Suuren puolueen ruotsinkielisen osaston yksimielinen päätös ehdottaa kielivapauden lisäämistä on VALTAVA uutinen maamme kielipolitiikassa.
Kuitenkin valtamedia lähes vaikeni koko asiasta! Miksi?
Juuri tuon Keskustan surujen aloitteen MERKITTÄVYYDEN takia. Kun aloite tulee suruilta itseltään, on maamme svekotahot ihmeissään ja pulassa. Sitä on hurjan paljon vaikeampi torpata kielikiihkoiluna, kuten esim pesujen tai kokoomusnuorten tapauksessa on kierosti tehty.
Joten svekomedia turvautui viimeisen pulustukeinoonsa eli sensuuriin. Mutta se ei vain toimi näin nettiaikana. Onneksi suomalaisille!
Kuitenkin valtamedia lähes vaikeni koko asiasta! Miksi?
Juuri tuon Keskustan surujen aloitteen MERKITTÄVYYDEN takia. Kun aloite tulee suruilta itseltään, on maamme svekotahot ihmeissään ja pulassa. Sitä on hurjan paljon vaikeampi torpata kielikiihkoiluna, kuten esim pesujen tai kokoomusnuorten tapauksessa on kierosti tehty.
Joten svekomedia turvautui viimeisen pulustukeinoonsa eli sensuuriin. Mutta se ei vain toimi näin nettiaikana. Onneksi suomalaisille!
Vastaukset 27
Vanhimmat
Onnneksi on netti..
"Vihreät Naiset jättää tutkintapyynnön Helsingin kaupunginvaltuustossa ensi vuonna aloittavan Jussi Halla-ahon raiskauskirjoituksesta.
Vihreät Naiset jättää tutkintapyynnön valtuutetun kirjoituksesta, jossa tämä toivoo, että kun "raiskaukset lisääntyvät joka tapauksessa, raiskatuksi tulisivat oikeat ihmiset eli vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä".
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288335367460.html
Onko kyseessä persujen puoluepolitiikka vai Halla-ahon yksimielinen aloite?
Vanha juttu Halla-Ahosta ja irrotettu asiayhteydestä.
Kannattaa lukea koko kirjoitus niin ei tule "väärinkäsityksiä"
kuten esim. KO:lle.
Miten tämä muuten liittyy kielikeskusteluun ?
Jokaisessa puolueessa on yksittäisiä hörhöjä, vai ovatko Halla-ahon ehdotukset pers.puolueen kantoja?
"Miten tämä muuten liittyy kielikeskusteluun ?"
Pakkoruotsimieliset vain epätoivoisina ripuloivat, kun kärsivät tappion toisensa perään. SILLÄ HEIDÄT JYRÄTÄÄN.
Ei ole ainakaan tähän mennessä jyrätty. Ilmeisesti et ole kuullut hallituksen hyväksymästä uudesta kansalliskielistrategiasta?
"Kannattaa lukea koko kirjoitus niin ei tule "väärinkäsityksiä"
kuten esim. KO:lle."
Kaiketi edes KO ei jaksanut lukea noita ylipitkiä saivarteluja jotka lisäksi ovat kirjoitettu vuoropuhelun muotoon, jotta toisiuskovvaisille saaadaan valehedettua sekä mestarin nerokkuus että vastustajan näkukulmat. Milloinkohan mestari ryhtyy höpöttämään ydinohjuksistaan?
Uskotko todellakin Halliksen väitteisiin että hänen tuomioinsa on poliittinen ajojahti? Jos uskot hommalaisuus on vaarallisempaa kuin kuvittelinkaan. Keskuuteemme on pesiytynyt yllättävän suuri joukko yhteiskunnallisen valveutuneisuuden puuteesta johtuen erittäin helposti höynäytettyjen joukko.
"Miten tämä muuten liittyy kielikeskusteluun ? "
Molemmat teemat edustavat nettimuodossaan vihapuhetta. Minä vastustan hommalaisuutta ja nettifennoilua täsmälleen samoista syistä: suomalaisuutta nakertavaa vihapuhetta. Selliasesta ei ole koskaan missään mitään hyvää seurannut. Erittäin usein siitä on seurannut todella suuria murheita. Kouriintutuvimmin Norjassa jos ihan lähivuosia ja lähiympäristöä tarkkailemme nettivihapuheen synnyttämien vakavien ongelmien näkökohdasta.
"Minä vastustan - - nettifennoilua täsmälleen samoista syistä: suomalaisuutta nakertavaa vihapuhetta."
Mitä on sitten nettisvekoilu? Rautaakolaisen määrittelytavan mukaan sen täytyy tarkoittaa nettisvekon vihapuhetta, joka nakertaa suomalaisuutta.
Kenen tahansa suomalaisen tai ruotsikon vihapuhetta ja vihan kerjäämistä, samoin nettifennon tai nettisvekon vihapuhetta ja vihan kerjäämistä on syytä vastustaa.
Pakkoruotsin vastustaminen tai sen kannattaminen sinänsä ei ole vihapuhetta, mutta pakkoruotsin vastustamisen nimittäminen vihapuheeksi on vihan kerjäämistä.
Kerrankin täytyy antaaa tunnustusta surupoliitikoille! En olisi koskaan uskonut pääseväni niin tekemään.
Keskustan surut osoittivat suurisieluisuutta ja järkevyyttä yllättävällä aloittellaan. He osoittivat, että kaikki surupoliitikot eivät ole kielikiihkoilijoita.
Tästä on hyvä jatkaa. Uskon monen tavallisen surun rohkaistuvan tukemaan heitä eliittinsä kiihkoilua vastaan.
Ovi on avattu kohti sopua kansanosiemme välillä.
"
Kotimaa
Pääministeri Matti Vanhasen ja muun keskustajohdon on aika puuttua mauttomia syytöksiä ympärilleen heittelevän keskustan ruotsinkielisen piirin puheenjohtajan Peter Albäckin toimintaan, vaativat Albäckin hyökkäysten kohteeksi joutuneet poliitikot.
Uusi Suomi kertoi eilen Limingan kunnanhallituksen puheenjohtajan Helena Tornbergin (kesk.) tehneen rikosilmoituksen Albäckista. Albäck syytti lestadiolaistaustaista Tornbergia Pietarsaaressa paljastuneen pedofiiliskandaalin pimittämisestä.
"
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/82172-anaaliseksivaite-keskustaleirista-–-puuttuuko-vanhanen-torkyilyyn
RKP:n nettiseurantatoimiston sukkanukeilla taitaa olla takit tyhjinä.
Nettisveko alkoi herjata pakkoruotsin vastustajaa. Piti hakea vanha juttu, kun uusia ei ole käytössä. Tuttua svekoilua...
Pers.hommia kirjoitti :"Pääministeri Matti Vanhasen ja muun keskustajohdon on aika puuttua mauttomia syytöksiä ympärilleen heittelevän keskustan ruotsinkielisen piirin puheenjohtajan Peter Albäckin toimintaan, vaativat Albäckin hyökkäysten kohteeksi joutuneet poliitikot."
Keskustan ruotsinkielisen piirin puheenjohtaja Peter Albäck on jo pitemmän aikaa ollut nihkeä pakkoruotsille, josta hänen mielestään on haittaa suomenruotsalaisille, ja hänen sormenjälkensä näkyvät tuossa Keskustan puoluevaltuustolle jätetyssä aloitteessakin. Mielestäni on varsin tyypillistä pakkoruotsin kannattajille, etteivät he vaivaudu perustelemaan, miksei Albäckin ehdotusta voitaisi toteuttaa (meidän fennomaanien mielestä hänen aloitteensa ei ole toiveidemme mukainen, mutta silti merkittävä parannus nykytilanteeseen). Sen sijaan pyritään asettamaan ehdotuksen tekijä kyseenalaiseen valoon. Tämä on tuttu strategia.
Suomenkielisestä mediasta ovat kadonneet tyystin ruotsin pakollisuutta sivuavat jutut sen jälkeen kun nimienkeräys "ruotsi vapaaehtoiseksi" -aloitteelle alkoi. Joitakin "Veri lentää Ruotsiin asti" -tyylisiä syytöksiä kielikekustelijoita vastaan on toki esitetty.
Ruotsinkielisessä mediassa taas kauhistelu "ruotsinvastaisuudesta" on jatkunut.
Tämäkin on tuttu strategia.
.
Waltsu on taas punaista tai sinikeltaista vihaa täynnänsä kun mysgubben iski taas
.
Niin, HBL:n pääkirjoituksessa Jens Berg taas tänään antoi ymmärtää itsestäänselvyytenä, että on joukko ihmisiä, jotka "vihaavat ruotsia".
Hän kirjoitti, että "niillä voimilla, jotka vihaavat ruotsia, on ollut hyvä kevät."
Hän siis olettaa, että "ruotsia" vihataan.
Hän ei tarkoituksella kirjoita, että "pakkoruotsia vihaavilla tahoilla on ollut hyvä kevät".
Rkp-media pitäytyy tuossa -itselleen hyödyllisessä- oletuksessa, että ruotsia, ruotsinkielisiä, ruotsin kieltä ja jopa Ruotsia valtiona vihataan.
Vahingossakaan se ei ymmärrä, että kyse on pakon vihaamisesta.,
Aloittaja kirjoittaa:
” Valtamedia hiljaa jymyuutisesta!”
Keskustan ehdotuksesta kuulin useitakin kertoja YLE:n uutisista.
Sen lisäksi Hesarin ”Kotimaa”-sivulla oli varsin näyttävä otsikko asiasta.
Mitä lasketaan nimimerkki ”Toimittaja” sinun mielestäsi Suomen valtamediaksi?
Toki oli parissa uutisvälineessä pieni ilmoituksenomainen uutinen asiasta.
MUTTA ottaen huomioon aloitteen merkittävyyden ja vallankumouksellisuuden, niin olisi pitänyt olla paljon enemmän käsittelyä.
Missä ovat pääkirjoitukset, kolumnit ja muut syvääluotaavat pohdinnat tästä asiasta?
Ai että vallankumouksellinen uutinen, hah.
No jaa, median mukaan näin ei näköjään ollut.
Media julkaisee myyviä juttuja = ihmisten mielestä kiinnostavia juttuja. Niillä media elää.
Et näköjään tajunnut asiaa tai olet uskomattoman naiivi tyyppi.
Tiedoksi sinulle: Valtamedia ei välitä PÄTKÄÄKÄÄN mistään myyvistä jutuista, kun kyse on pakkoruotsituksesta.
Se aihe on sensuurin alla ja valtamedia on valmis kärsimään tappioitakin asian vuoksi. Kuten olemme havainneet.
On tämä ihmeellistä, kun surut eivät itse tajua. millainen maata hallitseva valtaklikki ajaa heidän etuoikeuksiaan!?
” On tämä ihmeellistä, kun surut eivät itse tajua. millainen maata hallitseva valtaklikki ajaa heidän etuoikeuksiaan!?”
Kyllä minä tajuan.
Se hallitseva valtaklikki on se, joka on demokraattisissa vaaleissa valittu.
”Se hallitseva valtaklikki on se, joka on demokraattisissa vaaleissa valittu”
Mielipiteeni on useinkin kaukana ”maata hallitsevan valtaklikin” mielipiteestä, mutta koska valtaklikki on demokraattisesti valittu, minäkin joudun tyytymään siihen.
"Kuitenkin valtamedia lähes vaikeni koko asiasta! Miksi?"
Talaismi: Salaliitto, fondirahalla voiteleminen, mediamme ruotsalaisomistus, sensuuri.
Todellisuus: Uutinen ei ole valtava. Huhujen mukaan Keskustan ruotsinkieliset, eli pienei ja kohtlaiasen epävirallinen ryhmä yhden oppositiopuolueen sisällä, ovat facebookkeskustelun mukaan pohtineet kielteopetusten kiemuroita ja vihapuheen suhdetta.
Todellisuudessa pakkoruotsikysymys nousee yli uutiskynnyksen nipin napin jos tällaisia aloitteita kuullaan jonkun puolueen puoluekokouksessa. Ja silloinkin vain jos ei ole muita merkittäviä linjauksia tehty kyseisessä kokouksessa.. Kaksi viikkotuntia kolmen vuoden ajan EI ole edes keskisuuri uutunen.
"Joten svekomedia turvautui viimeisen pulustukeinoonsa eli sensuuriin."
Eikö tuo ollut edes ruotsinkielisen median mielestä pienen otsikon verran tärkeä uutinen? Olettaisin että jossain ruotsinkielisessä maakuntalehdessä tuosta saattaisi jotain löytyä. Maalla kun seurataan Keskustaa hiukan tarkemmin. Jatkakaa siis etsimistä jos asia teitä noin kiinnostaa.
Poliitikko Peter Albäck kohusta kohuun. Häneltä on toivottu jatkossa normaalia käyttäytymistä.
"Syksyllä 2008 mediatalo HSS Media sulki Albäckin kaksi blogia. Toisessa blogissaan Albäck esiintyi salanimellä 27-vuotiaana oikeustieteen opiskelijana, joka kirjoitti positiiviseen sävyyn Albäckin ajamasta politiikasta. HSS Median mukaan Albäck esitti blogissaan "yksityishenkilöitä koskevia lain vastaisia lausuntoja".
Tammikuussa 2010 puoluetoveri Helena Tornberg teki rikosilmoituksen Albäckin kirjoittamasta kommentista Tornbergin blogiin.lähde? Tornbergin mukaan Albäck oli syyttä sotkennut hänet Pietarsaaren seudulla vellovaan pedofiiliskandaaliin väittämällä Tornbergin olleen tietoinen tapahtumista ja hyväksyneen toiminnan.lähde? Nämä väitteet Tornberg kiisti ja vaati Albäckin eroa ruotsinkielisen piirin puheenjohtajan paikalta.
Peter Albäck katsoi esittäneensä "poliittista kritiikkiä"? Poliisin mukaan Albäck ei ollut rikkonut lakia. Tämän jälkeen tammikuun lopussa kokkolalainen poliitikko Anders Nyberg teki myös rikosilmoituksen Albäckin blogikirjoittelusta. Albäck väitti kirjoituksessaan Nybergin "harrastaneen anaaliseksiä uskonveljiensä kanssa"? Nyberg ei ymmärtänyt miksi Albäck oli halunnut mustamaalata häntä.?
Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen ilmaisi tyytymättömyytensä ruotsinkielisen piirin toimintaan vielä saman tammikuun lopussa. Vanhasen mukaan puoluesihteeri Jarmo Korhonen oli ottanut yhteyttä piiriin ja toivonut "normaalia käyttäytymistä".
Muuta
RKP:n puheenjohtaja, kulttuuriministeri Stefan Wallin syytti keväällä 2009 Albäckiä valehtelusta. Albäckin mukaan Wallin ja pääministeri Matti Vanhanen olivat sopineet lehmänkaupoilla, että äänikynnys eduskuntavaaleissa lasketaan RKP:tä tyydyttävälle tasolle, jos RKP luopuu Kokkolan vaatimisesta etelään aluehallinnon uudistamishankkeessa. Vanhasen poliittinen erityisavustaja Jukka Ihanus tyrmäsi myöhemmin väitteen."
Wikipedia
www.pakkoruotsi.net/kustannukset.shtml
www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131
Ja tässä puolueeton fakta
Myytti kaksikielisyyden kustannuksista
http://freygeir.blogspot.fi/2007/01/myytti-kaksikielisyyden-kustannuksista.html
http://hurriksi.fi/