Soini valehteli taas

YLE kertoo taliban-imaami Soinin ruokottomista vihapuheista:

"Soini: Homot ja avioliitto eivät kuulu samaan lauseeseen

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ottaa blogissaan jyrkän kielteisen kannan samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Soinin mielestä homoista ja avioliitosta ei pitäisi puhua samaan aikaan.

Homoseksuaalisuus on yksi asia. Avioliitto on toinen asia. Samaan virkkeeseen ne eivät kuulu. Enkä niitä samassa lauseessa käytä, Soini täräyttää."

http://yle.fi/uutiset/soini_homot_ja_avioliitto_eivat_kuulu_samaan_lauseeseen/6608194

Ongelma on vain siinä että jo tuossa yllä Soini rikkoo lupauksensa ja käyttää sanoja samassa virkkeessä. Kun tarkastellaan Soinin aiempia lausuntoja huomataan Soinin käyttävän kyseisiä sanoja samassa lauseessakin ja vieläpä tuhka tiheään. Soini siis valehteli Suomen kansalle jälleen kerran. Mutta osaako Timo Soini edes puhua totta?
28131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ja Soinin/Perussuomalaisten erottelupolitiikka senkun jatkuu.

Milloin he ymmärtävät että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille?

Äänestä
  • Sain avauskirjoituksesta sen kuvan, että hänen arvomaailmassaan yksi instituutio/rituaali/seremonia on heteroita varten, toinen homoseksuaaleja varten.

    En minä näe siinä mitään väärää, että hän haluaa tuollaista.

    Eri asia on se, jos rekisteröidyn parisuhteen oikeuksia ja velvollisuuksia pitää yhtenäistää (elatusvelvollisuus, adoptio jne).

    Miksei homoseksuaalinen instituutio voisi olla yhtä vahva, mutta eriniminen? Onhan se käytös katukuvassakin on erinäköistä kuin heteropareilla.

    Äänestä

  • >Ja Soinin/Perussuomalaisten erottelupolitiikka senkun jatkuu.

    >Milloin he ymmärtävät että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille?

    Aivan, miksi te homot sitten väkisin tukitte itseänne meidän heterojen perinteiseen avioliittoon?
    Homot olkoot tasa-arvoisessa homoliitossaan ja heterot miehen ja naisen välisessä tasa-arvoisessa avioliitossaan. Toisen tontille ei saa rakentaa, koska siitä ei synny muuta kuin riitaa.

    Sipilän ja Soinin pitäisi päästä täyspäisinä miehinä hallitukseen, niin loppuisi tämä joutava saatanallinen konhotus.

    Äänestä

  • "Milloin he ymmärtävät että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille?"

    Milloin taas tunnustettaisiin, ettei siitä jälkeläisiä synny, kun kolli panee toista takapuoleen. Luontoa vastaan ei pitäisi turhaan kapinoida, todellisuus on todellisuus. Ihmisoikeus on se, että jokaisella lapsella on isä ja äiti.

    Äänestä

  • Lasten takia kirjoitti:

    "Milloin he ymmärtävät että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille?"

    Ai niinku yksinhuoltajienkin lapsilla, joista toinen on lähteny lätkimään........

    Äänestä

  • Soini oikeassa kirjoitti:

    >Ja Soinin/Perussuomalaisten erottelupolitiikka senkun jatkuu.

    >Milloin he ymmärtävät että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille?

    Aivan, miksi te homot sitten väkisin tukitte itseänne meidän heterojen perinteiseen avioliittoon?
    Homot olkoot tasa-arvoisessa homoliitossaan ja heterot miehen ja naisen välisessä tasa-arvoisessa avioliitossaan. Toisen tontille ei saa rakentaa, koska siitä ei synny muuta kuin riitaa.

    Sipilän ja Soinin pitäisi päästä täyspäisinä miehinä hallitukseen, niin loppuisi tämä joutava saatanallinen konhotus.

    Siinä taas yks homofoobikko joka pelkää.... pelkää... pelkäää, että jos vaikka itse onkin homo. Ei tollasta ajattelua mitenkään muuten voi selittää.
    Miten tasa-arvo voi olla uhka, jos on eheä ihminen ja varma suuntauksestaan?

    Äänestä

  • Lasten takia kirjoitti:

    "Milloin he ymmärtävät että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille?"

    Milloin taas tunnustettaisiin, ettei siitä jälkeläisiä synny, kun kolli panee toista takapuoleen. Luontoa vastaan ei pitäisi turhaan kapinoida, todellisuus on todellisuus. Ihmisoikeus on se, että jokaisella lapsella on isä ja äiti.

    Juuri näin.
    Sitten vielä jotkut väittää että heteroliittoja puolustellaan pelkällä raamatulla. Ei niitä sillä puolustella. Heteroliittojen ainutlaatuisuus ja oikeus ainutlaatuiseen asemaan johtuu lisääntymisen biologiasta.
    Itsestäänselvä asia nyt vaan sattuu lukemaan myös raamatussa. Oikeastaan on ihmeteltävää että muutenkin päivänselvä asia on sinne laitettu. Kai sitten joskus ammoisina aikoina noinkin yksinkertainen asia on katsottu järkeväksi kirjoittaa sinne. Mutta ei sitä sieltä kirjasta nykyisin kukaan katso vaan housut pois ja sitten katsotaan mitkä liittimet sopii toisiinsa.
    Jotkut ikäänkuin olettaa, että kaikki haluaisivat muuten hyväksyä homoliitot, mutta uskontonsa takia jotkut vastustavat niitä vain kirjaa noudattaakseen ja yhteisön aivopesun takia. Se menee toisinpäin. On olemassa paljon ihmisiä jotka pitävät heteroliittoa ainutlaatuisena biologisista syistä. Sitten osa näistä ihmisistä on lisäksi laadultaan kristillisiä, minkä yksi syy voi olla se että raamatun kanta homouteen on sama joka näillä ihmisillä on jo valmiiksi oman järkensä perusteella. Eli sama kanta tulee vain uudelleen raamatun puolelta. Se on järkeenkäypää. Mutta kuten sanoin, on ihme että noin selvä asia edes mainitaan siellä.
    Luulisi että täysateistiset darwinistit olisivat kaikkein kovimpia homoliittojen vastustajia, koska kyseiset liitot ovat luonnonjärjestyksen vastaisia ja siten myös teoriaan sopimattomia. Ehkä näitä ihmisiä onkin, ei ole tietoa.
    Muuten ei kiinnosta tuoda uskontoa juttuun mukaan mutta tuo mainittu ajatusharha on niin uskomaton että piti mainita. Tuon ajatuksen mukaan olisi niin, että kukaan järkensä perusteella homoliittoja vastustava ihminen ei saisi olla lisäksi kristillinen, vain siitä syystä että joidenkin muiden aivoihin ei mahdu että tällaisia ihmisiä voi olla olemassa. Siksi sellaista ominaisuusyhdistelmää ei voi olla. Selitysmalli haetaan vain ja ainoastaan uskonnollisesta aivopesusta.

    Äänestä

  • järkikonservatiivi kirjoitti:

    Homoseksuaalisuus ei tee ihmisestä hedelmätöntä. Tutkimusten mukaan ei voida osoittaa että sen enempää homoseksuaalisilla naisilla kuin miehilläkään olisi tilastollisesti merkittävästi vähemmän jälkikasvua kuin heteroseksuaaleilla.

    Ilmeisesti tätä maalaisjärjelläkin itsestään selvää tosiasiaa fundamentalistiuskonnollisilla (kristityillä, juutalaisilla, islamilaisilla) persuaivoilla on vaan liian vaikea ymmärtää, johon seikkaan selitys taas löytyy tästä tutkimuksesta: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012020215155533_ul.shtml

    Äänestä

  • Lasten takia kirjoitti:

    "Milloin he ymmärtävät että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille?"

    Milloin taas tunnustettaisiin, ettei siitä jälkeläisiä synny, kun kolli panee toista takapuoleen. Luontoa vastaan ei pitäisi turhaan kapinoida, todellisuus on todellisuus. Ihmisoikeus on se, että jokaisella lapsella on isä ja äiti.

    "Ihmisoikeus on se, että jokaisella lapsella on isä ja äiti. " heh, tiettävästi vain se 2000 vuotta sitten elänyt Nasaretilainen oli isätön, muuten me kaikki ollaan ihan isien ja äitien työn tulosta. Myös homot.

    Äänestä

  • DNA-Antti kirjoitti:

    "Ihmisoikeus on se, että jokaisella lapsella on isä ja äiti. " heh, tiettävästi vain se 2000 vuotta sitten elänyt Nasaretilainen oli isätön, muuten me kaikki ollaan ihan isien ja äitien työn tulosta. Myös homot.

    Älä rienaa. Jeesus ei suinkaan ollut isätön äpärä, vaan Jumala oli isänsä ja historiallisten lähteiden mukaan arviolta tuolloin noin 12-14-vuotias pikkutyttö, neitsyt nimeltä Maria oli äitinsä.

    Äänestä

"Miksei homoseksuaalinen instituutio voisi olla yhtä vahva, mutta eriniminen? Onhan se käytös katukuvassakin on erinäköistä kuin heteropareilla."

Itse en kyllä ole huomannut tällaista kuvailemaasi homojen käytöksen "erinäköisyyttä" katukuvassa, voisitko antaa esimerkin sellaisesta, eli onko joku homo kävellyt esim. käsillään raitiovaunupysäkillä vai minkälaisesta eroavuudesta on kyse?

Sen sijaan persujen käytös mielestäni poikkeaa siinä määrin normaalista etten itse lainkaan käytä sanoja: "käytöstavat", "inhimillisyys", "ihmisyys", "rehellisyys", "kohtuus", "isänmaallisuus", "hyvyys", "sotilaspassi", "älyllinen", "järki" tai "empatia" edes samalla rivillä kuin sanaa:

"perussuomalaiset".

Äänestä

mutta konjakkipieru ei petä koskaan

Äänestä

Jos konjakkipieru tulee varren kanssa, silloin se onkin jo jytky??

Äänestä

Ja persreikään paneskelijoille tulee ripuli.

Äänestä
  • Ja tämän persupainajaisen takia ne nyt harrastavat oraalista puolta.

    Äänestä

  • Anaaliyhdyntään liittyvät terveysriskit ovat monet:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Anal_sex#Health_risks

    Ei ihme, että kautta historian lähes kaikissa kulttuureissa luonnonvastainen yhdyntä on tuomittu joko paheksunnan tai rangaistusten muodossa. Ruotsin vallan aikana Suomessakin rangaistiin peräti kuolemalla, jos mies tavattiin lempimästä toista miestä takakautta.

    Meidän aikamme on historiallinen poikkeus eikä tule kestämään.

    Äänestä

  • Iljettää ajatella... kirjoitti:

    Anaaliyhdyntään liittyvät terveysriskit ovat monet:

    Itse asiassa historiantutkimus osoittaa että homoseksuaalisuutta on esiintynyt läpi ihmiskunnan historian kaikissa kulttuureissa, eikä edes pimeällä keskiajalla inkvisition Euroopassa suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ollut niin jyrkkää kuin tähän asti on kuviteltu.

    Vast'ikään ilmestynyt tutkimus: http://yle.fi/uutiset/keskiajan_seksuaalisuus_luultua_vapautuneempaa/5589571

    Olet siis väärässä, kuten persut lähes poikkeuksetta kaikissa mahdollisissa asioissa.

    Äänestä

  • Iljettää ajatella... kirjoitti:

    Anaaliyhdyntään liittyvät terveysriskit ovat monet:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Anal_sex#Health_risks

    Ei ihme, että kautta historian lähes kaikissa kulttuureissa luonnonvastainen yhdyntä on tuomittu joko paheksunnan tai rangaistusten muodossa. Ruotsin vallan aikana Suomessakin rangaistiin peräti kuolemalla, jos mies tavattiin lempimästä toista miestä takakautta.

    Meidän aikamme on historiallinen poikkeus eikä tule kestämään.

    Mutta onneksi eläimiin sekaantuminen ei ole kiellettyä niin sinäkin saat muutakin kuin lämmintä kättä. :)

    Äänestä

"Milloin he ymmärtävät että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille?"

Ihmisoikeudet kaikille? Mutta eiväthän nämä "tasa-arvoisen avioliittolain" kannattajatkaan aja ihmisoikeuksia kaikille. Vai oletko huomannut heidän vaatineen moniavioisuuden sallimista?

Äänestä

Soinin körttiläisjuuret tulevat jälleen esiin eikä maailman muuttuminen ole vielä mennyt hänen ymmärrykseensä. Kyse ei ole sen kummemmasta kuin ihmisten välisestä tasa-arvosta. Kirkko voi aivan vapaasti päättää omista rituaaleistaan, mutta avioliittolain tulee kohdella ihmisiä tasapuolisesti riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta.

Soinin halu rusikoida vähemmistöjä kuten maahanmuuttajia ja homoseksuaaleja on osoitus henkisestä kypsymättömyydestä ja raukkamaisuudesta. Kun hän toisaalta korostaa omaa kristillisyyttään ja kaiken elämän pyhyyttä, on kaksinaamaisuus huipussaan. Samalla hän antaa hiljaisen hyväksyntänsä vähemmistöjen muuhunkin syrjimiseen.

Soinin oman kirkkokunnan pedofiliaskandaalit eivät tunnu häntä häiritsevän, koska niistä ei ole plokeja näkynyt. Heikompien sortaminen tai suoranainen väkivalta heitä kohtaan ei tätä narsistia hetkauta mitenkään. Siinä sitä on esikuvaa viimeisen päälle.

Äänestä

Soini komppaa Putinia, päästellen mannermaisia konjakkipieruja tuutin täydeltä?

Äänestä

ruuttailee pöksypuput pyörryksiin....

Äänestä

Olet ilmeisesti niitä ihmisiä jotka viilaavat pilkkuja eivätkä edes halua tajuta mitä Soini tarkoittaa. Soini puhuu ihan asiaa ja moni muukin on ihan samoilla linjoilla kuin hän, homomyönteisten agressiivinen suvaitsematon vihapuhe pitäisi kieltää koska he eivät ole kansan enemmistö vaikka homomyönteinen media antaa niin ymmärtää. Avioliitto kuuluu miehen ja naisen välille ei kellekään muulle ja piste.

Äänestä
  • Itse (aloittaja) olen muslimitaustainen Talvisodan veteraanin lapsenlapsi enkä voi hyväksyä että joku vapaassa demokraattisessa valtiossa määräilee kuinka ja miten oikeustoimikelpoisten aikuisten ihmisten tulisi solmia avioliittosopimuksia. En hyväksy moista autoritääristä fasismia oli kyse sitten kiinalaisten konservatiivivanhempien järjestämästä avioliitosta vastoin jälkeläisensä tahtoa, taliban-imaamin ja teini-ikäisen tytön pakkoavioliitosta tai homojen avioliitto-oikeuden eväämisestä koska se ei jostain syystä Soinille sovi.

    Kaikki tutkimukset tekijätahosta riippumatta osoittavat kuinka suurin osa maamme väestöstä kannattaa sukupuolivähemmistöille täysiä kansalais- ja ihmisoikeuksia. Myös kirkon omat tutkimukset ovat päätyneet samaan tulokseen, luterilaisen kirkon jäsenkunta kannattaa suurella enemmistöllä homoseksuaalien avioliitto-oikeutta.

    Pieni konservatiivinen vähemmistö mielii kaapata Suomessa kokonaisten ihmisryhmien ihmisoikeudet omakseen ja vaatii nyt Suomen taantumista ihmisoikeuskehityksessä takaisin pimeään keskiaikaan, tai kivikauteen, kuinka vain. Fundamentalistikristilliset persulit, konservatiivimuslimit ja kajahtaneet sionistijuutalaiset eivät voi kuitenkaan pysäyttää emansipaatiota, kello käy ja kajahtaneiden hihhuleiden aika käy vähiin ennen kuin loppuu. Homoseksuaalien avioliitto-oikeutta ei voi enää mikään estää. PISTE.

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/58642-pieni-ryhma-maaraa-kirkon-homokannan-taydellinen-yliedustus

    http://yle.fi/uutiset/kysely_puolet_kansasta_kannattaa_homojen_avioliitto-oikeutta/5056465

    Äänestä

  • Kataisen isähän se siinä! :D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Vihapuolueen imaami kirjoitti:

YLE kertoo taliban-imaami Soinin ruokottomista vihapuheista:

"Soini: Homot ja avioliitto eivät kuulu samaan lauseeseen

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ottaa blogissaan jyrkän kielteisen kannan samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Soinin mielestä homoista ja avioliitosta ei pitäisi puhua samaan aikaan.

Homoseksuaalisuus on yksi asia. Avioliitto on toinen asia. Samaan virkkeeseen ne eivät kuulu. Enkä niitä samassa lauseessa käytä, Soini täräyttää."

http://yle.fi/uutiset/soini_homot_ja_avioliitto_eivat_kuulu_samaan_lauseeseen/6608194

Ongelma on vain siinä että jo tuossa yllä Soini rikkoo lupauksensa ja käyttää sanoja samassa virkkeessä. Kun tarkastellaan Soinin aiempia lausuntoja huomataan Soinin käyttävän kyseisiä sanoja samassa lauseessakin ja vieläpä tuhka tiheään. Soini siis valehteli Suomen kansalle jälleen kerran. Mutta osaako Timo Soini edes puhua totta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu