Uudet ja netissä aiemmin julkaisemattomat väyrysvitsit

Tähän ketjuun uusia tai netissä aiemmin julkaisemattomia väyrysvitsejä. Mielellään yksi vitsi postausta kohti, jotta äänestäminen on halukkaille helpompaa.

-----

Kauan sitten eräänä syksynä herra Granholm saapui kylään Eemeli Väyryselle. Väyrynen vaikutti hieman masentuneelta ja Granholm päätti rohkeasti esittää kysymyksen, joka hänelle tuli ensimmäisenä mieleen:
- No, onko sillä m***ulla ollut k**emisen lisäksi muuta tekemistä?
Väyrynen meni ikkunan eteen ja vastasi ulos katsoen:
- Tuollahan tuo näkyy taas raahaavan kaalisäkkiä.
81149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Miksi Suomen tasavallan presidentiksi kannattaisi valita mieluummin suuri m****u kuin pieni m****u?
- Jos suuri m****u tekee virheen, se on yleensä helposti huomattava, suuri ja hyvällä onnella vielä korjattavissa, mutta pienen m***un tekemät virheet ovat yleensä niin pieniä, ettei kukaan huomaa niitä, vaikka hän tekisi niitä jatkuvasti.

Äänestä

Jos Paavo Väyrynen olisi koira, niin mikä olisi hänen rotunsa?
- Keminmaan pitkäkorva.

Äänestä

Mitä eroa on keskivertomiehellä ja Shintaro Abella?
- Keskivertomies menee saunaan m****n kanssa, kun taas Abe menee saunaan todella suuren m****n kanssa.

Äänestä

Miksi Paavo Väyrysen hiukset eivät harmaannu?
- Koska vain viisaiden miesten hiukset harmaantuvat.

Äänestä

Tämä vitsi on julkaistu netissä aiemmin videolla, mutta laitetaanpa tähän vielä kirjallisessa muodossa.

-----

Kuinka monta Paavo Väyrystä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
- Yhdeksän Paavoa kertomaan, ettei ole koskaan väärässä ja yhden Vuokon vaihtamaan lampun.

(Radio Aalto & Sari Essayah)

Äänestä

Kaupunkilainen ja maalaispoika juttelivat. Kaupunkilainen kysyi maalaispojalta:
- Tiedätkö, milloin tapahtui ihmiskunnan historian suurin onnettomuus?
- 11. maaliskuuta 2011?
- Ei.
- 26. joulukuuta 2004?
- Ei.
- 11. syyskuuta 2001?
- Ei.
- 6. elokuuta 1945?
- Ei.
- 15. huhtikuuta 1912?
- Ei.
- 26. elokuuta 1883?
- Ei.
- 23. elokuuta 79?
- Ei.
- Sitten minun täytyy luovuttaa. Voisitko kertoa, milloin se sitten tapahtui? Kertoisitko myös, missä kyseinen onnettomuus on tapahtunut, koska en luettelemieni lisäksi muista muita suuria onnettomuuksia.
- Se tapahtui tietenkin Keminmaalla 2. syyskuuta 1946.

Äänestä
  • Tuohon voisi lisätä vielä 26. huhtikuuta 1986, joka on varmasti kaikkien tiedossa.

    Äänestä

Kaksi miestä tulivat tietasoristeykseen ja toinen niistä kysyi "Tuleeko juna? Saako mennä?" Toinen vastasi "Sa..saa." Seuraavana päivänä miehet tulivat samaan tietasoristeykseen ja toinen kysyi:"Tuleeko juna? Saako mennä?" Silloin toinen änkytti "Sa..saaa..." Silloin juna törmäsi! Kun miehet heräsivät koomasta sairaalassa niin toinen sanoi: "Voi vittu! Sun piti sanoa että tuleeko sieltä juna!!!" Silloin toinen vastasi änkyttäen: "Sa....saa..saas nä..nähä ehi..tä..täänkö enn.....ennen ju..junaa."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wizimies kirjoitti:

Tähän ketjuun uusia tai netissä aiemmin julkaisemattomia väyrysvitsejä. Mielellään yksi vitsi postausta kohti, jotta äänestäminen on halukkaille helpompaa.

-----

Kauan sitten eräänä syksynä herra Granholm saapui kylään Eemeli Väyryselle. Väyrynen vaikutti hieman masentuneelta ja Granholm päätti rohkeasti esittää kysymyksen, joka hänelle tuli ensimmäisenä mieleen:
- No, onko sillä m***ulla ollut k**emisen lisäksi muuta tekemistä?
Väyrynen meni ikkunan eteen ja vastasi ulos katsoen:
- Tuollahan tuo näkyy taas raahaavan kaalisäkkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu