Opitteko ajan myötä tunnistamaan manian?

Mulla sekamuotoinen bipo, en tiedä vaikuttaako se tai miten nopeasti mania muilla alkaa, mutta mulla nousee mieliala aluksi hiljalleen ja sit menee yöunet. Kokonaan siis. Siitä tiedän. Yleensä olen asioiden saamasta käänteestä niin hyvilläni, jotta vaikka koko ajan tiedän, mihin tilanne johtaa, en välitä.

Mulla sitte puoliso jossain vaiheessa muistuttaa, jotta yleensä ihmiset menee joskus nukkumaankin. Edes joinain päivinä viikossa. Sit mietin, haluanko taas suljetulle osastolle remmeihin ja vastaan itselleni että en. Otan sitte Ketipinoria et nukun edes vähän.

Jos mulla ei olis perhettä ja miestä joka puhuu mulle järkeä, painelisin tuolla duracellina ympäriinsä kunnes joku sulkis taas lukkojen taa. On se manian alku niin ihanaa. Loppu ei.

Hyvä kysymys! Ennen diagnoosia en tiennyt mikä minua vaivasi kun hypomania pukkasi päälle. Jostain löysin aina selityksen olotiloilleni ja sairaudentunto puuttui. Diagnoosin jälkeen olen tullut tietoiseksi sairaudesta ja sen oireista ja osaan seurata muutoksia itsessäni. Minulla häviää myös nuo yöunet. Virtaa on vaikka kuinka ja ajatukset ovat tosi lennokkaita. Tätä on tapahtunut kun stressi on alkanut pukata päälle. Viime aikoina vähästressinen työ ja sopiva lääkitys on pitänyt oireet poissa. Pientä mielialan nousua huomaan välillä, mutta luulisin että se on ollut kohtuuden rajoissa.

Hei! Minua puolestaan kiinnostaisi kovasti tietää, mitä kaikkea olette sekoilleet maniassa, mikä siis menee jo kunnolla manian/hypomanian piikkiin eikä ole enää "vain" unettomuudesta johtuvaa hölmöilyä tms.

Minulla ei ole todettu bipoa, mutta terapeuttini kanssa olemme paljon keskustelleet aiheesta ja mahdollisesta bipo-epäilystä kohdallani. Itse olen elämässäni laittanut monet hölmöilyt sen piikkiin, että minua vaivaa hyvinkin krooninen unettomuus. Myös välillä yltyy aivan totaaliseksi unettomuudeksi (nukun max. tunnin, kaksi yössä. Olen silloin tavallaan aivan poikki, mutta silti hirmu pirteäkin, menee nopeasti laidasta laitaan, samoin kuin mielialat.)

Tällaisina aikoina riittää vauhtia silti kouluun, töihin harrastuksiin, kunnes menee jo niin levottomaksi, että vain pompin esim. ympäri kämppää, mutten saa silti mitään kunnollista aikaiseksi. Eli virtaa riittää ja baariinkin tulee mentyä ja lähes poikkeuksetta vedettyä hirmuinen humala ja tanssittua vieraiden miesten kanssa jne. Jälkikäteen olo onkin sitten aikamoisen paska ja valtaisa syyllisyys painaa, peittelen tekoja läheisimmiltäni. Tuhlailua ja tuollaista sen sijaan en ole koskaan harrastanut, ei ole ollut koskaan oikein rahaa enkä ole halunnut velkaantuakaan. Sen siis kuitenkin pystyn hallitsemaan, joten voiko olla bipoa?

Tein 3 kk töitä viikonloppuja myöden, yöunet väheni koko ajan, ihastuin työkaveriin, muutin miehen ja lasten luota pois ja laitoin eron vireille. Että jos sulle tulee morkkis ryyppäämisestä ja vieraista miehistä, ei se vielä kovin kamalaa ole.

Ennen perheen perustamista vedin maniavaiheessa rivakasti viinaa. Sit menin joko miesten mukaan tai raahasin mun luo ja aamulla ihmettelin joko että kuka tuo toinen on tai missä mä olen.

Tuo mun pahin mania perheen perustamisen jälkeen johti suljetulle osastolle siteisiin ja eristykseen. Sain hyvät lääkkeet ja jäi viimeiseksi sekoboltsimaniaksi, hypomaanisia jaksoja on kyllä sit ollu.

Ennen lääkitystä olin maniassa täysin moraaliton, en välittänyt muiden tunteista ja toimin vastoin sitä, millainen normaalisti olen. Hitto kun vieläkin hävettää, kun tulee vastaan joku mun hulluilta ajoiltani. Kaikkia en luojan kiitos edes muista, oli niin filmi poikki kun kiidin melkein valonnopeudella. Voi ***** mikä tauti.

Voiko työstressi laukaista tuon maniavaiheen? Meillä mies teki viime kesänä n. 18 tunnin työpäiviä. Yöunet n. 5 tuntia ja jonkin verran unettomuutta.
Sitten alkoivat jäsenet tuntua ns. raskailta: mitään ei saanut loppuun asti tehtyä, vaikka puuhasteli koko ajan.
Kuvioon astui mukaan toinen nainen: nainen, joka ymmärsi miestä, takertui häneen täysillä. Siinä suhteessä mies harrasti seksiä, joka ei kuitenkaan onnistunut. Joku sisimmässä esti sen tapahtuman.
Tuon jälkeen mies romahti täysin: kaksi kuukautta sairaslomaa. Masennus, itsesyytökset ja äärettömän paha olo kaikesta. Myös tapahtumista avioliittomme aikaisemmalta ajalta (väkivaltaisuutta, mitätöintiä, haukkumista jne.).
Nyt pelkään, että vaihe toistuu...Tk-lääkäri ei aloittanut lääkitystä, vaan pitää kokeilla ensin elämäntapamuutosta. Miehellä on aiemmin ollut masennusjakso ja vauhdikkuutta liiallisen työnteon muodossa lähes koko parisuhteemme ajan. Hän on rauhaton: ei osaa olla paikoillaan, muuten kuin nukkuen. Tai sitten noina masennusjaksoina.
Dg. on vielä avoin, sillä mies ei suostu psykiatrille. Väittää jo käyneensä lääkärissä (tuo tk-lääkäri). Minusta olisi aiheellista käydä alan ammattilaisen juttusilla.
Päällepäin mania näkyi outoina puheina. Joita hän ei sitten jälkikäteen edes myönnä sanoneensa. Ehkä muisti pois?? Kesällä näin häntä tosi vähän. Vauhti oli niin kova.

Tk-lääkärit ei oikein tiedä tästä biposta, tai ei suostu uskomaan että on muunlaista bipoa kuin se oppikirjamalli. Itse olen käynyt mielenterveystoimistossa, tk:een en mene mistään hinnasta. Siellä jos sorkkisivat lääkitystä fiilispohjalta, vois käydä huonosti.

Mielenterveystoimistosta laittoivat pois kun ei ole mahdollista kuntouttaa työkykyiseksi= ei tarvii hoitoa kaiketi, siispä olen käynyt yksityisellä psykiatrilla. Mutta jos mies ei suostu menemään lääkäriin, ei ole paljoa tehtävissä.