Miten työtön/osa-aikainen työläinen saa velkoihin apua? Vai saak

Hei.

Tälläistä kyselisin, että kun tällä hetkellä olen osa-aika töissä, josta osa pidätetään palkasta ulosottomaksuihin yms. Kun olin täysin työtön niin minulle sanottiin takuu-säätiöistä ja velkajärkjestelyistä yms, että mua ei voi auttaa, kun ei ole varallisuutta maksaa takaisin kuukausittain. Samaa on sanottu kun olen osa-aikatöissä. Kuukausittaisen tuloni ovat ehkä nettona n. 1000 euroa eli palkka, liiton alijäämä ja asumistuki. Haluaisin saada velkani yhdeksi lainaksi, jotta ei tulisi koko ajan lisää paljon ulosotto ja oikeusmaksuja eri jutuista, joita on juuri aikoinaan pikavipit yms, koska on yrittänyt maksaa laskuja ja velkoja velalla. Tämän takia tullut lisää tuhansia tuhansia euroja. Miten te olette saaneet mahdollisesti lainat yhdeksi, joiden on katsottu olevan liian "köyhiä" apuun vai onko se täysin mahdotonta. Ajattelin vaan, että tälläisissä tulee ihan turhia lisämaksuja ja korkoja , kun ei ole varallisuutta heidän laskujen mukaan ja ettei ole tarpeeksi säännöllistä tuloa. Eli työttömät ja osa-aikatyöläiset, millä tavalle te olette ehkä päässeet eteenpäin tai ratkaisseet asioita?

6

474

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex_vippaaja

      Tarpeeksi varakas sukulainen/tuttu takaajaksi... varmaan helpompi lopettaa vippailu/velkaantuminen ja anna mennä kaikki ulosottoon. Maksat sitte vain yhteen paikkaan tai ehkä sun tapauksessa todetaan varattomaksi ja et maksele mitään, ellet halua.

      • Vippailu ja velkaantuminen lopetettu jo vuosia sitten ja en muutenkaan saisi kun luottotiedot menny. Kyllähän tossa on menossa , mutta kun ovat monet jaksanneet karhuta pariakin vuotta ja kun ei pysty maksamaan ja monia maksusuunnitelmia tekemään niin yrittäisin vaan estää niitä oikeuskuluja yms muita, kun ne nostaa ihan jumalattomasti noita velan määriä. pankki ei hyväksynyt mulle takaajia jotka olivat vakavaraisia vuosikymmenet työssäkäyneitä. mutta ehkäpä sitten vaan kaikki menee ulosottoon ja nuin..


      • Miklo kirjoitti:

        Vippailu ja velkaantuminen lopetettu jo vuosia sitten ja en muutenkaan saisi kun luottotiedot menny. Kyllähän tossa on menossa , mutta kun ovat monet jaksanneet karhuta pariakin vuotta ja kun ei pysty maksamaan ja monia maksusuunnitelmia tekemään niin yrittäisin vaan estää niitä oikeuskuluja yms muita, kun ne nostaa ihan jumalattomasti noita velan määriä. pankki ei hyväksynyt mulle takaajia jotka olivat vakavaraisia vuosikymmenet työssäkäyneitä. mutta ehkäpä sitten vaan kaikki menee ulosottoon ja nuin..

        ja nythän joudun siis pakosti maksamaan palkasta osan.


    • hmmm...

      !!pankki ei hyväksynyt mulle takaajia jotka olivat vakavaraisia vuosikymmenet ""

      No eipä pankki hyväksy mitään takaajia mikäli et olemattomilla tuloillasi pysty pankin mielestä suoriutumaan lainasta. Pankki ei saa tietoisesti asettaa takaajat epäedulliseen asemaan.

    • Yks. velkaneuvoja

      "Kun olin täysin työtön niin minulle sanottiin takuu-säätiöistä ja velkajärkjestelyistä yms, että mua ei voi auttaa, kun ei ole varallisuutta maksaa takaisin kuukausittain."

      Kyseinen neuvo ollut aika "rohkea". Olisi tullut selvittää taloudellinen tilanteesi pitemmältä ajalta, työurasi, onko pätkä- vai määräaikaisia työsuhteita jne. Hyvin moni velkaantunut on saanut velkajärjestelyn vaikka ns. maksuvaraa ei ole jäänyt lainkaan tai hyvin vähän kuukaudessa. Takuu Säätiön takausta ei saa ilman tarvittavaa maksuvaraa millä maksaa koko velka ja korko täysimääräisesti takaisin.
      Ongelma on koko velkajärjestelyn lain ajan ollut neuvojien omat arviot ja sovellukset laista, voiko hakea, saako sen ??. Se saako velkajärjestelyn päättää aina käräjäoikeus, ei velkaneuvoja. Lain mukaan velkajärjestelyä on oikeus hakea kaikilla Suomessa asuvilla jotka tuntee sitä tarvitsevansa.

    • ex_vippaaja

      Paljon sulle jää käteen tilistä UO:n jälkeen? Alittuuko lainsuojaama turvaosuus / kk?
      Itse makselin ennenkuin UO alkoi kaikista pienimpiä lainoja/vippejä n. 150-350€ suuruisia pois ettei menisi ihan kaikki käräjille. Kokonaisuudessaan velkojia oli n. 33 kpl ja käräjille meni sit n. puolet. Ihan muutaman sain maksettua vielä perintätoimistoille takaisin. UO:n alettua en sitten enää pystynyt maksamaan velkoja vaan ainoastaan tärkeimmät, ruoka, vuokra, puhelin, kotivakuutuksenkin hoidin. Mulla oli tosin kohtuu hyvä palkka. Takuu-säätiö takasi järjestelylainan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      156
      2909
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      284
      2600
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      64
      1733
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      43
      1628
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1520
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1256
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      110
      1184
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1134
    9. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1063
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      338
      1027
    Aihe