Vapun synkät luvut - Kepu kärkeen

Nyt se sitten tuli mitä on paljon pelätty. Junttipuolueet ovat kaksin nousemassa maan suosituimmiksi. Tämä lupaa Suomelle täydellitsä katastrofia tulevaisuudessa, ellei kansa järkiinny vaaleihin mennessä.

Kepun ja persujen nousulle on kaksi ajankohtaista syytä. Hallitus toheloi pahemman kerran osinkoveropäätöksessään. Tämä näkyy myös vasurien kannatuksen kasvuna. Päätöksestä kärsii Kokoomus, mutta vielä enemmän demarit. Ja tällä kertaa aiheesta, koska osinkoveroratkaisu oli todella järjetön suosiessaan kaikkein varakkainta väestönosaa. Urpilaiselta tämä oli pohjanoteeraus ja likka menee kyllä kohta vaihtoon. Kataisen uskottavuus on alkanut kadota sanahelinän, toistuvien fraasien ja pirteän tekohymyn taakse.

Sote- ja kuntauudistuksesta on jäänyt myös sähläilyn maku. Ainakaan Gusenina ei tunnu olevan tehtäviensä tasolla. Epäselvyys asian hoidossa on haitannut hallituspuolueita jo pitkään eli tämä ei varsinaisesti ole mikään uusi ajankohtaissyy laskulle.

Mutta Kepun Sipilä on alkanut jämäköityä haistaessaan hallituspuolueiden säheltämisen. Kepua nostaa nimenomaan Sipilä. Hän tekisi nyt Kepun kannalta viisaasti, kun panisi kepuinhokit eli Pissis-Paula etunenässä takariviin penkin alle piiloon, ettei kansa muistaisi Kepun todellista karvaa.

Tällainen kehitys ennakoi vähintään punamultakautta. Tai mikä vielä pahempaa - ruskean ja pahalta haisevan mullan kautta, missä kaksi junteista juntimpaa oppostiopuoluetta alkavat jakaa vastuuta maan hallitsemisesta. Selvää lienee, että Kokoomus jättää tällä menolla seuraavaan hallitukseen osallistumisen väliin.

Pettynyt täytyy olla, mutta tätä osasi ensin pelätä ja viime aikoina jo odottaa.

60

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yllättävää, että nyt sanot osanneesi tuota viime aikoina jo odottaneesikin. Eihän siitä montakaan kuukautta ole, kun väitit persujen syövän kepun kannatusta edelleen ja sosialidemokraattien olevan niin täällä kuin koko Euroopassakin kovassa nosteessa.

      No, kaiketi "viime ajat" on varsin suhteellinen käsite. Politiikan puolella sillä kuitenkin yleensä tarkoitetaan monen kuukauden, vuodenkin trendejä.

      Itsekin kyllä olen yllättynyt, että kepun nousu suurimmaksi tapahtui jo kahdessa vuodessa. Viime eduskuntavaalien jälkeen ennustin sen tapahtuvan vasta vuoden 2015 eduskuntavaalien alla. Ennen kaikkea siitä syystä, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti harjoitetusta politiikasta riippumatta aina tyytymättömiä istuvaan hallitukseen ja nyt kun hallituksessa istuu peräti kuusi puoluetta, vaihtoehtoja oppositiossa on vain kaksi.

      Hallituksen säheltäminen ja runnova linja kunta- ja sote-uudistuksessa on kuitenkin ollut niin onnetonta nähtävää, että selittää muutoksen nopeuden. Euron kriisimaiden tukeminen, täkäläinen lama ja työttömyys toinen. Eivät menneet ne jumalan sanana pitämäsi Nordean talousennusteet viime vuoden lopulla putkeen. Nyt ennustetaan ensimmäisiä nousun merkkejä vasta ensi vuoden alussa ja silloinkin korkeintaan erittäin lievinä. Vuoden 2015 alla nykyinen hallitus saa syliinsä haja-asutusalueiden jätevesiuudistuksen. Tokko sekään lievittää hallituspuolueiden harmia.

      • Keskustaporvari

        Jos näyttääkin Suomessa gallupit sinipunan kannalta synkältä, niin mites nuo Islannin vaalit meni? Siellähän voitti koalitio, joka lupaa pistää EU-neuvottelut poikki. Islanti on varmaankin Suomea suurempi kansantalous, kun se meinaa pärjätä "yksin". Suomihan ei kuulemma pärjäisi "yksin", kun olemme niin pieni kansantalus.

      • ???
        Keskustaporvari kirjoitti:

        Kas - IPUtalikkokommunisti itkee aina vaan.

    • Sivistynyt kansa..

      ..hylkää herrojenpuolueet. SDP,n kannatus romahtaa "mungo Töppösen" tasolle. 6% :)))

    • kilonpoliisi

      Ihanaa leijonat ihanaa

    • 6+14

      Seuraava hallitus: Kepulit, persut, demut, vasurit, kd

      Punamultajunttihallitus

      Panostaa tällainen hallitus korkeaan teknologiaan sekä kansainvälisyyteen vai navettojen lantakasoihin ja haiseviin sellutehtaisiin.

    • Porvarihallitusta...

      "...tätä osasi ensin pelätä ja viime aikoina jo odottaa"

      Hohhohohoooooooo

      Sinä tollikka olet hokemasta päästyäsi hokenut kuinka Kepu menettää kannatustaan ja kuinka demarien politiikka on erinomaista.

      Olet sinä eri epeli valehtelemaan ja selittelemään. No, tyypillinen demari, jolle totuudella ei ole edes viitearvoa.

      Sinua paremmin asioita ymmärtävät ovat jo pitkään (siis vuoden 2011 vaaleista) nähneet ja ilmituoneet sen perusasia, että Keskusta nousee ja ennenkaikkea SDP hiipuu. Kokoomuksen lässähtäminen on hieman yllättävää, mutta kertoo paljon hallituksen yleisestä heikkoudesta ja Kataisen johtajuuden puutteesta.

      Parhaan arvion hallituksen taaperruksesta antoi Raimo Sailas, joka kaatoi vastuun Urpilaiselle. Sailaksen mukaan talouspolitiikassa (johon kunta- ja soteuudistuskin läheisesti liittyy) valtionvarainministerin pitää tuoda muille ministereille selkeä linjaus josta pidetään kiinni. Urpilaisen mallissa pöydällä on iso kasa erilaisia ehdotuksia, joista poimitaan lähes sattumanvaraisesti sellaiset jotka saadaan tavalla tai toisella hyväksytyksi. Urpilaisella on paha tapa tehdä kynnyskysymyksiä joihin hirttäytymällä koettaa osoittaa jämäkkyyttään, vaikka todellista jämäkkyyttä olisi tunnustaa tosiasiat ja tehdä vaikeitakin ratkaisuja.

      Sote- ja kuntauudistus alkaa olla sellainen farssi jollaista ei ollakkaan nähty koskaan ennen. Työryhmiä ja muita valmistelevia toimikuntia on toinen toisensa päällä ja lomittain, mutta mitään ei saada aikaan. Tässäkin on menty perse edellä puuhun, kun olisi pitänyt aloittaa suurten kaupunkien ja niiden kehyskuntien rakenteiden selkeyttämisestä ja jämäköittämisestä, niin onkin puuhasteltu pikkukuntien ja/tai niiden yhtymien minimikoon parissa. Kukaan ei ole selvillä mitä ollaan tekemässä. Tässäkin demarit tunaroivat kun Urpilainen populistisesti lähti peesaamaan persuja ja kepua sanoen demarien vastustavan pakkoliitoksia.

      Kannatustaan menettäneet hallituspuolueet aloittavat nyt itsetutkiskelun ja koettavat jämäköittää politiikkaansa, kukin tahoillaan ja usein eri suuntiin. Hallituksen eriseuraisuus siis vain kasvaa kun Urpilainen jänkkää uusia kynnyskysymyksiä, Arhinmäki kiukettelee suunnilleen kaikesta, Katainen koettaa löytää tiukkaa talouslinjaa EK:n tuella ja Vihreätkin nostelevat omia haittaverojaan ja muita teollisuuden alasajoa kiihdyttäviä toimiaan esiin. Lopputulemana Keskustan ja Persujen ei tarvitse kuin olla ja sopivasti iskeä noihin hallituksen sisäisiin eripuraisuuksiin niin kannatus kasvaa kohisten.

      SDP on varmuudella seuraavasta hallituksesta pihalla, jo yksin noiden kynnyskysymystensä vuoksi. Eläkeikä kysymys jo yksin on sellainen joka on pakko ottaa seuraavan hallituksen ohjelmaan, Urpilaiselta vaaditaan siis täyskäännös tuossa kysymyksessä edes hallitusneuvotteluihin osallitumiseksi. Seuraava hallitus on Kepun ja Kokoomuksen varaan rakentuva porvarihallitus, Persujen osallistuminen on kiinni siitä miten se onnistuuu EU vastaisuutensa laimentamaan kohtuulliseksi.

      • 20+19

        Kyllähän noilla luvuilla ainoa hallitusvaihtoehto on porvarihallitus ( viherpiiperöt), ilman persuja. Keskusta, kokoomus, vihreät, rkp ja kd saavat noilla luvuilla noin 110 paikkaa joten edes persuja ei tarvita, vaikeaa olisikin kuvitella miten rkp - kok akseli edes mahtuisi persujen kanssa samaan hallitukseen (ulko- ja eu-politiikan ääripäät).

        Jos persut sitten muuttavat eu/ eurolinjaansa niin silloin syrjäyttävät vihreät, mutta kyllähän Soini tulee ensi vaaleissa valitsemaan euron ja eu:n haukkumispolitiikan, sillä saa varmasti pidettyä kannatuksen 17 - 20 % välillä.

      • 20+19 kirjoitti:

        Kepullahan on karvaita kokemuksia edellisestä porvarihallituksesta. Pidän sen vuoksi epätodennäköisenä, että Kepu lähtisi tavoittelemaan enää sellaista. Se saa poliittiset tavoitteensa parhaiten esille punamultahallituksissa ja luulisi Sipilän nyt ymmärtävän tämän kristallinkirkkaasti.

        Toisaalta Kokoomus ei lähde tinkimään poliittisista tavoitteistaan, vaan lähtee mieluummin kiltisti oppositioon. Jos demareille tulee rökäletappio, eivät hekään mene seuraavaan hallitukseen. Tällainen kehitys johtaa kahden junttipuolueen varaan perustettavaan hallitukseen ja veikkaan edelleen, että persut kirivät vielä jossain vaiheessa ykköseksi, koska duunariäänestäjät taitanevat valita persut ennen Kepua, jos vaalivoitto tehdään demarien kustannuksella. Vasemmistoliitto ja KD tullevat mukaan tällaiseen hallitukseen, muut eivät. Toivotaan, että nämä saavat sitten vaaleissa niin reilun kannatuksen, että tällainen katastorfihallitus saadaan kasaan. Sekin on parempi kuin maa ilman hallitusta.

      • ?????????
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Miten tuollainen jihtipäätös?

        DEmarit 1,1%-yksikkä takkiin. Persut 0,4%-yksikköä lisää. DEmarit vuotaa enemmän muualle kuin Persuihin:D

      • ############
        ????????? kirjoitti:

        Miten tuollainen jihtipäätös?

        DEmarit 1,1%-yksikkä takkiin. Persut 0,4%-yksikköä lisää. DEmarit vuotaa enemmän muualle kuin Persuihin:D

        pieni korjaus
        Persuille 0,2% yksikköä lisää.

      • ##########
        ############ kirjoitti:

        pieni korjaus
        Persuille 0,2% yksikköä lisää.

        0,9 mennyt muualle kuin persuille.

      • !!!!!!!!!!!!
        ########## kirjoitti:

        0,9 mennyt muualle kuin persuille.

        Keskustalle!!

        Kokoomukselta vielä 0,5% lisää. 1,4 On se kommee luku

    • Perussuomen linja
    • Sapiens dux

      Mistähän johtuu?

      Sipilän ansiotahan tuo nousu osin, mutta se viestii myös siitä mistä olen jo vuosia ollut tietoinen. Kataisen tyhmyys ja kyvyttömyys hyvään ja tuloksekkaaseen johtamiseen on asiantuntijan silmään näkynyt selkeästi. Nyt kansakin on sen ainakin alitajuisesti noteerannut.
      Miksiköhän et itse ole asiaa hoksannut?

      • Pääministeri Katainen on ulkonaisesti melko erilainen kuin valtiovarainministeri Katainen. Enää tekohymy ei tahdo irrota, innostavista fraaseista puhumattakaan. Kontrasti entiseen on niin selvä, että miehenkin alitajunta kykenee noteeraamaan eron. Siitä ei voi päätellä muuta kuin että nyt asioiden hoito takeltelee pahasti.

        Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että kokoomusministereistä puolueen kannatusta eniten on laskenut Henna Virkkunen. Ylimielinen niskojen nakkelu ei ollut oikea tyyli lähteä viemään läpi kuntauudistusta. Voimakkain kritiikkihän kuntauudistusta vastaan tuli nimenomaan niistä kunnista, joissa kokoomus on vahva vaikuttaja, mutta Virkkunen kohteli heitä kuin ilmaa. Aluksi se ei tuntunut vaikuttavan kokoomuksen kannatukseen juuri lainkaan, mutta realisoituu nyt, kun koko uudistuksesta on kohta laskettu ilmat pihalle.

      • Sapiens dux
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Pääministeri Katainen on ulkonaisesti melko erilainen kuin valtiovarainministeri Katainen. Enää tekohymy ei tahdo irrota, innostavista fraaseista puhumattakaan. Kontrasti entiseen on niin selvä, että miehenkin alitajunta kykenee noteeraamaan eron. Siitä ei voi päätellä muuta kuin että nyt asioiden hoito takeltelee pahasti.

        Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että kokoomusministereistä puolueen kannatusta eniten on laskenut Henna Virkkunen. Ylimielinen niskojen nakkelu ei ollut oikea tyyli lähteä viemään läpi kuntauudistusta. Voimakkain kritiikkihän kuntauudistusta vastaan tuli nimenomaan niistä kunnista, joissa kokoomus on vahva vaikuttaja, mutta Virkkunen kohteli heitä kuin ilmaa. Aluksi se ei tuntunut vaikuttavan kokoomuksen kannatukseen juuri lainkaan, mutta realisoituu nyt, kun koko uudistuksesta on kohta laskettu ilmat pihalle.

        Virkkusen ylimielisyys on varmaan noteerattu juuri niillä tahoilla, joista puhut.
        Tuo sama vallasta juopuneen ylimielisyys näkyi vielä joitakin aikoja sitten selvästi Kokoomuksen ministereissä. Nyt ääni kellossa on toinen.
        Risikko lienee kaikkein parhaiten jalkansa maassa pitänyt ministeri.
        Katsoisin kuitenkin Kataisen epäaitouden ja oppimestariasenteen vajavaisen substanssiosaamisen kera vaikuttaneen suuresti kannatuksen romahdukseen. Tökeröt salailuyritykset ovat olleet rikkana rokassa.

        P.S. Kokoomuksen poliittinen kulttuuri on myös esim. Keskustasta selvästi erottuvaa "luutnantti Lammio - kulttuuria". He eivät valitessaan Kataisen ymmärtäneet, ettei noin elämää suppeasti nähneestä pyrkyristä voikaan kasvaa hyvää johtajaa. Valitessaan he olivat kuitenkin pakkoraossa. Vastaehdokkana oli Ilkka Kanerva.

    • Tyhjä Taavi

      Kapi Korhonen kehiin! Lienee melko poterossa.

    • Jäljet pelottavat
    • Vetelistä

      en tiedä muuta kuin että sen urheiluseuran nimi on Vetelin yritys.

    • &%&%&%&%&%

      Sinä et halua tunnustaa tosiasioita.
      Syy on Kuntarakenneuudistuksesta. Suomen kansa ei hyväksy kuntakarttaharjoitusta. Eikä myöskään sote himmeleiden himmeliä.

      Jos hallitus ottaa lusikan kauniiseen käteen ja luopuu koko hullutuksesta on mahdollista että niillä kannatus säilyy. Todennäköisesti se on kuitenkin jo myöhäistä.

      Se ratkaisi asian kun katainen sanoi että Kokoomuksen korkea kannatus tulkitaan tueksi kuntakarttaharjoitukselle,. Kansan silmät aukenivat ja Kansa alkoi näyttämään että kanatus ei ole tuki harjoitukselle.

      • Olen samaa mieltä siinä, että kuntarakenneuudistus on ajamassa karille ja siinä on sählätty pahemman kerran. Itse vastusti jo alunperin koko uudistusta tai pikemminkin tapaa viedä sitä läpi. Paljon parempi tapa olisi ollut opettaa kuntia kantapään kautta. Olisi purettu reilusti valtionosuusjärjestelmää ja siirrytty siihen perustuslainmukaiseen kuntien itsehallintoon. Siinä olisi toteunut vahvempien oikeus ja muuttoliike olisi saanut uutta vauhtia. Tämä hallitus on yrittänyt pelastaa heikosti menestyviä kuntia eli lähtenyt hoitamaan asiaa väärästä päästä. Olisi pitänyt olla kyynisempi.

      • hönsjöns
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Olen samaa mieltä siinä, että kuntarakenneuudistus on ajamassa karille ja siinä on sählätty pahemman kerran. Itse vastusti jo alunperin koko uudistusta tai pikemminkin tapaa viedä sitä läpi. Paljon parempi tapa olisi ollut opettaa kuntia kantapään kautta. Olisi purettu reilusti valtionosuusjärjestelmää ja siirrytty siihen perustuslainmukaiseen kuntien itsehallintoon. Siinä olisi toteunut vahvempien oikeus ja muuttoliike olisi saanut uutta vauhtia. Tämä hallitus on yrittänyt pelastaa heikosti menestyviä kuntia eli lähtenyt hoitamaan asiaa väärästä päästä. Olisi pitänyt olla kyynisempi.

        Ja varmaan kokoomuksen kannatusta on vetänyt alaspäin telakkarahoituksen kaatuminen. Kun Martin Saarikangas, siis kokoomuslainen, sanoi radiossa, että JAN VAAPAAVUORI käytännössä lakkautti Suomen telakkateollisuuden tai pani ainakin "kuolinkellot soimaan"

      • Tukipummit
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Olen samaa mieltä siinä, että kuntarakenneuudistus on ajamassa karille ja siinä on sählätty pahemman kerran. Itse vastusti jo alunperin koko uudistusta tai pikemminkin tapaa viedä sitä läpi. Paljon parempi tapa olisi ollut opettaa kuntia kantapään kautta. Olisi purettu reilusti valtionosuusjärjestelmää ja siirrytty siihen perustuslainmukaiseen kuntien itsehallintoon. Siinä olisi toteunut vahvempien oikeus ja muuttoliike olisi saanut uutta vauhtia. Tämä hallitus on yrittänyt pelastaa heikosti menestyviä kuntia eli lähtenyt hoitamaan asiaa väärästä päästä. Olisi pitänyt olla kyynisempi.

        Tukiaisjärjestelmien purkaminen on terveen kehityksen edellytys. Maatalous- ja aluetukiaiset vääristävät taloutta ja poliittista järjestelmää. Kepu elää loisena veronmaksajien rahoista. Persut ovat mtk:n ökyisäntien tappamien pienviljelijöiden perillisiä.

        Ruskeiden persujen ja myrkynvihreiden kepulistien hallitus on kansallinen kauhukuva.

      • Hehhheh
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Olen samaa mieltä siinä, että kuntarakenneuudistus on ajamassa karille ja siinä on sählätty pahemman kerran. Itse vastusti jo alunperin koko uudistusta tai pikemminkin tapaa viedä sitä läpi. Paljon parempi tapa olisi ollut opettaa kuntia kantapään kautta. Olisi purettu reilusti valtionosuusjärjestelmää ja siirrytty siihen perustuslainmukaiseen kuntien itsehallintoon. Siinä olisi toteunut vahvempien oikeus ja muuttoliike olisi saanut uutta vauhtia. Tämä hallitus on yrittänyt pelastaa heikosti menestyviä kuntia eli lähtenyt hoitamaan asiaa väärästä päästä. Olisi pitänyt olla kyynisempi.

        Hheheeh

        Sitähän hallitus on tehnyt koko ajan:D Purkanut rahoitusjärjestelmää. Mutta ainoastaan Kiristystarkoituksessa:D

        Siis eri tarkoituksessa kuin kirjoititi:D

        Mitä hyötyä Muuttoliikkeestä on? Nyt kaupunkiseudut valittaa että arahat ei riitä liian suuren muuton vuoksi:D

    • Junttipuolue

      "Tämä lupaa Suomelle täydellitsä katastrofia tulevaisuudessa, ellei kansa järkiinny vaaleihin mennessä."

      Ja missä tilassa kuvittelet Suomen NYT olevan?

    • Tuli mieleen vielä pari viimeisten viikkojen aikana näkyvästi uutisoitua tapahtumaa, jotka ovat saattaneet vaikuttaa siihen, että muutokset ovat niin yhtäkkisen suuria juuri tässä viimeisessä mielipidetiedustelussa.

      Ensinnäkin Alppilan koulun opettajan erottamistapaus, joka keräsi vajaassa viikossa 200.000 nettiallekirjoitusta opettajan tukemiseksi. Ruokalasta poistetun oppilaan vanhemmat ovat ainakin iltapäivälehtien väitteiden mukaan kovia porvareita, äiti ollut kokoomuksen ehdokkaanakin. Kokoomuslainen taisi olla myös opettajan erottanut rehtori. Rehtorille yllättäen antoi vahvan tukensa Helsingin apulaiskaupunginjohtaja, sosiaalidemokraatti Ritva Viljanen.

      Himas-kohukin nousi tässä viime viikkoina Pekka Himasen esiintulon myötä uudelleen liekkeihin, jos oli kunnolla ehtinyt sammuakaan. Himasen ärsyttävä esiintymistyyli ei ainakaan helpottanut Kataisen asemaa, vaikka filosofi yrittikin vakuutella, ettei hän ole kokoomuslainen, eikä edes Kataisen läheinen ystävä.

      Sosialidemokraattien rasitteena ovat puolestaan olleet "talousasiantuntija" Juhana Vartiaisen lausunnot ja näkyvä esiintyminen mediassa. Vartiainen tunnetaan demarina, mutta hänen ajatusmaailmansa on perin kaukana työväenpuolueen ajatusmaailmasta. Ei olisi ihme, vaikka moni perinteinen SDP:n kannattaja tulkitsisi hänen edustavan nykyisten demariministereiden käsityksiä Kataisen hallituksessa, etenkin kun nämä samoihin aikoihin osoittautuivat täysin munattomiksi osinkoveropäätöksessä.

    • Räyhä ja rauha

      Mielenkiintoisaksi alkaa puolueiden kannatuskehitys mennä. Neljän suurimman keskinäinen järjestys voi vaaleissa olla oikeastaa mikä tahansa, niin paljon kannatuksissa on tapahtunut kahdessa vuodessa ja voi kahdessa vuodessa vielä tapahtua.

      Nimeät Perussuomalaiset junttipuolueeksi. Työväestö on tietysti junttikansaa, mutta ei ilmeisesti sanan siinä merkityksessä jota sinä ajattelet. Tutkimuksen taustamateriaalista käy ilmi, että työväestön ykköspuolue on nyt Perussuomalaiset, kakkosena Keskusta ja vasta kolmantena SDP. Paluu persuista kepuun on ollut vahvaa, mutta samalla SDP vuotaa persuihin joten suurin pudottaja on demarit.

      Kokoomus vuotaa niinikään Kepuun, Sipilän opit ovat monelta osin kokoomuslaisempia kuin kokoomuksen usein hyvinkin vihervasemmistolainen uuslinja, ja tuota vihervasemmistolaista hömppää paetaan toiseen porvaripuolueeseen. Kokoomuksen pitäisi terävöityä jakopuolueiden (SDP, VAS ja Vihr) vastuuttomuuksien torjumiseksi, mutta Kataisen lepsuus ja sovinnollisuus estää maan ja puolueen kannatuksen kannalta vahvan politiikan harjoittamisen.

      Opposition sisällä voi nähdä kaksi linjaa, räyhä ja rauha. Soinin Persut pärjäävät räyhäämisellä, vastapuolen moittimisella ilman, että esitetään omaa vaihtoehtoa. Vastapuoleksi käy yhtälailla hallitus kuin opposition toinen puolue. Keskusta taas on muuttunut Sipilän myötä rauhalliseksi vaihtoehtojen esittäjäksi, jopa yleensä terhakka opposition rakkikoira Pekkarinen on ollut varsin rauhallinen. Näyttää siltä, että sivistynyt kansa tykkäää rauhasta ja junttikansa (joka siis on sitä kaupunkien työväkeä) räyhästä.

      • lskrif

        Tämä oli mielipide mittaus, ei vaalit.

    • Mielipideeskunkin

      ajatuksille nyt ei paljoa kannata painoa laittaa.

    • asiat esiin

      Se on kuitenkin niin, että tässä gallupissa näkyy vain Keskustan puheenjohtajan Sipilän kannatuksen nousu. Ei se puolue muuten noin suuria lukuja saisi.

      Kukaan ei varmaan olet unohtanut näitä kepun sankareita: lahjusten ottamisesta tuomittua kansanedustajaa, jätevesilakisotkuja, Suomen historian surkeinta maa- ja metsätalousministeriä, elinkeinoministeriä joka ei tiedä mitä johtamansa ministeriö ja sen virkamiehet tekivät. Ja sitten vielä sitä kuuluisaa "yön yli nukkujaa". Olihan se silloinen ympäristöministerikin kepusta, joka on osakkeenomistajana Talvivaaran kaivoksessa.

      • Kansalaisten kyky analysoida asioita on valitettavan rajallinen. Myös poliittinen muisti on kovin lyhyt. Sen vuoksi gallupit muuttavat tilannetta aina muutaman kohu-uutisenkin jälkeen. Esim. kuntauudistuksessa Kepu on noussut sitä ajatusta vastaan, että Suomeen luotaisiin vahvoja peruskuntia, jotta niiden taloudellinen riippumattomuus olisi tulevaisuudessa taattu ja jotta ne silloin kykenisivät tuottamaan asukkailleen hyvinvointipalveluita. Tämän peruslähtökohdan Kepu on pyrkinyt vesittämään kotikunta-maakunta -mallillaan, josta tarkempi kuvaus puuttuu kokonaan. Tällainen mallihan oli kokeiluna Kainuussa ja se ajoi karille. Tästä Kepu vaikenee.

        Vielä tärkeämpää kuin muistaa yksittäisi poliittisia tekoja, on miettiä niiden taustalla olevaa linjaa ja tavoitetta. Kepun linjana on ollut hajota ja hallitse -politiikka. Tavoitteena on pitää maan asukkaat mahdollisimman hajallaan ja erillään toisistaan niin, että taloudellinen liiketoiminta varmasti heikentyisi. Sellainen hajottaminen luo köyhyyttä ja kurjuutta. Kainuusta ja eräistä muista alueista on vuosikaudet puhuttu kroonisina kurjistumispesäkkeinä. Tottakai ne sellaisena pysyvät, kun mitään rakenteellisia muutoksia ei haluta tehdä. Kainuun kohdalla Kepu pani kovalla tohinalla toivonsa Talvivaaraan ja lähetti kokonaista kolme keskeistä ministeriään oikein paikan päälle vuolemaan patokiviä jätevesialtaiden ympärille aikoinaan. Onneksi ministeri älysivät ajoissa paeta paikalta, muuten he olisivat voineet alajuoksulla kastua läpimäriksi.

        Hajota ja hallitse politiikan resepti on ollut aika takuuvarma keksintö. Se on alunperin Marxin Kallen tekemä havainto, Kun ylläpidetään köyhyyttä ja pannaan se pahojen porvarien syyksi, silloin ääni menee ns. puolustajille. Kepukielessä porvari on vain vaihtunut Helsingin herraan ja keskittämispolitiikan kauhuihin. Kauheinta olisi jos sillä keskittämsipolitiikalla saataisiin työtä ja toimeentuloa ja hajauttaminen ei toteutuisi. Kun kurjuutta ja köyhyyttä ylläpidetään ja kerrotaan, että se on tympeiden etelän herrojen syytä, kun nämä eivät älyä lapioda tarpeeksi rahojaan maakuntiin, niin ääni menee aina tämän valheen kertojalle kuin se kuulu kuuma veitsi voihin.

        Kepulainen hajotuspolitiikka on vienyt suomalaiselta toisenkin vientieuromiljardin ja joka ikinen vuosi ja paljon lyhyemmässäkin ajassa. Kun väki pidetään uunin pankolla kotiseutrakkauden nimissä, tulos on juuri se eikä se mikään muu voisi ollakaan. Kepun suurin synti meidän muiden silmissä on tämä jatkuva vahingonteko Suomelle. Se on se pitkä linja, mihin kansalaisten arviointikyky valitettavan harvoin yltää.

      • heheheheeeeeeeeeeeee
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kansalaisten kyky analysoida asioita on valitettavan rajallinen. Myös poliittinen muisti on kovin lyhyt. Sen vuoksi gallupit muuttavat tilannetta aina muutaman kohu-uutisenkin jälkeen. Esim. kuntauudistuksessa Kepu on noussut sitä ajatusta vastaan, että Suomeen luotaisiin vahvoja peruskuntia, jotta niiden taloudellinen riippumattomuus olisi tulevaisuudessa taattu ja jotta ne silloin kykenisivät tuottamaan asukkailleen hyvinvointipalveluita. Tämän peruslähtökohdan Kepu on pyrkinyt vesittämään kotikunta-maakunta -mallillaan, josta tarkempi kuvaus puuttuu kokonaan. Tällainen mallihan oli kokeiluna Kainuussa ja se ajoi karille. Tästä Kepu vaikenee.

        Taitaa ottaa koville sikspäkin suosion syöksykierre

      • Pankista löytyy

        Olet tosiaan mielipidepankki. Sinulla on klaikista asioista vastakkaiset mielipiteet:D

        Kirjoitit aikaisemmin:D

        "Olen samaa mieltä siinä, että kuntarakenneuudistus on ajamassa karille ja siinä on sählätty pahemman kerran. Itse vastusti jo alunperin koko uudistusta..."

      • Pankista löytyy
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kansalaisten kyky analysoida asioita on valitettavan rajallinen. Myös poliittinen muisti on kovin lyhyt. Sen vuoksi gallupit muuttavat tilannetta aina muutaman kohu-uutisenkin jälkeen. Esim. kuntauudistuksessa Kepu on noussut sitä ajatusta vastaan, että Suomeen luotaisiin vahvoja peruskuntia, jotta niiden taloudellinen riippumattomuus olisi tulevaisuudessa taattu ja jotta ne silloin kykenisivät tuottamaan asukkailleen hyvinvointipalveluita. Tämän peruslähtökohdan Kepu on pyrkinyt vesittämään kotikunta-maakunta -mallillaan, josta tarkempi kuvaus puuttuu kokonaan. Tällainen mallihan oli kokeiluna Kainuussa ja se ajoi karille. Tästä Kepu vaikenee.

        Vielä tärkeämpää kuin muistaa yksittäisi poliittisia tekoja, on miettiä niiden taustalla olevaa linjaa ja tavoitetta. Kepun linjana on ollut hajota ja hallitse -politiikka. Tavoitteena on pitää maan asukkaat mahdollisimman hajallaan ja erillään toisistaan niin, että taloudellinen liiketoiminta varmasti heikentyisi. Sellainen hajottaminen luo köyhyyttä ja kurjuutta. Kainuusta ja eräistä muista alueista on vuosikaudet puhuttu kroonisina kurjistumispesäkkeinä. Tottakai ne sellaisena pysyvät, kun mitään rakenteellisia muutoksia ei haluta tehdä. Kainuun kohdalla Kepu pani kovalla tohinalla toivonsa Talvivaaraan ja lähetti kokonaista kolme keskeistä ministeriään oikein paikan päälle vuolemaan patokiviä jätevesialtaiden ympärille aikoinaan. Onneksi ministeri älysivät ajoissa paeta paikalta, muuten he olisivat voineet alajuoksulla kastua läpimäriksi.

        Hajota ja hallitse politiikan resepti on ollut aika takuuvarma keksintö. Se on alunperin Marxin Kallen tekemä havainto, Kun ylläpidetään köyhyyttä ja pannaan se pahojen porvarien syyksi, silloin ääni menee ns. puolustajille. Kepukielessä porvari on vain vaihtunut Helsingin herraan ja keskittämispolitiikan kauhuihin. Kauheinta olisi jos sillä keskittämsipolitiikalla saataisiin työtä ja toimeentuloa ja hajauttaminen ei toteutuisi. Kun kurjuutta ja köyhyyttä ylläpidetään ja kerrotaan, että se on tympeiden etelän herrojen syytä, kun nämä eivät älyä lapioda tarpeeksi rahojaan maakuntiin, niin ääni menee aina tämän valheen kertojalle kuin se kuulu kuuma veitsi voihin.

        Kepulainen hajotuspolitiikka on vienyt suomalaiselta toisenkin vientieuromiljardin ja joka ikinen vuosi ja paljon lyhyemmässäkin ajassa. Kun väki pidetään uunin pankolla kotiseutrakkauden nimissä, tulos on juuri se eikä se mikään muu voisi ollakaan. Kepun suurin synti meidän muiden silmissä on tämä jatkuva vahingonteko Suomelle. Se on se pitkä linja, mihin kansalaisten arviointikyky valitettavan harvoin yltää.

        Nyt Kirjoitat

        "...Esim. kuntauudistuksessa Kepu on noussut sitä ajatusta vastaan, että Suomeen luotaisiin vahvoja peruskuntia, jotta niiden taloudellinen riippumattomuus olisi tulevaisuudessa taattu..."

      • Jykä vaan

        Niinpä, kansa ajattelee väärin. Sipilä taisi kyllä mainita, että kepun noususta 60% on tullut hallituksen sähläämisen ansiosta.

        Miten saat sen kepun syyksi?

        Onko muuten orpo olo ilman kapin sekoilujuttuja? Joudut ihan itse keksimään hölynpölyä!

      • Pankista löytyy kirjoitti:

        Nyt Kirjoitat

        "...Esim. kuntauudistuksessa Kepu on noussut sitä ajatusta vastaan, että Suomeen luotaisiin vahvoja peruskuntia, jotta niiden taloudellinen riippumattomuus olisi tulevaisuudessa taattu..."

        Kun luet tarkemmin kirjoitukseni, huomaat, ettei niissä ole mitään ristiriitaa.

        Vahva peruskunta tavoitteena on ihan hyvä ajatus. En minä sitä vastusta. Se mitä vastustin oli menettely, jolla tähän tavoitteeseen pyrittiin ja pyritään edelleen. Oli odotettavaa, että kunnanjohtajat, kuntien virkamiehet ja suuri osa valtuutetuista tulisi vastustamaan uudistuksia, koska uudistuksessa osalta tästä porukasta menee työpaikka alta. Se suurin osa on näitä kepulaisia viranhaltiojoita ja luottamushenkilöitä. Kun muutosvastarintaa osattiin odottaa ja pelätä, olisi ollut parempi ajaa kunnat ensin kylmien tosiasioiden eteen. Siihen olisi päästy, kun valtionosuuksien tasausjärjestelmää oli leikattu merkittävästi. Silloin osassa kunnista olisi alettu jo vaatia kuntarakenneuudistusta ja kovaan ääneen.

      • Jykä vaan kirjoitti:

        Niinpä, kansa ajattelee väärin. Sipilä taisi kyllä mainita, että kepun noususta 60% on tullut hallituksen sähläämisen ansiosta.

        Miten saat sen kepun syyksi?

        Onko muuten orpo olo ilman kapin sekoilujuttuja? Joudut ihan itse keksimään hölynpölyä!

        Hallituksen sählääminen ei ole Kepun syytä. Tässä pitääkin miettiä, sitä minkälaisen vaihtoehdon Kepu tarjoaa tälle sähläämiselle. Otetaan tämä kunta- ja soteuudistus esimerkiksi. Kepun tarjoama vaihtoehto näissä on toimettomuus ja välinpitämättömyys. Kepulla on kahdeksan vuoden näyttö tästä ennen tätä nykyistä hallitusta. Kepun periaate on ollut siis se, että kun ei tehdä mitään, ei tehdä virheitäkään. Tämä kielii välinpitämättömyydestä eli annetaan kuntien kurjistua ja leikataan vain asukkaiden palveluja. Kepu on viis veisannut näistä seurauksista.

        Nyt oppositiokaudella Kepu on tarjonnut asiassa kotikunta - maakunta -mallia, josta mallista ei ole kerrottu oikeastaan muuta kuin tämä nimi. Maakuntamalliahan kokeilttiin aiemmin Kainuussa ja se ajoi siellä karille. Tästä karilleajosta Kepu ei halua muistuttaa äänestäjiä, vaan haluaa päinvastoin lyödä päätään uudelleen seinään.

      • Tuulihuulialiikuttaa
        Jykä vaan kirjoitti:

        Niinpä, kansa ajattelee väärin. Sipilä taisi kyllä mainita, että kepun noususta 60% on tullut hallituksen sähläämisen ansiosta.

        Miten saat sen kepun syyksi?

        Onko muuten orpo olo ilman kapin sekoilujuttuja? Joudut ihan itse keksimään hölynpölyä!

        "Sipilä taisi kyllä mainita, että kepun noususta 60% on tullut hallituksen sähläämisen ansiosta."

        Niinkö Sipilä taisi mainita? Mitenhän Sipilä oli päätynyt tuollaiseen lukemaan? Sitä Sipilä ei tainnut kertoa?

      • Malleista...
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Hallituksen sählääminen ei ole Kepun syytä. Tässä pitääkin miettiä, sitä minkälaisen vaihtoehdon Kepu tarjoaa tälle sähläämiselle. Otetaan tämä kunta- ja soteuudistus esimerkiksi. Kepun tarjoama vaihtoehto näissä on toimettomuus ja välinpitämättömyys. Kepulla on kahdeksan vuoden näyttö tästä ennen tätä nykyistä hallitusta. Kepun periaate on ollut siis se, että kun ei tehdä mitään, ei tehdä virheitäkään. Tämä kielii välinpitämättömyydestä eli annetaan kuntien kurjistua ja leikataan vain asukkaiden palveluja. Kepu on viis veisannut näistä seurauksista.

        Nyt oppositiokaudella Kepu on tarjonnut asiassa kotikunta - maakunta -mallia, josta mallista ei ole kerrottu oikeastaan muuta kuin tämä nimi. Maakuntamalliahan kokeilttiin aiemmin Kainuussa ja se ajoi siellä karille. Tästä karilleajosta Kepu ei halua muistuttaa äänestäjiä, vaan haluaa päinvastoin lyödä päätään uudelleen seinään.

        Hallituksen sähläämiselle on mikä tahansa - jopa Kepun malli - paljon fiksumpi ratkaisu. Keskustan hallituskaudella yhdistettiin kuntia paljon enemmän kuin koskaan ennen, tai mitä on tehty sen jälkeen, joten höpönlöpinäsi ovat taas sitä itseään.

        Kotikunta-maakuntamalli on oikeastaan ihan sama kuin Vihreiden Soininvaaran esittämä malli. Toimimaton ja turhan byrokraattinen se on, kuten on kaikki muutkin esitetyt mallit. Soininvaara on itseasiassa syyttänyt Kepua mallin kopioinnista. Siinäkin suhteessa kritiikki kannataisi osoittaa mallin alkuperäiseen esittäjään.

        Kainuun kokeilun epäonnistumisen syy on yksinkertaisesti päättäjien kyvyttömyys ohjata isoja yksikköjä. Kun sama päättäjä vielä istui sekä kunnan että maakunnan päättäjänä, kokonaisnäkemys jäi syntymättä ja homma hajosi keskinäiseksi kilvoitteluksi oman kunnan eduksi. Soininvaara muuten itse on esimerkki päättäjästä, joka hamuaa itselleen noita valtuusto-, lautakunta-, kuntayhtymä-, maakuntahallinto- ym tehtäviä niin, ettei mikään homma tule kunnolla tehtyä. Historia tulee vielä muistamaan Soininvaaran kaikkien aikojen surkeimpien helsinkiläispoliittikkojen listalle - heti Heinäluoman jälkeen

      • Huuhaata taas
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kun luet tarkemmin kirjoitukseni, huomaat, ettei niissä ole mitään ristiriitaa.

        Vahva peruskunta tavoitteena on ihan hyvä ajatus. En minä sitä vastusta. Se mitä vastustin oli menettely, jolla tähän tavoitteeseen pyrittiin ja pyritään edelleen. Oli odotettavaa, että kunnanjohtajat, kuntien virkamiehet ja suuri osa valtuutetuista tulisi vastustamaan uudistuksia, koska uudistuksessa osalta tästä porukasta menee työpaikka alta. Se suurin osa on näitä kepulaisia viranhaltiojoita ja luottamushenkilöitä. Kun muutosvastarintaa osattiin odottaa ja pelätä, olisi ollut parempi ajaa kunnat ensin kylmien tosiasioiden eteen. Siihen olisi päästy, kun valtionosuuksien tasausjärjestelmää oli leikattu merkittävästi. Silloin osassa kunnista olisi alettu jo vaatia kuntarakenneuudistusta ja kovaan ääneen.

        Suurin vastustus kuntaliitoksiin on kaupunkiseuduilla, esim Espoossa ja Vantaalla. Kummassakaan ei ole kepulaisia viranhaltijoita tai luottamusmiehiä vastaanharaamassa, vaan ihan kokoomuslaisia ja demareita. Vantaa tosin demarihallinnon jäljiltä joutunee pakkoliittämää itsensä johonkin, demarien jäljiltä kun kaupungin ongelmalistalla on muutakin kuin kaavoitussotkut.

        Samoin Turun ympäristön ei-kepulaiset kunnat, pääkaupunkiseudun kehyskunnat jne vastustavat rakenteiden uusimisia, joten vaikka maakuntien pikkukuntien viranhaltijat otettaisiiin lukuun, niin ei kepulaiset suinkaa ole se joukko joka virkojaan suojelee.

      • hehehehhehe
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Hallituksen sählääminen ei ole Kepun syytä. Tässä pitääkin miettiä, sitä minkälaisen vaihtoehdon Kepu tarjoaa tälle sähläämiselle. Otetaan tämä kunta- ja soteuudistus esimerkiksi. Kepun tarjoama vaihtoehto näissä on toimettomuus ja välinpitämättömyys. Kepulla on kahdeksan vuoden näyttö tästä ennen tätä nykyistä hallitusta. Kepun periaate on ollut siis se, että kun ei tehdä mitään, ei tehdä virheitäkään. Tämä kielii välinpitämättömyydestä eli annetaan kuntien kurjistua ja leikataan vain asukkaiden palveluja. Kepu on viis veisannut näistä seurauksista.

        Nyt oppositiokaudella Kepu on tarjonnut asiassa kotikunta - maakunta -mallia, josta mallista ei ole kerrottu oikeastaan muuta kuin tämä nimi. Maakuntamalliahan kokeilttiin aiemmin Kainuussa ja se ajoi siellä karille. Tästä karilleajosta Kepu ei halua muistuttaa äänestäjiä, vaan haluaa päinvastoin lyödä päätään uudelleen seinään.

        " Otetaan tämä kunta- ja soteuudistus esimerkiksi. Kepun tarjoama vaihtoehto näissä on toimettomuus ja välinpitämättömyys."

        Onkohan???

        Ainakin SAinä olet täällä krotisoinut Kepua omasta vaihroehdostaan:D

        Nyt Sinä et edes muistaheheheh

      • siegew
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Hallituksen sählääminen ei ole Kepun syytä. Tässä pitääkin miettiä, sitä minkälaisen vaihtoehdon Kepu tarjoaa tälle sähläämiselle. Otetaan tämä kunta- ja soteuudistus esimerkiksi. Kepun tarjoama vaihtoehto näissä on toimettomuus ja välinpitämättömyys. Kepulla on kahdeksan vuoden näyttö tästä ennen tätä nykyistä hallitusta. Kepun periaate on ollut siis se, että kun ei tehdä mitään, ei tehdä virheitäkään. Tämä kielii välinpitämättömyydestä eli annetaan kuntien kurjistua ja leikataan vain asukkaiden palveluja. Kepu on viis veisannut näistä seurauksista.

        Nyt oppositiokaudella Kepu on tarjonnut asiassa kotikunta - maakunta -mallia, josta mallista ei ole kerrottu oikeastaan muuta kuin tämä nimi. Maakuntamalliahan kokeilttiin aiemmin Kainuussa ja se ajoi siellä karille. Tästä karilleajosta Kepu ei halua muistuttaa äänestäjiä, vaan haluaa päinvastoin lyödä päätään uudelleen seinään.

        Onhan sitä kokemusta kokoomuksellakin, ei kepu yksin ole hallituksessa ollut.

        Yksi vaikeus on ettei hallituksen malleista ole mitään selkoa ja parin viikon päästä pitäisi tehdä päätös.

        Monissa maissa on kolmiportainen hallinto, olisi kannattanut tutustua siihen hallituksen -ilmeisesti- kaavailema kaksiportainen malli on tuhoon tuomittu

      • Huuhaata taas kirjoitti:

        Suurin vastustus kuntaliitoksiin on kaupunkiseuduilla, esim Espoossa ja Vantaalla. Kummassakaan ei ole kepulaisia viranhaltijoita tai luottamusmiehiä vastaanharaamassa, vaan ihan kokoomuslaisia ja demareita. Vantaa tosin demarihallinnon jäljiltä joutunee pakkoliittämää itsensä johonkin, demarien jäljiltä kun kaupungin ongelmalistalla on muutakin kuin kaavoitussotkut.

        Samoin Turun ympäristön ei-kepulaiset kunnat, pääkaupunkiseudun kehyskunnat jne vastustavat rakenteiden uusimisia, joten vaikka maakuntien pikkukuntien viranhaltijat otettaisiiin lukuun, niin ei kepulaiset suinkaa ole se joukko joka virkojaan suojelee.

        Ensinnäkin voi kai todeta, että edellisissä kirjoituksissani ei ollut mitään ristiriitaa eli selitykseni tuli siltä osin käsitellyksi ja hyväksytyksi. Tavoite on hyvä, mutta hallituksen keinoilla siihen on vastustuksen vuoksi hankala päästä.

        Vastusta kuntaliitoksiin on kahdella suunnalla ja kahdesta syystä. Kepulandiassa vastustus on pääosin poliittista ja siihen liittyy huoli oman viran tai luottamustoimen katoamisesta. Kepulaiset haluavat jatkaa taloudellisesti tuhoisan kuntarakenteen ylläpitämistä.

        Toinen ryhmä vastustajia löytyy sitten mainitsemista menestyneistä kunnista. Niiden haluttomuuden päämotiivina ei huoli viroista tai luottamustoimista, vaan pelko kunnallsiverojen noususta, jos ne joutuvat vastaamaan heikommin menestyvien liitännäisten taloudesta. Ne ovat parasiittimaisia kuntia, joiden asukkaat hyödyntävät alueen suurkunnan (Helsinki, Turku) tarjoamia työpaikkoja ja tarjoavat itse rakentamatonta tonttimaata suuralueen varakkaalle väelle. Tässä vastustuksessa on siis puhtaasti kyse ahneudesta ja itsekkyydestä.

        Kuntauudistuksen ongelma ovat nimenomaan sellaiset kunnat, joiden nykyinen ja/tai tuleva talouskehitys näyttää umpisurkealta. Kun niitä ei mikään muu kunta halua kylkeensä, seurauksena on tällaisen alueen rapistuminen ja kunnan asukkaiden hyvinvointipalvelujen alasajo. Toinen malli olisi se, mittä Kepu todennäköisesti suosii eli annetaan näille kunnille nykyistäkin enemmän kehitysapua ja näivetetään sillä tavoin menstyvätkin kunnat. Näinhän on tapahtunut osittain esim. juuri Vantaalle, joka ilman valtiosuuksien tasoitusta pärjäisi ihan kohtuullisesti. Kun Vantaa joutuu elättämään osaltaan Kepulandiankin kuntia, ei ole suuri ihme, että talous on vaikeuksissa. Syynä Vantaan ongelmiin ei ole sen demarivaltaisuus vaan nimenomaan rosvoraha. Jos et tätä usko, kysy Vantaan kaupungin hallituksen puheenjohtajalta Tapani Mäkiseltä (Kok.), kumpaa hän pitää syypäänä Vantaan nykytilaan. Mäkinen nimittäin on yksi niistä poliitikoista, joka on jykimmin kritisoinut rosvorahan keräämistä. Hän sattuu asemansa vuoksi tietämään, mistä puhuu.

      • Malleista... kirjoitti:

        Hallituksen sähläämiselle on mikä tahansa - jopa Kepun malli - paljon fiksumpi ratkaisu. Keskustan hallituskaudella yhdistettiin kuntia paljon enemmän kuin koskaan ennen, tai mitä on tehty sen jälkeen, joten höpönlöpinäsi ovat taas sitä itseään.

        Kotikunta-maakuntamalli on oikeastaan ihan sama kuin Vihreiden Soininvaaran esittämä malli. Toimimaton ja turhan byrokraattinen se on, kuten on kaikki muutkin esitetyt mallit. Soininvaara on itseasiassa syyttänyt Kepua mallin kopioinnista. Siinäkin suhteessa kritiikki kannataisi osoittaa mallin alkuperäiseen esittäjään.

        Kainuun kokeilun epäonnistumisen syy on yksinkertaisesti päättäjien kyvyttömyys ohjata isoja yksikköjä. Kun sama päättäjä vielä istui sekä kunnan että maakunnan päättäjänä, kokonaisnäkemys jäi syntymättä ja homma hajosi keskinäiseksi kilvoitteluksi oman kunnan eduksi. Soininvaara muuten itse on esimerkki päättäjästä, joka hamuaa itselleen noita valtuusto-, lautakunta-, kuntayhtymä-, maakuntahallinto- ym tehtäviä niin, ettei mikään homma tule kunnolla tehtyä. Historia tulee vielä muistamaan Soininvaaran kaikkien aikojen surkeimpien helsinkiläispoliittikkojen listalle - heti Heinäluoman jälkeen

        Keskustan hallituskaudella ei yhdistetty hallituksen toimin yhtään kuntaa. ne yhdistyivät ihan omasta vapaasta tahdostaan. Osassa kunnissa on ymmärretty itse se, kuinka tärkeä vahva peruskunta taloudellisessa suhteessa on. Tällainen yhdistyminen niin vapaaehtoisesti kuin pakolla on kepulaisille kauhuskenaario, koska se keskittää asumista ja edustaa Kepun vihaamaa keskittämispolitiikkaa. Kepu ei ole sentään kehdannut moittia niitä kuntia, jotka ovat itse pyrkineet vahvaan peruskuntaan vapaaehtoisesti. Niin häpeämätön ei Kepukaan sentään ole.

        Soininvaaran kuntamallin osalta en osaa sanoa, mistä olet tietosi kerännyt. Luultavammin omasta päästäsi. Panen tähän linkiksi Soininvaaran omia ajatuksia vajaan parin vuoden takaa. Siinä hän ainakin tyrmää kepulaisten jos silloin ajaman kotikunta - maakuntamallin. Soininvaara näkee Suomen eri alueilla erilaisia ongelmakohtia, joihin kumpikaan esille olevista malleista ei todennäköisesti tuo kunnollista ratkaisua.

        http://www.soininvaara.fi/2011/08/21/kuntauudistus-ja-lahidemokratia/

      • siegew kirjoitti:

        Onhan sitä kokemusta kokoomuksellakin, ei kepu yksin ole hallituksessa ollut.

        Yksi vaikeus on ettei hallituksen malleista ole mitään selkoa ja parin viikon päästä pitäisi tehdä päätös.

        Monissa maissa on kolmiportainen hallinto, olisi kannattanut tutustua siihen hallituksen -ilmeisesti- kaavailema kaksiportainen malli on tuhoon tuomittu

        Katsopa mistä puolueesta oli kuntaministeri.

      • Kriisi kunta
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ensinnäkin voi kai todeta, että edellisissä kirjoituksissani ei ollut mitään ristiriitaa eli selitykseni tuli siltä osin käsitellyksi ja hyväksytyksi. Tavoite on hyvä, mutta hallituksen keinoilla siihen on vastustuksen vuoksi hankala päästä.

        Vastusta kuntaliitoksiin on kahdella suunnalla ja kahdesta syystä. Kepulandiassa vastustus on pääosin poliittista ja siihen liittyy huoli oman viran tai luottamustoimen katoamisesta. Kepulaiset haluavat jatkaa taloudellisesti tuhoisan kuntarakenteen ylläpitämistä.

        Toinen ryhmä vastustajia löytyy sitten mainitsemista menestyneistä kunnista. Niiden haluttomuuden päämotiivina ei huoli viroista tai luottamustoimista, vaan pelko kunnallsiverojen noususta, jos ne joutuvat vastaamaan heikommin menestyvien liitännäisten taloudesta. Ne ovat parasiittimaisia kuntia, joiden asukkaat hyödyntävät alueen suurkunnan (Helsinki, Turku) tarjoamia työpaikkoja ja tarjoavat itse rakentamatonta tonttimaata suuralueen varakkaalle väelle. Tässä vastustuksessa on siis puhtaasti kyse ahneudesta ja itsekkyydestä.

        Kuntauudistuksen ongelma ovat nimenomaan sellaiset kunnat, joiden nykyinen ja/tai tuleva talouskehitys näyttää umpisurkealta. Kun niitä ei mikään muu kunta halua kylkeensä, seurauksena on tällaisen alueen rapistuminen ja kunnan asukkaiden hyvinvointipalvelujen alasajo. Toinen malli olisi se, mittä Kepu todennäköisesti suosii eli annetaan näille kunnille nykyistäkin enemmän kehitysapua ja näivetetään sillä tavoin menstyvätkin kunnat. Näinhän on tapahtunut osittain esim. juuri Vantaalle, joka ilman valtiosuuksien tasoitusta pärjäisi ihan kohtuullisesti. Kun Vantaa joutuu elättämään osaltaan Kepulandiankin kuntia, ei ole suuri ihme, että talous on vaikeuksissa. Syynä Vantaan ongelmiin ei ole sen demarivaltaisuus vaan nimenomaan rosvoraha. Jos et tätä usko, kysy Vantaan kaupungin hallituksen puheenjohtajalta Tapani Mäkiseltä (Kok.), kumpaa hän pitää syypäänä Vantaan nykytilaan. Mäkinen nimittäin on yksi niistä poliitikoista, joka on jykimmin kritisoinut rosvorahan keräämistä. Hän sattuu asemansa vuoksi tietämään, mistä puhuu.

        Meillä on yksi iso ongelmakunta jota kukaan ei halua kylkeensä. Helsinki. Uudellamaalla kaikki ovat tyrmänneet Helsinkiiin liittymisen, sen sijaan selvitellään jopa lähes koko muun Uudenmaan kokoista jättikuntaa.

        Syykin on selvä. Helsingin taloudessa muhii sellainen pommi, että se tuhoaa koko maakunnan ja pahimmillaan koko maan taloudellisen kehityksen pitkäksi aikaa. Yksi tuon pommin tikittämisen ilmentymä on hirveä asuntopula, jota etenkin Helsingin Vihreiden ala-arvoinen politikointi (mm. Vuosaaren satamahankkeen yhteydessä, ja ylipäätään kaavoitusta jarruttaen) pahentaa vielä vuosien ajan. Helsinki ei saa enää taloudellisen veturin tarvitsemaa käyttövoimaa, siis työssä kävijöitä, kun edes keskituloisilla ei ole varaa asua kaupungissa. Helsingin veropohja rapistuu sellaista vauhtia, että on vain muutaman vuoden kysymys milloin kaupunki on todellinen kriisikunta ja otetaan joko valtion suoraan ohjaukseen tai pilkotaan naapureiden kesken.

      • :D:D:D
        siegew kirjoitti:

        Onhan sitä kokemusta kokoomuksellakin, ei kepu yksin ole hallituksessa ollut.

        Yksi vaikeus on ettei hallituksen malleista ole mitään selkoa ja parin viikon päästä pitäisi tehdä päätös.

        Monissa maissa on kolmiportainen hallinto, olisi kannattanut tutustua siihen hallituksen -ilmeisesti- kaavailema kaksiportainen malli on tuhoon tuomittu

        kaksiportainen???

        Älä unta näe.

        Hallitus on suunnittelemassa Kaksi, kolmi, neli ja viisiportaisen järjestelmän sekoitusta:D

        Lappiin ja Itä-Suomeen viisiportainen. Pohjanmaalle, Keskis-Suomeen ja kainuuseen neliportaista. Pirkanmaalle kolmiportaista. Ja Ainoastaan pääkaupunkiseudulle tulisi kaksiportainen.

        Hallituksen suunnitelma on sellainen sekasotku että siitä ei ota selvää ite Isokierokaan.

      • Näin se vain on
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Keskustan hallituskaudella ei yhdistetty hallituksen toimin yhtään kuntaa. ne yhdistyivät ihan omasta vapaasta tahdostaan. Osassa kunnissa on ymmärretty itse se, kuinka tärkeä vahva peruskunta taloudellisessa suhteessa on. Tällainen yhdistyminen niin vapaaehtoisesti kuin pakolla on kepulaisille kauhuskenaario, koska se keskittää asumista ja edustaa Kepun vihaamaa keskittämispolitiikkaa. Kepu ei ole sentään kehdannut moittia niitä kuntia, jotka ovat itse pyrkineet vahvaan peruskuntaan vapaaehtoisesti. Niin häpeämätön ei Kepukaan sentään ole.

        Soininvaaran kuntamallin osalta en osaa sanoa, mistä olet tietosi kerännyt. Luultavammin omasta päästäsi. Panen tähän linkiksi Soininvaaran omia ajatuksia vajaan parin vuoden takaa. Siinä hän ainakin tyrmää kepulaisten jos silloin ajaman kotikunta - maakuntamallin. Soininvaara näkee Suomen eri alueilla erilaisia ongelmakohtia, joihin kumpikaan esille olevista malleista ei todennäköisesti tuo kunnollista ratkaisua.

        http://www.soininvaara.fi/2011/08/21/kuntauudistus-ja-lahidemokratia/

        Kyllö Sinä olet kataisen Mantran niellyt koukkuineen päivineen.

        Tuota Vahva peruskunta mantraa kuultu jo kaksi ja puolivuiotta ihan tarpeeksi. Älä enää toistetle tuota. Minä ainakin näen punaista koko mantrasta,.

        Ei tuo mantra muuta sitä tosiasiaa mihinkään että hallituksen kuntakarttaharjoitus täysin typerää ja älytöntä touhua.

        Kokeileppa Koira laittaa haukkumaan väkisin:D Vaikka kuinka påieksät se ei hauku.

        Ei myöskään Kataisen pieksämisellä ja kirisrtämisellä kunnat mene yhteen.

        Nooooo....Tulee se uusi hallitus...silloin Kataisen sooloilulle tulee loppu. Sen minköä katainen ehtii tuhota seuraava hallitus peruu.

    • Valgan hanu

      Ei hätää toverit,ihan ymmärrettävä piikki tämän hetkisessä poliittisessa tilanteessa.
      Tosin yhtä hämmästyttävä asia joka ei ole järjellä selvitettävissä.Vrt Erkki Junkkarisen suuri kansan suosio 70-luvulla.

    • Yx kysymys tai monta

      Eduskuntavaaleihin on aikaa pari vuotta. Ehtii tapahtua vaikka mitä. Ja toisekseen, miten kävi kepulle 2011 verrattuina galluppeihin? Entä persuille? Galluppien mukaan ei mitään jytkyjä ollut luvassa. Kannattaako galluppeihin kovinkaan paljon tuijotella?

      • Hurjaa menoa

        Paljon ehtii tapahtua.

        Se mitä aiemmin on tapahtunut, on hallituspuolueiden kannatuksen tippuminen (Kepu 2011, SDP 2003) ja opposition vahvistuminen (Persut 2011, Kokoomus 2007). Jos siis mennään yhtään vanhan kaavan mukaan, Kokoomus ja SDP jatkaa luisuaan kuilun pohjalle ja Keskusta sekä Persut nousuaan.

        Siis luvassa veretseisauttava jytky.

        SDP:n surkeus asioiden hoidossa on niin megalomaanista luokkaa juuri nyt, että demareilla voi olla vaikeuksia säilyttää edes vasemmistopuolueiden ykköspaikkaa, puolue taisteleekin noin 9% kannatusluvuilla Vasemmistoliiton ja Vihreiden kanssa punikkien ykköspaikasta 2015 vaaleissa

      • kaavoihinkangistunut
        Hurjaa menoa kirjoitti:

        Kepu meni 2011 vaaleihin gallupjohtajana. Menköön taas minun puolestani, mutta vaalitulos ratkaisee niin kuin viime eduskuntavaaleissakin enemmän kuin gallupit, joita monet tahot tekevät ja teettävät milloin milläkin kysymysasettelulla jatkuvasti.

      • Myös kevään 2011 eduskuntavaaleja edeltäneet gallupit näyttivät selkeästi vaalitulosten suunnan, perussuomalaiset ovat aivan erikoisessa nosteessa, kun taas kaikki vanhat suuret puolueet laskussa.

        Eivätköhän mielipidetiedustelut kykene tälläkin kertaa näyttämään suunnan ennen euro- ja eduskuntavaaleja. Mitään prosenttiyksikön kymmenyksiä ei kuitenkaan kannata tuijotella. Kyselyjen virhemarginaalit kannattaa ottaa tosissaan.

      • Taidat olla punikii?
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Myös kevään 2011 eduskuntavaaleja edeltäneet gallupit näyttivät selkeästi vaalitulosten suunnan, perussuomalaiset ovat aivan erikoisessa nosteessa, kun taas kaikki vanhat suuret puolueet laskussa.

        Onko keskustakin laskussa ?

      • Taidat olla punikii? kirjoitti:

        Onko keskustakin laskussa ?

        Keskusta on ollut syksystä 2011 lähtien selkeässä ja melkoisen tasaisessakin nousussa (kannatus vielä elokuussa 2011 vain noin 12 prosenttiyksikköä). Persujen kannatus on pysynyt suunnilleen eduskuntavaalien tasolla. Kokoomuksen ja demareiden kannatus on ollut selkeästi laskussa.

        Kyllähän tämän kehityksen saattoi ennustaa jo kesällä 2011, kun hallitukseen otettiin peräti kuusi puoluetta ja oppositioon jäi vain kaksi puoluetta, joista kumpikin on kooltaan kyllin suuria noustakseen pääministeripuolueeksi, mutta toisaalta eroavat profiililtaan riittävästi vedotakseen hieman erilaisiin ihmisiin. Opposition kannatushan nousee aina, mutta nousu jakaantuu tavallisesti siellä toisin kuin nyt useammalle puolueelle.

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!11
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Myös kevään 2011 eduskuntavaaleja edeltäneet gallupit näyttivät selkeästi vaalitulosten suunnan, perussuomalaiset ovat aivan erikoisessa nosteessa, kun taas kaikki vanhat suuret puolueet laskussa.

        Eivätköhän mielipidetiedustelut kykene tälläkin kertaa näyttämään suunnan ennen euro- ja eduskuntavaaleja. Mitään prosenttiyksikön kymmenyksiä ei kuitenkaan kannata tuijotella. Kyselyjen virhemarginaalit kannattaa ottaa tosissaan.

        1,4 on ainoa joka hyvin lähellöä sirtä virhemarginaalia. Ihan varmasti tuosta voi suunnan nähdö. Kokoomuksen-1,1 on myös sen verran lähellä virhemarginaalia että varmasti senkin suunta on näkyvillä.

        Demareiden kannatuksen laskussa oli selvä marginaalin ylitys.

      • Tiedettiin
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Keskusta on ollut syksystä 2011 lähtien selkeässä ja melkoisen tasaisessakin nousussa (kannatus vielä elokuussa 2011 vain noin 12 prosenttiyksikköä). Persujen kannatus on pysynyt suunnilleen eduskuntavaalien tasolla. Kokoomuksen ja demareiden kannatus on ollut selkeästi laskussa.

        Kyllähän tämän kehityksen saattoi ennustaa jo kesällä 2011, kun hallitukseen otettiin peräti kuusi puoluetta ja oppositioon jäi vain kaksi puoluetta, joista kumpikin on kooltaan kyllin suuria noustakseen pääministeripuolueeksi, mutta toisaalta eroavat profiililtaan riittävästi vedotakseen hieman erilaisiin ihmisiin. Opposition kannatushan nousee aina, mutta nousu jakaantuu tavallisesti siellä toisin kuin nyt useammalle puolueelle.

        Tälläkin palstalla käytiin monta mielenkiintoista keskustelua kaksi vuotta sitten kun tätä six packia kasattiin. Silloin tuotiin erityisesti esiin SDP:n älyttömyys, kun se junttautui tiettyihin kynnyskysymyksiinsä vaikka talouden kokonaiskuva oli jo tuolloin vähintäänkin hälyyttävä. Jakopuolueiden (SDP, Vas, Vihr) politrukit halusivat sulkea silmänsä todellisuudelta ja vaativat hallitusohjelmaan mitä ihmeellisempiä kirjauksia joilla estettiin kansantalouden alamäen oikaisu.

        Yksi ja toinen tällä palstallakin, eikä vähiten Mielipidepankki, kuvittelivat hallituksen toivotaan toivotaan politiikan johtavan johonkin hyvään. No. lopputulos on lähellä katastrofia, kuten palstan asioita ymmärtävät kirjoittajat jo tuolloin varoittelivat.

        Keskustan ei ole tarvinnut tehdä mitään ihmeellistä ja kannatus huristelee huimaa kyytiä ylös. Persujen kannatus taas lepää eurokriisin luoman yleisen epävarmuuden varassa, euromaiden pelastuspaketit ovat olleet kuin lahja Soinille ja puolueelleen, jolla ei oikeastaan ole ollut mitään muuta annettavaa keskusteluun. Vai muistaako joku jonkun merkittävän persu-avauksen. Hakkaraiset ja Halla-ahot muistetaan, mutta missä asiakysymykset?

      • Tiedettiin kirjoitti:

        Hallituksella ei ole ollut mitään toivotaan, toivotaan -politiikkaa. Hallitusohjelma lienee kirjauksiltaan ehkä kaikkien aikojen tarkin. Katainen on varmaan halunnut varmistaa, että sovitaan raamit mahdollisimman tarkkaan jo etukäteen, niin ei tule jatkuvasti irtiottoja. Hallitusneuvotteluja veti Kokoomus ja se on luonnollisesti hallitusohjelman pääarkkitehti. Nythän on etupäässä esitetty näkemyksiä, jonka mukaan Kokoomus vie ja demarit vikisee.

        Hallituksen kokonaiskuva tilanteesta oli lähtökohtaisesti poikkeuksellisen realistinen. Nähtiin jo vaaleissa, että vastuulliset puolueet kokevat kuntien taloudellisen tilanteen ja kehityksen suureksi ongelmaksi. Hallitus tarttui rivakasti tähän kaikkein suurimpaan ongelmaan, minkä Kepu aikoinaan laiminlöi.

        Talouskehityksen suunta on ollut koko Euroopassa heikko tai ainakin epävakaa. Ei ole vältytty myöskään oppiriidoilta. Osa talousasiantuntijoista on esittänyt elvytystä ja osa vyön kiristystä. Suomen hallitus on ollut varovainen ja kulkenut näiden kahden oppisuunnan välimaastossa. Taloutta ei haluta kuristaa hengiltäkään, vaikka säästöpaineita velkaantumisen taittamiseksi olisikin.

        Suomen tilanne on edelleen eurooppalaisessa mittakaavassa erinomainen. Olemme säilyttäneet euromaiden parhaimman luottoluokitusaseman, mikä on varsin hyvä arvosana hallituksen ulkopuolelta annettuna. Hallitus on lisäksi ymmärtänyt, että talouden elvyttäminen ja investointimotiivien kasvattaminen ovat tärkeämpää kuin velan leikkaaminen liian nopealla aikataululla. Hallitus siis uskoo, että ruokkimalla talouskasvua saavutetaan paras tulos. Ymmärtääkseni oppositio ei ole millään muotoa kyseenalaistanut tätä perusnäkemystä.

        Luotan edelleen hallituksen kykyyn saada Suomi paremmin tolalle kuin jokin toinen hallitusvaihtoehto. Luotan siis ennen muuta Kataisen ja Kokoomuksen osaamiseen, sillä Kokoomushan on päähallituspuolue. Viime kausilla se oli Kepu ja silloin oli toki syytä olla huolestunut. Hallituskoalitio on toki ns. epäpyhä liittouma, mikä on epäilemättä ongelma. Mutta sekin on parempi kuin 1950-luvulta oppinsa ammentavien junttipuolueiden visiso nyky-Suomesta.

      • wickeds

        Hallitus tarttuu ongelmiin ja siitä seuraa katastofi toisensa jälkeen. Suomen talous alkaa olla jo aivan kuralla. Kun syksyllä tehdään nolla ratkaisu ja ostovoima vähenee entisestään on kotimarkkina yrityksillä edessään lomautukset ja irtisanomiset.

        Siisä ei sitten auta punaiset lasisikaan

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    9. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe