Missä linnut :/

Onko kevät muuttajia tänä keväänä jotenkin todella vähän?

Meillä ei ole näkynyt, kuin muutama peipponen. Normaalisti on ollut todella paljon kevät muuttajia meillä pyörimässä, mutta ei tänä keväänä...
5268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pääskysillä on kato käynyt täälläkin, pirkanmaan pohjoisosissa. Ennen haarapääskyjä runsaasti, nyt olisko yksi vaivainen pari. Räystäspääskyja samoten vain yksi pari.
Viime vuonna muistaakseni viisi paria molempia.

Äänestä
  • Sama juttu täällä Jämsässä. Meillä on pihapiirissä ollut pääskynpesä joka kesä paitsi nyt. Olen nähnyt yhden vaivaisen kerran pääskyn tänä vuonna... Hyviä selityksiä?

    Äänestä

Ikävä kyllä pönttöbongaus todisti vakavan lintukadon meillä.13pöntöstä vain 3-4 oli asukkaat ja nekin vaivasia "roskalintuja". Aloinkin epäillä näitten pikkuvarpusten syyksi lintukatoa,koska ne sopivat tinttien pöntön suuaukoista ja valloittavat siten kaikki pesät. Kottarainen,sini-ja talitintti on poissa ja kirjosieppokin varoittelee jossakin edempänä. Kivitaskua ei ole moneen vuoteen ollut ja pääskyt häipyi karjan myötä.Ruokokerttustakaan ei kuulu. Lehtokerttu meitä ilahduttaa laulullaan enää. Inhokit lokit ovat merien rannoilta muuttaneet sisämaahan äänekkäine raakkumisineen ja naakat lisääntyy kohta kuin "Hitskokin" filmissä.

Äänestä

Lehdessähän luki juuri muutama viikko sitten, että tuolla hieman etelämpänä, josta linnut kulkevat muuttomatkallaan, on yhdessäkin maassa 700 km:n mittainen verkkorivi, pelkästään pikkulintujen pyydystämistä varten. Samaisessa kirjoituksessa sanottiin, että ei niillä siellä ole tarvetta tehdä tätä ruuan puutteen vuoksi, vaan kyseessä on joku perinne ja harrastus.
Samoin on meillä käynyt kato pikkulinnuissa, paljon on pönttöjä tyhjillään...

Äänestä
  • Meillä Hartolassa Haarapääskyjä enempi kuin viimekesänä, peräti kaksi paria. Ja molempien pesintä onnistui. Laskin yhteensä 12 poikasta. Ja ilmeisesti alkoi uusi peisintäkin, siltä näyttää.
    Mukaavaa kun niitä on taivas täynnä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelen... kirjoitti:

Onko kevät muuttajia tänä keväänä jotenkin todella vähän?

Meillä ei ole näkynyt, kuin muutama peipponen. Normaalisti on ollut todella paljon kevät muuttajia meillä pyörimässä, mutta ei tänä keväänä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu