Kaupunkimme johto toteaa Lieksan lehessä, että hallinto on 20 000 asukkaan tasolla. Nyt kuitenkin samainen virkamies esittää taas uuden johtavan virkailijan ottamista. Eikös sivityspuolen johtajaa löydy rehtoreista, joiden pesti on päättymässä ? Miksi pitää kiikutaa kylään taas uusi johtava virkamies, näitä johtajia on kohta enempi kuin työntekijöitä. Ja sitten vielä pitäisi säästää. Itse on aiheutettu ja ollaan aiheuttamassa ahdinko Lieksaan. Mitä tekee esim. Saarelaisen Asko?
onko järkeä?
johtajia omasta taka
5160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nykyisin on oltava yhdellä vakituisella työntekijällä 3 johtajaa ja pätkätyöläisellä vähintään 2 muuten ei homma suju!
Näinhän se taitaa olla. Kertoneeko siitä, että Lieksa ei luota työntekijöihinsä? Loppi pomotti ainaskin riittämiin. Miun mittani tuli täyteen.
Täyttä asiaa kirjoittelet,miks ihmeessä lisää virkoja tarvitaan.
Loppihan se kuulema olikin varsinainen tiktaattori - siinä monella mimmillä kyynel vierähti. Onneks älysi lähteä. Meni vissiin samoihin maisemiin kuin se toinenkin jellistelijä sivistyspuolen pomo.
Jälleen puutun hieman tuohon esteellisyyskysymykseen jos valintaesityksessä jo lukee ,että henkilö joka toimii koululaitoksessa ja häneen ollaan oltu yhteydessä puhelimitse jopa kuitenkin jos toimitaan oikein niin henkilö on esteellinen Hallintolaki 4 kohta jos on palvelussuhteessa jolle on odotettaviss haitta tai hyötyä tai 6 kohta luottamus hänen puolueettomuuteen muuten vaarantuu.
Mielestäni kaupunginhallituksen puheenjohtaja on esteellinen asiassa ja myöskin henkilöt jotka toimivat opettajina