Varatuomari, professori ja Pauli vs. syyttäjä

Rikoslaista:

1. Menettämisseuraamuksen määräämisen edellytyksenä on laissa rangaistavaksi säädetty teko (rikos).

2. Menettämiseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty.

Aluksi tulisi päättää, onko Pauli syyllistynyt rikokseen. Jos hän on syyllistynyt rikokseen, asia lienee selvä, ja hänet on tuomittava menettämisseuraamukseen (tai vahingonkorvaukseen).

Ellei Pauli ole itse syyllistynyt rikokseen, eikä ole rikokseen osallinen, jää edelleen avoimeksi se, onko rikos voitu tehdä Paulin hyväksi.

Itse laki kertoo asiasta kovasti vähän.

___C___

Rikoslain esityöt:

Rikoslain perustelut ovat valitettavan ristiriitaiset.

3. Konfiskaatio voisi kohdistua vain rikokseen osallisiin sekä siihen, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty, ei sitä vastoin sivullisiin.

Ellei Pauli ole rikokseen mitenkään osallinen, vaan sivullinen, Pauliin ei voida kohdistaa konfiskaatiota lainkaan.

4. Sen, jonka hyväksi rikos tehdään, ei edellytetä olevan mitenkään tietoinen rikoksesta tai sen tekijästä. Olennaista on, että hän teosta tosiasiallisesti hyötyy.

Pauli on saanut tuottoja 800 000 euroa, joten hän on tosiasiallinen hyötyjä rikoksessa. Paulin ei tarvitse edes olla tietoinen mistään rikollisesta toiminnasta. Pauliin voidaan kohdistaa konfiskaatio.

5. Lähtökohtana on, että esine tai omaisuus on tuomittava menetetyksi silloin, kun kysymyksessä on rikoksen tuottama hyöty.

Kysymyksessä on rikoksen tuottama hyöty, jos lähtökohdaksi otetaan WinCapita. Pauliin voidaan kohdistaa konfiskaatio.

6. Rikoksesta ei saa jäädä taloudellista hyötyä rikoksentekijälle tai muille pykälässä mainituille henkilöille.

Lain hengen mukaisesti rikoksesta ei saa siis hyötyä rikoksen tekijä, siihen osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty. Ellei Pauli ole rikokseen mitenkään osallinen, vaan sivullinen, Pauliin ei voida kohdistaa konfiskaatiota lainkaan.

7. Hyöty konfiskoidaan lähtökohtaisesti vain siltä, joka on todella hyötyä saanut.

Ei liene epäselvää se, kuka hyötyä todella on saanut. Pauli on saanut tuottoja 800 000 euroa, joten hän on tosiasiallinen hyötyjä rikoksessa. Pauliin voidaan kohdistaa konfiskaatio.

8. Jos omaisuus on rikoksen jälkeen siirretty toiselle, se voidaan tuomita tältä menetetyksi, jos hän sen vastaanottaessaan on tiennyt omaisuuden liittymisestä rikokseen tai hänellä on ollut perusteltu syy sitä epäillä.

Tiesikö Pauli tai olisiko hänen tullut tietää? Oliko tuottojen siirrossa samalla omaisuuden siirto?

___C___

- Onko Pauli syyllistynyt itse rikokseen?
- Onko rikos tehty Paulin ja muiden jäsenten hyväksi?
- Onko Pauli ja muut jäsenet sivullisia itse rikokseen?

Lain esityöt sanovat, että konfiskaatiota ei voida kohdistaa sivulliseen. Samassa yhteydessä kuitenkin sanotaan, että konfiskaatio voidaan kohdistaa myös henkilöön, jonka hyväksi rikos tehdään, vaikka tämä ei olisi lainkaan tietoinen koko rikoksesta. Olennaista on, että hän teosta tosiasiallisesti hyötyy.

___C___

Professori sai lausunnostaan 20 000 euroa eli tuhat euroa sivulta.

Jos laki on epäselvä, sitä on tulkittava syytetyn eduksi. Oikeuden tehtäväksi jää päättää, onko Pauli syyllistynyt rikokseen vai oliko Pauli pelkkä sivullinen vai kuitenkin osallinen. Sama koskee myös muita jäseniä.

Vaatii rohkeutta olla eri mieltä kuin prof. A. Aarnio. Muutaman tunnin päästä olemme ilmeisesti viisampia.
74597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Pomppaat heti väärille jäljille.

"3. Konfiskaatio voisi kohdistua vain rikokseen osallisiin sekä siihen, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty, ei sitä vastoin sivullisiin. "

Eikö juuri se olekin Pauli, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty.

Ei ole merkitystä onko Pauli syyllistynyt rikokseen, toisen tekemästä rikoksesta ei saa hyötyä.

Äänestä
  • Kannattaa ihan oikeasti sisäistää lukemansa, ennen kuin puhuu kenenkään muun pomppimisista kuin omistaan.

    Otettiinko tuossa asiassa kantaa puolesta tai vastaan? Mieti sitä.

    Äänestä

Menettämisseuraamuksen kohteena voi siis olla rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty, riippumatta siitä, tiesikö hyötyjä rikoksesta tai saamastaan hyödystä. Konfiskaatio voisi kohdistua kuitenkin vain rikokseen osallisiin sekä siihen, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty, ei sitä vastoin sivullisiin.

Sivullisella tarkoitettaneen muuta henkilöä, henkilöä, jolla ei ole ollut vaikutusta asiain kulkuun. Sivullisella voitaneen tarkoittaa myös henkilöä, joka ei ole asianomainen.

Rikoshyöty voidaan kuitenkin konfiskoida vaikkapa kuolinpesästä, jota voitaneen pitää mahdollisissa rikostapauksissa ulkopuolisena, sivullisena. Rikosta ei ole varmuudella tehty kuolinpesän puolesta tai hyväksi.

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2000/20000008

Jos lain henkeä tulkitsee, tavalla tai toisella rikoksesta hyötyneen omaisuuden ei tulisi kuulua sellaisiin oikeushyviin, joita lain tulisi suojella.

Kertoimet Professori 30 % vs. Syyttäjä 70 %. Jos laki kuitenkin on epäselvä, sitä on luettava syytetyn eduksi.

Äänestä
  • On se kummallista että rehellisiä ihmisiä ei saada rangaistukseen tuomittua.

    Äänestä

  • Vitjamuna Kutvonen kirjoitti:

    On se kummallista että rehellisiä ihmisiä ei saada rangaistukseen tuomittua.

    Pauli erehtyi sijoituskohteen luonteesta.

    Äänestä

  • Vitjamuna Kutvonen kirjoitti:

    On se kummallista että rehellisiä ihmisiä ei saada rangaistukseen tuomittua.

    > On se kummallista että rehellisiä ihmisiä ei saada rangaistukseen tuomittua.

    Aivan. Satoja sponsorointeja - mutta ei rikosta. Näinhän sen pitikin mennä ja rikoksesta rahat valtiolle ja edelleen vahingonkorvauksiin.

    Oikea päätös, veroja maksanut mies.

    Äänestä

" Vaatii rohkeutta olla eri mieltä kuin prof. A. Aarnio."

Riittäisikö tähän sama rohkeus, jolla ollaan eri mieltä kolmen ammattituomarin kanssa? Mitäpä luulet Trölliseni?;))))

Äänestä

"Kertoimet Professori 30 % vs. Syyttäjä 70 %. Jos laki kuitenkin on epäselvä, sitä on luettava syytetyn eduksi. "

Olisi pitänyt olla professori 10 % vs. syyttäjä 90 % vahingonkorvausten osalta. Petoksen osalta professori 90 % vs. syyttäjä 20 % ja rahankeräysrikoksen osalta professori 100 % vs. syyttäjä 0 %.

Äänestä
  • > Olisi pitänyt olla professori 10 % vs. syyttäjä 90 % vahingonkorvausten osalta. Petoksen osalta professori 90 % vs. syyttäjä 20 % ja rahankeräysrikoksen osalta professori 100 % vs. syyttäjä 0 %.

    Eli petoksen osalta 110 %.

    Helppo olla jälkiviisas. Vaatii rohkeutta (tuomareilta) olla eri mieltä kuin kuin juridiikan guru Aarnio. Pauli oli sponsoroinut mukaan satoja jäseniä, silti hän ei syyllistynyt rikokseen. Tätä mieltähän me yhdessä täällä olimme.

    Äänestä

  • H... kirjoitti:

    > Olisi pitänyt olla professori 10 % vs. syyttäjä 90 % vahingonkorvausten osalta. Petoksen osalta professori 90 % vs. syyttäjä 20 % ja rahankeräysrikoksen osalta professori 100 % vs. syyttäjä 0 %.

    Eli petoksen osalta 110 %.

    Helppo olla jälkiviisas. Vaatii rohkeutta (tuomareilta) olla eri mieltä kuin kuin juridiikan guru Aarnio. Pauli oli sponsoroinut mukaan satoja jäseniä, silti hän ei syyllistynyt rikokseen. Tätä mieltähän me yhdessä täällä olimme.

    ****Vaatii rohkeutta (tuomareilta) olla eri mieltä kuin kuin juridiikan guru Aarnio.***

    Aulis Arrnio on jo kauan sitten eläköitynyt siviilioikeuden proffa, erityisalanaan perhe- ja perintöoikeus. Rikosoikeudesta hän ei tiedä keskiverojuristia enempää. Rikosoikeuteen virkansa puolesta erityisesti perehtynyt syyttäjä on aika tavalla vahvempi "guru".

    Äänestä

  • vai muka guru? kirjoitti:

    > Rikosoikeudesta hän ei tiedä keskiverojuristia enempää.

    Aivan. Ymmärrän, että kaltaiseesi neroon verrattuna Aarnio on kuin kuoripoika. Aarnio tuossa annetussa tehtässä oli kuin ketjullisella varrella varustettu lapiomies JCB:tä vastaan. Kiitos, että palautut allekirjoittaneen maantasalle.

    Ole hyvä, aarnio on itse todennut ettei tiedä asiasta mitään.

    Äänestä

  • Usko Aarnio kirjoitti:

    Ole hyvä, aarnio on itse todennut ettei tiedä asiasta mitään.

    > Ole hyvä, aarnio on itse todennut ettei tiedä asiasta mitään.

    Loistava heitto! Aarnio otti vain 20.000 euroa ymmärtämättä (tietämättä) asiasta mitään.

    Tähän täytyy sanoa, että varatuomarin selvitys oli erinomainen, mutta Aarnion kommentti ala-arvoinen. "En tiedä asiasta mitään, mutta se maksaa 20.000 euroa ( alv)"

    Aika - ystäväni Trölli - on armoton tuomari. Se kyllä paljastaa kuka olikaan oikeassa ja kuka väärässä.

    Hanski on linnassa ja varatuomarin kukkaisteoriat vei tuulonen. Nyt näyttää siltä, että myös professori Aarnion lausunnon voi tunkea paperinkeräysastiaan.;)))

    Äänestä

Mitens.. eikö oikeus kysynyt, mitä tarkoittaa lause, kun Hannu ilmoitti, ettei valuuttakuppausta käydä:

" Ihan sama mistä rahat tulee, pääasia sitä tulee"

Herää kysymys kuka tiesi ja mitä tiesi. No vankilat on täynnä, turha sinne on syyllisiä lähettää, nythän ne on syyttömiä täynnä.

Äänestä

http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/tamppari-syyton-mutta-korvausvelvollinen-1.1379199
”Tampparin ei ole osoitettu toimineen tietoisesti.”
Vähänpä ihmisen tulee tietää maailman pahuudesta, jos uskomme Seinäjoen käräjäoikeutta. Kolme tonnia voi vallan hyvin muuttua milliksi. Uskonpa syyttäjän vielä hartaasti harkitsevan valittamista hoviin.

”Vaikka Tamppari ei ole oikeuden mukaan syyllistynyt rikokseen, hänen pitää maksaa valtiolle korvauksia noin miljoona euroa saamastaan hyödystä. ”
No ainakin voimme tyynin mielin repiä professori A. Aarnion lausunnon rikoshyödyn konfiskoimisesta. Sinne hukkui parikymmentä tonnia taas kuin pipsi Winkkariin. Nämä oikeudenkäynnit kohta rassaavat puolusrintamankin maksukykyä.

”Tätä mieltähän me yhdessä täällä olimme.”
Emme toki. Aavistelen, että peli on vielä pahasti kesken. Sinulla, ystäväni Trölli, on paha taipumus hökäistä naulaamaan näkökantasi kiinni, vaikka peli on pahasti kesken. Vantaan käräjäoikeuden päätöksen jälkeenkin julistit löytäneesi lopullisen totuuden.

Tutustutaan nyt ensin ja yhdessä käräjäoikeuden päätökseen ja pohditaan, mitä neuvoja minä voisin antaa hovioikeuden oppineille jäsenille. Sillä sinnehän tämäkin asia on ilmiselvästi matkalla. ;)))

Äänestä
  • --A. Aarnion lausunnon --

    Ai sen 20 000 eurolla ostetun lausunnon.

    Äänestä

Käräjäoikeudet nyt tuomitsevat jokainen omalla tavallaan, hovista tippuu petostuomio. Rikoshyötyä mitataan 20 vuotta, joten onhan sitä tosin siinäkin.

Äänestä
  • Tyhmää on helppo näytellä, mutta syntymätyhmä Pauli uskoo, ettei mitään rikosta tapahtunut. Vaan 3 t saa miljoonan, voi kun minullakin olis tuollainen usko.
    No hänhän sai...mutta minä pysyn tyhmänä..

    Äänestä

  • > hovista tippuu petostuomio.

    Sinun on siis tunnettava Pauli oikein hyvin. Kerropa lisää, miksi petostuomio tippuisi.

    Äänestä

  • H... kirjoitti:

    > hovista tippuu petostuomio.

    Sinun on siis tunnettava Pauli oikein hyvin. Kerropa lisää, miksi petostuomio tippuisi.

    ”Kerropa lisää, miksi petostuomio tippuisi.”

    Pikkuovela nilkki virittää ansaa. ;)))
    Älä sinä Tröllerö houkuttele lähimmäisiäsi rikoksen poluille.

    Nyt kun Pauli on käräjäoikeudessa todettu syyttömäksi, niin syytön hän on. Julkisesti muuta väittämällä syyllistyisi klassiseen kunnianloukkaukseen.

    On eri asia pohtia yleisellä tasolla Winkkarin sponssien ja tunkkien toilailuja tai esittää nimeltä mainiten henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

    Edistäkäämme yhteistä hyvää, muistatkos? Voimmehan me toki puhua tästäkin tapauksesta siivosti ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Olen jo itse arvellutkin, että syyttäjä luultavasti vie tämän käräjäoikeuden tuomion hovioikeuden harkittavaksi. Ainakin uskoisin ainespuita moiseen harkintaan olevan.;)))

    Äänestä

  • UPDATE_9716852 kirjoitti:

    Kyllä ja sen takia Krp julkasi 3 300 henkilön tiedot maksullsella levyllä.

    Pikkuovela nilkki virittää ansaa.

    Niin on 100 % oikeassa. Juttu menee hovissa ihan varmuudella siten, että Paulin ei tarvitse ryhtyä luopumaan mistään rahasummasta. Käräjäoikeuden päätös on sen verran sekava että päätös muuttuu varmuudella eikä mitään tarvitse maksaa. Valtsukin on jo oppinut ja muuttanut kantansa että ennen haukkui kaikki jäsenet ja kaikki jäsenet olivat rikollisia mutta nyt sanoo että Pauli on syytön. Ja syyttömämmäksi vielä tulee sekavien päätösten vuoksi.

    AArnion lausunto on vielä hinatnsa värti kuten hovi vielä toteaa.

    Äänestä

Voitollaoleva on yleensä sijoittanut enemmän kuin voittosumma.
Sponsoroidut rahat laskettiin myös voitollaolevan ansioksi ei Kailajärvi tyhmä ole että rahaa jaksisi ilman ansioita.
Samalla voittaja tulee vähän osaksi systeemiä.

Äänestä

Tais mennä pulustusrintaman Aarnio-keräys v.tuiks.
20 000 egeä Himas-lausuntoon.

No ainakin joku tienas, tällä kertaa Aarnio.
Hyötyikö hän kenties jonkun muun tekemästä rikoksesta ?

Ei voi muuta kuin nauraa näille tolloille.

Äänestä

Turhaan te asianosattomat täällä riekutte.
Pauli oli mukana niinkuin moni muukin.
Mitä ilo siitä on TEILLE jos hänet tuomitaan tai ollaan tuomitsematta?
Se ei teille kateellisille urpoille tuo pennin jeniä.

Äänestä
  • --Se ei teille kateellisille urpoille tuo pennin jeniä. --

    Mistä pitäisi olla kateellinen, miljoonan perinnästä vai ?

    Äänestä

Rikoshyödyn konfiskoiminen on tapahtunut tosiasia. Seinäjoen käräjäoikeus on katsonut, että olitpa syyllinen tai syytön, rikoshyöty nyt ainakin palautetaan valtiolle. Tässä voimme todeta, että Seinäjoen käräjäoikeus ei lähtenyt samoille linjoille, kuin aikanaan KMP Global Group-kusetuksessa tapahtui. Siinähän katsottiin, että vilpittömässä mielessä sijoittanut sijoittaja sai pitää voittonsa, vaikka itse yhtiö ja sen voitot perustuivatkin petokseen.

Koomista on, KMP-kusetuksen valuutta- ja öljysijoituskaupassa rahansa menettäneet suomalaiset ovat osin samoja kuin WinCapitan sijoitushuijauksessa tappioita kärsineet. Voidaan perustellusti todeta vanhan sananlaskun pitävän paikkansa: kun lanttu on paleltunut, niin se on paleltunut.

Prosessori Aulis Aarnion tilaustyönä antama, rikoshyödyn konfiskaatiota koskeva lausunto voidaan kiikuttaa Lassila-Tikanoja Oy:n keräyspisteeseen. En tunne lausuntoa tarkemmin ja se on myös sinnikkäästi pysytellyt poissa julkisuudesta. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että lausunto on annettu jo aikoja sitten ja sen premisseiltä on pudonnut pohja. Wincapita on todettu rahankeräysrikokseksi ja sitä myöden valtion on myös ”vahingonkärsijä”.

Odottelen kiinnostuksella, että myös Seinäjoen oikeudenkäynnin päätös tipahtaa saatavilleni. Onhan kutkuttavan jännittävää nähdä, kuinka oikeus on perustellut sen, että syytetty ei ollut tietoinen Wincapitan todellisesta luonteesta.

Tämänhetkinen tilanne on se, että oikeus on todennut Tampparin syyttömäksi rikokseen ja tätä päätöstä kannattaa noudattaa.

Nimeltä mainiten ei ehdoin tahdoin kannata kenestäkään esittää valheellista tietoa tai vihjauksia, se kun sattuu olemaan myös kunnianloukkaus. Oikeaa ja todenperäistä tietoa saa sitten esittää vaikka torilla huutaen ja tässä onkin vissi ero.

” Kyllä ja sen takia Krp julkasi 3 300 henkilön tiedot maksullsella levyllä”: parkuu nikinnussija. Kyllä, kyllä, mutta se olikin oikeaa tietoa se.

Oletan kuitenkin, että Winkkarin saippuaooppera jatkuu vielä muutaman vuoden ja aikanaan myös lihava leidi laulaa. Kilkattaako myös aisakello päätösaarian aikana, on toinen juttu. ;)))

Äänestä
  • oikeus on todennut Tampparin syyttömäksi rikokseen ja tätä päätöstä kannattaa noudattaa.

    Kummasti on Valtsullakin kanta muuttunut kun pitää Paulia syyttömänä. Niin se elämä opettaa omahyväisimpiäkin valtsuja.

    Äänestä

  • Asioista perillä kirjoitti:

    oikeus on todennut Tampparin syyttömäksi rikokseen ja tätä päätöstä kannattaa noudattaa.

    Kummasti on Valtsullakin kanta muuttunut kun pitää Paulia syyttömänä. Niin se elämä opettaa omahyväisimpiäkin valtsuja.

    " Niin se elämä opettaa omahyväisimpiäkin valtsuja."

    Yritän vain käyttäytyä rationaalisesti ja olla turhaan jatkamatta hullun kirveeseen vartta.

    Ymmärsit varmaankin, että oletan asian vielä etenevän hovioikeuteen. ;))))

    Äänestä

  • Asioista perillä kirjoitti:

    oikeus on todennut Tampparin syyttömäksi rikokseen ja tätä päätöstä kannattaa noudattaa.

    Kummasti on Valtsullakin kanta muuttunut kun pitää Paulia syyttömänä. Niin se elämä opettaa omahyväisimpiäkin valtsuja.

    > Kummasti on Valtsullakin kanta muuttunut kun pitää Paulia syyttömänä. Niin se elämä opettaa omahyväisimpiäkin valtsuja.

    Niin naulan kantaan sanoit tämän. Siitä tulee lisää oppia ja elämänkokemusta. Tarpeeksi kun hakkaa päätään seinään, niin Siperia opettaa.

    ;)))

    Äänestä

Rikoksenuusijapankkien kartelli taas vauhdissa: 'Kusetus se on joka kannattaa'

Vuoden 2009 jälkeen suuret pankit ovat jääneet toistuvasti kiinni huumerahojen pesusta. Vuonna 2012 suuret pankit jäivät kiinni asiakkaidensa kusettamisesta Libor-korkohuijauksen kautta. Jäävätkö pankit vuonna 2013 kiinni asiakkaidensa kusettamisesta ISDAfix-huijauksella?
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=7683

Äänestä

Jos täällä on enää yhtään tervejärkistä lukemassa, niin täsmennetään joidenkin itseriittoisten kirjoittajien tekstejä.

Toisaalta, nämä kirjoittajat ovat oppineetkin jotakin - siitä onnittelut. Pauli todellakin on syytön, kunnes muuta osoitetaan. Muistan ajan kun tätä samaista asiaa "syyttömyydestä" ja "ennalta syyllistämisestä" kirjoitin täällä kyllästymiseen saakka. Naurunremakkahan siitä syntyi, koska nämä itseriittoiset omaan-napaansa-tujottajat pitivät jopa perusjäseniä rikollisina. Moni saattaa muistaa, kuka näistä kirjoittajista oli pöyhkein ennalta-syyllistäjä.

Hyi, kun sylettää tuollainen itserakas yhteiskunnan syöttiläs. Tämän päivän teksteistä voidaan kuitenkin päätellä, että jopa itseriittoisimmat torakatkin oppivat jotakin kun tarpeeksi jankuttaa. Ei mennyt oppi heille perille helposti, mutta edes oikeuden kautta - hyvä niin, vaikka vielä eräät toki toivovat että kyllä rangaistuskin vielä seuraa. Rahojen menetyksen lisäksi tietenkin.

___C___

Wincapita on siis todettu rahankeräysrikokseksi. Joku voisi väittää, että valtio olisi asiassa ”vahingonkärsijä”, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Täsmennetään asiaa hieman siten, ettei ainakaan vahingonkärsijää ja vahingonkorvausasioita sotkettaisi keskenään.

Sen vuoksi täsmennys:

Yleisellä tasolla vahingonkorvauksella vahingonkärsijä pyritään saattamaan samaan taloudelliseen tilanteeseen, jossa hän olisi ilman vahinkoa. Toisaalta vahingonkärsijä ei saa hyötyä vahingosta. Vahingon korvauksen tarkoituksena on hyvittää vahingon kärsineelle hänen kärsimänsä oikeudenloukkaus.

1. Ensiksikin, millä tavoin valtion voidaan katsoa "ansaitsevan" vahingonkorvaksena esimerkiksi 30-40 miljoonan takavarikkopotin? Lain mukaanhan vahingonkärsijä on saatettava vain samaan tilanteeseen, jossa hän olisi ilman vahinkoa. Vaikka potti siirtyisikin kokonaisuudessaan valtiolle, valtio ei voi korvamerkitä omia saataviaan, koska sellaisia ei ole.

Valtio ei ole rahankeräysrikoksessa vahingonkärsijänä, josta maksettaisiin sille vahingonkorvausta.

2. Toiseksi, millä tavoin WinCapita-juttu voidaan liittää oikeudenloukkauksena valtiota vastaan tehdyksi? Mikä olikaan se vahinkoa muodostanut rikollinen teko, jonka WinCapita hallintoineen toteutti valtiota kohtaan? Ymmärrän että WC-hallinto on tehnyt petoksen sijoittajia kohtaan, mutta miten ihmeessä valtiota kohtaan? Oliko valtio sijottajana? Tuskin, vaikka joku ministeri mukana yksityishenkilönä olisikin.

Rahankeräysrikos ei sinänsä ole kohdistettu valtiota kohtaan, vaikka valtio onkin rikoksessa näennäisenä asianomistajana.

3. Viimeksi ja tärkeimpänä, yleisellä tasolla valtiolla on monopoliasema poliisiin, esitutkintaan, syyttäjälaitokseen, tuomioistuimiin, tuomareihin ja siten koko poliisi- ja oikeuslaitokseen. Oikeutta ja esitutkintaa ei voi kilpailuttaa, vaan toiminta maksetaan hyvinvointiyhteiskunnissa suurimmaksi osaksi verovaroin.

Oikeuden päätös ei voi eikä saa koskaan olla etukäteen tiedossa. Poliisin ja oikeuden tehtävänä on ollut selvittää se, onko WinCapita ollut rehellistä toimintaa, törkeä petos, rahankeräysrikos vai jotakin muuta. Ja nyt siis rahankeräysrikos ja törkeä petos. Riippumatta lopputulemasta, tutkinnan tulee aiheuttaa samat kustannukset, koska lopputulos ei saa olla etukäteen tiedossa. Nämä kustannukset maksetaan verovaroin, olipa juttu miten vaikea tai helppo tahansa.

Miten ihmeessä poliisi- ja oikeuslaitokselle kohdistettu yhteiskuntavelvoite, jota hoidetaan monopolina ja jota ei voi kilpailuttaa, voisi langeta epäillyille ja syytetyille maksettavaksi? Nurinkurinen ajatus, että tuota yhteiskuntavelvoitetta maksettaisiin korvamerkityillä vahingonkorvauksilla. Jos näin olisi, hyvinvointiyhteiskunta loppuisi kuin seinään ja diktatuuri alkaisi.

On siis itsestään selvyys että valtio ei ole asiassa "vahingonkärsijä", vaikka se onkin näennäinen asianomistaja edustaen meitä kaikkia.

___C___

Kummasti on muuttunut ääni kellossa. Ennen sai huudella mitä tahansa arvauksia - siis aivan mitä tahansa ja niitä eräillä kyllä riittikin - nykyisin vain oikeaa ja todenperäistä tietoa. Ennen tietenkin kyse oli mielipiteenvapaudesta, nyt kyse on pelosta.

Hyvä niin. Pöyhkeimmätkin ennalta-syyllistäjät pelkäävät, että mielipiteenvapaudesta joutuu vastuuseen. Silloin he eivät höpise aivan mitä tahansa läpiä päähänsä.

Äänestä
  • ”Pöyhkeimmätkin ennalta-syyllistäjät pelkäävät, että mielipiteenvapaudesta joutuu vastuuseen.”
    Höpsistä Trölliseni. Täytyy kirjoittaa niin, että voi aina vastata omista mielipiteistään. Sitä kutsutaan myös rehellisyydeksi. ;)))

    Naurunremakka, silloin kun puhuttiin Winkkarin laillisuudesta, panamalaisista yhtiöistä ja lisenssikaupasta, oli vallan aiheellista. Elämä sen näytti, että pöhlöimmät rakennelmat sortuivat oikeudessa kuin pähkinät rautajyrän alla. EOK:n ja varatuomarin teorioista jäi vain kaunis muisto.

    ”Hyi, kun sylettää tuollainen itserakas yhteiskunnan syöttiläs.”
    Et saisi kirjoittaa vihapuhetta, ystävä kallis. Aktiivi yhteiskunnan jäsenhän minä olen ja maksan luultavasti verojakin tuplasti tai triplasti keskivertokansalaista enemmän.

    ” Joku voisi väittää, että valtio olisi asiassa ”vahingonkärsijä”, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.”
    Äläpä esitä väärää todistusta lainsäädännöstä. Rahankeräysrikos kohdistuu kaikkien yhteiseen oikeushyvään; luottamukseen siitä, että rahankeräys on valvottua ja kontrolloitua toimintaa sekä siihen, että keräysvaroja käsitellään ja käytetään luvan mukaiselle tavalla. Kukapa muu tätä valvoo kuin yhteinen valtiomme.

    ”Oikeuden päätös ei voi eikä saa koskaan olla etukäteen tiedossa.” Kovinpa taas on taivaallista teoriaa. Rattijuoppo todennäköisesti tuomitaan, verinen Mora kourassa tavattu heimoveli on luultavimmin tökännyt serkkuaan ja saa tuomion. Valistunut kansalainen osaa jo elämänkokemuksen perusteella ennakoida asioita ja sama oikeus olkoon medialla. Eihän syyttömyysolettama tarkoita sitä, että ollaan peukalo suussa ”en mää vaan tiedä ”.

    Winkkarista tervepäinen ymmärsi heti, että rikollista puuhaa se oli. Ymmärrettävissä oli myös se, että rikoksella hankitut rahat kyllä kynsitään pois. Tuomiot olivat sitten arvailujen varassa, koska rangaistushaitari petoksen tai rahankeräysrikoksen suhteen on kohtuullisen laaja.

    Winkkarin sponssien suhteen ounastelen, että asia ei pääty Seinäjoen käräjäoikeuden päätökseen ja linjaukseen. Uskoisin syyttäjän valittavan käräjäoikeuden päätöksestä. Toisaalta asteikko viattomasta sponssista syylliseen sponssiin on tavattoman laaja. Jos toisessa päässä ovat hurskaassa ja vilpittömässä lapsenuskossa toimineet, toisessa päässä on sitten umpirikollisia veijareita. On kiinnostavaa tietää, missä kulkee rangaistavuuden raja. Kaikkihan toki kertovat oikeudessa toimineensa vilpittömässä uskossa luottaen Hanskin käymään valuuttakauppaan.

    ”….nyt kyse on pelosta.”
    Trallalaa, pösilö. Mitäpä minä pelkäsin. Minähän kirjoitan aina silkkaa faktaa. Pitäytymällä vain tosiasioihin on mahdotonta syyllistyä kunnianloukkaukseen. Esitin vain varoittavan huomautuksen, kun yritit virittää nimimerkille ”Valuuttakuppaaja” niin lapsellisen näkyvää ansaa. Hyi sinua taas. ;)))

    Äänestä

  • UPDATE_9716852 kirjoitti:

    ”Pöyhkeimmätkin ennalta-syyllistäjät pelkäävät, että mielipiteenvapaudesta joutuu vastuuseen.”

    PS.
    ”….täsmennetään joidenkin itseriittoisten kirjoittajien tekstejä.”

    Unohtaisit jo nuo koulukiusaajan lapselliset keinot sivuuttaa ja jättää huomioimatta toinen henkilö. Minä olen minä ja kirjoitan rekatulla nimmarillani. Saat toki vastata minulle suoraankin.

    Toisaalta naurattaakin tosi kovapäinen linjasi ”eräs, joku, muuan”. Totisesti, ystävä kallis, olet todella loukkaantunut taas. Äläpä turhaan mökötä, se ei ole hyväksi terveydelle. ;)))

    Äänestä

  • UPDATE_9716852 kirjoitti:

    ”Pöyhkeimmätkin ennalta-syyllistäjät pelkäävät, että mielipiteenvapaudesta joutuu vastuuseen.”
    Höpsistä Trölliseni. Täytyy kirjoittaa niin, että voi aina vastata omista mielipiteistään. Sitä kutsutaan myös rehellisyydeksi. ;)))

    Naurunremakka, silloin kun puhuttiin Winkkarin laillisuudesta, panamalaisista yhtiöistä ja lisenssikaupasta, oli vallan aiheellista. Elämä sen näytti, että pöhlöimmät rakennelmat sortuivat oikeudessa kuin pähkinät rautajyrän alla. EOK:n ja varatuomarin teorioista jäi vain kaunis muisto.

    ”Hyi, kun sylettää tuollainen itserakas yhteiskunnan syöttiläs.”
    Et saisi kirjoittaa vihapuhetta, ystävä kallis. Aktiivi yhteiskunnan jäsenhän minä olen ja maksan luultavasti verojakin tuplasti tai triplasti keskivertokansalaista enemmän.

    ” Joku voisi väittää, että valtio olisi asiassa ”vahingonkärsijä”, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.”
    Äläpä esitä väärää todistusta lainsäädännöstä. Rahankeräysrikos kohdistuu kaikkien yhteiseen oikeushyvään; luottamukseen siitä, että rahankeräys on valvottua ja kontrolloitua toimintaa sekä siihen, että keräysvaroja käsitellään ja käytetään luvan mukaiselle tavalla. Kukapa muu tätä valvoo kuin yhteinen valtiomme.

    ”Oikeuden päätös ei voi eikä saa koskaan olla etukäteen tiedossa.” Kovinpa taas on taivaallista teoriaa. Rattijuoppo todennäköisesti tuomitaan, verinen Mora kourassa tavattu heimoveli on luultavimmin tökännyt serkkuaan ja saa tuomion. Valistunut kansalainen osaa jo elämänkokemuksen perusteella ennakoida asioita ja sama oikeus olkoon medialla. Eihän syyttömyysolettama tarkoita sitä, että ollaan peukalo suussa ”en mää vaan tiedä ”.

    Winkkarista tervepäinen ymmärsi heti, että rikollista puuhaa se oli. Ymmärrettävissä oli myös se, että rikoksella hankitut rahat kyllä kynsitään pois. Tuomiot olivat sitten arvailujen varassa, koska rangaistushaitari petoksen tai rahankeräysrikoksen suhteen on kohtuullisen laaja.

    Winkkarin sponssien suhteen ounastelen, että asia ei pääty Seinäjoen käräjäoikeuden päätökseen ja linjaukseen. Uskoisin syyttäjän valittavan käräjäoikeuden päätöksestä. Toisaalta asteikko viattomasta sponssista syylliseen sponssiin on tavattoman laaja. Jos toisessa päässä ovat hurskaassa ja vilpittömässä lapsenuskossa toimineet, toisessa päässä on sitten umpirikollisia veijareita. On kiinnostavaa tietää, missä kulkee rangaistavuuden raja. Kaikkihan toki kertovat oikeudessa toimineensa vilpittömässä uskossa luottaen Hanskin käymään valuuttakauppaan.

    ”….nyt kyse on pelosta.”
    Trallalaa, pösilö. Mitäpä minä pelkäsin. Minähän kirjoitan aina silkkaa faktaa. Pitäytymällä vain tosiasioihin on mahdotonta syyllistyä kunnianloukkaukseen. Esitin vain varoittavan huomautuksen, kun yritit virittää nimimerkille ”Valuuttakuppaaja” niin lapsellisen näkyvää ansaa. Hyi sinua taas. ;)))

    " Minähän kirjoitan aina silkkaa faktaa. "

    Valtsulla on huumori edelleen vaikka on ollut ennmän väärässä kun oikeassa.

    Äänestä

  • Vanha jäsen 973 kirjoitti:

    " Minähän kirjoitan aina silkkaa faktaa. "

    Valtsulla on huumori edelleen vaikka on ollut ennmän väärässä kun oikeassa.

    Kirjoita luikero vaan omalla nimimerkilläsi.;)))

    Äänestä

Just joo, menipä taas putkeen oikeuden tuomio.

Ainakaan rangaistukset eivät ole mikään este uusia kusetuksia suunnitteleville koijareille. Pari vuotta linnaa kestää kyllä, jos ulkomaalaisessa veroparatiisissa odottaa muutama miljoona hakijaansa. Bulvaanit kiittävät.

Mukaan lähtevien Paulien on hyvä muistaa, että pahin skenaario on se, että kusetetut rahat saattaa joutua maksamaan takaisin. Tai ne, mitä ei ehtinyt törsätä tai piilottaa.

Lakimiesten ja "asiantuntijaraportteja" kynäilevien ahneiden kakkiaisten työllisyys tietenkin paranee, mikä on tietysti positiivista. Siis heidän kannaltaan.

Ja tunkki, tuo ehtymätön luonnonvara voi edelleen työntää rahansa ties mihin valuuttaeläke viritelmään pysähtymättä hetkeksikään ajattelemaan tekonsa seuraamuksia veronmaksajille.

Jos rangaistukset talousrikoksista olisivat luokkaa, alkaen 10 vuotta, saattaisi seuraavalla kerralla kusettaja ihan omatoimisesti miettiä, kannattaako luvata 400 % käymättömästä valuuttakaupasta. Ja sana koskee niihin mukaan lähteviä.

Äänestä
  • Onneksi sinulla on valitsemasi linja pysynyt konsistenssina, toisin kuin eräillä muilla ennalta-syyllistäjillä. Pahimmat ennalta-syyllistäjät ovat ryhtyneet nyt puolustamaan mm. Paulia, syytöntä miestä. Se on toki oikein, koska oikeus jakaa tuomiot. Vuosia olen asiasta (perusjäsenten syyttömyydestä) kertonut ja nyt rupeaa vasta torakoilla omatunto soimaamaan.

    Pelkoahan se on mummonpojilla kääntää kelkkansa. Aluksi urveloiden mukaan oli 10.000 syyllistä, seuraavaksi riitti että voitolla olevia rangaistaan, edelleen seuraavaksi että kaikkia sponsoreita rangaistaan, lopulta riitti että suurimpia sponsoreita rangaistaan. Nyt ollaan torakoiden mielestä tilanteessa, että riittää että jotakuta rangaistaan. Hyi, sylettää tuollaiset itseriittoiset yhteiskunnan syöttiläät, jotka ennalta-syyllistävät ja haukkuvat, ja peruvat sitten vasta aivan pakkotilanteessa puheitaan. On puheet vaihtuneet 10.000 syyllisestä johonkin aivan muuhun.

    > kusetetut rahat saattaa joutua maksamaan takaisin.

    Eikö se olikin aivan oikein ja ainoa oikea vaihtoehto? Se on kuitenkin aivan eri asia kuin se, että tietoisesti pettää itse. Edes Pauli ei ole syyllistynyt - sponsoroituaan satoja jäseniä mukaan - mihinkään rikokseen. Jokainen voi miettiä, mitä rikollista perusjäsenet ovat tehneet.

    > ajattelemaan tekonsa seuraamuksia veronmaksajille.... saattaisi seuraavalla kerralla kusettaja ihan omatoimisesti miettiä,

    Ellet tiedä syyllistyneesi rikokseen, niin vaikea on kenenkään varmuudella ajatella seuraamuksia juuri veronmaksajaille. Mitä luulet?

    Toisaalta, tällä hetkellä on oikeudessa löytynyt yksi ainoa todellinen kusettaja, kusettaja joka piti kaikki narut käsissään. Muut eivät ole kusettajia, edes Pauli satoja värväyksiä tehtyäänkään.

    Mutta hienoa, että pidät kiinni valitsemastasi ennalta-syyllistävästä linjastasi. Siis toisin kuin ne ennalta-syyllistäneet, jotka vain ovat arvanneet ja valehdelleet, ja jotka pysyvät aina vellihousuina.

    Äänestä

Ennalta-syyllistävät suolimuronilkit voivat käydä lukemassa linkin kautta ohjeita siitä, miten lakia tulkitaan, sovelletaan ja miten tuomarin pitää tarkoin tutkia lain oikeata tarkoitusta ja perustusta sekä tuomita sen mukaan, mutta ei vastoin sitä, oman mielensä mukaan. Ei tulisi suolimuroista koskaan tuomareita, paisti johonkin diktatuuriin.

Ja kyllä. Se on tiedossa, että eräät torakat suurella mielenkiinnolla odottavat hovioikeuden ratkaisua. Valehtelevien nilkkien toivehan on se, että mahdollisimman moni Wincapitan jäsen saisi rangaistuksen. Sylettää tuollaiset ennalta-syyllistävät nilviäiset.

http://askokeranen.fi.kotisivukone.com/oikeustapauksia

Kohta 11.

Äänestä
  • Siinä taasen voittoputki jäsen painaa oikein kunnolla niskasta häviäjien päitä tyrpeeseen ja ylistää vaan omaa kauneuttaan.

    Äänestä

  • Nämä ovat näitä kirjoitti:

    Siinä taasen voittoputki jäsen painaa oikein kunnolla niskasta häviäjien päitä tyrpeeseen ja ylistää vaan omaa kauneuttaan.

    Kuule poika, et sinä tästä asiasta minua imartelemalla selviä.

    Äänestä

  • Ompa kovaa tekstiä

    Äänestä

Autuaita ovat puupäät, sillä he kelluvat. Tamppari on liikemies, ei kovin menestynyt sellainen, mutta voi kyllä olettaa että hänellä on yrittäjyyden kautta syntynyt käsitys talouden perusteista.

Jos sijoittaa 3000 ja saa kolmen vuoden päästä 1 000 000 euroa, eikä kyseessä ole lotto, täytyy kenellä tahansa täysvaltaisella suomen kansalaisella herätä kysymys, miten tämä on mahdollista. Paitsi jos kieltäytyy tekemästä itselleen sitä kysymystä. Ja näin teki liikemies Tamppari, kusetti itseään ja siinä sivussa 25 muuta.

Ja lopuksi lyhyt lainaus kentsulta, "Epäilin kauheasti, kun olin lukenut näistä pyramideista, mutta ajattelin, että jos se vielä puoli vuotta pystyssä pysyisi, niin saisin rahani pois"

Ilmeisesti meidän Pauli ei osaa sen enempää prosenttilaskuja kuin ei lukeakaan.

Äänestä
  • > Tamppari on liikemies, ei kovin menestynyt sellainen, mutta voi kyllä olettaa että hänellä on yrittäjyyden kautta syntynyt käsitys talouden perusteista.

    Ei ole menestynyt, vaan hänet on sijoitettu vaimonsa yrityksen takahuoneeseen. Näin ratkaisu kertoo, ml. yksi konkurssi. Ei voinut tavallisen elämänkokemuksella odottaa enempää. Pauli tiesi saman kuin muutkin. Ei ollut Paulin sponsorikaan syytteessä, joten on turha olettaa että Pauli olisi tiennyt enemmän kuin sponsorinsa. Aika luonnollista.

    > Jos sijoittaa 3000 ja saa kolmen vuoden päästä 1 000 000 euroa, eikä kyseessä ole lotto, täytyy kenellä tahansa täysvaltaisella suomen kansalaisella herätä kysymys, miten tämä on mahdollista

    Käräjäoikeus oli eri mieltä. Kohta tänne ilmestyy eräs itkevä nilkki, joka väittää valheellisesti olevansa ystäväni, odottaen hovioikeuden korjaavan virheet. Ei mennyt läpi syyttäjän väitteet "olisi pitänyt tietää".

    > Ja näin teki liikemies Tamppari, kusetti itseään ja siinä sivussa 25 muuta.

    Jos kusetti, niin miksi nämä 25 eivät vaatineet syytettä rikoksesta? Jos kusetti, niin miksi ei saanut rangaistusta?

    > Ilmeisesti meidän Pauli ei osaa sen enempää prosenttilaskuja kuin ei lukeakaan.

    No ilmeisesti tuomareilla oli sitten sama vika...?!

    Äänestä

  • H... kirjoitti:

    > Tamppari on liikemies, ei kovin menestynyt sellainen, mutta voi kyllä olettaa että hänellä on yrittäjyyden kautta syntynyt käsitys talouden perusteista.

    Ei ole menestynyt, vaan hänet on sijoitettu vaimonsa yrityksen takahuoneeseen. Näin ratkaisu kertoo, ml. yksi konkurssi. Ei voinut tavallisen elämänkokemuksella odottaa enempää. Pauli tiesi saman kuin muutkin. Ei ollut Paulin sponsorikaan syytteessä, joten on turha olettaa että Pauli olisi tiennyt enemmän kuin sponsorinsa. Aika luonnollista.

    > Jos sijoittaa 3000 ja saa kolmen vuoden päästä 1 000 000 euroa, eikä kyseessä ole lotto, täytyy kenellä tahansa täysvaltaisella suomen kansalaisella herätä kysymys, miten tämä on mahdollista

    Käräjäoikeus oli eri mieltä. Kohta tänne ilmestyy eräs itkevä nilkki, joka väittää valheellisesti olevansa ystäväni, odottaen hovioikeuden korjaavan virheet. Ei mennyt läpi syyttäjän väitteet "olisi pitänyt tietää".

    > Ja näin teki liikemies Tamppari, kusetti itseään ja siinä sivussa 25 muuta.

    Jos kusetti, niin miksi nämä 25 eivät vaatineet syytettä rikoksesta? Jos kusetti, niin miksi ei saanut rangaistusta?

    > Ilmeisesti meidän Pauli ei osaa sen enempää prosenttilaskuja kuin ei lukeakaan.

    No ilmeisesti tuomareilla oli sitten sama vika...?!

    > vaatineet syytettä rikoksesta

    Tahi vaatineet rangaistusta epäillystä rikoksesta.

    > Ei voinut tavallisen elämänkokemuksella odottaa enempää.

    tahi ei voinut tavallisen pulliaisen elämänkokemuksella odottaa enempää.

    Äänestä

"(Paulin) motiivina on ollut taloudellisen hyödyn tavoittelu. Tässä ei si-
nänsä ole ollut mitään tavatonta. Samalla tavalla helppoa rahaa ovat sel-
västi tavoitelleet kaikki muutkin riippumatta síitä, ovatko he lopulta jää-
neet voitolle vai tappiolle."

"Asianomistajat ovat muutamaa harvaa poikkeusta ehkä lukuun ottamatta liittyneet klubiin erehdyksen eli vääriin tietoihin perustuneiden odotusten vallassa. Selvää on, että Paulin puheet ja toimet ovat osaltaan myötävaikuttaneet asianomistajien erehdyksiin. Selvää on kuitenkin myös se, että erehdyksiin on myötävaikuttanut moni muukin tekijä. "

"Törkeä petos edellyttää kuitenkin tekijältään tahallisuutta. Paulin kohdalla ratkaisevaa on se, onko hän on antaessaan asianomistajille vääriä tietoa tehnyt sen tahallaan vai onko hän tuohon aikaan itsekin luullut tietoja oikeiksi."

"Arvio on täytynyt tehdä Paulia ja hänen tilannettaan ajatel len eikä sen perusteella, mitä valistunut kansalainen olisi vastaavassa tilanteessa todennäköisesti ymmärtänyt."

"Mitä ovat ne seikat, joista voidaan päätellä hänen tunteneen tosiasiat asianomistajia paremmin? Paulilla ei ole sellaista koulutusta eikä ammattikokemusta, josta johtuen hänen olisi pitänyt ymmärtää tosiasiat rivijäseniä paremmin."

"Hän on sponsoroinut klubiin perheensä jäsenet ja eräitä tuttaviaan. Voi-
daan epäillä, onko hän todella tahallaan heti halunnut erehdyttää lähimpiä ihmisiään ja saattaa nämä hankaluuksiin."

"Todennäköistä kuitenkin on, että Pauli kuten valtaosa muistakin on saanut tietonsa klubin internetsivuilta sekä tehnyt niiden ja muiden jäsenten kanssa käymiensa keskustelujen perusteella omia johtopäätöksiään."

"Klubihan on koko ajan näyttänyt toimivan sääntöjensä mukaisesti ja se on aina täyttänyt lupauksensa jäsenistölle. Asiassa ei ole tullut esille mitään konkreettista, joka olisi osoittanut Paulin tunteneen tosiasiat niitä rivijäseniä paremmin, jotka ovat voineet tutustua klubiin sen internetsivujen kautta."

"Epäilyt klubin laittomasta luonteesta ovat tulleet julkisuuteen syyskuussa 2007. Kailajärvi on vastannut niihin lehdistötiedotteella kiistäen epäilyn. Lisäksi klubi on keskeyttänyt jäsenhankintansa toimien kuitenkin muutoin entiseen tapaan. Tästä johtuen jäsenistön luottamus klubiin on säilynyt taikka oikeastaan vain kasvanut. Jäsenhankinnan taas jonkin ajan kuluttua käynnistyttyä jäsenmäärä on lähtenyt voimakkaaseen kasvuun. Kun tuhannet ihmiset ovat selvästi säilyttäneet luottamuksena klubiin, on täysin mahdollista, että myös Paulin vilpitön luottamus on samalla tavoin säilynyt ja kasvanut."

"Ellei aktiivinen jäsen ole jäänyt voitolle, häntä ei ole ole syytetty. Pauli on selvästi syytteessä, koska hän on sekä saanut suuria tuottoja effei toiminut aktiivisesti. Tästä ei kuitenkaan seuraa se johtopäätös, että hänen on täytynyt tuntea tosiasiat muita paremmin. Yhtä hyvin tästä voisi päätellä hänen uskonsa klubiin olleen erityisen lujan."

"Jos asia on epäselvä, syyte on hylättävä. Nyt syyttäjän väittämä Paulin tahallisuudesta on jäänyt epäselväksi."

___C___

Koska nämä oikeuden päätelmät eivät kelpaa suurelle osalle suolimuroja, heidän tehtävänään on toivoa vain muutosta hovioikeudessa. Silloin mahdollisimman moni jäsen saisi rangaistuksen, kuten he toivovat.

Äänestä
  • Talousrikoksissa yleinen katsantokanta on se, että jos rikkoo normia, jonka oletetaan tekijän tietävän, on kysymys tahallisuudesta.

    Äänestä

Kunhan ehdin, tutustun kyllä Seinäjoen käräjäoikeuden Tampparin asiassa antamaan tuomioon. Siihen asti olkoon voimassa tuo Tröllin julistama teoria, että Winkkarin jäsen voi olla tuulitakkinen, vajaataitoinen ja maailmasta mitään ymmärtämätön torvelo.

Hieman myötähäpeillen luin, kuinka ystäväni Tröllin aggressiivisuus puhkesi näin kevään kunniaksi kukkaan; onhan siellä torakkaa, nilviäistä ja ties mitä. Ei saisi oppinut lakiasiantuntija näin pahasti revetä. Ei vallankaan, kun verkon vihapuhe on ollut tapetilla viime päivinä.

Ahneuden, moraalittomuuden ja lyhytnäköisyyden korkeaveisuhan tuo Winkkari oli ja eipä ystäväni Trölli näytä oppineen yhtään mitään seikkailuistaan.

Näin pikaisesti silmäillen, ounastelen tästä käräjäoikeuden päätöksestä valitettaman hoviin. Olen näkevinä tässä päätöksessä useita tulkinnanvaraisia linjauksia, joista olisi hyvä saada korkeamman oikeusasteen tulkintaa.

Niinhän se Trölli kyseli minulta jo Vantaan käräjäoikeuden päätöksen jälkeen, että luulenko muka tietäväni asiat paremmin kuin kolme ammattituomaria. Tiedosta ei ole kysymys, eikä tämä mikään tietokilpailu olekaan. Kysymys on tulkinnasta ja siinä on aina mahdollista, että asiasta on myös toinen näkemys.

Hauskaa vappua kuitenkin. ;)))

PS. Ei tehdä tästä ”julkaisen ilmoituksen sanomalehdessä” kiistaa. Joutuisit taas jukertamaan sitä ilmoitustekstiä.

Äänestä

  • Uusisuomi20 kirjoitti:

    Trölliparkahan joutui tuon ilmoituksen pusaamaan säilyttääkseen puheoikeutensa tällä palstalla. Ilman kovasti uhoamaansa ilmoitusta Tröllerö olisi joutunut luultavimmin kuuntelemaan korvat punaisena jälkipuheita.

    En tahdo pahaa lähimmäiselleni. Trölli hävisi jo kertaalleen rahansa Winkkariin ja olisi kovin kohtuutonta, että hän vielä joutusi kantamaan vähät talousrahansa Lehtiyhtymä Oy:lle.

    Äänestä

  • "Ei saisi oppinut lakiasiantuntija näin pahasti revetä."

    Tällä palstalla ei ole esiintynyt ainotaan lakiasiantuntijaa sen jälkeen kun tri Kavonius lakkasi kirjoittamasta täälä.

    Äänestä

  • UPDATE_9716852 kirjoitti:

    Trölliparkahan joutui tuon ilmoituksen pusaamaan säilyttääkseen puheoikeutensa tällä palstalla. Ilman kovasti uhoamaansa ilmoitusta Tröllerö olisi joutunut luultavimmin kuuntelemaan korvat punaisena jälkipuheita.

    En tahdo pahaa lähimmäiselleni. Trölli hävisi jo kertaalleen rahansa Winkkariin ja olisi kovin kohtuutonta, että hän vielä joutusi kantamaan vähät talousrahansa Lehtiyhtymä Oy:lle.

    "En tahdo pahaa lähimmäiselleni."

    Huumoria.

    Pisteet tuosta meni ainakin ihan muualle kuin Valuuttakauppiaalle.

    Äänestä

  • ainoa oikea tohtori kirjoitti:

    "Ei saisi oppinut lakiasiantuntija näin pahasti revetä."

    Tällä palstalla ei ole esiintynyt ainotaan lakiasiantuntijaa sen jälkeen kun tri Kavonius lakkasi kirjoittamasta täälä.

    "...kun tri Kavonius lakkasi kirjoittamasta täälä."

    Petter olikin herkempi yksilö, eikä pärjännyt pahassa maailmassa. Päätöksentekovääristymillä ei täällä pitkälle pötkitä. ;)))

    Äänestä

Ennalta-syyllistämistä vastaan on erinomaisella tarmolla tehnyt työtä mm. EOK. Ennalta-syyllistäminen on rumaa, kuten me kaikki tiedämme.

Pohjanmaan parivaljakko oli sponsoroinut ja avustanut mukaan toimintaan satoja uusia jäseniä. He eivät kuitenkaan syyllistyneet mihinkään rikolliseen. Ensimmäinen oikeusaste on puhunut.

Elleivät vuosikausia mukana olleet, voitolle jääneet ja lukuisia jäseniä mukaan sponsoroineet jäsenet olleet syyllistyneet mihinkään rikolliseen, jokainen voi arvata mielessään, mihin rikolliseen ovat syyllistyneet rivijäsenet tai rivisponsorit.

Pahimpien suolimuronilkkien ensikäden arvaukset 10.000 syyllisestä on vaihtunut puhtaaseen itkunsekaiseen tuherrukseen väärässä olemisessaan.

Syytön, kunnes muuta todistetaan.

___C___

Asianomistajat ovat muutamaa harvaa poikkeusta ehkä lukuun ottamatta liittyneet klubiin erehdyksen eli vääriin tietoihin perustuneiden odotusten vallassa. Erehdyttämistä oli ylläpitänyt erityisesti yksi tuomittu mies. Valuuttakauppaa ei käyty, eikä ulkopuolista rahanlähdettä toiminnassa ollut. Jaetut varat olivat peräisin muilta jäseniltä, ja varat vain jaettiin uudelleen.

Petos edellyttää tekijältään tahallisuutta. Tekijän on tullut tekohetkellä ymmärtää, että hänen tekonsa johtaa todennäköisesti tai saattaa johtaa tiettyyn seuraukseen. Tahallisuuteen voi riittää tuon seurauksen tai olosuhteen hyväksyminen tai myös pelkkä välinpitämätön suhtautuminen siihen.

Syyttäjän tulee näyttää toteen seikat, joihin syyte perustuu. Aineistoa on ollut runsaasti saatavilla, mutta syyttömyydestä ei saa jäädä järkevää epäilyä. Nimenomaan tahallisuus on vaikea osoittaa. Jos tahallisuuden osoittaminen jää epäselväksi, syyte on hylättävä.

Julkisen materiaalin pohjalta näyttäisi siltä, että kaikilla jäsenillä on ollut sama tai lähes sama tieto, joka on perustunut Wincapitan kotisivuihin ja sääntöihin. Onko siis henkilö, joka on levittänyt näitä tietoja eteenpäin, tiennyt tiedot vääriksi ja levittänyt tarkoituksellisesti näitä vääriä tietoja? Mihin tulisi vetää raja siinä, milloin toiminta olisi tullut havaita rikolliseksi? Tätä rajaa eivät huomanneet edes mukana olleet asianajajat, poliisit, ekonomit tai edes Harvardin käyneet ekonomit.

Syyttäjän olisi pitänyt löytää jotakin todellista näyttöä siitä, että klubi olisi toiminut säännöiltään eri tavalla eri jäseniä kohtaan tai että klubi olisi pettänyt lupauksensa jäsenistölle. Tämä epäonnistui.

Foorumin pahimmat ennalta-syyllistäjät ovat hakeneet muotoa termille elämänkokemus - mitä siis valistuneen kansalaisen olisi vastaavassa tilanteessa tullut ymmärtää. Tällä retoriikalla ei kuitenkaan pääse kovin pitkälle, kuten Seinäjoen päätöksestä olemme nähneet. Sanojen takaa on löydyttävä näyttöjä.

Oleellista on ollut se, mitä syytteessä olevan henkilön itsensä olisi tullut ymmärtää. Elleivät asianajajat, poliisit, ekonomit tai edes Harvardin käyneet ekonomit olleet riittävän valistuneita näkemään rikollisuutta toiminnan taustalla, miten siihen olisi pystynyt tavallinen rivikansalainen. On yksiselitteisesti syyttäjän tehtävä osoittaa henkilön olevan riittävän valistunut osoittamaan tarvittavan tietoisuuden tason ja siten tahallisuuden asteen.

Kokonaisuudesta on pääteltävissä, että edes hieno koulutus ja pitkä ammattikokemus eivät ole olleet riittäviä kriteereitä osoittamaan valistuneisuutta jutussa. Ei ole nähtävissä mitään sellaista yksittäistä kohtaa, jonka perusteella voitaisiin päätellä, että sponsorit olisivat tienneet tosiasioita rivijäseniä paremmin. Koulutusta tai ei koulutusta, kokemusta tai ei kokemusta sijoittamisesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö voisi olla henkilöitä, joiden olisi tullut koulutuksensa ka kokemuksensa perusteella tietää. Totta kai voi. Harvardin ekonomi tai asianajajat eivät tienneet.

___C___

Foorumin ennalta-syyllistäjät naureskelivat pahansuovasti väitteelle siitä, että vain harva haluaisi ensimmäisenä lähipiirinsä mukaan rikolliseen toimintaan. Ennalta-sýyllistäjien mukaan tilanne kuitenkin oli niin, että sukulaisuus ei ollut tässä este, ainoastaan aika oli este. Seinäjoen tapaus kuitenkin osoittaa sen, että oikeus ei uskonut väitteeseen siitä, sponsorit haluaisivat erehdyttää lähimpiä ihmisiään ja saattaa nämä vaikeuksiin. Siinä kaatui yksi olkitalo. Puf.

Epäilyt klubin pyramidipeliluonteesta tulivat esille syksyllä 2007. WinClub vastasi epäilyihin lehdistötiedotteella kiistäen kaiken. Edelleen klubi oli keskeyttänyt jäsenhankintansa, mutta jatkoi toimintaansa vanhaan malliin. Jäsenistön luottamus säilyi ja jopa vain entisestään kasvoi. Tuhannet ihmiset selvästi säilyttivät luottamuksena klubiin, joten tuhansia uusia jäseniä myös liittyi mukaan.

___C___

Seinäjoen papereiden perusteella näyttää vahvasti siltä, että kyseessä on ollut yhden miehen show. Syyttäjä ei ole voinut osoittaa sitä, että sponsorit ovat tienneet asiatilan paremmin kuin rivijäsenet. Ongelma on ollut tahallisuuden esittäminen. Sama sana jota olen vuosien ajan toistanut kyllästymiseen saakka.

Äänestä
  • Kartiolla tienatut rahat pitää lainmukaan tilittää valtiolle, turhaan siitä on sen enempää mölistä, kassalistahan on jo viranomaisilla.

    Äänestä

  • on kumma tämä H... kirjoitti:

    Kartiolla tienatut rahat pitää lainmukaan tilittää valtiolle, turhaan siitä on sen enempää mölistä, kassalistahan on jo viranomaisilla.

    Kiitos, Lehmämies, tästä ilmoituksesta. On hienoa, että kaltaisesi herrasmies pitää minut ajantasalla siitä, mitä todellisuudessa tapahtuu. On hineoa tietää, että kassalistat - mitä ne sitten lienevätkään - ovat jo viranomaisilla.

    No kotoa nyt vastaan, nämä seuraa kuvankassa ja tiedossa onnäillä on vehkeet vaikka muusta seurakunnasra veisaa niin kassiin menee, jotta häviäjät ottas siitä,

    Ehän mää näistä enää tikkua nokkaan ota valtio on kassakuittien kanssa tukasti heiän perässä, veetu kun saisi valsunkin sen ymmärtämään jotta ryhtyisi paneutumaan siihen omaan pisnekseensä.

    Näillä on pitävä seuranta kuten kerroin edellä.

    Hoo huuhelo on tiiossa jotta elä virka mittään

    Äänestä

  • on hyvä seuranta kel kirjoitti:

    No kotoa nyt vastaan, nämä seuraa kuvankassa ja tiedossa onnäillä on vehkeet vaikka muusta seurakunnasra veisaa niin kassiin menee, jotta häviäjät ottas siitä,

    Ehän mää näistä enää tikkua nokkaan ota valtio on kassakuittien kanssa tukasti heiän perässä, veetu kun saisi valsunkin sen ymmärtämään jotta ryhtyisi paneutumaan siihen omaan pisnekseensä.

    Näillä on pitävä seuranta kuten kerroin edellä.

    hyvä H... ja anteeksi.

    Kirjoitele vaan, jotta rakkikoirana on hyvä olla, empä kovin pahalla kumminkaan kirjoittele vähäisiä kommentejani ole kirjoitellut, aika parantaa haavat, vähäinen äitinikin lyhyen elämänsä aikana näin vaikeuksista totesi.

    Aika parantaa haavat.

    Äänestä

Näillä tiedon kasaa jilla on koneet jotka joka kirjoituksen kasaapi ja pistävät omaan lokeroonsa, on niilä kääntäjillä vehkeet joo, mistä lie titonsa nyppivät, mutta vehkeet on.

Näin voitte eeltä todeta, jotta vehkeitä on, tierätkös sinä kuka tässä kirjoittelee !

Äänestä
  • Näähän sano het eellä kuka kirjoitteli.

    Äänestä

Muttakun Valtsu seurakunnan kanssa tuonnenpana pistää kirjan, niin siinä ei ole nokan koputtamista ja tietysti nimillä, sata vuotta sitä kirjaa tutkitaan jälestä ja Vajtsun kassan kertyy senttejä.

Äänestä

Kaikki voi näitä - H...- kirjoituksia pähkäillä mille puolelle kallistuvat, en ole ite sen paremmin niihin paneutunut, kun olen alusta asti tiennyn pelin luonteen, jo ammatikoulu aikana 1968 oli samainen peli käynnistymässä ja sillonkin heti hoksasin sen luonteen, kaverini muka matemaatikko ketjukirjeitä puollusti silloin, jotta häilyvä on tiedon jyvä.

No on hyvä kumminkin kun eivät enää syyä maneja näille, laitettiin pullon korkki kiinni.

Äänestä

Voi kyllä mää nautin siitä hetkestä kun pollarit käy näitä vasten nuanvaan ja kysyvät jotta mitäs tuli tehtyä, nauhalla on kaikki.

Äänestä

Vielä kertaaleen, jotta huomasitte varmaan H...- lla on vehkeet , ei nämä entisen teeren poikia olekkaan.

Äänestä

H... n tunistaminen oli ihme, jotta täytyy miettiä miten haravat toimii.

Äänestä

Touhuhan on keskitettyä jauhantaa, välillä sieltä kirjoittaa putkeen sellaine herranlesta, jotta ihmetellä täytyy, onkos tääkin sitä terävintä kärkeä.

Äänestä

Missä mennään, suolimurot?

Aluksi ennalta-syyllistäjät väittivät, että joukossa oli 10.000 varmasti syyllistä, joille vaaditaan rangaistus. Seuraavaksi riitti että voitolla olevia rangaistaan ja että kaikki voitot otetaan pois, edelleen seuraavaksi että kaikkia sponsoreita rangaistaan, lopulta riitti että suurimpia sponsoreita rangaistaan ja edes suurimmat voitot otetaan pois. Nyt ollaan ennalta-syyllistäjien mielestä tilanteessa, että riittää että jotakuta rangaistaan, kunhan osan voitoista saisi pois. Kohta varmaan riittää, että voitot otetaan pois, jos sitäkään... Mutta ainahan voi toivoa että tuomiot muuttuvat ankarammiksi ja odottaa niitä oikein suurella mielenkiinnolla.

Toiveet kutistuvat kuin pyy maailmanlopun edellä.

Äänestä

Vetäkää Arja R. Kinnusen malliin suuren hevostilan omistaja, joka hyödynsi kuulemma Hannun hyväsydämisyyttä. Hannu lateli hänelle suuria vuosipalkkoja verrattavissa olevat summat 30 hevostilansa ylläpitoon Levillä ja sittemmin Ruotsin puolella, jossa yhdessä etsivät asuinpaikan keväällä 2008. Ja taas Hannu maksoi. Hevosautoista, vanhan paikan kustannuksista Levilä, uuden paikan kustannuksista jossa itselleenkin oli majapaikka. Arja R rahasti. Eikä joutunut mihinkään vastuuseen?? Eikä edes syytteeseen. Oli kuulemma kuulusteluissaan kieltänyt melkein Hannun tuntemisen ja Arja R:n esitutkintaa ei oltu edes laitettu myytävään esitutkintaa vaikka hänellä oli suuri rooli Hannun piilottajana Ruotsin puolella. Ruotsin puolella esittää vieläkin rikasta emäntää tilallaan Hannun rahoilla tämä kusettaja.

Äänestä

Hän myöntää värvänneensä ihmisiä sijoitusklubiin, mutta kiistää jyrkästi huijanneensa tietoisesti heitä. Yksittäiset asianomistajat vaativat häneltä lähes 120 000 euron korvauksia. Lapualainen paheksuu sitä, että suurin osa näistä asianomistajista vaatii häneltä korvauksia, vaikka eivät ole olleet suoranaisesti hänen kanssaan tekemisissä.

Tunnelma käräjäsalissa ja aulassa oli asianomistajien ja Tampparin välillä niin kireä, että ei kummastuta, jos oikeudenkäynnin aikana jossain vaiheessa tilanne kärjistyy jopa käsirysyksi.

http://www.epari.fi/uutiset/online-uutiset/wincapita-jutussa-kovat-korvausvaatimukset-1.1345927

Äänestä

Kaupungin lentoasema paloi. Päätettiin rakennuttaa uusi tarjouskilpailun perusteella. Kilpailuun tuli kolme tarjousta:
- Turkkilainen rakennusliike tarjoutui rakentamaan sen 300.000 dollarilla.
- Saksalainen rakennusliike antoi 600.000 dollarin tarjouksen.
- Venäläinen urakoitsija pyysi urakasta 900.000 dollaria ja sai homman.
Miksikö?
- Niin, katsokaapas homma sovittiin urakoitsijan kanssa siten, että 300.000 hänelle, 300.000 minulle ja 300.000 turkkilaisille - rakentakoon pytinkinsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Harley, David & Son kirjoitti:

Rikoslaista:

1. Menettämisseuraamuksen määräämisen edellytyksenä on laissa rangaistavaksi säädetty teko (rikos).

2. Menettämiseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty.

Aluksi tulisi päättää, onko Pauli syyllistynyt rikokseen. Jos hän on syyllistynyt rikokseen, asia lienee selvä, ja hänet on tuomittava menettämisseuraamukseen (tai vahingonkorvaukseen).

Ellei Pauli ole itse syyllistynyt rikokseen, eikä ole rikokseen osallinen, jää edelleen avoimeksi se, onko rikos voitu tehdä Paulin hyväksi.

Itse laki kertoo asiasta kovasti vähän.

___C___

Rikoslain esityöt:

Rikoslain perustelut ovat valitettavan ristiriitaiset.

3. Konfiskaatio voisi kohdistua vain rikokseen osallisiin sekä siihen, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty, ei sitä vastoin sivullisiin.

Ellei Pauli ole rikokseen mitenkään osallinen, vaan sivullinen, Pauliin ei voida kohdistaa konfiskaatiota lainkaan.

4. Sen, jonka hyväksi rikos tehdään, ei edellytetä olevan mitenkään tietoinen rikoksesta tai sen tekijästä. Olennaista on, että hän teosta tosiasiallisesti hyötyy.

Pauli on saanut tuottoja 800 000 euroa, joten hän on tosiasiallinen hyötyjä rikoksessa. Paulin ei tarvitse edes olla tietoinen mistään rikollisesta toiminnasta. Pauliin voidaan kohdistaa konfiskaatio.

5. Lähtökohtana on, että esine tai omaisuus on tuomittava menetetyksi silloin, kun kysymyksessä on rikoksen tuottama hyöty.

Kysymyksessä on rikoksen tuottama hyöty, jos lähtökohdaksi otetaan WinCapita. Pauliin voidaan kohdistaa konfiskaatio.

6. Rikoksesta ei saa jäädä taloudellista hyötyä rikoksentekijälle tai muille pykälässä mainituille henkilöille.

Lain hengen mukaisesti rikoksesta ei saa siis hyötyä rikoksen tekijä, siihen osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty. Ellei Pauli ole rikokseen mitenkään osallinen, vaan sivullinen, Pauliin ei voida kohdistaa konfiskaatiota lainkaan.

7. Hyöty konfiskoidaan lähtökohtaisesti vain siltä, joka on todella hyötyä saanut.

Ei liene epäselvää se, kuka hyötyä todella on saanut. Pauli on saanut tuottoja 800 000 euroa, joten hän on tosiasiallinen hyötyjä rikoksessa. Pauliin voidaan kohdistaa konfiskaatio.

8. Jos omaisuus on rikoksen jälkeen siirretty toiselle, se voidaan tuomita tältä menetetyksi, jos hän sen vastaanottaessaan on tiennyt omaisuuden liittymisestä rikokseen tai hänellä on ollut perusteltu syy sitä epäillä.

Tiesikö Pauli tai olisiko hänen tullut tietää? Oliko tuottojen siirrossa samalla omaisuuden siirto?

___C___

- Onko Pauli syyllistynyt itse rikokseen?
- Onko rikos tehty Paulin ja muiden jäsenten hyväksi?
- Onko Pauli ja muut jäsenet sivullisia itse rikokseen?

Lain esityöt sanovat, että konfiskaatiota ei voida kohdistaa sivulliseen. Samassa yhteydessä kuitenkin sanotaan, että konfiskaatio voidaan kohdistaa myös henkilöön, jonka hyväksi rikos tehdään, vaikka tämä ei olisi lainkaan tietoinen koko rikoksesta. Olennaista on, että hän teosta tosiasiallisesti hyötyy.

___C___

Professori sai lausunnostaan 20 000 euroa eli tuhat euroa sivulta.

Jos laki on epäselvä, sitä on tulkittava syytetyn eduksi. Oikeuden tehtäväksi jää päättää, onko Pauli syyllistynyt rikokseen vai oliko Pauli pelkkä sivullinen vai kuitenkin osallinen. Sama koskee myös muita jäseniä.

Vaatii rohkeutta olla eri mieltä kuin prof. A. Aarnio. Muutaman tunnin päästä olemme ilmeisesti viisampia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu