Mummo lapsenpiikana?

Meillä mummon viimeisin valitus liittyy juuri tuohon osallistumiseen. Lasten on saatava aina osallistua ruuanlaittoon ja piste. Meillä lapset osallistuvat vain joskus, mutta osallistuvat kuitenkin ja yhdessä leivotaan jne. Mummon mielestä vanhin 3-vuotias täytyy ottaa aina mukaan ruuanlaittoon, lisäksi on 2-vuotiaat kaksoset meillä. Voin kertoa ettei ruuanlaitosta tule yhtään mitään kun antaa lasten osallistua aina. Ruoka pitäisi joskus saada valmiiksikin, tätä mummo ei ymmärrä. Minun pitäisi kuulemma varata vaan tarpeeksi aikaa siihen että annan jokaiselle lapselle jonkun tehtävän, vahdin heitä ja siivoan jäljet. Lapsista tulee kuulemma uusavuttomia nyt.

Jostain syystä mummo itse ei ole koskaan hoitanut kolmea lastamme yhtäaikaa, hän ei kuulemma pysty eikä uskalla. :D Korostan, että ei yhtään kertaa ole hoitanut, kova on kuitenkin neuvomaan, arvostelemaan ja puuttumaan!

Oletteko miettineet, mistä tää tällainen päällepäsmäriys tulee? Oma äitini ei puutu mihinkään kotijuttuihin ja raivaa luontevasti tilaa esim. vaatteiita täynnä olevalta sohvalta. Voimme tavata milloin vaan eikä tilapäinen sotku häiritse häntä ollenkaan. Enkä häiriinny, vaikkei olisi paikat tip top.

Olisin toivonut samaa rentoa suhtautumista pikkulapsiperheeseen myös anopiltani, mutta ei :( Jo sisään tullessaan hän on ehtinyt bogata pihalta puolenkymmentä epäkohtaa, jotka pitäisi korjata mieluiten heti. Mikään tahra ei jää häneltä sisälläkään kommentoimatta. Ahdistun. Kuitenkaan hän ei juurikaan tarjoudu arjessamme auttamaan, tosin ei äitinikään.

Anopin kanssa ollessani joudun koko ajan puolustautumaan, selittämään ym, että kyllä me pienten lasten äidit pärjätään. Tapaamiset ovat ahdistavia, vaikka kuinka etukäteen tsemppaan ja päätän olla coolina. Anoppi ahdistuu aivan kaikesta ja tuputtaa omia neuvojaan ja käsityksiään, joita riittää mm. lasten vaatetuksesta, ruuan laitosta, terveydenhoidosta, kiloistani, lasteni käytöksestä, maailman lasten tilanteesta, oikeasta tavasta leipoa pikkupullia, oikeasta tavasta hoitaa puutarhaa, kotia, siivota jne jne.

Hän tulee ihan liian iholle koko ajan. Tavatessamme elämästämme puhutaan surkuttelevaan sävyyn, kuinka koville mieheni joutuu (jos joutuu hoitamaan joskus lapsia), kuinka rankkoja korvatulehduskierteet ovat tai kuinka vähän minulla varmasti on omaa aikaa. Anopin omassa elämässä ei luonnollisestikaan ole yhtään negatiivista seikkaa eikä hän myönnä mitään vaikeuksia olevan (joita kuitenkin ilmeisesti on ja on ollut). Kotiin palatessani olen aivan naatti ja pahantuulinen. Pahinta oli, kun esikoista imettäessäni hän halusi tulla valokuvaamaan imetyssessiota. Nyt kuva näyttää olevan perhealbumissa.

Kysymys kuuluu: miten selviytyisin tilanteista ahdistumatta? Haluaisin olla oma itseni ja tulla hyväksytyksi sellaisenani.

No en koskaan puutu heidän arkielämäänsä. Kokkailevat parempaa ruokaa kuin minä itse, kasvattavat lapsensa paremmin kuin mitä itse tein. Kumpikin vanhempi on mukana lastensa kehityksessä täysillä. Osallistuvat päivähoitopaikan toimintoihin, koulun vanhempain ryhmiin, vapaa-ajan harrastuksiin, ym.
Siis paljon parempia vanhempina kuin mitä itse olimme omille lapsillemme.

Olen aina sanonut että leikki on lasten työtä eikä asunnon tarvi olla tip top vaan leluja saa olla lattialla, kunhan niitä vaan ei nakkele pitkin ikkunoita ja pöytiä.
Jos lapseni haluavat että siivoan heillä niin he pyytävät apuani, koskaan eivät ole pyytäneet ja heillä onkin parempi järjestys ja siivo kuin itselläni. itse leikin mielummin lastenlasteni kanssa tai kuuntelen heidän juttujaan kuin puuttuisin kokopäivätöissä käyvien vanhempien kodinhoitoon. Maailmassa on suurempiakin murheita olemassa.

Jos vien kyläillessäni heille tuliaisiksi vaikkapa juustoköntin tai paistin tai kahvipaketin niin koskaan eivät ole marisseet. Laittavat ainakin jääkaappiin siksi ajaksi kun olen siellä, . mitä tuliaisilleni sitten tapahtuu niin se ei ole minun asiani ottaa selvää, eikä kuulustella jotta tuliko siitä nyt hyvää ruokaa tms.

Ota vastaan kaikki mitä annetaan, kiitä sievästi ja laita vaikka roskiin kun vanhempasi tai appivanhempasi ovat lähteneet.

Kyllä minä otan ihan mielellään vastaan punaruutuiset pyyhkeet ja läskit. Anoppi on aina tervetullut kylään.

Neuvojakin saa antaa, mutta annan niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jos ne eivät mene yksiin oman tietämykseni kanssa.

Piikaa en tarvitse, sillä osaan hoitaa lapseni ja huushollini ihan itse ja jopa paremmin kuin anoppini, siis miksi tyytyisin huonompaan jälkeen?

mitä ihmettä, miks mummon pitäs tietää, miten teidän perheessä toimitaan? Mummo elää omaa elämää ja lapsenlapset kun käy, ei kai nyt sentään tarvii raportoida kaikkea mitä on tarjonnut.
Olispa -60 luku, kyllä mummon kakut maistu, eikä kukaan syyllistänyt siitä.
On mennyt liian vaikeaksi ja antakaa mummon jo olla, ei kai mummo ole mikään kaiken pahan alku ja loppu.

Aika paljon eriasia jos mummo tarjoaa kotonaan läskisoosia ja ostaa punaruutuisia pyyhkeitä kotiinsa, kuin että mummi arvostelee lapsenlapsensa perheen ruokakaapin sisältöä ja vaihtaa keittiöpyyhkeet mieleisikseen heidän kotonaan ihan kysymättä. Nuohan ovat vain esimerkkejä, mutta tuollaiset ihmiset ovat rasittavia!

Minä istun lattialle lastenlasteni kanssa jos heillä on sohvalla vaatteita tai muuta roinaa. Siellä leikitään piittaamatta siitä onko koti siisti vai ei.Menen tapaamaan näitä rakkaitani enkä arvostelemaan kodin siisteyttä. Vien mennessäni jotakin syömistä, leivon sämpylöitä tai pullaa . Aina on maistunut kaikille.Välitön yhdessäolo on meille tärkeintä, ei nurkkien nuohoaminen. Perus siisti on heidän kotinsa , lapset aina puhtaissa vaatteissa ja ennenkaikkea onnellisia.Olen niin onnellinen heistä kaiksta.