”Kukaan ei ota vastuuta päätöksestä.”

”Tutkimus halvaantuu ja loppuu”

Kankaan mukaan leikkaus ei jää aiemmin esillä olleeseen 30 miljoonaan euroon. Kertaleikkauksen lisäksi on kaavailtu, että laitoksilta kerätään 17 miljoonaa edellä mainittuun VNK:n alaiseen rahoituspooliin.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma vie laitoksilta lisäksi viisi miljoonaa euroa.

”Jos suunnitelmat viedään läpi, laitokset menettävät yhteensä 52 miljoonaa euroa. Laitosten yhteenlaskettu tutkimus- ja kehittämisbudjetti on noin 60 miljoonaa. Laitosten valtiolta tuleva budjetti on noin 126 miljoonaa”, Kangas toteaa.

Myös Kankaan mukaan kehyspäätöksen leikkaukset merkitsevät jopa tuhannen henkilön irtisanomisia.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2989263/sosiaali-ja-terveysalan-tutkimukselta-leikataankin-52-miljoonaa
0229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vasurit hallituksesa kirjoitti:

”Tutkimus halvaantuu ja loppuu”

Kankaan mukaan leikkaus ei jää aiemmin esillä olleeseen 30 miljoonaan euroon. Kertaleikkauksen lisäksi on kaavailtu, että laitoksilta kerätään 17 miljoonaa edellä mainittuun VNK:n alaiseen rahoituspooliin.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma vie laitoksilta lisäksi viisi miljoonaa euroa.

”Jos suunnitelmat viedään läpi, laitokset menettävät yhteensä 52 miljoonaa euroa. Laitosten yhteenlaskettu tutkimus- ja kehittämisbudjetti on noin 60 miljoonaa. Laitosten valtiolta tuleva budjetti on noin 126 miljoonaa”, Kangas toteaa.

Myös Kankaan mukaan kehyspäätöksen leikkaukset merkitsevät jopa tuhannen henkilön irtisanomisia.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2989263/sosiaali-ja-terveysalan-tutkimukselta-leikataankin-52-miljoonaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu