siltarumpu

On se vaan ihme homma ettei kepulaiset ole oppineet mitään oppositio aikoina vaan taas vanha siltarumpu politiikka nostaa päätään ja investointeja suunnataan sellaisille aluille joissa niiden kannatavuus on vähintäänkin kyseenalainen.
ottakaa nyt hyvät ihmiset järki käteenne vihdoinkin jos sitä on .
2197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei tällaisilla heitoila ole mitään tekemistä täällä keskustelusaitilla.

Kirjoita asia, esitä väite, perustele...

Äänestä

Siltarumpupolitiikka on kuulunut aina luonnollisena osana Keskustan politiikkaan. Keskustalle aluepolitiikka on kaikki kaikessa. Syrjä-Suomesta valitut keskustalaiset edustajat uskovat päätehtävänsä olevan taloudellisten arvojen ohjaamisen edustamilleen alueille. Siinä ei silloin paljon kysellä hankkeen tai investoinnin kannattavuuden, toimivuuden kuin muunkaan järkevyyden perään. Syrjäseutukansanedustaja lunastaa paikkansa seuraavissakin vaaleissa, jos hänellä on näyttöä jonkun sillan tai siltarummun rakennuttamisessa Perähikiälle.

Törmäsin kesällä jossain lehdessä Hämeen alueen keskustalaisten toiveeseen löytää samanlaisia poliitikkoja kuin Mauri Pekkarinen. Pekkarisen todettiin röyhkeydellään kyenneensä aina vetämään Jyväskylän seudulle yhtä ja toista valtion budjetista.

Siltarumpupolitiikan idioottimaisuuden ydin on siinä, että kun ns. ruuhka-Suomessa joudutaan karsimaan välttämättömistäkin investoinneista, periferioissa joudutaan investoinnin jälkeen pohtimaan, mitä sillä tehdään.

Keskustan aluepolitiikka syö siis perusteiltaan kannattavien alueiden kannattavuutta ja suosii julkisen pääoman tehotanta käyttöä. Tämän vuoksi pitäisi jälkikäteen myös arvioida julkisten investointien kohtaloita, jotta edes kaiken idioottimaisimmille hankkeille voitaisiin asettaa tulevaisuudessa tietoon perustuvia esteitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyllästynyt kirjoitti:

On se vaan ihme homma ettei kepulaiset ole oppineet mitään oppositio aikoina vaan taas vanha siltarumpu politiikka nostaa päätään ja investointeja suunnataan sellaisille aluille joissa niiden kannatavuus on vähintäänkin kyseenalainen.
ottakaa nyt hyvät ihmiset järki käteenne vihdoinkin jos sitä on .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu