Ohjelmistoinsinööri vai IT-tradenomi?

Kumpaa kannattaisi lähteä opiskelemaan jos on kiinnostunut IT-alasta?
ICT-asentajan tutkinto pohjalla ja tarkoitus hakea 2014 opiskelemaan jompaan kumpaan, tai vaikka molempiin.

Varsinainen kaupan ala ei kiinnosta ja myyntitykkiä minusta ei ikinä tule, mutta IT-tradenomin pääpaino tietotekniikassa kiehtoo ja myös se, mitä väitetään IT-tradenomiksi.fi sivustolla:

"Opinnot ovat siis hyvin käytännönläheiset - niissä ei ole lainkaan fysiikka ja kemiaa, matematiikkakin on enimmäkseen taulukkolaskimen käyttöä."

Tuo on omalla kohdalla ehdottomasti plussaa, koska olen aika kehno yleisaineissa ja ammattikoulun opinnot kyseisissä aineissa oli mitä oli, niin yläkoulu pohjalla mennään. En myös haluaisi soveltaa näistä aineista muuta kuin matematiikkaa tulevassa työpaikassani.

Ohjelmistoinsinööri taas uskoakseni antaa kattavammat eväät työelämään, jos IT-tradenomi keskittyy myös kauppaan ja kieliosaamiseen (hyvä jos osaan ruotsiksi sanoa hyvää päivää), eikä pelkästään esim. ohjelmointiin, mikä itseä kiinnostaa.

Tulevaisuudessa en kummiskaan haluaisi työskennellä teollisuudessa, vaan nimenomaan lähinnä toimistoympäristössä oli se sitten ohjelmointia ja asiakaspalvelua tai muuta tietoteknisten ratkaisujen suunnittelua.
Mutta nimenomaan en haluaisi toimia myynnin tehtävissä, joten se huolestuttaa tässä IT-tradenomi tutkinnossa.
1413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei noista tutkinnoista kannata stressata.

Menet sinne minne pääset. Parhaimmat eväät varmasti antaa yliopisto tai insinöörikoulutus, mutta loppujen lopuksi oma panos ratkaisee.

Itse opiskelin vuoden tietotekniikkaa insinööripuolella ja koska oma matematiikka ja fysiikka ovat todella huonoja. (lue; yläastetasoa), en yksinkertaisesti jaksanut. Aivan tuurilla pääsin pääsykokeista sisään, jotka tuottivat myös aika helvetisti vaikeuksia.

Hakeuduin it tradenomiksi erääseen kouluun josta löytyi mielestäni paras opetussuunnitelma ja en voi sanoa että olisin katunut. Näitä myyntihommia jne. on omassa koulussa kyllä todella vähän, ja koodaamista todella paljon.

Jos rahkeet riittää: insinööri / yliopisto, jos tuntuu että ei, hae it tradenomiksi. Insinööripuoli ja yliopisto ovat yllättäen todella teoreettisia, joka ei todellakaan ole pahasta jos vain sitä jaksaa. :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


uuno213 kirjoitti:

Kumpaa kannattaisi lähteä opiskelemaan jos on kiinnostunut IT-alasta?
ICT-asentajan tutkinto pohjalla ja tarkoitus hakea 2014 opiskelemaan jompaan kumpaan, tai vaikka molempiin.

Varsinainen kaupan ala ei kiinnosta ja myyntitykkiä minusta ei ikinä tule, mutta IT-tradenomin pääpaino tietotekniikassa kiehtoo ja myös se, mitä väitetään IT-tradenomiksi.fi sivustolla:

"Opinnot ovat siis hyvin käytännönläheiset - niissä ei ole lainkaan fysiikka ja kemiaa, matematiikkakin on enimmäkseen taulukkolaskimen käyttöä."

Tuo on omalla kohdalla ehdottomasti plussaa, koska olen aika kehno yleisaineissa ja ammattikoulun opinnot kyseisissä aineissa oli mitä oli, niin yläkoulu pohjalla mennään. En myös haluaisi soveltaa näistä aineista muuta kuin matematiikkaa tulevassa työpaikassani.

Ohjelmistoinsinööri taas uskoakseni antaa kattavammat eväät työelämään, jos IT-tradenomi keskittyy myös kauppaan ja kieliosaamiseen (hyvä jos osaan ruotsiksi sanoa hyvää päivää), eikä pelkästään esim. ohjelmointiin, mikä itseä kiinnostaa.

Tulevaisuudessa en kummiskaan haluaisi työskennellä teollisuudessa, vaan nimenomaan lähinnä toimistoympäristössä oli se sitten ohjelmointia ja asiakaspalvelua tai muuta tietoteknisten ratkaisujen suunnittelua.
Mutta nimenomaan en haluaisi toimia myynnin tehtävissä, joten se huolestuttaa tässä IT-tradenomi tutkinnossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu