Yksinäisyyttä on monenlaista. Toiset ovat yksinäisiä, koska eivät kykene alunperinkään, syystä tai toisesta, saamaan ympärilleen pysyviä ihmisiä. Toiset tuntevat olonsa joukossakin yksinäisiksi, koska eivät kykene syvällisemmin tutustumaan kehenkään. Toiset vain sattuvat jäämään yksin, tippumaan kyydistä, ikään kuin kohtalon oikusta. Itselläni on jonkin verran kokemusta näistä kaikista edellä mainituista vaihtoehdoista.
Tällä palstalla, kun ihmisten viestejä seuraa, on joskus hyvinkin helppoa muodostaa omia (mene ja tiedä, kuinka paikkansapitäviä) päätelmiä siitä, miksi he ovat yksin. Toisten kohdalla taas on vaikea uskoa, että heidän yksinäisyytensä johtuisi mistään muusta, kuin erittäin huonosta tuurista.
Oma yksinäisyyteni (jos siitä on kyse) johtuu todennäköisimmin kelpaamattomasta luonteestani.
Se ei oikeastaan ole minulle mikään arvoitus, miksi olen kelpaamaton. Johtuneeko siitä, että vaikken täysin aito narsisti todennäköisesti olekaan, löytyy minusta silti melkein kaikki piirteet, jotka narsistilla yleisesti käsitetään olevan.
Tämän huomion tein jo joitakin vuosia sitten, ja sen jälkeen olen paljon pelännyt, että nämä piirteet minussa vain voimistuvat ajan myötä, ja että kohtaloni on viettää loppuelämäni yksin.
Koska kuka minun kaltaistani ihmistä hyväksyisi ja jaksaisi? Jos kukaan ei tällaisenaan hyväksy, ainoa vaihtoehto on tietenkin muuttua. Mutta kuinka muuttaa itseään joksikin, mitä ei ole? Kuinka voi muuttua henkilöstä, joka aina tietää kaiken paremmin, henkilöksi, joka aidosti pitäisi jonkun toisen näkökulmia fiksumpina/ parempina? Kuinka muuttua henkilöstä, joka ei välitä, henkilöksi, joka oikeasti välittää?
Olen ollut aina yksin, niin kuin sipuli kaikkien kuoriensa alla, enkä ole tainnut koskaan aidosti välittää kenestäkään muusta, kuin itsestäni.
Näitä narsistisia piirteitä en usko ventovieraiden tai hyvänpäiväntuttujen kovin usein huomaavan, olenhan taitava esittäjä (niin taitava, että joskus huijaan itseänikin), mutta ne, jotka ovat eläneet lähelläni, ovat ne kyllä huomanneet, eivätkä ole niitä jaksaneet. Itselle tulee käsitys omista sanoista ja toimista yleensä liian myöhään, vasta konfliktin jälkeen.
Onko minulla tällaisena 'ihmisenä' edes oikeutta yrittää tutustua kehenkään? Sehän olisi loppujen lopuksi vain jonkun hyväsydämisen ihmisen vedättämistä ja satuttamista.
Psykologien kanssa olen ollut paljon tekemisissä lapsuudessani (Ei tosin johtunut niinkään omista ongelmistani.), lukio-ikäisenä kerran, johtuen omista ongelmistani ja vanhemman aloitteesta, ja myöhemmin kerran omasta aloitteestani. Mitään hyötyä en ole näistä käynneistä koskaan kokenut olleen. Mitään vikaa he eivät koskaan minussa todenneet, sanoivat vain, että voisinhan tulla juttelemaan jatkossakin, jos siltä tuntuu. Ilmeisesti olen kykenemätön paljastamaan ammattiauttajille syvintä olemustani, tai sitten he ovat kykenemättömiä huomaamaan sitä.
(Tämä kappale tuli kirjoitettua sitä varten, jos joku ystävällinen sielu keksii ehdottaa hoitoon hakeutumista.)
Itsekkäitä ja välinpitämättömiä ihmisiä aina arvostellaan sekä väheksytään, mutta on se vaikeaa meilläkin, ihmisiä kun kuitenkin olemme.
Vaikka siltä vaikuttaisinkin, sääliä en kaipaa, ratkaisuja kylläkin.
Oikeastaan tämä oli tällaista tajunnanvirtaa... Jos joku kaiken lukea jaksaa, kiitokset suuret.
Tällä palstalla, kun ihmisten viestejä seuraa, on joskus hyvinkin helppoa muodostaa omia (mene ja tiedä, kuinka paikkansapitäviä) päätelmiä siitä, miksi he ovat yksin. Toisten kohdalla taas on vaikea uskoa, että heidän yksinäisyytensä johtuisi mistään muusta, kuin erittäin huonosta tuurista.
Oma yksinäisyyteni (jos siitä on kyse) johtuu todennäköisimmin kelpaamattomasta luonteestani.
Se ei oikeastaan ole minulle mikään arvoitus, miksi olen kelpaamaton. Johtuneeko siitä, että vaikken täysin aito narsisti todennäköisesti olekaan, löytyy minusta silti melkein kaikki piirteet, jotka narsistilla yleisesti käsitetään olevan.
Tämän huomion tein jo joitakin vuosia sitten, ja sen jälkeen olen paljon pelännyt, että nämä piirteet minussa vain voimistuvat ajan myötä, ja että kohtaloni on viettää loppuelämäni yksin.
Koska kuka minun kaltaistani ihmistä hyväksyisi ja jaksaisi? Jos kukaan ei tällaisenaan hyväksy, ainoa vaihtoehto on tietenkin muuttua. Mutta kuinka muuttaa itseään joksikin, mitä ei ole? Kuinka voi muuttua henkilöstä, joka aina tietää kaiken paremmin, henkilöksi, joka aidosti pitäisi jonkun toisen näkökulmia fiksumpina/ parempina? Kuinka muuttua henkilöstä, joka ei välitä, henkilöksi, joka oikeasti välittää?
Olen ollut aina yksin, niin kuin sipuli kaikkien kuoriensa alla, enkä ole tainnut koskaan aidosti välittää kenestäkään muusta, kuin itsestäni.
Näitä narsistisia piirteitä en usko ventovieraiden tai hyvänpäiväntuttujen kovin usein huomaavan, olenhan taitava esittäjä (niin taitava, että joskus huijaan itseänikin), mutta ne, jotka ovat eläneet lähelläni, ovat ne kyllä huomanneet, eivätkä ole niitä jaksaneet. Itselle tulee käsitys omista sanoista ja toimista yleensä liian myöhään, vasta konfliktin jälkeen.
Onko minulla tällaisena 'ihmisenä' edes oikeutta yrittää tutustua kehenkään? Sehän olisi loppujen lopuksi vain jonkun hyväsydämisen ihmisen vedättämistä ja satuttamista.
Psykologien kanssa olen ollut paljon tekemisissä lapsuudessani (Ei tosin johtunut niinkään omista ongelmistani.), lukio-ikäisenä kerran, johtuen omista ongelmistani ja vanhemman aloitteesta, ja myöhemmin kerran omasta aloitteestani. Mitään hyötyä en ole näistä käynneistä koskaan kokenut olleen. Mitään vikaa he eivät koskaan minussa todenneet, sanoivat vain, että voisinhan tulla juttelemaan jatkossakin, jos siltä tuntuu. Ilmeisesti olen kykenemätön paljastamaan ammattiauttajille syvintä olemustani, tai sitten he ovat kykenemättömiä huomaamaan sitä.
(Tämä kappale tuli kirjoitettua sitä varten, jos joku ystävällinen sielu keksii ehdottaa hoitoon hakeutumista.)
Itsekkäitä ja välinpitämättömiä ihmisiä aina arvostellaan sekä väheksytään, mutta on se vaikeaa meilläkin, ihmisiä kun kuitenkin olemme.
Vaikka siltä vaikuttaisinkin, sääliä en kaipaa, ratkaisuja kylläkin.
Oikeastaan tämä oli tällaista tajunnanvirtaa... Jos joku kaiken lukea jaksaa, kiitokset suuret.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinussa on narsistisia luonteenpiirteitä, mutta et ole sokea narsisti. Sinussa on sitä emptiaakin: koet että manipuloiminen on hyväksikäyttöä ja ei siitä saa kyllä itsekkään syvällistä hyötyä, mikäli esittää roolia ja joutuu peittämään todellisen sydämensä.
Jospa on niin, että olet joutunut itse pelamaan roolileikkejä jotta pääsisit jotenkin eteenpäin. Jos et voi antaa aitoutta toislle, omakin elämä ontuu ja on vain yksinäisen kolkkoa kolisemista yksinäisyydessä.
Jospa elämä vie sinut pisteeseen, että huomaat että tarvitset ihan aidosti muita, et ole niin nokkela vaan on myönnettävä, että kaveri on siinä ja tuossa asiassa taitavampi.
Kun pohdit tuollaisia kysymyksiä, niin kasvat ihmisenä koko ajan ja voit muuttua. Et halua olla niin itsekäs, se on vain sinun tapsi selviytyä.