Miten tutkimuksen laatua voitaisiin parantaa? Auttaisiko tutkijan palkan pienentäminen? Apurahojen leikkaaminen? Koulutusaikojen lyhentäminen? Koulutusaikaa lyhentämällä tutkijan palkkaava organisaatio saisi perustellun syyn maksaakin pienempää palkkaa. Moisiin kysymyksiin päätyy, kun kuuntelee viimeaikaista meuhkaamista Suomen talouden ongelmista ja erityisesti väitetystä työmotivaatio-ongelmasta, jonka seurauksena meillä tehdään liian vähän työtä, jotta sillä pystyttäisiin ylläpitämään julkinen talous.
Pitäisikö tutkijalta edellyttää omaperäisyyttä? Vai riittääkö, että tutkija kopioi tulokset tutkimukseensa vaikkapa naapurista? Pitäisikö tutkijan olla ajan tasalla? Pitäisikö tutkijan olla perehtynyt alaansa, jota tutkii? Siis pitäisikö tutkijalla olla alalle sopiva koulutus?
Nythän meillä on tutkijoita, jotka eivät varsinaisesti tutki mitään, vaan lähinnä keräävät tietoa, jota muut ovat jossakin päin maailmaa jo valmiiksi luoneet. Tämän muualta kerätyn tiedon perusteella on sitten ryhdytty ikään kuin tutkimuksen rintaäänellä vaatimaan, että myös meillä pitää ryhtyä tekemään samoja asioita kuin muuallakin. Näköjään edes selvittämättä sitä missä määrin tapaukset ovat samanlaisia.
Niinpä sitten lääkkeeksi maamme taloutta vaivaavaan kestävyysvajeeksi kutsuttuun ilmiöön esitetään työn määrän lisäämistä. Työtä saataisiin sitten lisää, kun eläköitymisikää korotettaisiin, kotiäidit patistettaisiin työelämään ja sosiaalisia etuja leikattaisiin ja luovuttaisiin täysimittaisesta palkasta. Palkkoja alentamalla ja sosiaalisia etuja leikkaamalla sanotaan työmotivaation parantuvan. Tosin näyttää siltä, että motivaation käsite on tässä kohti ymmärretty melkoisen kummallisesti, koska kysymyksessä ei ole motivointi, vaan lähinnä kiristys ja työhön pakottaminen.
Suurin ongelma tässä tämmöisessä taloustutkimuksessa on se, ettei se ole nykymuotoista taloustutkimusta ollenkaan, koska se keskittyy vain ruumiillisen työn määrään ja unohtaa sen, että nykyaikainen talous on pitkälle teknistynyt ja perustuu rahatalouteen. Rahaton, työtön ja ammattitaidoton kansalainen ei auta yhtään kansantalouden ongelmien ratkaisemisessa. Päinvastoin näiden huuhaa -tutkimusten ratkaisuehdotusten tuloksena meillä olisi hetken päästä vain mittava kerjäläisarmeija.
Jotta työn tarjonta muuttuisi yhteiskuntaa hyödyttäväksi toiminnaksi, työn tarjonnan lisäämisen pitäisi muuttua kapitalistiseksi työksi minkä lisäksi pitäisi olla voimakkaat mekanismit sen varmistamiseksi, että tämän työn hedelmät jakautuvat oikeudenmukaisesti ilman että työnantaja vain yksipuolisesti hyötyy kasvavasta työn tarjonnasta erilaisten riiston muotojen kautta. Kun tutkimus unohtaa keskeisimmän osa taloutta, ei sitä hyvällä tahdollakaan voi nimittää miksikään tutkimukseksi, vaan lähinnä tarkoitushakuiseksi manipulaatioksi.
Kun sitten vielä tässä työn tarjonnan lisäämispyrkimyksessä tähdätään siihen, että koulutusaikojakin lyhennettäisiin, niin silloinhan tutkija-aines huononee entisestäänkin. Samoin tietysti työvoima ylipäätään. Se merkitsee tuotannollisen toiminnan taantumista ja paluuta jonnekin historian hämärään sen mukaisesti miten paljon osaamisesta tingitään.
Kuitenkin nykyaikainen talous on pitkälti innovaatiotaloutta, jossa menestyminen perustuu luovuuteen, siihen ettei olla apina apinoiden joukossa, vaan tehdään asiat uudella, suuntaa näyttävällä tavalla. Siksi tutkijallakin pitäisi olla oma visio, pelkkä marjanpoimijan mentaliteetti ei riitä saati sitten toimiminen eräänlaisena ideologisena äänitorvena.
Pitäisikö tutkijalta edellyttää omaperäisyyttä? Vai riittääkö, että tutkija kopioi tulokset tutkimukseensa vaikkapa naapurista? Pitäisikö tutkijan olla ajan tasalla? Pitäisikö tutkijan olla perehtynyt alaansa, jota tutkii? Siis pitäisikö tutkijalla olla alalle sopiva koulutus?
Nythän meillä on tutkijoita, jotka eivät varsinaisesti tutki mitään, vaan lähinnä keräävät tietoa, jota muut ovat jossakin päin maailmaa jo valmiiksi luoneet. Tämän muualta kerätyn tiedon perusteella on sitten ryhdytty ikään kuin tutkimuksen rintaäänellä vaatimaan, että myös meillä pitää ryhtyä tekemään samoja asioita kuin muuallakin. Näköjään edes selvittämättä sitä missä määrin tapaukset ovat samanlaisia.
Niinpä sitten lääkkeeksi maamme taloutta vaivaavaan kestävyysvajeeksi kutsuttuun ilmiöön esitetään työn määrän lisäämistä. Työtä saataisiin sitten lisää, kun eläköitymisikää korotettaisiin, kotiäidit patistettaisiin työelämään ja sosiaalisia etuja leikattaisiin ja luovuttaisiin täysimittaisesta palkasta. Palkkoja alentamalla ja sosiaalisia etuja leikkaamalla sanotaan työmotivaation parantuvan. Tosin näyttää siltä, että motivaation käsite on tässä kohti ymmärretty melkoisen kummallisesti, koska kysymyksessä ei ole motivointi, vaan lähinnä kiristys ja työhön pakottaminen.
Suurin ongelma tässä tämmöisessä taloustutkimuksessa on se, ettei se ole nykymuotoista taloustutkimusta ollenkaan, koska se keskittyy vain ruumiillisen työn määrään ja unohtaa sen, että nykyaikainen talous on pitkälle teknistynyt ja perustuu rahatalouteen. Rahaton, työtön ja ammattitaidoton kansalainen ei auta yhtään kansantalouden ongelmien ratkaisemisessa. Päinvastoin näiden huuhaa -tutkimusten ratkaisuehdotusten tuloksena meillä olisi hetken päästä vain mittava kerjäläisarmeija.
Jotta työn tarjonta muuttuisi yhteiskuntaa hyödyttäväksi toiminnaksi, työn tarjonnan lisäämisen pitäisi muuttua kapitalistiseksi työksi minkä lisäksi pitäisi olla voimakkaat mekanismit sen varmistamiseksi, että tämän työn hedelmät jakautuvat oikeudenmukaisesti ilman että työnantaja vain yksipuolisesti hyötyy kasvavasta työn tarjonnasta erilaisten riiston muotojen kautta. Kun tutkimus unohtaa keskeisimmän osa taloutta, ei sitä hyvällä tahdollakaan voi nimittää miksikään tutkimukseksi, vaan lähinnä tarkoitushakuiseksi manipulaatioksi.
Kun sitten vielä tässä työn tarjonnan lisäämispyrkimyksessä tähdätään siihen, että koulutusaikojakin lyhennettäisiin, niin silloinhan tutkija-aines huononee entisestäänkin. Samoin tietysti työvoima ylipäätään. Se merkitsee tuotannollisen toiminnan taantumista ja paluuta jonnekin historian hämärään sen mukaisesti miten paljon osaamisesta tingitään.
Kuitenkin nykyaikainen talous on pitkälti innovaatiotaloutta, jossa menestyminen perustuu luovuuteen, siihen ettei olla apina apinoiden joukossa, vaan tehdään asiat uudella, suuntaa näyttävällä tavalla. Siksi tutkijallakin pitäisi olla oma visio, pelkkä marjanpoimijan mentaliteetti ei riitä saati sitten toimiminen eräänlaisena ideologisena äänitorvena.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Juhana Vartiainen on ollut todellinen pristysruiske suomalaiseen talouspoliittiseen keskusteluun. Keskusteluloitteita pitääkin tehdä ja vaikka sellaisia, jotka ovat lievästi provosoiviakin. Avoin keskustelukulttuuti on pelkästään hyvästä, brezhneviläisyyden ajat ovat taakse jäänyttä elämää.
Vartiaisen kuningasajatus on työn tarjonnan lisääminen. Hänen mukaansa se luo myös työn kysyntää ja investointihalukkuutta, kun ei synny pulaa työvoimasta. Ei tällainen ajatus ihan tuulesta temmattu ole, mutta näytöt sen toimivuudesta taitavat olla vähäisenlaisia. Vartiaisen olisi hyvä esittää perusteellista näyttöä siitä, onko tällainen todella tuottanut Ruotsissa uusia työpaikkoja. Kun en ole tutustunut vielä hänen uuteen kirjaansa, en tiedä, onko siinä tällaista näyttöä.
Kun vaihtoehtona on työvoimaan kuuluminen tai laakereillaan lepääminen muiden kustantamana, niin kyllä itsekin kallistun periaatteessa Vartiaisen kannalle. Kuitenkin sillä varauksella, että syyttään työttömänä oleville kustannetaan sellainen toimeentulo tukina, että sillä elää kohtuullisesti. Tässä suhteessa työperäisen maahanmuuton lisäämisessä on oltava tarkkana, ettei ettei sen johdosta synny ainakaan miinusmerkkistä nettovaikutusta vero-/tulonsiirtorintamalla.
Tärkeintä olisi lisätä työntarjontaa ikähaitarin alkupäässä, jotta nuoret pääsisivät kiinni työelämään ja siotuisivat siihen eli työstä tulisi osa elämäntapaa, jolloin syrjäytymistä ei tapahtuisi. Seuraavana sitten kotiäidit, jotka degeneroituvat seurustellassaan vain pikkulasten kanssa kaiket päivät. Viimeisenä vanhukset, koska työnanatajat ei mielellään ota töihin ehtoopuolella olevia ihmisiä.
Enpä nimittäisi tätä Vartiaisen ympärillä vellovaa mesoamista miksikään keskusteluksi. Sama virsihän on myös EK:lla eli työura pidemmäksi maksoi mitä maksoi ja palkat alas. Myös porvarit arvatenkin ovat EK:n asialla siirtyihän yksi porvarisministeri oikein loikan kanssa tähän työnantajajärjestöön aina johtajan penkille asti. Ja tuloksetkin näkyvät. Suuri joululahja tipahti kuin manulle illallinen, kun yhteisöveroa alennettiin kerrassaan rysäyttämällä. Mitään muuta vaikutusta toimenpiteellä tuskin on kuin jättiläismäinen lovi valtion budjettiin. Yritykset sen sijaan jatkavat vain saneeraustoimiaan, kun innovaatiot ovat jääneet tekemättä ja talous ylipäätään on matalasuhdanteessa, jota vielä pahentaa Euroopassa harjoitettu omalaatuinen talouspolitiikka.
Työn tarjonnan lisääminen sinällään ei auta yhtään mihinkään tautiin. On peräti vaikea edes kuvitella, miten vähän koulutettu, työtön ja rahaton lisätarjokki toisi hyvinvointia tähän valtakuntaan. Kuka tälle lisätyövoimalle maksaa palkan? Mihin tämä lisätyövoima työllistyy? Vartiaisen toimilla tämä lisätyövoima joutuisi yksinomaan heitteille, kun sosiaalisia tulonsiirtojakin ryhdyttäisiin näpelöimään. Kilpailu maailmankaupan vapautumisen myötä on kiristynyt. Sellun keittäminen vanhalla reseptillä ei enää toimi. Kännykkäbisneskin menee päin seiniä. Edes näkymiä lisätyövoiman kysynnälle ei ole. Kyllä tutkijalla, joka väittää lisätarjonnan johonkin auttavan, täytyy olla vähintäänkin vilttihattu silmillä.
Jotenkin huokealta tuntuu myös runoilu siitä kuinka työtä tekemällä muka pärjää ja kuinka kaikki työ on arvokasta. Kaikkein höperöintä tässä on kaiken lisäksi se, ettei työtä ole edes mitenkään määritelty. Myös työ on tänä päivänä luonteeltaan täysin toisenlaista kuin joskus muinoin. Perinteiselle työlle ei enää ole juuri kysyntää. Ja ikään kuin pisteenä i:n päälle tämä työn tarjonnan lisäämisen kohka yrittää muuttaa nykyaikana vaadittavan työn perinteiseksi työksi, jossa työläisen ei tarvitse osata yhtään mitään. Tätä kai koulutusaikojen lyhentämispyrkimys itse asiassa merkitsee.
Vartiaisella on outo käsitys työllisyyden ja työpaikkojejn lisäämisestä. Hänen mielestään työttömien työllisyys paranee muun muassa siten, että Suomeen otetaan lisää ulkomaalaisia työttömiä. Tähän ajatukseen ei yhty yksikään suomalainen työtön tai muukaan työstä ja sen teosta jotain tajuava henkilö, eikä sitä ajatusta myöskään Katainen kannattanut. Sanoin sen eilen tv:ssä ihan selvästi, ettei asiasta jäänyt väärää käsitystä.
Vartiainen näyttäisi olevan nurinkurisen ajattelun mestari. Hänen aiemmat kommentitkin viittaisivat siihen. Hänellä ei selvästikään ole käsitystä työttömyyden hoitamisesta. Hän vain tekee päätelmiä, joista ei ole konkreettista hyötyä.
Vaikuttaa kovasti siltä, että Vartiaisen kautta vain yritetään saada lisää näkyvyyttä näille jo EK:stakin tutuille teeseille.
Joka tapauksessa Vartiaisen näkemys edustaa kovasti omalaatuista näkemystä vähän koulutetusta työvoimasta kasvun moottorina. Ikään kuin talous kasvaisi samalla periaatteella kuin ilmapallo, johon puhalletaan lisää ilmaa.
Puuttumatta sen enempää tässä yhteydessä Vartiaisen teeseihin ihmettelen seuraavaa:
Miksi hän on muuttanut termistöäkin. Hän puhuu työn tarjonnasta tarkoittaen työntekijän työhön pyrkimistä. Aikaisemmin työtä tarjosivat työnantajat.
Työntekijä tarjoaa työvoimaansa, ei työtä. Mihin tällä termistön sekoittamisella pyritään?
Sen verran tästä Vartiaisen "työn tarjonnasta", että eikö nyt monissa Euroopan maissa ole sitä työtä (=työvoimaa) tarjolla riittävästi (Espanja, Portugali, Ranska, Kreikka myös Suomi jne.). Vartiaisen teorian mukaan tämän pitäisi aiheuttaa massiivisen työpaikkojen synnyn. Ei siltä ainakaan vaikuta. Vai onko tämä työstä vapaana oleva porukka ns. oleskelijoita, josta presidenttimmekin on maininnut. Eli he eivät edes pyri töihin, vaan käyttävät hyväkseen yhteiskunnan sosiaalipalveluja.
Vartiainen ei varmastikaan ole tutustunut lueteltujen maiden työttömyyteen ja ongelmiin, joten hän ei voi tajuta teoriaansa toimimattomaksi. Yksikin vilkaisu ulkomaille riittäisi todistamaan Vartiaiselle väitteen hölmöyden, mutta ilmeisesti ajatus ja silmä eivät kanna omaa työhuonetta kauemmaksi.