Beatles: epämusikaalisille, anarkistisille, tylsille, laiskoille

Dhommi´´

Rannan kundi antoi oman mielipiteensä Beatles-fanien olemusta koskien. Hänestä he ovat samalaisia kuin idolinsakin ovat. Se tarkoittaa Rannan kundista "mielikuvitusrikkaita" ihmisiä.

Minä olen eri mieltä. Minusta Beatles, Dylan ja Pink Floyd ovat laiskoille ja tylsille mielille. Kyse on aika mielikuvituspuutteisesta musiikista, jossa pelataan enemmän sanoitusten, levynkansien ja muiden mielikuvien tasolla kuin itse musiikilla. Onhan Beatlesilla muutama ihan oikea sävelmäkin, sellainen sointuvasti kulkeva pieni laulu, joka kelpaa laulukirjaan. Mutta verrattuna esimerkiksi Schubertin lauluihin, musiikki on pääasiassa ei-musiikillisesta lähtökohdasta tehtyä. Lennon tunnetaan nimenomaan sanoittajana, mutta myös McCartney (jolla ON monta hyvää laulua, pääasiassa Yesterday, Let It Be ja Eleanor Rigby), on tehnyt yllin kyllin vajaata rokkirähinää, jossa pelataan pikkuisin musiikillisin eväin. Lauluina Schubertin Talvisen matkan tai Müllerin tyttären veroista laulusarjaa ei Beatles pystynyt säveltämään edes nelistään - läheskään. Musiikki on Schubertilla yksinkertaisesti melodisempaa ja musikaalisempaa.

Epämusikaalisuus nostaa Beatles-faneissa esiin laiskuus-tekijän. Koska Beatles-fanit eivät ole kiinnostuneita tutkimaan musiikkia ja sen rikasta historiaa (paljon Beatlesia merkittävämpää on tehty tunansien teoksien edestä, uskokaa tai älkää!), on Beatles-faneilla varsin vähän intohimoa muutenkaan musiikin tutkijoina. Sanoitukset, hippiys ja "fiilis" ovat pääasia. Musiikki on ahkeralle ja musiikista itsestään kiinnostuneelle jatkuvan nuoteista soittamisen ja laulamisen riemu, tutkimusmatka kohti renessanssia ja barokkia! Ei KUKAAN todellinen musiikinystävä jaksa jämähtää Pink Floydin, Beatlesin ja Dylanin kankeaan maailmaan, jossa musiikilliset nautinnot ovat äärettömän pienet.

Anarkismi on osa koko rokkia, eikä sinällään aina paha asia. Mutta tällainen mielikuvilla koko yhteiskuntaa vihamielisesti "yritys-vastaisesti" tarkasteleva kevytkulttuuri, jossa mottona on musiikkikoulutuksenkin halveksuminen ja "elismin" vihaaminen puhtaasti mielikuvin, on lapsenmielisen, ankaran tyhmän väestön suosiossa. Ei yhteiskunnan toimivuus tai musikaalinen osaaminen synny "tyhjästä", pelkän fiiliksen varassa, vaan hyvät ideat / osaaminen jalostuvat perustavan koulutuksen ja säännönmukaisuuden ja lakien pohjalta. Ei marihuana tai fiilis riitä musiikkia luomaan, kuten Floyd, Beatles ja Dylan epäonnekkaina luulivat. "Like a rolling stones! soimaan ja vanha hippibailu päälle taas, eikö vain? Viis musiikista!

4

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lennonkusee

      Jep, rokissa ei musiikki tosiaan ole tärkeintä vaan "rock-asenne" ja kapinallisuus. Beatles ei kaikesta hehkutuksesta huolimatta edes ollut mikään innovoija, vaan useimmat heidän nimiinsä laitetut keksinnöt oli tehty jo aiemmin. Pepperin ainoa todellinen uudistus oli takasivulle painetut sanoitukset! :D

    • Hän on täällä tänään

      Hän vastaa kysymyksillä ja kysyy vastauksillaan. Kuka on tämä kyseessä oleva hahmo?

      No tietysti yksinpuhelun ja alter egojen kuningas Dhommi!

      • älävastaadhommille

        hän todella astui koputtamatta tähän rakastavaisten huoneeseen. Hän vaihtaa puheenaihetta ja puhuu itsekseen.
        Hän valikoi aatteemme ja sanat suuhumme.
        Hänellä on kädet taskussamme ja syö laskuumme. Hän puhuu kun me puhumme ja valvoo kun nukumme.
        Hän soittaa? Pianoa ja taputtaa itselleen.

        Dumari tuntee sällin tai sen prototyypin


    • toppuuttelija

      Onhan niitä muitakin puoltavia kommentteja ollut, vaikka ei aina yhtä ehdottomia. Tämä on nyt syytä muistaa ja sekin, että pitäydytään aiheessa, so. musiikin sisällölliset elementit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      112
      6667
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3717
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      185
      2488
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      256
      2353
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      196
      2048
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      300
      1760
    7. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      9
      1675
    8. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      128
      1249
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      27
      1235
    10. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      69
      1214
    Aihe