Kissa huutaa kuin viimeistä päivää

Leikattu kollini on jo muutaman viikon huutanut kuin syötävä. Oli sitten päivä tai yö, niin huutaminen vain jatkuu ja jatkuu. Yöunet menee ja naapuritkin alkaa kyllästyä jatkuvaan meteliin. Kissa pääsee parvekkeelle "ulkoilemaan" koska vain tahtoo, mutta huutaminen jatkuu sielläkin. Katti on leikattu jo muutama vuosi sitten ja tämän kaltaista jatkuvaa huutamista ei ole ennen tapahtunut. Ikää pojalla on n. 3 vuotta. Kissalla on jatkuvasti tarjolla ruokaa ja vettä.
Mikä neuvoksi? Onko muilla samankaltaisia ongelmia?
6211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuulin, että korkea verenpaine kissalla voi aiheuttaa huutamista(pääkipu näin maalaisjärjellä ajateltuna). Käytäpä lääkärissä, sillä sitä voi lääkitä. Jokin syyhän kissaressulla on huutamiseen, se voi olla kipu.

Äänestä

no ompa ouutoa, leikattu kollini kyllä "karjuu" varsinkin parvekkeella, kun on kevättä rinnassa, siis tovin aikaa vain. Samaa mieltä kuin nimimerkki: kuulin. Jotain on vialla, käytä ihmeessä tohtorilla selvittämässä tilanne. En ole koskaan kuullut vastaavasta ja kolleja minulla on ollut ainakin 25 vuotta. Toivottavasti ei ole vakavaa, mutta kaikki otettava huomioon, aivokasvaimesta lähtien. Varsinkin jos oireet tulleet yhenäikin. Lykkyä teille.

Äänestä

Miten kissa on parasta totuttaa uuteen toiseen täysikasvuiseen? Meillä on omakotitalossa kissatyttö, joka on tottunut saamaan kahden aikuisen täyden huomion. Ulkoilee ja elää hyvää kissaelämää, on hiukan arka luonteeltaan. Nyt tyttäremme tuo meille toisen tyttökissan ulkomailta muuttonsa takia. Molemmat kissat ovat leikattuja ja helppoja kissoja. Onko teillä kokemusta siitä, miten tällainen tilanne on parasta hoitaa?

Äänestä

KÄRSIVÄLLISYYTTÄ ....kahden täysi-ikäisen nartun tottuminen toisiinsa voi viedä aikaa....
Antakaa olla samoissa tiloissa alusta asti, kun olette kotona. Kun kissat jäävät kahdestaan , niin laittakaa eri huoneisiin, JOS eivät tule keskenään toimeen.Aika tekee tehtävänsä ...hyvässä lykyssä voivat tulla hyvinkin toimeen keskenään alusta alkaen.

Äänestä

onko madotus ajantasalla

Äänestä

vie kissa eläinlääkärille verikokeet yms. oireet sopii kilpirauhasen liikatoimintaan.... vaikka se onkin vanhempien kissojen sairaus mutta kuitenkin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HuutavaGeorge kirjoitti:

Leikattu kollini on jo muutaman viikon huutanut kuin syötävä. Oli sitten päivä tai yö, niin huutaminen vain jatkuu ja jatkuu. Yöunet menee ja naapuritkin alkaa kyllästyä jatkuvaan meteliin. Kissa pääsee parvekkeelle "ulkoilemaan" koska vain tahtoo, mutta huutaminen jatkuu sielläkin. Katti on leikattu jo muutama vuosi sitten ja tämän kaltaista jatkuvaa huutamista ei ole ennen tapahtunut. Ikää pojalla on n. 3 vuotta. Kissalla on jatkuvasti tarjolla ruokaa ja vettä.
Mikä neuvoksi? Onko muilla samankaltaisia ongelmia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu