Orjatyöhaastattelussa alettiin vittuilemaan

Olen työkkärin kurssilla johon kuuluu kaksi ja puoli kuukautta ns. työssäoppimista. Kävin eräässä paikassa haastattelussa. Haastattelija kysyi mitä olin tehnyt töiden välissä kun niissä oli useampi vuosi tyhjää. Sanoin että mietitäämpäs, jos en ole ollut työssä niin enköhän ole ollut työtön. Kysyi tahdonko selventää asiaa enempää sanoin että onko hänelle kuulossa vikaa, minähän olin kertonut olleeni niinä vuosina työtön, pitääkö vääntää rautalangasta. Moitti asennettani, minä sanoin että asenne on kohdallaan, mitäs kyselee tyhmiä. On jo aikoihin eletty jos ilmaistyövoimalle aletaan vittuilemaan, en siihen paikkaa kyllä mene.

Eipä silti, jos en työssäoppimispaikkaa saa niin eiköhän ne jotain "etäopiskelua" järjestä, en tuosta stressiä ota. Vaikka miten kävisi niin kyllä fatta vuokran ja elämisen maksaa!
25424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Eiköhän tuo karenssin jo sulle järkänny ja sanoi noin tahallaan että hermostuisit. Olisit vaan vastannut että urheillut ja pitänyt itseni työkunnossa kun olin työttömänä. Tai muuta vastaavaa. Jos se halusi kuulla sellaista. Jos ei. Niin sit oletti et oot tehny pimeitä. Mut jos näin teki. Niin varmaan olis halunnu käräyttää. Joo, nyt kun mietin asiaa. Hyvä kun et mee.

Äänestä
  • Miten karenssin järjestänyt kun tuo ei ollut työhönosoitus vaan eräs paikka josta kävin kysymässä työssäoppimispaikkaa, kurssi jatkuu vielä viikkoja. Enkä minä hermostunut olin lähinnä huvittunut. Minun puolestani saa luulla ihan mitä tahansa, en minä ala ilmaistyöpaikkaa kerjäämään. Jos työssäoppimispaikkaa ei löydy saa kurssittaja järjestää jotain ohjelmaa. Tai sitten kurssi loppuu, käy sekin.

    Äänestä

En minäkään kaltaisellesi paskiaiselle jaksaisi olla kovin mukava. Näillä palstoilla roikkuu kyllä käsittämätön määrä ihmisjätettä, jotka vaan ruikuttaa siitä, miten niille vittuillaan siellä ja täällä, kun tekstit oikein huutaa näiden ihmisen omaa asennevammaa kaikkia ja kaikkea kohtaan. Niin metsä vastaa...

Äänestä

Palstoilla on juuri sinun kaltaisia kusipäitä joille kukaan ei viitsi kovin mukava olla. Nuole sinä pomosi persettä, minua ei sellainen kiinnosta.

Äänestä

Ei sinulla ainakaan asenne ole kohdallaan.

Kumpikohan tuossa sille poskeilulinjalle lähti? Sinä vai työnantaja?

Aloittajan kaltaisille pelleille pitäisi antaa ikikarenssi, koska tuolla asenteella ei kyllä koskaan työllisty.

Äänestä
  • Mitä ikikarenssi hyödyttäisi, sosiaalitoimisto kun kuitenkin vuokran ja elämisen maksaa. Työttömälle se lienee sama miltä luukulta raha tulee.

    Äänestä

Mitä ihmettä, onko orjatöihin pääsemisessä jokin "työhaastattelu"?! Jos minulta alkavat typeriä kyselemään saavat typeriä vastauksia, sitä saa mitä tilaa.

Äänestä

En minäkään moista tyyppiä lafkaani töihin ottaisi. Ensimmäinen vaatimus on, että osataan käyttäytyä. Työ voidaan opettaa, mutta ei niin alkeellisia tapoja, että kuuluu vastata asiallisesti, kun kysytään.

Selvästi työtä vieroksuva, ylimielinen ja huonosti kasvatettu tyyppi tuollainen viisastelija. Ei yhtään ymmärrä omaa tilannettaan edes. Kuka sellaisen kanssa haluaa töitä tehdä, vaikka tulisi ilmaiseksi töihin.

Äänestä
  • Ei tekis pahitteeksi vaikka se työhaastattelijakin ja työvoimatoimiston virkailijakin opettelis niitä "parempi tapoja".
    Itse olen ainakin saanut Tampereella työvoimaviranomaiselta aivan käsittämättömän asenteellista kommettia ja suoranaista vittuilua ja uhkailua.
    Myös eräs orjatyönantaja huusi minulle tässä taannoin suoraa huutoa päin näköä kun en pelästynyt hänen karenssiuhkailusta.

    Eli puolin ja toisin ne hyvät tavat tuntuu unohtuvan.

    Äänestä

  • Kuka edes tulis kirjoitti:

    Ei tekis pahitteeksi vaikka se työhaastattelijakin ja työvoimatoimiston virkailijakin opettelis niitä "parempi tapoja".
    Itse olen ainakin saanut Tampereella työvoimaviranomaiselta aivan käsittämättömän asenteellista kommettia ja suoranaista vittuilua ja uhkailua.
    Myös eräs orjatyönantaja huusi minulle tässä taannoin suoraa huutoa päin näköä kun en pelästynyt hänen karenssiuhkailusta.

    Eli puolin ja toisin ne hyvät tavat tuntuu unohtuvan.

    Tampereen työkkärissä on yks hullu töissä. En tiiä ovatko saaneet sen jo pois

    Äänestä

  • en huolisi, eihän kyseessä ollut mikään työpaikka vaan työkkärin humpuukikurssin työharjoittelu jota nykyään työssäoppimiseksi kutsutaan. Aika ihmeelliseksi on maailma mennyt jos orjatöihin pääsyä pitää kerjätä ja kuunnella vielä kusipääpomon vittuilua.

    Äänestä

Nuo tavat saattaa parantua kun äänittää salaa nuo jutut ja lähettää ne vaikka eduskunnan oikeusasiamiehelle "arvosteltavaksi". Ompahan sekin kyykytysenergia heiltä pois kun joutuvat vastaamaan kiperiin kysymyksiin.

http://www.oikeusasiamies.fi

Äänestä
  • "Nuo tavat saattaa parantua kun äänittää salaa nuo jutut "

    Ja aloittajan tapauksessa vain nolaa itsensä.

    Mitään hyötyähän aloittajan tapauksessa tuossa nauhoittamisessa ei ole.
    Voi tietysti itse kuunnella jälkikäteen, mikä pelle on itse ollut.

    Äänestä

  • Pelle mikä pelle kirjoitti:

    "Nuo tavat saattaa parantua kun äänittää salaa nuo jutut "

    Ja aloittajan tapauksessa vain nolaa itsensä.

    Mitään hyötyähän aloittajan tapauksessa tuossa nauhoittamisessa ei ole.
    Voi tietysti itse kuunnella jälkikäteen, mikä pelle on itse ollut.

    Kyllä tuo äänittäminen parantaa sen äänittäjän tapoja. Joskus olen varovasti yrittänyt provosoida työkkärissä siksi jos vaikka saisi todisteita järjestetyistä karensseista, sellaisiakin kuulemma on, mutta saattaa olla että siellä työkkärin tiedoissa on jokin "mörön merkki" tuosta mahdolisesta äänityksestä. Kerran äänitin työkkärissä niin että virkailja huomasi varmasti, mitään ei siitä sanonut mutta puheet muuttuivat työkkärissä sen jälkeen asiallisiksi.

    Aloittajan tapauksessa äänitys paljastaisi kuka se pelle on oikeasti ollut. On vain nimim. "Pelle mikä pelle":n mielipide ja ennakkoasenne siitä että se oli aloittaja, touus saattaa hyvinkin olla toinen.

    Äänestä

Haastattelijan kysymys, mitä olet tehnyt töiden välissä, oli ihan asiallinen. Ihmiset kun tosiaan voivat tehdä paljonkin asioita. Olet saattanut olla sairas tai huolehtia sairaasta mummostasi tai hoitaa lapsiasi kotona tai opiskella tai olla ulkomailla tai tosiaan vaikka urheilla ja pitäää huolta itsestäsi. Onko se nyt niin suuri loukkaus, jos työhaastattelija ei heti kättelyssä ajattele sinusta niin pahaa kuin mitä totuus on?

Äänestä

Siihen kysymykseen olis voinut vastata: käväisin kuussa, kuivasin valtameren ja söin kolme lakua.

Äänestä

*** Olet saattanut olla sairas tai huolehtia sairaasta mummostasi ***

Ei työtön saa hoitaa edes sairasta mummoa, sanoin vahingossa että olen auttanut syövässä olevia vanhempia niin yrittivät laittaa sairaslomalle itseäni jos autan niitä jatkossakin työttömänä ja kirjasivat tämän mol:iin että pitää hakea sairaslomaa jos auttaa vaikka vanhempia. En saanut karenssia kun huusin ja haukuin kaikki aivan pystyyn eikä ole kuin yli 30 vuotta työhistoriaa putkeen.

Nää touhut on aivan syvältä.

Te-toimistossa ei pidä sanoa yhtään mitään mitä on tehnyt jotta ei joudu hankaluuksiin.

Äänestä
  • On se kumma kun hoitaa mummuja ja läheisiänsä niin se on ktellettyä mutta ilmaista orjatyötä joutuu kyllä yhdistyksien hyväksi tekemään.Eikö se ole yhteiskunnan hyväksi jos auttaa ilman vaikka vanhuksia.Koko yhteiskuntamme on niin kieroksi peliksi yltynyt etten ihmettele työttömien asenteita.Missä on oikeus ja kohtuus.Ihmiset joutuvat työttömyysrahalla työhön ja ovat muutenkin rahallisesti ahdingossa.

    Äänestä

  • Kuka Välittää enää kirjoitti:

    On se kumma kun hoitaa mummuja ja läheisiänsä niin se on ktellettyä mutta ilmaista orjatyötä joutuu kyllä yhdistyksien hyväksi tekemään.Eikö se ole yhteiskunnan hyväksi jos auttaa ilman vaikka vanhuksia.Koko yhteiskuntamme on niin kieroksi peliksi yltynyt etten ihmettele työttömien asenteita.Missä on oikeus ja kohtuus.Ihmiset joutuvat työttömyysrahalla työhön ja ovat muutenkin rahallisesti ahdingossa.

    Olet aivan oikeassa kys. asioiden suhteen.

    Uskaltaako sitä työttömänä enää omaa muoriaansakaan saatella lääkäriin kuskaamalla muori hoitoja saamaan, ettei sitäkin jo katsota työksi?

    Äänestä

Sä olet tyypillinen esimerkki siitä, että syytät toista v...uilusta ja kuitenkin tekstisi perusteella sinä siinä v...uilun aloitit.

Äänestä

Työhaastattelijan kuulukin pottuilla mun mielestä. Silloin on helppo karsia pois heikkohermoiset yms. Työttömiä kumminkin on Suomessa tosi paljon. Ei ole pakko ottaa ketään sellaista joka ärsyyntyy kaikesta kuin pikkulapsi.

Eräs ystäväni on tästä hyvä esimerkki. Hänen työvuoroissaan oli tapahtunut joku sekaannus työharjoittelun aikana. Toki olen itsekin sitä mieltä, että työvuorot olisi pitänyt korjata ja jokaista pitää kohdella reilusti, mutta tämä kaveri järjesti asian takia kauhean kohtauksen (huusi toimiston väelle ja lähti ovet paukkuen kotiin). Tämä ei ollut ensimmäinen raivokohtaus lyhyen työharjoittelun aikana. Työsuhdetta ei ymmärrettävästi syistä jatkettu. Kaikki tuollainen turha meuhkaaminen vain pilaa työilmapiirin. Olen pahoillani ystäväni puolesta, mutta selvästikin hän sai potkut ihan oman syynsä takia.

Äänestä
  • Vittuiluun vastataan vittuilulla, etenkin jos kyse on jostain orjatyöstä. Niele sinä kaikki mitä tarjotaan, minä en.

    Äänestä

"työharjoittelun aikana. Työsuhdetta ei ymmärrettävästi syistä jatkettu."
Kysessä ei ole työsuhde. Noin ne käsitteet menee sekaisin kun tuota orjatyötä teetettään.

"mutta selvästikin hän sai potkut ihan oman syynsä takia. "
Halusi pois palkattomista orjatöistä kun tajusi ettei palkkatyötä saa. Ihan oikein!!

Äänestä

Äänittää kannattaa aina jos mahdollista kaikki, muuten et voi todistaa mitään ja häviää todennäköisesti aina.

Eiköhän joku kokoomusnuori tai muu neropatti taas provosoi että pitää kumartaa työkkärissä. Paskat pidä.

Miettikääpäs työkkärissä käy yli 30 vuotta töissä olevat 50 vuotiaat ja näitä neuvoo joku 22 vuotias mitä pitäs tehdä. Hitrasille sanotaan että kun jos ei löydy hitsaus töitä 30vuoden työuran jälkeen alkaisitko leipuriksi. Leipurille sanotaan 30vuoden työuran jälkeen kiinnostaisiko hitsaustyöt.

Täyttä pelleilyä nää touhut ja pitää ladata päin naamaan koska sitä nää touhut on.vmp nää touhut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Näin on kirjoitti:

Olen työkkärin kurssilla johon kuuluu kaksi ja puoli kuukautta ns. työssäoppimista. Kävin eräässä paikassa haastattelussa. Haastattelija kysyi mitä olin tehnyt töiden välissä kun niissä oli useampi vuosi tyhjää. Sanoin että mietitäämpäs, jos en ole ollut työssä niin enköhän ole ollut työtön. Kysyi tahdonko selventää asiaa enempää sanoin että onko hänelle kuulossa vikaa, minähän olin kertonut olleeni niinä vuosina työtön, pitääkö vääntää rautalangasta. Moitti asennettani, minä sanoin että asenne on kohdallaan, mitäs kyselee tyhmiä. On jo aikoihin eletty jos ilmaistyövoimalle aletaan vittuilemaan, en siihen paikkaa kyllä mene.

Eipä silti, jos en työssäoppimispaikkaa saa niin eiköhän ne jotain "etäopiskelua" järjestä, en tuosta stressiä ota. Vaikka miten kävisi niin kyllä fatta vuokran ja elämisen maksaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu