Perussuomalaiset kansanedustajat: Suomi ulos EU:sta ja eurosta

Ps Jyrää

Perussuomalaisten oululainen kansanedustaja Olli Immonen haluaa puoluetoverinsa, kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalan tavoin Suomen irtautuvan Euroopan unionista ja sen rahaliitosta.

Saarakkala esitti eroa eurosta vapunpäivänä. Immonen taas muistuttaa verkkolehti Uuden Suomen blogissaan esittäneensä jo viime vuoden heinäkuussa Suomen eroamista "epäoptimaalisesta, talouden logiikkaa vastaan sotivasta ja jo alkujaan kestämättömälle perustalle rakennetusta eurosta".

- Eurosta eroamista on helppo puolustaa ja perustella Suomen talouden suhteellisen terveellä pohjalla ja sillä, että oman valuutan turvin elävät maat, kuten esimerkiksi EU-jäsenet Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia, pärjäävät hyvin. Vapaasti kelluva kansallinen valuutta myös säätelee työvoiman hintaa muihin maihin nähden pitämällä työvoiman kustannustason kilpailukykyisenä, Immonen kirjoittaa.

Immonen viittaa "riskeihin, joita Suomelle on koitunut" Kreikalle, Irlannille, Portugalille, Espanjalle ja Kyprokselle myönnetyistä kymmenien miljardien eurojen lainavastuista "utopistisen europrojektin hengissä pitämiseksi".

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/persut ja eu - 2-2776

12

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä sitten?

      Jos nyt kuvitellaan vähän aikaa, että Suomi olisi eronnut EU:sta ja eurosta? Mistäs persut sen jälkeen mölisisivät? Että hallitus on jälleen sammuttanut väärin ja nyt pitää liittyä takaisin kiireen vilkkaan? Vai onklo seuraava projekti littyminen Karjalan tasavaltaan?

      • Koroljov

        Euroopan unionille on tulevaisuudessa aina vaihtoehto - Euraasian unioni. Ei Suomen ole pakko upota lännen mukana. Moskova on lähellä, Bryssel kaukana.


    • onneton tunari

      kyllä tuo olli-poika jo joutaisi takaisin pukkaamaan ostoskärryjä

    • WESCHPAHF,.;:;.,Z.,:

      ULOS EU:STA JA NE JOTKA OVAT AIHEUTTANEET RISKIT
      JA JÄLKIMAKSUT SUOMELLE SAAVAT VASTATA TEOIS-
      TAAN. TAISI OLLA MARI KIVINIEMI JOKA OLI ENSIMMÄISE-
      NÄ TYÖNTÄMÄSSÄ SUOMESTA RAHAA JA NYT SITTEN
      URPILAINEN JA KATAINEN; EIKÄ NÄYTÄ LOPPUA TULE-
      VAN; POHJATON KAIVO.
      EIPÄ NOITA TYÖPAIKKOJA OLE EU:STA HERUNUT VAIKKA
      NIIN LUPAILTIIN JA SAMATEN APUJEN KANSSA;
      JOS EI AUTETA SUOMELLE KÄY HUONOSTI.

      EI HUONOMMIN VOI KÄYDÄ KUN KAIKKI AJETAAN ALAS
      JA RAHAT EU:LLE JAETTAVAKSI SAKSAN JA RANSKAN
      PANKEILLE.

      • ei mitään

        mitä rahaa sinne on mennyt?


      • lue jos osaat

    • uhtava

      Miksi pikkupersut puhuu erosta kun pääpersu ei sellaista ole luvannut? Jos Soini ei kannata eroa, niin immosten nillitys ei merkkaa mitään. Vai kerääkö pikkupersut irtopisteitä?

    • pååstäydress;.:,:;-Z

      nimimerkille: ei mitään.
      Älä tule tänne mölisemääm kun et ole asioista perillä.

    • asdas3

      Mites Persreijät tuo STX:n tukeminen? vieläkö Tossavainen ja muut urpot vaatii lahjoittamaan 50 milj euroa ja ryhtymään velkavastuulliseksi osakkaaksi ????


      Jos olette persut vielä tähän aikaan kykeneväisiä vastaamaan niin selityksiä tai itkua kiitos.

    • Ps Jyrää
    • Ihanko totta

      Jos kärripoika ja Soinin perintörinsessa olisivat tosissaan, he tekisivät aloitteen EU:sta eroamisesta joko eduskuntaryhmässään tai ainakin puoluekokoukselle. Mutta aloitetta ei tehdä, sillä persulit pelaavat EU:lla vain omaa propagandapeliään. Tärkeintähän on haalia sekä EU:ssa pysymistä kannattavien että EU:n vastustajien ääniä. Se, saadaanko mitään aikaan, ei ole tärkeää. Pääasia on, että edut ja tuet juoksevat tasaisena virtana tämän bluffipuolueen edustajille.

    • jospa jo olisi aika

      http://tp83.puheenvuoro.uusisuomi.fi/139220-en-tavoittele-ehdokaspaikkaa-eurovaaleissa-koska-haluan-eroon-rahaliitosta

      Suomen EU- ja eurosuhteista päätetään Suomen eduskunnassa, ei europarlamentissa, joten katson mielekkäämmäksi olla tavoittelematta ehdokkuutta eurovaaleissa ja keskittyä taistelemaan itsenäisen Suomen puolesta eduskunnassa, jossa toimin europolitiikan kannalta keskeisissä valiokunnissa.

      Näin siis Saarakkala, tuo itsenäisen Suomen puolesta tarkoittanee
      myös eroa EU:sta, toivottavasti etenee, osa jutusta tässä, loput,,,,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      1098
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      893
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      126
      863
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      773
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe