" ja viettävät paljon aikaa vankilassa. Ketä vielä katsotaan karsaasti. No sodan jälkeen ainakin evakkoja.
    Panenpa minäkin korteni kekoon: Pohjanmaalaiset ovat puukkojunkkareita, hämäläiset hitaira kuin etanat, lappilaiset juovat aivonsa pehmeiksi ja rummuttelevat noitarumpujaan, savolaiset kieroja ja uteliaita jne. Kyllä kaikessa löytyy, jos laitetaan ennakkoluuloisuuden tummat lasit silmille:)

    haukkumatta??

    Äänestä

  • Matamimimmi kirjoitti:

    Tällä palstalla taidetaan nyt kääntyä pikkuisen "vihapuhe" puolelle. Pelätään, että venäläiset rikkinäisine tai kultahampaineen valtaavat meiltä maan. Ruotsinkielisiltä kansalaisiltamme etuja vähentämään. Iranista on tullut pahantekijä, joka joutuikin jo lentokentällä poliisin haaviin. Mustalaiset saavat kadehtimisen arvoista "mekkolisää" ja viettävät paljon aikaa vankilassa. Ketä vielä katsotaan karsaasti. No sodan jälkeen ainakin evakkoja.
    Panenpa minäkin korteni kekoon: Pohjanmaalaiset ovat puukkojunkkareita, hämäläiset hitaira kuin etanat, lappilaiset juovat aivonsa pehmeiksi ja rummuttelevat noitarumpujaan, savolaiset kieroja ja uteliaita jne. Kyllä kaikessa löytyy, jos laitetaan ennakkoluuloisuuden tummat lasit silmille:)

    Siinä vihapuhetta kerrakseen. hyi olkoon.

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Siinä vihapuhetta kerrakseen. hyi olkoon.

    Matami näkee rikan toisen silmässä, ei lhalkoa omassaan.

    Äänestä

  • nii-justii- kirjoitti:

    Matami näkee rikan toisen silmässä, ei lhalkoa omassaan.

    Hyi olkoon, nii justii!
    Ainahan toisen virheet ja erheet huomaa, omille ummistaa silmänsä

    Äänestä

katkera.




joooo, sitä olemmekin ihmetelleet kun kunnon suomalaiset tekee töitä keskimäärin neljäkymmentä vuotta,
mutta ei ikinä mitään etuuksia saanu esm, vaatteitten ostoon, puhumattakaan autosta,
mustaliset ajo mersuilla,
me puolisonkanssa ajelimme polkupyötällä kymmeiä vuosia töihin, oli ilma mikä sitten oli joko pakkasta 30 astetta tai kaatosade,
aikoinaan ei saanu esdes lapsia päivähoitoon kun me olimme avioliitossa,
nyt suorastaan nauratta, ku naimississa olevia sorrettiin yhteiskunnan taholta,
joten mun lapsia hoiti mummo, puoliso oli vuorotyössä,
minä päivätyössä, siinä lapset kasvoi kävi koulut ylioppilaaksi tultuaan lähtivät opiskelemaan,
kaikki on kärsineet omallatavallaan perheen tiukoista ajoista,
silloin oli palkat pieniä, ja koti oli velaksi ostettu, joten vaateita piti itse ommella alekankaista työpäivän jälkeen,
sanoisinpa että se aika oli maanpäällistä he l v e t t iä, niin meille vanhemmille kuin lapsillekki,
noooh, onneksi niistä tuli kunnon kansalaisia kaikesta huolimatta,
nyt huolettaa lapsen lasten tulevaisuus,
kun maailma on niin sekasi, työtä ei ole vaikka kuinka korkealle kouluttautuisivat
joten näyttää siltä että heistä tulee niinsanottuja ikuisia opiskelijoita yliopistoon,
yhteikunnassa on jotain pahasti pielessä,
--- kaikki syy on EU POLITIIKASSA, se tekee ikuisen h e l v e t i n jälkipolvillemme,
ei ikinä olisi uskonu kuinka hyvä suomi tuhottiin täydellisesti EU politiikalla,
kyllä KEKKOSTA sittenki on ikävä,
tänään katsoin dokumentin kun se patruuna tehdas räjähti, siinä oli Kekkonenki, kyllä tuli ikävä, siinä oli ihminen joka osasi tehdä hyvää oman kansansa eteen,
ihmisillä oli työpaikat, vaikka palkat oli pienet kuitenkin elämä oli turvatumpaa kuin nyky nuorilla.

Äänestä
  • Tuskin euro on mitään pahaa Suomeen tuonut taloudellisesti vaan EU kaikkine määräyksineen ja Ruotsi on myös EU:ssä.
    Ihmettelin suomalaisien touhuja jätevesimääräuksissä maaseudulla niistä ei vielä täällä ole kukaan puhunut mitään ja varmaan riittää vanhat määräykset maaperäiset suodadukset ja systeemit.

    Kysymys toveri Putinin Suomen valloituksesta joka kiihtyy, tuskin siinäkään mitään pahaa on ,tosin täälläpäin on niissä satoja kansallisuuksia.

    Äänestä

"En ole katkera, mutta kuitenkin..." myönnän todeksi nuo
tiedot, mitkä kirjoitit, heta. Kyllä meillekin kuuluisi jo vihdoinkin jotain myös valtion taholta. Meitä ei nähdä lainkaan.

Äänestä

" jostainsyystä katkera " ei ole heta, sori,

Äänestä

Putin on toisessakin luettelossa Suomessa.

Äänestä
  • Tuo on jo vanha uutinen.

    Äänestä

  • 16+13 kirjoitti:

    Tuo on jo vanha uutinen.

    "MTV3: Putin päätynyt toiseenkin poliisin rekisteriin
    Keskiviikko 24.4.2013 klo 18.29
    Venäjän presidentti Vladimir Putinin nimi on päätynyt toiseenkin poliisin salaiseen rekisteriin, kertoo MTV3-kanavan 45 minuuttia -ohjelma."

    Äänestä

  • IL 24.04. kirjoittaa kirjoitti:

    "MTV3: Putin päätynyt toiseenkin poliisin rekisteriin
    Keskiviikko 24.4.2013 klo 18.29
    Venäjän presidentti Vladimir Putinin nimi on päätynyt toiseenkin poliisin salaiseen rekisteriin, kertoo MTV3-kanavan 45 minuuttia -ohjelma."

    Kyllä koko maailma näkee mistä on kysymys.

    Äänestä

  • 7-8 kirjoitti:

    Kyllä koko maailma näkee mistä on kysymys.

    Näkee mitä?

    Äänestä

  • minäennäe? kirjoitti:

    Näkee mitä?

    Suomi uuno yrittää laskea?


    Kuka on Suomi ja kuka muu?


    Eu takaan Suomi ei koskaan ole maksanut mitään vain takaa ja keerää rahaa.

    suomi on nolla ei maksa mitään vaan kerää rahaa. (venäjä)

    Äänestä

Kimmo Kiljusen Blogi asiasta uuden Suomen sivuilla.

Tämä on ulkonäöltää jämerän oloinen mies, mutta tekstinsä perusteella on täysin selkärangaton rähmällänolija.

Eikö nämä koulujakäymättömät poliittiset broilerit tiedä Suomen historiasta SEN vertaa, miten R Y S S Ä T hivuttautuvat Suomeen nyt ja ennen.
Terijoki oli jo vallattu ja kun Stalinin mielestä raja oli liian lähellä kunniakaupunki Leningradia, niin rajaa piti Sodalla siirtää.

http://kiljunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/138897-venalaiset-tulevat

NYT varmaan raja on liian lähellä "sankarikaupunki" Viipuria ja raja siirrettävä Kymijoelle?

Äänestä

Jonkin verran matkustaneena olen tehnyt sen huomion, että missään ei varsinaisesti pidetä venäläisistä. Heitä siedetään vain rahan takia, se kun on vähissä näinä aikoina ja noille matkaileville venakoille sitä on siunaantunut kuin tyhjästä valtavia määriä.

Äänestä
  • Kultahampaat ja korkeatkengät taas Suomessa, me rakastamme itää.

    Äänestä

  • Maailma elää rahan voimalla.

    Kaikki ihmiset ovat samoja maailmassa, kyllä näin on.

    Äänestä

  • Sama koskee suomalaisia ei heistäkään pidetä, sillä suomalaiset ovat huonoja palveluiden käyttäjiä. On kalliita hotelleja, mihin suomalaisjoukkoa ei oteta.
    Vitsejä kulkee, missä suomalaisturisti pesee itse pyykkiään ja ripustelee niitä parvekkeelle, ostaa omia eväitä ja viinipulloja ja syö huoneessaan eikä anna juomarahaa henkilökunnalle.

    Äänestä

Afganistaniin alkaa Suomi viedä 30 miljoonaa € joka vuosi.

Afganistanin presidentti Hamid Karzai vierailulla Suomessa.

Sauli Niinistö, Hamid Karzai ja Jyrki Katainen tiedotustilaisuudessa maanantaina.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kävi aamupäivällä presidentti Karzain kanssa viralliset keskustelut, joissa olivat esillä Suomen ja Afganistanin suhteet, Afganistanin kehitys sekä alueelliset kysymykset.

Karzai tapasi myös pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) ja eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman (sd.) sekä joukon kansanedustajia."

Äänestä
  • Huumeet ja apinat ovat puhuneet, kuka voittaa?

    Äänestä

Jos ihmiset haluavat elää unelmaa, pitäkkö se unelman olla ilkeä ja satuttava, pitääkö haudasta huudella heräämään määrättyjä vastauksissa mainittuja?
Käyttäkää ihmiset mieluummin hyvään ja hyödylliseen unelmianne, kuin vastenmielisiin ilkeilyihin.
Alkaa jo tuntumaan että normaali arkikin on kevyempi elää kuin lukea päivittäin näitä juttuja.

Äänestä
  • Yli miljoona huume-riippuvaista Afganistanissa, rahaa tarvitaan . Suomi alkaa viedä joka vuosi 30 000 000 € sinne. lupasi Karzaille.

    Äänestä

Täällä aika paljon Venäläisistä on puhetta,niin kerrompa olen rajapinnassa eläjä.

Suomen puolella,joka toisessa talossa alkaa olla emäntä venäläinen jotta sillee.

Kertoneet mies porukassa kehuneet venäläisen -naisen omistavat,kun ne on niin hyviä hoitajia -varpaista ylös asti olihan otettava,kun varaa on valita

Äänestä
  • Aloittajan aiheeseen. Tuntuu enemmän teini-ikäisten peloilta toi venäjän miehitysuhka. Tietysti sitä pitää kontrolloida, ettei venäjän raharikkaat osta Suomea liian lukuisia maa-alueita, taloja ja tiloja.
    Se on kyllä huolestuttavaa, että kansalaisuuden saaneet venäläiset Suomessakin ovat itsensä Putin erityisessä suojeluksessa, melkein venäläisin oikeuksin. Näistä esimerkkeinä mm. lastensuojeluasiat.

    Äänestä

  • Bourbon kirjoitti:

    Aloittajan aiheeseen. Tuntuu enemmän teini-ikäisten peloilta toi venäjän miehitysuhka. Tietysti sitä pitää kontrolloida, ettei venäjän raharikkaat osta Suomea liian lukuisia maa-alueita, taloja ja tiloja.
    Se on kyllä huolestuttavaa, että kansalaisuuden saaneet venäläiset Suomessakin ovat itsensä Putin erityisessä suojeluksessa, melkein venäläisin oikeuksin. Näistä esimerkkeinä mm. lastensuojeluasiat.

    Eihän Venäjä missääm tapauksessa halua miehittää Suomea, sillä ei sen tarvitse. Täällä tiedetään, että köyhän pitää olla nöyrä ja hullun vakevä.Siksi Suomessa kuunnellaan suuren naapurin toiveita. Ei liitytä Natoon ja ollaan vähintäänkin kohteliaita naapurille.
    Vastarinta olisi mahtava, jos vieras valtio tulisi väkivalloin ottamaan hallintaansa maamme.
    Vaikea miehittäjävaltion olisi olla ja elää maassa missä toimisi niinkin voimakas vastarintaliike kuin esm. viime maailmansodan aikana Ranskassa.
    Sitä paitsi, kyllä Venäjällä maata on, pystyisivät vaan sitä hoitamaan. Idän ja lännen välinen puolueeton alue on Venäjälle hyödyksi. Sanaton, kirjoittamaton Yhteistyö ja Avunanto sopimus on edelleenkin maittemme völillä voimassa.

    Äänestä

Mutta Suomalainenkin ymmärtää rahan-arvon Hanakasti eniten tarjoavalle myydään.. Kaikki on samanlaisi rahaa-rahaa silmät kiiluen halajaa.

Äänestä
  • Taitaa olla harvassa heitä, jotka eivät myy eniten tarjoavalle.
    Rahalla nykyisin saa, ei oravannahoilla.

    Äänestä

  • Kauppa on kauppaa. Tottahan toki eniten tarjoavalle myydään. Rehellistä kauppaa, mistä myyjä maksaa veroa. Itse asumme melko lähellä Venäjän rajaa, mutta emme ole hankkineet viisumia, emmekä käy tuossa naapurissa ostamassa polttoainetta, vaan ostamme autoomme bensiinin Suomesta, sillä siitä myyntihinnasta huoltoasemayrittäjä maksaa veroa valtiolle. Niin, että sillä tavalla vedämme kotiin, Suomeen päin.
    Sanoit "Rahaa-rahaa" silmät kiiluen. Mikä kiiluu niitten silmissä, jotka ylittävät monta kertaa kuukaudessa naapurimaan rajan bensanostomatkallaan.

    Äänestä

Sinä kirjoittaja................nim=.........Suomalainen mies tykkää ainakin venäläisistä,
kun hiippailee korkokengissä ja röyhelöissä viereen...Makeeta liha on..

Äänestä

Miehet ei tartte olla puutteessa.mene rajan yli siellä naiset tyrkyllä istuu ja odottaa
satamassa . Vievät sinut paratiisiin.....minä olen saanut avustan toisia.

Hieno paratiisi aivan järjen vei...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ongen koukku. kirjoitti:

Juoksupojat ostavatSuomen maita ja mantereita,missä parhaimmat kartanot.

Pari päivää sitten joku päivän lehti kirjoitti.Kaikki mitä Venäjälle ostetaan on Putinin

toimeksi-annosta..

Olemme kohta suurta venäjää. Raha hallitsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu