Todistajien läsnäollessa kysyn: suostutko tapaamaan kasvotusten vai pelottaako? Kerro missä asut? Kuinka pitkä olet?
Kysymys asdffds:lle?
Asus ihan ite
2380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
"Minua ei ainakaan kiihota epäsiistit tai pienet ja luisevat miehet, joten en heidän kanssaan edes yritä harrastaa seksiä. Kookas ja roteva, siisti ja puhdas uros taas saa helposti vereni virtaamaan ja pesäni kostumaan.
Varatut ovat parhaita, eivät yritä ripustautua muuten, pelkkä seksi riittää heille eikä tarvitse yleensä aamukahveja keitellä. Kokemustakin naisen tyydyttämisestä on yleensä varatuilla enemmän, kuin peräkammarin pojilla ja erotetuilla."
En uskalla tavata, kun pelkään isoja miehiä kun minua on kiusanneet isot pojat koulussa kun ensin itse niille piipitin nenäkkäänä. Vittuilen vain netissä. Pelkään että rikot minun 80-luvulta asti oalvelleeh silmälasit ja kaljuuntuneeseen päähäni tulee arpia. En uskalla kertioa missä asun. Olen alle 160cm :(
Joko lempi leimahti... Telkussakin usein suhteen alussa on draamaa, ja teillä sitä jo onkin näin alkuun.
On ihan luonnollista tykätä ihmisistä ja sukupuoli ei saa olla este tosilemmelle.
Hyvä asus. Otit aloitteen käsiisi. Siitä on hyvä jatkaa. Toivottavast saat vastakaikua vilpittömälle lemmellesi...
Asido on varmaan kovin kiinnostunut ;)
Älä sinä hookkani puutu ihmisten asioihin!
Puutun jopa Oulun lemmikin lemmenelämään, kun se on vähän kädetön näissä asioissa.
Mene ja pane ukkoas perseeseen, asuskin panee naistaan!
Pyllyt ne vaan on mielessä. Niitä muesten karvaisia kannikoita mietit varmaan muijaasikin laittaessa...:D
Kyllä saa rouva kyytiä, kun muistelet niitä sykkiviä pyllysilmiä, mitä joskus kertoilit hallilla käydessäsi tuijottaneesi. Oliko ne oikein kunnon riippukassien alla, muistatko. Kiihotuitko erektioon asti?
Kiitos huolenpidostasi. Ehkä voisin asuksen joskus ottaa mukaan kimppakivaan. Ei se varmaan sieltä nurkasta tulisi pois istumasta, katselisi vain. Mutta jos sille tarjoais vaikka putkiteippiä ja pari pakettia lenkkiä, ettei olis niin pieni olo? Ties vaikka rohkaistuisi.
Ajattelitko, Heikki-X, tulla halaamaan asusta samalla kertaa? Ties vaikka saisit siitä kaivettua asukselle itselleen täysin odottamattomia puolia esille.
Kyllä asuksen olisi hyvä nähdä oikeaa seksiäkin välillä. Se kun pitää seksiä harvinaisena asiana.
Asuksen halaaminen on hiukan arveluttavaa, kun se on aina välillä äkäinen, kuin perseeeseen pantu karhu, vai mites se vanha sanonta olikaan ;)
ois ihana tavata asus ja pyllytellä kunnolla.
Asus ei ole homo !!
so? saa sitä pyllistellä hetskuillekin
Me molemmat tiedämme, mitä tässä taas käy. Vingut ja kitiset täällä loppuun asti. Samat ehdot ovat edelleen voimassa, joita olen jo useampaan kertaan esittänyt.
Olisko vapuksi jo aika "vaimolle" tarjota taas uusia kokemuksia? Ihan rohkeasti vaan: http://i.imgur.com/SxzU8EX.jpg ;)
Asido: asus on usein sinua pyytänyt "treffeille". Oletko sinä joskus lupautunut ja asus on paennut? Jotenkin viestistäsi saa sen kuvan? Nyt todisteita kehiin tai maineesi on mennyttä!?
Oijjestasss kuule poizu asdffds. Onx toi sun lenkki töi vasen? Ihana olis maistaa. Sano onko ihan kuule sun ? Tuollaista hampparin käyrää vois syödä vappunakin nakkejanne sijaan ;D
Ootko hamppari? Tykkään pitkätukkaisista poizuista.
Asus kirjoittaa tuollaista pissis-kieltä välillä. Taivutuksista tietää asukseksi. Kullejenne, pallejenne, nakkejenne (tuossa on kurjoitusvirhe)
Saattaa kuitenkin olla aidot halut muehhella ;)
Toinen mistä tietää Asukseksi on, että tuo on kurjoitettu kännykällä sillä mobiiliversiossa pystyy kirjoittamaan pitemmän nimimerkin ja täysversiossa vain noin pitkän mitä itse kirjoitin, eli merkit loppuu ja jää "(M)" mahtumatta.
Miks sä tota pituutta koko ajan kyselet? Et kai itse pelkää, että jos se pirulainen onkin 200/170? Siinä jäädään mekin ahkerasti treenaavat massan alle, jos massa pääsee jyräämään...
Menis asuksenkin naama norsunvitulle, jos asido olisikin sumopainija...:D
Mun ainut heikkous on ääretön nopeus. Kun naruneliössä muess nostaa tassuaan, niin minä olen sen kolme kertaa jo kiertänyt, puhkaissut siltä tärykalvot, hieraissut hillot nenästä ja potkaissut salaa perseelle...
Asuksenkin kannattaa varoa etteivät pojat porukalla lahjo jotain vanhaa kehäraakkia tulemaan tappelemaan asdffds:nä.
Jos paikalla on yksi iso muskeli mies asdffds ja pari kaljamahaista kukkakeppiä , voi olla vilpistä melekosen varma.
Toukka pisti melko pahan, tai no.. ainakin hymähdin naurusta kuitenkin :D
Asidonkin kannattaa olla tarkkana, jos vastassa on iso ukko jolla pullottaa etumus joka sanoo olevansa Asus ja viereisen kaverin, hikeä puskevan pullukan sepaluksesta roikkuu pipon tupsu, voi olla vilpistä täysin varmoja :D
Äsidö on yksiössä juomassa kiljua.
Hehehehe... Juu asia voi mennä niinkin päin.