syy: vietiin kotimaasta tänne suomeen, enkä ole olostani täällä paljon nauttinut. 14 vuotta laukaan kunnan alueella asuneena... sanoisin että haluan takaisin kotiin. Jos työnnän kuononi edes joskus ulos kolostani, mitään onnellisuutta harvoin kokee ihmisten kanssa ellei työnny metsään. Mutta siellä, etenkin alkukesästä, saa kimppuunsa hyttysiä. Syksyllä hirvikärpäsiä..
Yritin olla ystäviksi elämän alkuvaiheessa, mutta ei oikein onnistunut. Minusta ei ole myöskään kovin mukavaa olla kenenkään kanssa. Kaikista ihmisistä tulee jokseenkin pelottava ja ahdistava olo.
Haluan pois teidän silmistä, te olette pelottavia, siitäs saitte.
En pidä teistä kun vaikuttaa siltä että tekään ette pidä minusta.
Kun olen saanut asiani tässä maassa hoidettua, lupaan palata sinne mistä tulinkin eikä minun erikoista naamaani tulla täällä enää ikinä näkemään.
"hyvä kun lähti" "itsesäälijä" "varmaan toimii huorana siellä jossain"
joo joo, kuvitelkaa mitä lystäätte. minulla on sellainen hytinä että en jää pohjalle, koska kun suutun, asioita tapahtuu pelottavalla vauhdilla.
...minä todella vihaan teitä. En edes pidä pikkusiskostani... eräät kaksi ovat kyllä pitäneet minusta huolta, siitä olen kiitollinen, ja jään velkaa.
Oli kyllä hirveä virhe tuoda minut tänne kotoa. En viihdy kenenkään seurassa täällä. Toista oli rajan takana...
terveisiä ural-vuorten takaa. se joka jätti kamerani linja-auton takapenkille ja onnistui taikomaan sen ei-mihinkään, sanon vain että olen valmis sanomaan ei jos uskallatkin tarjota sormusta minulle. yritä sanoa asioita enemmän tunteella, vältyt omilta valheilta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei,
todella ikävää ettet ole kokenut Suomea miellyttävänä paikkana. Olet ilmeisesti asunut koko täällä olemasi ajan samalla paikkakunnalla? Pienellä paikkakunnalla asuttaessa on varmasti helppo ajautua yksinäisyyteen, varsinkin jos ei saa itselleen sopivaa tukijoukkoa ympäristöstään jo nuorella iällä. Miksi et saanut ystäviä nuorena? En tiedä onko sinua syrjitty tai kiusattu, vai etkö itse ole kokenut muita itsellesi sopiviksi läheisiksi. Tai oletko/olitko ujo? Osasitko suomen kieltä jo muuttaessasi?
Suomessa on paljon ihmisiä ja kuntia (älä näe koko Suomea Laukaana (Laukaata täysin soimaamatta, aika ja paikka ei vain ehkä ole ollut juuri Sinulle sopiva)). Toivottavasti sinulle ei ole tullut stereotyyppistä kuvaa Suomesta ja suomalaisista, ujot, juopottelevat, synkät suomalaiset eivät ole todellinen kuva tavanomaisesta suomalaisesta. Omat ajatukset ruokkivat tällaisia stereotypioita. Lisäksi on huomioitavaa, että internetissä (ehkä olet kommunikoinut ihmisten kanssa verkossa) ihmiset piiloutuvat nimimerkkien taakse ja voivat esittää aivan muuta kuin ovat. Esimerkiksi töykeys netissä on uskomattoman paljon suurempaa kuin naamatusten. Sanoja ilman merkityksiä. Helppo kiusata kun ei joudu vastaamaan teoistaan.
Oletko täysin varma, että tahdot (heti) takaisin kotimaahasi? Haluatko elämältäsi tällä hetkellä opiskelua tai työntekoa, millaista? Onko unelmiasi mahdollista toteuttaa missään päin Suomea? Miksei? Oletko huomioinut mahdollisuuden, että aika on kullannut muistoja? Ilmeisesti olet muuttanut varsin nuorella iällä (alle 3v?), onko sinulla muistoja ajasta ennen siirtymistä tänne?
Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Toivon sinun saavan ystäviä ja elämänkumppaninkin (mikäli sellaisen haluat), ja minä vakuutan että sellaisia ihmisiä on olemassa. Varmasti Suomessakin, jos osuu oikeaan paikkaan.
Moni ihminen on masentunut vastaavanlaisesta kokemuksesta, olet vahva ihminen.
PS. Toivottavasti en kuulostanut liian KUKKAHATTUTÄDILTÄ, minä nimittäin EN todellakaan OLE sellainen :)
Kaikkea hyvää!
Kiitos, nyt on muutenkin vähän paremmin. Kävin sukulaisten luona ja parempaan päin lähti, vaikka tilanne on teknisesti melko sama.
Anteeksi että tuli kirjoitettua kaikenlaista synkkää...
Kuulostit ammattilaiselta, et kukkahattutädiltä. Pysy sinäkin elossa.