Tuntuu kuin olisin tullut tieni päähän, täydelliseen umpikujaan. Millään ei ole enää merkitystä, mikään ei onnistu. Jos olisin lapseton, miettisin ehkä onko tässä elämässä enää mitään järkeä. Mutta nyt on pakko yrittää jaksaa vaikka paukut on ihan loppu. Mennyttä on niin raha kuin rakkauskin, myös koti ja terveys. Samoin menetin yhden tärkeimmistä ihmissuhteistanikin, tunnen olevani niin yksin näiden huolteni kanssa. En tiedä kuinka tästä jaksan nousta mutta on pakko.
Onko epäonnelle rajaa?
täyttä elämääkö??
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tästä on vain yksi suunta - ylöspäin.
Älä jää pelkojesi ja menetysten keskelle, mene vaikka läpi harmaan
kiven : luo rinnakkaisitodellisuus, jossa onni ja myötäkäyminen alkaa,
tein sen ja jotain on positiivista tapahtumassa. Itse olin aika samassa
jamassa, mutta nyt on ihmeitä alkanut tapahtumaan.
Heitä Luojan huomaan huolesi ! Elämä kantaa, pelkojenkin kanssa
se kantaa !