Kuuntelin nyt Lukkarista vielä kerran, rauhallisesti.
Vetoaan teihin, aidosti Heinolasta valittavia, uhratkaa 12 minuuttia ja kuunnelkaa ei Lukkarista, vaan hänen lukemaa tekstiä.
http://www.ess.fi/?category=5005&videoid=r2borbem
Lukkarisen USKOMATON ja ERITTÄIN VOIMAKAS sisällöstä puhe jäi kahden taitavan puhenaisen varjoon.
Mietin, miksi niin loistava, terävä ja taitavasti rakennettu Markun puhe meni valtuustolta ohi ja jäi Koposen ja Hiledenin puheiden varjoon.
Minusta osittain syynä oli se, että valtuusto oli jo ennakkoon valmis. Osittain Markun puhe ei saanut ansaittua arvoa sen takia, että Markku ei ole lakimies (Koponen) eikä AMMATILTA poliitikko (Hilden).
Sanna Koposen lakimiehen koulutukseen kuului esiintymistaito ja julkinen puhetaito (mm. puhetekniikkaa, ääntämistä ja äänenkäyttöä). Puhetaitoa tarvintaan oikeusjuttujen ratkomisessa. Oikeusistuimet koostuivat määräajaksi valituista kansalaisista. Niinpä puhumisen ja suostuttelun taitoa on osattavaa.
Ammattipoliitikonkin taito vaatii samaa: esiintymistaito ja julkinen puhetaito.
VAIKKA TAITAVA PUHUJA EI OLISI PUHUNUT TOTTA EIKÄ KÄYTTÄNYT OIKEITA PERUSTELUJA, YLEISÖ SAATTOI USKOA HÄNTÄ.
Molemmat naiset (Hilden ja Koponen) ovat luonteelta hyviä pitämään puheita, mutta ammatin vaatimuksesta myös kouluttautuneet pitämään julkisia puheita.
Markku, olet loistava ja terävä valtuutettu, olet ahkera, johdonmukainen ja looginen. Nostan hattu analyysillesi, joka ei maksanut Heinolalle mitään, ja sinä yksin loistavasti pystyisit korvaamaan turhat ja kalliit selvittelyryhmät (Mäkinen ja Koponen), jos valtuustossa olisi yli 10 Markun kaltaista valtuutettua.
Jos valtuustossa olisi yli 10 Markun kaltaista valtuutettua, Markun puheesta tulisi illan päätahti. Mutta meillä on laiska oleskeluvaltuusto, jonka päämääränä on olla tärkeässä asemassa ilman taloudellista ja poliitista vastuutta ja kerätä kokouspalkkiot.
Koposen puhevuoro oli lakimieskoulutuksen loppupuhevuoron klassinen esimerkki.
Hyvä PUHIJA (tarkoitan, että oleellista ei ole se, mitä puhuu, vaan se, miten puhuu) johdattelee muita päätöksiin.
Taitava puhuja osaa käyttää hiljaisuutta hyväkseen.
Taitava puhuja hallitsee taidepaussit, eli taitava puhuja tietää, missä kohtaa kannattaa pitää tauko ja pitää yleisöä jännityksessä.
Taitava puhuja osaa toimia yleisön odotusten mukaisesti. Hänellä on tilannetajua.
Luonnollisen, spontaanin puheen valmistaminen, äänen hallinta (matala, vähän karhea ja pikkusen tärisevä ”tunteiden kohusta”) ja loistava viimeinen lause voittaa sisältöä terävää ja erittäin osuvaa puhevuoroa.
Niin sekä Koponen (meillä on hyvä joukko, mutta huono valmentaja) että Hilden osaavat tuomion loppupuhevuorojen taitoa.
Kaikille keskustelussa oleville:
”Meillä on hyvä joukkue, mutta huono valmentaja”- ajatus koskee myös valtuuston ryhmiä. Miettikää omia ”valmentajia”.
Alla oleva lainausteksti on vain samaa mieltä oleville:
Puheviestintä on kehittynyt tieteenalaksi, jota voi nykyään opiskella pääaineena aina tohtorin tutkintoon saakka. Suomessa puheviestinnän varhaisin historia kytkeytyy puhetaiteen, sekä julkisen puhetaidon opetustraditioon.
Suomessa puheviestintä on kehittynyt reilussa kahdessakymmenessä vuodessa omaksi tieteenalakseen, jolla tutkitaan ja opetetaan ihmistenvälistä vuorovaikutusta.
Tarkastelunkohteena on useita viestinnän tasoja kahden henkilön välisestä viestinnästä (dyadit) aina pienryhmä- ja organisaatioviestintään ja kulttuurienväliseen viestintään, sekä julkiseen esiintymiseen ja joukkoviestintään. Akateemisena oppiaineenakin puheviestintä on siis paljon muutakin, kuin
esiintymistaidon tutkimista ja harjoittelemista!
Suomen yliopistoissa oli opetettu esimerkiksi kaunolukua ja puhetaitoa ja opetuksessa pääpaino oli esiintymistaidon, taiteellisenpuheilmaisun, puhetekniikan ja äänenkäytön opetuksessa. Uusi puheviestintä-oppiaine keskittyi ihmisten välisenvuorovaikutuksen tutkimiseen ihmissuhteissa, ryhmissä, yhteisöissä ja kulttuureissa eri konteksteissa.
Sellaista puheviestinnän tutkimusta, jossa tarkastelun kohteena on esimerkiksi äänenkäyttö tai puhetekniikka, voidaan puolestaan ajatella puhetieteisiin kuuluvaksi

Vastaukset 13
Vanhimmat
Luottamushenkilöiden täytyy ottaa asiakseen hoitaa Heinolassa tapahtuneet väärinkäytökset ja rikosepäilyt.
Hyvä puhe, kiitos Markulle.
Populistinen kolmen euron puhe. Toisen kirjoittamaa tekstiä selvästi, koska ei ollut kotonaan teksin kanssa, heinolassa edes persut ei pysty noin populistiseen tekstiin. Kuulimpa, että Upofloor neuvottelut hoiti Kaattari, ei Rinnevaara. Kaattari oli caan antanut kunnian Rinnevaaralle.
No tämä nyt on selvää probagandaa. Tai "höpö ukko " perustele väittämäsi kuulopuhe Upofloorin neuvotteluista.
Tietojeni mukaan neuvottelut hoiti Rinnevaara, Seppä ja Pantsari.
ML puhe oli törkeää,panettelevaa ja täysin sopimatonta valtuustoon. Luki paperista erään sepän kirjoitusta. Taidat olla itse kirjoittaja kun täällä kehuskelet.
Puheessa oli todella hyvä sisältö. Kuulin sen itse. Kiitos Markku Lukkarinen. Olisipa muidenkin puheissa ollut yhtä paljon täyttä asiaa.
Tulipahan annettua vaaleissa ääni Markulle, yrittäjä ja mies sanojensa takana.
Kiitos, Markku, puheestasi ja viestistäsi meille, kuntalaisille, että olet meidän puolellamme.
Se, että pahat voimat mustamaalaavat sinua, todistaa vain, että puheesi on piikki lihassa niille, jotka ovat Rinnevaara-lavastuksen takana.
Pahelaisten porukasta oli vain kaksi kuntalaisten puolella olevaa: Luukkarinen ja Rusila.
Kuntalaiset, ne 230 kuntalaista jotka lykkäsivät nimen adressiin. Hah hah, päivän paras, kuntalaiset! Sanokaa itseänne edes vähemmistön mielipiteen omaaviksi.
taitava puhuja osaa??? olet yhtä sekava puheissasi, kuin mainitsemasi henkilö, oletko sinä se kaupngin myyrä joka kakkii omaan pesään???
Osittain Markun puhe ei saanut ansaittua arvoa sen takia, että Markku ei ole lakimies (Koponen) eikä AMMATILTA poliitikko (Hilden).
"Luonnollisen", "spontaanin" puheen valmistaminen, äänen hallinta (matala, vähän karhea ja pikkusen tärisevä ”tunteiden kohusta”) ja loistava viimeinen lause voittaa sisältöä terävää ja erittäin osuvaa puhevuoroa.
Niin sekä Koponen (meillä on hyvä joukko, mutta huono valmentaja) että Hilden osaavat syyttäjän loppupuhevuorojen taitoa.
Sannaa Koposen lakimiehen koulutukseen kuului esiintymistaito ja julkinen puhetaito (mm. puhetekniikkaa, ääntämistä ja äänenkäyttöä). Puhetaitoa tarvintaan oikeusjuttujen ratkomisessa. Oikeusistuimet koostuivat määräajaksi valituista kansalaisista. Niinpä puhumisen ja suostuttelun taitoa on osattavaa.
Ammattipoliitikonkin taito vaatii samaa: esiintymistaito ja julkinen puhetaito.
VAIKKA TAITAVA PUHUJA EI OLISI PUHUNUT TOTTA EIKÄ KÄYTTÄNYT OIKEITA PERUSTELUJA, YLEISÖ SAATTOI USKOA HÄNTÄ.
Milloin tulee alkometrit käyttöön valtuustoon? En halua päätöksiä tehtävän alkoholinvaikutuksen alaisena.
Ikävää, kamuseni, mutta meidän on kärsittävää vielä neljä vuotta.
Kiristäkää vyöt, kuntalaiset.