Nykyiset autot kestävät kevyesti 8 - 12 vuotta ennen kuin ruostumisesta syntyy ongelmia. Itselleni isoin ongelma tästä johtuen on ollut, ettei auto mene katsastuksesta läpi. Käsittelen asiaa kuitenkin siten, että pellin korjaaminen on aivan vastaava toimenpide, kuin jokin muukin remontti. Minulla oli taannoin 8 vuotta vanha munamallin Kadetti, joka oli ruostunut puhki useista paikoista (ainoastaan tehtaan "ruostesuojaus"). Vein auton kaverille korjattavaksi. Siihen vaihdettiin takakaarien reunat ja helmojen takaosat ja pohjaan laitettiin muutama paikka. Samalla vedettiin maali yli. Koko homma maksoi 2500 mk eli noin 417 euroa. Auto oli kuin uusi ja mitään ruosteongelmia ei ollut sen parin vuoden aikana jonka autoa pidin. Tämän jälkeen Kadetti kelpasi eräälle tuttavalle, joka ajoi sillä neljä vuotta. Auto oli senkin jälkeen paremmassa kunnossa kuin useammat vastaavat. Autolla oli siis ikää 14 vuotta kun tuttavani antoi sen autoliikkeeseen vaihdossa. Uskon, että joku ajeli sillä vielä huoletta muutaman vuoden. Ei tuo 417 euroa ole minusta kovinkaan suuri satsaus, jos tällä auto saadaan kestämään pelleiltään ajokuntoisena 14 - ? vuotta. Mitäs muuten nuo massaukset ja uusintakäsittelyt mahtavat maksaa?
Ei ruostuminen ole niin kovin vaarallista
13
4483
Vastaukset
- Sinulla on tarinaniskijän t...
Kyllä näitä lukee, no vatsa kipeänä saa nauraa...
- katsastussetä
Nyt on Asmo käsittänyt asian väärin. Ilmiselvästikään et ole juurikaan kiinnostunut autosi ulkonäöstä tai muustakaan siihen liittyvästä, kunhan nyt kulkee vaan. Eikö niin?
Auto ei todellakaan ole kuin uusi jos sitä on hitsattu ja paklailtu ja paikkamaalailtu kuntoon. Voi ehkä tavallista tallaajaa hetken hämätä, mutta todellisuus on paljon karumpi.
Harvassa paikassa nykyään hitsataan autoja kunnolla, kunhan nyt roiskastaan sinne päin ja silikoonia ja röpelömassaa vaan päälle reippaasti. Hyvä jos saumat ovat edes osittain kiinni, usein vain "valeessa". Sisäpuolet jätetään suojaamatta ja siellä vanhat ruostehileet muhivat edelleen oikein mukavasti. Ongelmia on varmasti luvassa kohta uudelleen, ihme jos Kadettisi ei tarvinnut uusintakorjausta 6 vuoden aikana hitsauksien jälkeen.
Toisekseen ruostesuojaus ennaltaehkäisisi suurelta turvallisuusriskiltä. Tarkoitan jarruputkien puhkeamista ruostumisen seurauksena. Autosta voi yllättäen hävitä kaikki jarrut kevyessäkin jarrutuksessa kun jarruputket ovat tarpeeksi mädät. Jopa 5 vuoden ikäisestä Fiatista on jarruputki ruostunut puhki! Ei tosin puhjennut normaalissa ajossa vaan katsastuksessa jarrutestissä. Muutenkin ruosteinen auto on korirakenteeltaan oleellisesti heikompi, vaikka ei läpimätä olisikaan. Hauraita paikkoja vaan siellä täällä, kori nitisee ja natisee.
Ruostesuojatkaa hyvät ihmiset niitä autojanne, se on pitkässä juoksussa varmasti se edullisin vaihtoehto.- Asmo
Siitä voidaan olla montaa mieltä. Minulle auto on todella väline, jolla liikun paikasta toiseen. Tosin, tarkkana miehenä olen tarkka myös autoni ulkonäöstä ja kunnosta. Oikeastaan juuri tästä syystä Opelikin remontoitiin, eikä vaan fiksattu. Ei niinkään, että ruoste olisi saanut minut tuntemaan auton turvattomaksi koska sitä se ei ollut. Sitä en vaan oikein ymmärrä, miksi auton korin pitäisi kestää maailman tappiin, kun auto ei sitä muuten kestä. OK. Kengittämällä mikä vaan kestää mitä vaan, mutta vanha auto vaihdetaa uudempaan, jos ei muuten niin lisääntyneen vika-alttiuden myötä. Vaikka auton kori kestäisi mitään tekemättä 50 vuotta, autojen keskimääräinen käyttöikä ei nykyisestä paljoakaan pitenisi. Ei tarvitse mennä kuin kaupungin varastolle katsomaan teiden poskiin hylättyjä ja sinne hinattuja autoja. Suurin osa on koriltaan vielä suhteelisen hyvässä kunnossa (pikku vaivalla kunnostettavissa mikäli "termiitit" eivät ole hakannut peltejä lommoille), mutta romuksi vain menee. Joko tekniikka on tullut tiensä päähän tai auto on vain liian vanha.
- Stilo
Asmo kirjoitti:
Siitä voidaan olla montaa mieltä. Minulle auto on todella väline, jolla liikun paikasta toiseen. Tosin, tarkkana miehenä olen tarkka myös autoni ulkonäöstä ja kunnosta. Oikeastaan juuri tästä syystä Opelikin remontoitiin, eikä vaan fiksattu. Ei niinkään, että ruoste olisi saanut minut tuntemaan auton turvattomaksi koska sitä se ei ollut. Sitä en vaan oikein ymmärrä, miksi auton korin pitäisi kestää maailman tappiin, kun auto ei sitä muuten kestä. OK. Kengittämällä mikä vaan kestää mitä vaan, mutta vanha auto vaihdetaa uudempaan, jos ei muuten niin lisääntyneen vika-alttiuden myötä. Vaikka auton kori kestäisi mitään tekemättä 50 vuotta, autojen keskimääräinen käyttöikä ei nykyisestä paljoakaan pitenisi. Ei tarvitse mennä kuin kaupungin varastolle katsomaan teiden poskiin hylättyjä ja sinne hinattuja autoja. Suurin osa on koriltaan vielä suhteelisen hyvässä kunnossa (pikku vaivalla kunnostettavissa mikäli "termiitit" eivät ole hakannut peltejä lommoille), mutta romuksi vain menee. Joko tekniikka on tullut tiensä päähän tai auto on vain liian vanha.
Jos auto kestää 6 vuotta, se on hintansa palvellut. Järjen köyhyyttää lähteä ruostesuojausliikkeisiin eurojaan kantamaan.
Niitä vanhoja raatoja on liiaksikin liikenteen riesoina, parempi vaan, että romutettaisiin autot viimeistään 10 vuoden ikäisinä.
Ei se tekniikkakaan ikuista ole, siinä olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä. - Asmo
Stilo kirjoitti:
Jos auto kestää 6 vuotta, se on hintansa palvellut. Järjen köyhyyttää lähteä ruostesuojausliikkeisiin eurojaan kantamaan.
Niitä vanhoja raatoja on liiaksikin liikenteen riesoina, parempi vaan, että romutettaisiin autot viimeistään 10 vuoden ikäisinä.
Ei se tekniikkakaan ikuista ole, siinä olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä.autoa voidaan aina korjata. Ei se mikään häpeä ole. Kyllä minäkin sen ymmärrän, että talot tehdään kestämään vuosikymmeniä tai ainakin näin pitäisi olla, mutta auton kohdalla tämä olisi resurssien hukkaan heittämistä.
- Åke
Stilo kirjoitti:
Jos auto kestää 6 vuotta, se on hintansa palvellut. Järjen köyhyyttää lähteä ruostesuojausliikkeisiin eurojaan kantamaan.
Niitä vanhoja raatoja on liiaksikin liikenteen riesoina, parempi vaan, että romutettaisiin autot viimeistään 10 vuoden ikäisinä.
Ei se tekniikkakaan ikuista ole, siinä olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä.Näinhän se tietty epäilemättä on. Jos "hinnat alkaen" Stilo 16500e (eli about 100000 mummua) sen kuusi vuotta kestää niin hyvä on. Eihän sitä arvonalenemaa tulekaan kuin 2750e vuodessa eli 230e kuukaudessa.
Hintansa on palvellut juu. Niin olisi palvellut myös taksiautoilija mielellään ja Fiatistikin olisi säästänyt huomattavia summia ja päässyt matkustamaan oikealla autolla. - Stilo
Åke kirjoitti:
Näinhän se tietty epäilemättä on. Jos "hinnat alkaen" Stilo 16500e (eli about 100000 mummua) sen kuusi vuotta kestää niin hyvä on. Eihän sitä arvonalenemaa tulekaan kuin 2750e vuodessa eli 230e kuukaudessa.
Hintansa on palvellut juu. Niin olisi palvellut myös taksiautoilija mielellään ja Fiatistikin olisi säästänyt huomattavia summia ja päässyt matkustamaan oikealla autolla.Turha se on vikistä. Eikös se raha ole käyttöä varten? Mihin sitä pitäisi kerätä, perikunnalleko? Säästä sinä vain, meikäpoika käyttää sitä ja vaihtelee autoja.
- katsastusmies
Stilo kirjoitti:
Jos auto kestää 6 vuotta, se on hintansa palvellut. Järjen köyhyyttää lähteä ruostesuojausliikkeisiin eurojaan kantamaan.
Niitä vanhoja raatoja on liiaksikin liikenteen riesoina, parempi vaan, että romutettaisiin autot viimeistään 10 vuoden ikäisinä.
Ei se tekniikkakaan ikuista ole, siinä olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä.Riippuu nyt vähän mistä roikkuu. Anna vaan Fiutsisi mädäntyä, se on kyllä loppu muutenkin siinä vaiheessa kun koppa. Totta. Mutta toisaalta, jos sijoitat ruostesuojaukseen 500 € auton ollessa uusi, sitä ei tarvitse ruveta hitsailemaan 200-300 €:llä joka toinen vuosi sen täytettyä 10 vuotta. Tekniikkaahan voi aina korjata... Lopputuloksena edullisempaa autoilua, ja myöskin ympäristöystävällisempää. Uuden auton teko saastuttaa paljon enemmän kuin vähän vanhemmalla pidempään ajelu. Turvallisuusasiat sitten erikseen, mutta iso vanhempikin auto on turvallisempi kuin uusi pikkutötterö. Massa rules!
Kun niitä autoja ei romuteta sitten kuitenkaan... jobataan eteenpäin ja nuoriso ym. köyhät sinnittelevät niillä vielä vuosia eteenpäin siitä "järkevästä" romutusiästä. - Mike
Stilo kirjoitti:
Turha se on vikistä. Eikös se raha ole käyttöä varten? Mihin sitä pitäisi kerätä, perikunnalleko? Säästä sinä vain, meikäpoika käyttää sitä ja vaihtelee autoja.
Kyllä rahaa on käyttöä varten, mutta kun autot suomessa ovat niin naurettavan kalliita, niistä kannatta pitä hyvää huolta. En halua maksaa enemmän veroja kuin on pakko.
- Lare
Kyllä se on älytöntä hommaa alkaa hitsailemaan jotain 80-luvun kadetteja tai vastaavia pelejä. Kyllä tuollainen auto on jo kaikin tavoin loppu. Eri asia jos löytää jostain hoidetun auton, joka on tarpeen mukaan ruostesuojattu. Niissäkin vaan se ruoste piilee koteloiden sisällä, vaikka pinta olisikin nätti.
Kaikkein paras ratkaisu on ostaa uusi auto kaupasta ja hoitaa sitä hyvin. Välttyy ruostetöiltä ja kaikelta muultakin vaivalta takuun puitteissa.
Toinen hyvä ratkaisu on etsiä 10 tuhannen euron hintaluokasta käyttöauto. Corolla-luokassa saa noin 2000-mallisen auton 100 tuhatta ajettuna sillä rahalla.
Aikani itsekin ajelin näillä läpilahoilla kinnereillä. 8 vuoden aikana neljä autoa. Eipä siinä järkeä ole. Vanhassa autossa kun on aina ne perusviat: Renkaat loppu, kytkin luistaa, kone savuttaa, pakoputki menossa puhki. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Nykyään saa autorahoitusta tosi edullisesti. Joku 5 prosentin todellinen vuosikorko on naurettavan pieni hinta siitä että saat allesi kunnon auton. Uuden tai uudenkarhean. Autohan on ajamista varten. Toki huvinsa kullakin. Jos tykkää tekohengittää vanhoja romuja niin mikäpä siinä.- kilinkolin
Autonpitäjiä on kahdenlaisia:
Niitä jotka osaavat yhtä ja toista ja niitä jotka eivät osaa muuta kuin hakea pankista lainaa.
Muistapa laskea kaikki kulut, myös uuden auton arvonalenema.
Jos joka pakoputken vaihdon takia pitää mennä pajalle, on parempi tosiaan olla pankin torpparina. Renkaat tosin loppuu velkavolvostakin jo parin vuoden jälkeen... - Mara
kilinkolin kirjoitti:
Autonpitäjiä on kahdenlaisia:
Niitä jotka osaavat yhtä ja toista ja niitä jotka eivät osaa muuta kuin hakea pankista lainaa.
Muistapa laskea kaikki kulut, myös uuden auton arvonalenema.
Jos joka pakoputken vaihdon takia pitää mennä pajalle, on parempi tosiaan olla pankin torpparina. Renkaat tosin loppuu velkavolvostakin jo parin vuoden jälkeen...Minulla oli 90000,- mk auto ja pojallani 5000,- mk:n 3 vuoden aikana molempien autojen kilometrikulut olivat samat. Kallis auto pudotti arvoaan ja halpauto kulutti enemmän ja korjauskulut olivat suuret.
- kilinkolin
Mara kirjoitti:
Minulla oli 90000,- mk auto ja pojallani 5000,- mk:n 3 vuoden aikana molempien autojen kilometrikulut olivat samat. Kallis auto pudotti arvoaan ja halpauto kulutti enemmän ja korjauskulut olivat suuret.
Oletetaan autosi arvon alenemaksi vaikkapa vain 5% vuosittain, jolloin se tekee 4500 mk vuodessa, jos 5000 mk autoon tehdään vuosittain remonttia 4500 mk edestä, on josakin muussakin vikaa kuin autossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283