Gigantin uusi takuukäytäntö kuluttajariitalautakuntaan 10.1.2013. Vastineessaan kuluttajariitalautakunnalle Gigantti lausuu sanatarkasti seuraavaa: takuunalaisessa laitteessa voi olla vika jos se ei vaikuta niin oleellisesti laitteen käyttöön, ettei laitetta voisi käyttää ollenkaan! Voihan esimerkiksi televisiota käyttää vaikka ääntä ei kuuluisi! Gigantti ei suostu minkäänlaiseen korvaukseen, vaikka vikaan ei ole korjausta! Saman käytännön mukaan asiakkaan maksama ylimääräinen tuotevakuutus osoittautuu aivan turhaksi, koska korvauspäätöksen tekee Gigantti. Kyseessä on ”testivoittaja” Humax HDPVR5000T digiboxi, jonka ohjelmaopas EPG muuttaa ohjelmatiedot ruotsinkielisiksi tallennuksen jälkeen. Mainittakoon, ettei boxilla ei ole suomalaista ”virallista” maahantuojaa. Kuluttajariitalautakunnan päätös tulee joskus loppuvuodesta!
Gigantin uudet takuuehdot ja Humax HDPVR5000T
henrikkirp
151344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itse kierrän Gigantin kaukaa. Ennustan, että voitat jutun. Kokonaan toinen juttu on, että kuluttajariitalautakunnan päätöksellä ei ole minkäänlaista lain voimaa. Se on vain suositus.
Yksi melko hyvä tapa on tuottaa Gigantille epämieluisaa julkisuutta mm. näillä foorumeilla siten, että kirjoitat tähän ketjuun tarpeeksi usein pitäen asian hyvin esillä.
Tuo on hieman eri luokan vika kuin se, että TV:stä kuulu ääntä. Mielestäni tuo on sellainen vika, joita nyt digitaalisissa systeemeissä yleensä on.
Mielipiteesi on suoraan Gigantin Itäkeskuksen huoltovastaavan suusta! Tosiasia on, että mitään vikaa ei asiakkaan tarvitse hyväksyä vaan laitteen on toimittava kuten sen pitääkin! Vaikea selittää pienille kouluikäisille lapsille, että kun he etsivät tallentamiaan elokuvia ohjelmatiedoista, jotka ovat ruotsiksi, että näissä digitaalisissa systeemeissä yleensä on näitä vikoja!
Juu juu,. virheetöntä laitetta ei nykyään tietokoneiden aikana ole.
Tuo vika olisi korjattavissa pienellä firwaren korjauspäivityksellä. Ja kyllä laite on selkeästi viallinen, ja takuun puitteissa korjattava. Tuolla lausekkeella " takuunalaisessa laitteessa voi olla vika jos se ei vaikuta niin oleellisesti laitteen käyttöön " Gigantti ei vapaudu korjausvelvoitteestaan, eikä mikään muukaan liike. Takuu on takuu, eikä sitä voi valmistaja/myyjä heikentää omilla pykälillään.
Tämä erimielisyys on jatkunut Gigantin kanssa elokuusta 2012 lähtien ja alkuun (huolto) InfoCare lupasi, että kunhan saavat uuden päivityksen niin ongelma korjaantuu. Uutta päivitystä ei ole vielä tullut ja tuskinpa tuleekaan, koska laite on jo vanhentunut. Tietääkseni joku asiakas on odottanut sitä jo vuoden verran saman vian takia.
Jaa, minä voisinkin ottaa Experttiin yhteyttä Topfieldin HD-digiboksin vikojen ja puutteiden takia. Siihen on tullut kauppojen kaksi uutta firmware-päivitystä, mutta ei niissä ole korjattu mitään muuta kuin vähemmän oleellisen Youtuben toimintaa...
Siitä puuttuuu ominaisuuksia, joista on kerrottu käyttöohjeessa. Esim. ei voi laittaa tallennusta pauselle niin että saisin estettyä vaikkapa mainoksien tallentumisen silloin kun katson tallentuvaa ohjelmaa samaan aikaan.
Vai onko se tallennustauko ominaisuus, jonka HD-standardi kieltää, koska mainokset olisikin pakko tallentaa? Onko sitä muissakaan HD-bokseissa? Eli se olisi sitten vain vahingossa unohtunut käyttöohjeeseen...
Boksi toimii muutoin kyllä hyvin, jos ajattelee ajastuksien onnistumista, toimintavarmuutta ja toimintojen ja valikkojen nopeutta.
Mutta joidenkin ominaisuuksien koodaus ja testaus on ollut surkeata tai on tehty hälläväliä-tyyliin (esim. tallennuksen lisäajan laitto ei laita lisäaikaa EPG-ajastuksen loppuun vaan alkuun siten että ajastus alkaa valitun minuuttimäärän verran etuajassa ja päättyy EPG:n mukaan... ja tuo on yksi pienimmistä ja vähiten haittaavista tuollaisista vioista, isompi ongelma on tallennuksen pikakatseluun liittyvät ongelmat, kuten väärät nopeudet tai pikakatselun aloituksessa suunnasta (eteen tai taakse) riippumatta joskus tapahtuva 10 sekunnin hyppy eteenpäin tai editoidun tallenteen hyppivä pikakatselu...).
Onko digiboksien valmistajilla kuten Topfieldillä, Suomessa ollenkaan testaajia? Minusta tuntuu, etteivät ne Koreassa osaa tai välitä eikä maahantuojakaan itse voine mitään testata...
"Takuu on takuu, eikä sitä voi valmistaja/myyjä heikentää omilla pykälillään."
Kyllä voi, koska laki ei velvoita myyjän tai valmistajan myöntämään tuotteelle minkäänlaista takuuta, joten myös takuuehdot ovat myyjän tai valmistajan itse määriteltävissä.
Myyjän ja valmistajan virhevastuu taas on eri asia, joka usein sotketaan takuuseen. Virhevastuu myyjällä ja valmistajalla on, vapaaehtoiset takuuehdot olisivat minkälaiset.
Kyllä samat periaatteet, jotka koskevat virhevastuuta koskevat myös takuuta. Esimerkiksi takuukorjauksen tulee olla maksuton. Takuu on vapaaehtoinen, mutta jos se annetaan ei se voi olla mielivaltainen.
Ainakin uusi PlusTV HD digiboksi (Humax BXR-HD2) tekee väliin samaa EPG tallenteet muuttuu heijaa heijaa sverige muotoon ei aina tämän ilmiön olen huomannut TV4 tallenteissa...tuossa alempana näkyy joku valittavan että tallennus taukoa nappia ei ole pitää tallentaa mainoksetkin sama pätee PlusTV HD digiboksi (Humax BXR-HD2) malliin enne minulla oli vanha topfield pvrt 5100 siinä kyllä pause toimi ja tallenteet oli suomeksi...ilmeisesti ongelmia tuottaa myös viikko tallenteet jotka toistuu Humax ei salli tallente asetuksissa nimen muuttamista esim. uutiset topfield salli näidenkin muuttamisen...HD toosat vähän puutteellisia tosin PlusTv HD boksi on muutenkin vitsi ei plustv:llä ole yhtään HD kanavaa suomessa DNA toimii YLE HD on myös yllätys yllätys DNA verkossa...mikä on outo juttu!
Onko mitään uutta tullut tähän riitaan? Voitko viestittää yleisesti kulttajariitalautakunnan päätöksen kaikille nähtäväksi. Kuka siellä Gigantissa on päättänyt, että riidellään tästä asiasta lautakunnassa asti, että tiedän varoa?
Mitään uutta ei ole tammikuun jälkeen tullut. Gigantti on jo 3 kertaa toistanut vastineessaan kuluttajariitalautakunnalle samaa selitystään. Gigantissa päätöksen teki Itäkekeskuksen myymälän huoltovastaava toimitusjohtaja Irmeli Rytkösen siunaamana. Lähetin hänellekin reklamaation asiasta, eli tämä on sitten Gigantin virallinen linja, että takuunalaisessa laitteessa saa olla vika jos se jotenkin toimii vaikka joku ominaisuus puuttuukin. Ok. laitan päätöksen kaikkine perusteluineen jakoon. Päätös tulee kai parin kuukauden kuluttua. Tuskinpa Gigantti suotuu noudattamaan suositusta ja olen jo selvittänyt vakuutusyhtiön kanssa oikeudenkäynnin korvattavuutta.
No ne on aina tyrkyttämässä GANTISSA sitä lisäturvaa kun ostin vastaavanlaisen digiboxin Humax HDPVR 5000T. Se on pelannut ihan hyvin ja mielestäni on kiusan tekoa un jos tekstitys on Ruotsin kielellä. Kyllä olisi hyvän asiakaspalvelun kannalta asia heti korjattava kuntoon eikä heti alkaa vastustamaan asiakasta. Eikös ne Gigantissa ole kuullut seuraavaa sanontaa: ASIAKAS ON AINA OIKEASSA! . Ja onkohan niin, että tämä on vain paikallisen henkilökunnan mielipide asiaan. Tuskin ovat Gigantissa niin tyhmiä, että eivät tajua laittaa asiaan kuntoon. Suomessa kun ollaan niin onhan sen tekstityksen oltava Suomeksi. Oliskohan paikallaan ottaa Ruotsiin yhteyttä ja kysellä sieltä, että mitäs mieltä ne ovat siellä PÄÄKALLON PAIKALLA. useasti on, että paikallinen liike tekee omia johtopäätöksiään asiassa ja se ei välttämättä ole itse koko liikkeen näkökanta asiaan. Uskon että asia järjestyisi ottamalla Ruotsiin Giganttiin yhteyttä.
Sain 15.10.2013 Kuluttajariitalautakunnasta suosituspäätöksen, jossa Giganttia suositeltiin maksamaan minulle hinnanalennusta HumaxHDPVR 5000T tallentavan digboxin viasta. Ohjelmaopas muutti tallennuksen jälkeen kielen ruotsiksi ja Gigantti/InfoCare eivät saaneet sitä yrityksistä huolimatta kuntoon. Riitelin siitä kun eivät suotuneet viasta mitään hyvittämään mutta riitalautakunta katsoi vian niin suureksi, että hyvitystä on maksettava. Gigantilla oli kiire maksaa hyvitys jo samana päivänä päätöksestä kun pelkäsivät joutuvansa mustalle listalle!! Sanoisin, että aina kannattaa valittaa viallisesta laitteen toiminnasta Kuluttajariitalautakuntaan, ellei Gigantti suostu hyvittämään siitä tai antamaan toista laitetta tilalle kuten tässäkin tapauksessa.
Havaitsin muuten kaverin erimerkkisessä edellisessä boksissa oli ollut sama vika. Epäilen että kysessä onkin antenniverkosta johtuva ongelma.