Sekoamisen pelko

Jos sun päiväs on täynnä tuota pelkoa, että satutat jotakuta, niin se voi olla pakko-oire. Joillain se on jatkuvaa käsienpesua, sulla se on pakonomainen tarve ajatella tiettyä asiaa.

Ootko muuten humalassa väkivaltainen? Mulla alkoholi on aina rähinäviinaa, mun seurassa on aina ollut turvallista kävellä viihteeltä kotiin vaik keskellä yötä. Ei tule kukaan ehdottelemaan, käyn päälle kun yleinen syyttäjä. Siks olen joutunu luopumaan alkoholista lähes täysin.

Sit viimeks tuli mieleen, että ootko semmoinen oikein kiltti ihminen, aina ystävällinen? Olen huomannut itsessäni sen, kun mun on kotikasvatuksen takia ollut pakko olla aina kiltti ja väittämättä koskaan vastaan. Mulla kiehui pinnan alla ja muiden satuttaminen pyöri päässä.

Kävin sit pitkään terapiassa ja vasta siellä tuli ilmi, että mulle oli sisään patoutunut hirveesti sitä kaikkea pahaa mieltä, jota en ollut kotona koskaan saanut näyttää. Mä sain sitte aikanaan mielelleni rauhan. Nykyisin pystyn näyttämään tunteitani ja ajatus muiden satuttamisesta on loppunut melkein kokonaan. Ajan varaaminen mielenterveystoimistoon ei tekis pahaa. Suosittelen.

Samantyyliset pakkoajatukset alkoivat itsellä noin vuosi sitten. Silloin olin uuden työn takia ehkä liian stressaantunut mikä siis toi nämä ajatukset pintaan. Alkuun kaikki oli yhtä helvettiä, päässä pyöri sekoamisen- ja kontrollin menettämisen pelot. Alkuun toki tongin internettiä, kunnes keksin että tämähän on jonkin sortin vakava mielisairaus, kuten skitsofrenia. Asiaan saattoi alitajuntaisesti myös vaikuttaa se, että kaveri oli joutunut psykoosin takia laitokseen hetkeä aikaisemmin.

No tässä ollaan vuosi kaiken sen jälkeen. En ole seonnut, mutta kerran kännipäissään huitaisin riidan aikana avokämmenellä velipoikaa kasvoille. Tämän jälkeen olen lopettanut örveltämisjuomisen kokonaan. Voin kyllä sanoa että sen morkkiksen jälkeiset pakkoajatukset olivat yhtä helvettiä. Virheistä oppii ja hyvä niin.

Joka tapauksessa, alun jälkeen "oireet" ovat helpottaneet aikamoisesti. On jopa jaksoja jolloin ajatuksia tulee, mutta osaan suhtautua niihin kuin roskapostiin. Eli ajatuksiin ei siis pitäisi kiinnittää liiemmin huomiota. Antaa niiden vain tulla ja mennä. Asioiden vatvominen lisää vain vettä myllyyn.

Kyseessä on siis vain mitätön ajatus, ei sen kummempaa. Syyllisyyden taakkaa ei asioista kannata ottaa, sillä lähtökohtaisesti minkään asian ajattelu ei ole kiellettyä. Vaikka arki näyttäisikin nyt synkältä, ei se sitä tule olemaan lopun elämää, ja paremmat ajat odottavat kulman takana. Pyri nauttimaan elämästä, äläkä takerru liikaa murheisiin. Olet kunnollinen ihminen eikä sinun ajatukset sitä sinulta pois vie.

Faktahan on, ettet tule satuttamaan ketään. Olet hyvin tod.näköisesti se ääripää, joka ei vahingoittaisi edes kärpästä. Veikkaan vahvasti, että sun on hankala näyttää esim. suuttumisen tunteita tai turhautumista muille. Kyet kätkemään ne. Sun pakkoajatukset on tulosta patoumista, pelosta ja ahdistuksesta. Ne on ylimääräistä roskaa sun päänsisällä, jolla ei ole tosipohjaa. Stressi ja väsymys laukaisee tämän tyyppiset ajatukset helposti. Hyvä on muistaa sekin, että ajatus ei tee siitä tekoa. Eli jos ajattelet, että listit jonkun, ei se automaattisesti tarkoita että kykenet sellaiseen tekoon.

Itselläni oli vuosi sitten todella pahoja pelkokohtauksia satuttamis-pakkoajatusten takia ja olin valmis kirjautumaan sairaalaan. En kuitenkaan mennyt... Noin puolentoista kuukauden sitkeällä itteni hoitamisella sain ne ajatukset ja pelot kuriin. Kerroin kaikille läheiselleni, mistä on kyse, panostin kunnolla omaan fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Myönsin itselleni, että olen hyvin herkkä ihminen, jolla on traumoja... Jokainen päivä oli kunnon taistelua, mutta pikkuhiljaa mieliala rupesi kohoamaan ja kaikenmaailman satuttamisajatukset hälvenivät vähitellen pois. Niitä ei tullut moneen kuukauteen ennen kuin käynnistyi taas todella stressaava vaihe elämässä. Mutta nyt kuitenkin osasin käsitellä niitä ajatuksia ja sisälleni oli syntynyt jo aikaisemmin rauha tiedosta, että en satuta ketään tai itseäni. Ihmisenä olen siis juuri päinvastainen; todella auttavainen, eläin- ja lapsirakas ja murehdin maailman nälänhädät jne. jne.

Parasta sulle olis päästä jollain keinolla purkamaan turhautumisen tunnetta. Ehkäpä fyysisesti kunnon hikiliikunnalla tms. Ja keskustelemaan avoimesti jonkun kanssa. Purkamaan henkisiä patoumia...

Tämä siis omalta kokemuspohjalta... Jaksamisia sulle! :)

^Hyvä kiteytys!

Lisäisin vielä, että suosittelen kokeilemaan pakkoajatusten vapaaehtoista ajattelua. Valitse päivästä vaikka tietty kellonaika jolloin kokeilet nimenomaan ajattelemaan näitä ajatuksia. Saattaa kuulostaa vastenmieliseltä, mutta ahdistus ei pääse näin tekemällä niskanpäälle. Voi olla että näin tekemällä oireet loppuvat vähitellen kokonaan. Tämä oli muistaakseni jossain itsehoitokirjasta napattu neuvo.