Kamera

Osaako joku selvittää, miksi kuljettajan oikeusturvaa parantava liikennekamera on
Nobina Finland Oy:n liikennejohtaja Mårten Winqvistin harjoittamalle henkilöstöpolitiikalle niin suuri uhka?

Onko jotain, mitä Metro lehden likasankojournalismista uupui?
13230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Nobinan linja-autoissa ei ole sallittua käyttää tallentimia, jotka kuvaavat esimerkiksi liikennetilanteita linja-auton edessä tai muita vastaavia tapahtumia.

Kielto perustuu henkilötieto- ja rikoslakiin. Myöskään kuljettajat eivät saa käyttää tilanteiden tallentamiseksi omia välineitään

Äänestä
  • Henkilötieto- ja rikoslakiin...? Tuon käskytyksen mukaanhan Nobinan linja-autoissahan pitäisi sitten olla kieltotarrat samaan tapaan kuin syömisen ja juomisen kieltävät tarrat. Eipä näkynyt!
    Mikäli kielto koskee vain kuljettajia, kysymyksessähän on tasa-arvolain rikkomus. Tietosuojavaltuutettu ei minun tulkintani mukaan nähnyt syitä, miksei kuljettaja voisi kameraa käyttää. Taitaa olla kyse Nobinan natzihenkilöstöpolitiikasta.

    Äänestä

  • Minä käytän kaksoiskameraa, jossa toinen kuvaa sisälle. Jos matkustajan kanssa tulee jokin ristiriita, josta seuraa palaute, on helppoa katsoa mitä oikeastaan on tapahtunut. Kamera nauhoittaa myös äänet, joten sekin selviää kuka sanoi ja mitä. Jos poka vääristelee totuutta, oikaisu on helppoa. Sitten, kun palaute on hoideltu, ei muuta kuin vetämään valehdellutta pokaa rosikseen väärästä ilmiannosta, kunnian loukkauksesta jne. Henkilötiedothan löytyvät HSL:stä. Aivan loistava keksintö tämä 70,- euron kapistus. Suosittelen kaikille kuljettajille jokaiseen firmaan!

    Äänestä

  • Mä teen valituksen! kirjoitti:

    Minä käytän kaksoiskameraa, jossa toinen kuvaa sisälle. Jos matkustajan kanssa tulee jokin ristiriita, josta seuraa palaute, on helppoa katsoa mitä oikeastaan on tapahtunut. Kamera nauhoittaa myös äänet, joten sekin selviää kuka sanoi ja mitä. Jos poka vääristelee totuutta, oikaisu on helppoa. Sitten, kun palaute on hoideltu, ei muuta kuin vetämään valehdellutta pokaa rosikseen väärästä ilmiannosta, kunnian loukkauksesta jne. Henkilötiedothan löytyvät HSL:stä. Aivan loistava keksintö tämä 70,- euron kapistus. Suosittelen kaikille kuljettajille jokaiseen firmaan!

    Mistä tällaisen löytää? Onko todellakin hyvä tähän hintaan? Tahtoo sellaisen!

    Äänestä

  • Mulle kans kirjoitti:

    Mistä tällaisen löytää? Onko todellakin hyvä tähän hintaan? Tahtoo sellaisen!

    www.E-ville.com

    Äänestä

Saahan sitä Nobina kieltää vaikka haukottelun autoissaan, mutta jos kielto ei perustu mihinkään lakiin niin ei sitä tarvitse noudattaa. Kamerakielto ei perustu mihinkään lakiin. Julkisella paikalla saa kuvata edelleen. Kuvan julkaisu saattaakin sitten rikkoa lakeja. Kuvaaminen ja kuvan julkaisu on kaksi eri asiaa.

Äänestä

Höpö, höpö. Olkoon Mårten mitä mieltä tahansa meikä jatkaa kuvaamista!

Äänestä
  • itsestäsi nimesi, eli ole mies ja esitä kuinka kova olet. Ehkä Morten suhtatuu pelikillä nuhteilla. Jos ja kun työnntaja ohjeistaa jotain, niin sitä on noudatettava. Jos yhtiö kieltää autoissaan joita omistaa/hallitsee esim. ko laitteet, niin silloin niitä ei käytetä. Ilmeisesti sulla on ongelmia omassa liikennekäyttäytymisessäsi, kun tarvitset tekniikkaa avuksesi "mahdollisen oikeutuksen hakuun. Tosin koit muistaa, että ko. vehje voi paljastaa sut myös syylliseksi, vai deletoitko siinä tapauksessa tallenteen?

    Äänestä

  • kerro VDL rules kirjoitti:

    itsestäsi nimesi, eli ole mies ja esitä kuinka kova olet. Ehkä Morten suhtatuu pelikillä nuhteilla. Jos ja kun työnntaja ohjeistaa jotain, niin sitä on noudatettava. Jos yhtiö kieltää autoissaan joita omistaa/hallitsee esim. ko laitteet, niin silloin niitä ei käytetä. Ilmeisesti sulla on ongelmia omassa liikennekäyttäytymisessäsi, kun tarvitset tekniikkaa avuksesi "mahdollisen oikeutuksen hakuun. Tosin koit muistaa, että ko. vehje voi paljastaa sut myös syylliseksi, vai deletoitko siinä tapauksessa tallenteen?

    Mistä lähtien oikeussalissa on tarvinnut todistaa itseään vastaan? Eikö se ole sen vastapuolen hommia?

    Äänestä

  • sama laki kaikille kirjoitti:

    Mistä lähtien oikeussalissa on tarvinnut todistaa itseään vastaan? Eikö se ole sen vastapuolen hommia?

    sama laki kaikille.Et ilmeisesti ymmärrä juridiikkaa, sillä eihän tossa ollutkaan kyse vastapuolen todistelusta, vaan todistelusta itsensä puolustamiseksi, joka saattaisi kääntyä puolustusta vastaan ko. kamerankäytön myötä.Liikenneonnettomuuksissa on jokseenkin selkeäst määritelmät, joiden kautta syyllisyys todetaan. Niihin pohjaa tieliikennesäännöt, tapahtumapikan tapahtumat ja niin sidotut mahdolliset tekniset toimet, joiden uskottavuuutta ei juurikkaan voida kyseenalaistaa. Niin nopeus ja siihen sidottu jarrutusmatkat ja sen aiheuttamat jäljet, tie/keliolosuhteet ja niihin sidotut/käytetyt ajonopeudet,valaistus, auton tekninenkunto jne jne... vaikuttavat syyllisyyden toteamiseen. Se että jollain on kameralla joka on ikkunassa ja joka taltioi itse rysähdyksen ei oikeasti voida juurikaan todistaa syyttömyyttä, koska ko. kamera ei kuvaa esim. ajoneuvon, jonka tuulilasissa se on nopeutta tai muuta liikenne käyttäytymistä. ko. kamera katsoo yksisilmäisesti vain suunnattuun kohtaan, ei anna todellisuuteen pohjaavaa näyttöä miltään osin. Joku nyt vaan on keksinyt taas tälläisen hapatuksen, jolla voi luoda mielikuvaa, että kamera ikkunassa pelastaa kaikesta vastuusta. Sorry, noin se ei vaan toimi. Joka moiseen intoutuu, osoittaa vain oman hölmöytensä. Siksi toisekseen , jos toiii vastoin työnanatjan ohjeistusta, niin se on vähintään varoituksen paikka ja sjos homma jatkuu, voi itseaiheutetusti odottaa fuduja. Ko. toiminta on näiden kestohäiriköiden "oivalluksia" joilla ei ole muuta kuin negatiivista annettavaa koko ammattikunnalle!

    Äänestä

Entä kun lukuisat kakaroitten kännykkävideot kuvaavat kuskia ja toisiaan? Poistetaanko (=heitetäänkö) kuskia kuvannut autosta laillisesti?

Äänestä

Kun tietää miten nykyinen johto hoitaa henkilöstöpolitiikan.

Äänestä
  • Ei välttämättä tarvitse kameraa. Pelkkä taskussa näkymättömissä ollut sanelukoneeni on monen ilkeän entisen pomon tai sellaisten hännystelijän tuhon tie.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hämmästynyt kirjoitti:

Osaako joku selvittää, miksi kuljettajan oikeusturvaa parantava liikennekamera on
Nobina Finland Oy:n liikennejohtaja Mårten Winqvistin harjoittamalle henkilöstöpolitiikalle niin suuri uhka?

Onko jotain, mitä Metro lehden likasankojournalismista uupui?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu