Syyllisyys, vastuu ja synnin syyksi lukeminen
Ennen kuin siirryn käsittelemään Raamatun kohtia perisynnistä, niin on syytä tutkia perisyntioppia syyllisyyden, vastuun ja synnin syyksi lukemisen kannalta. Yleisesti on opetettu, että sikiöt ja vauvat ovat syyllisiä perimäänsä syntiseen luontoon ja siten vastuussa Jumalalle siitä, että ovat syntisiä. Tällainen tulkinta antaa Jumalasta kuvan väärämielisenä tuomarina, sillä silloinhan Jumala tuomitsisi ihmisiä sellaisesta asiasta, johon nämä eivät voi itse mitenkään vaikuttaa.
Sikiö ja vauva eivät voi vaikuttaa millään tavalla siihen, millaisia ovat. He eivät ole moraalisesti vastuussa Jumalalle yhtään mistään. He ovat vastuussa vasta sitten, kun oppivat äidinkieltään ja valitsevat pahan. Tätä ennen heidän on täytynyt oppia erottamaan hyvä pahasta, sillä muuten he eivät kykene tekemään moraalisia valintoja. (Jes, 7:14-16; 5.Moos, 1:39; Snl, 1–7.)
Ihminen on vastuussa Jumalalle vain niistä asioista, joihin on voinut itse vaikuttaa. Ihminen on syyllinen vain niihin asioihin, joihin on voinut itse vaikuttaa. Näin ollen perisyntioppi sen eri muodoissaan osoittautuu virheelliseksi Raamatun kirjoitusten tulkinnaksi. Perisyntiopin alkuperä ei olekaan Raamatussa vaan pakanallisissa uskonnoissa, joista oppi on kulkeutunut katolisten isien kautta kaikkialle nimeltään kristittyyn maailmaan.
Vapaiden suuntien kristittyjen oppineiden parissa on melko yleistä sellainen tulkinta, että ihminen perii vanhemmiltaan automaattisesti "taipumuksen tehdä syntiä". Tätä taipumusta ei lueta kuitenkaan syyksi sikiöille ja vauvoille. Syyllisyys ja syyksi lukeminen tulevat lasten osaksi vasta kielellisen kehityksen myötä, kun he ymmärtävät eron hyvän ja pahan välillä, ja valitsevat tietoisesti pahan, eli tekevät tahallaan syntiä: ovat tottelemattomia vanhempiaan tai muita kasvattajiaan kohtaan.
Tämän käsityksen mukaan sikiöt ja vauvat eivät tee syntiä, mutta he perivät Aatamilta vanhempiensa kautta "syntisen luonnon" tai "synnin olemuksen", jota ei kuitenkaan lueta heille syyksi. Näin vauvat pelastuvat "syyntakeettomassa" tai "viattomuuden" tilassa Kristuksen lunastustyön perusteella, sillä "yhden ihmisen (eli Jeesuksen) vanhurskauden teko" luetaan heidän hyväkseen elämän vanhurskauttamiseksi ja pelastukseksi. (Room, 5:12-21.)
Tämän tulkinnan mukaan ihmisellä ei ole lopulta muuta vaihtoehtoa kuin synnin tekeminen, koska hän on perinyt vanhemmiltaan "syntisen luonnon" eli "taipumuksen tehdä syntiä". Siitä huolimatta, että vaihtoehtoa synnille ei ole, pidetään ihmistä syyllisenä ja vastuullisena valitsemaansa syntiin. Tämä on perin outoa, sillä tämän opin mukaan todellista valinnan mahdollisuutta ei ole olemassa, koska vanhemmilta peritty syntinen luonto pakottaa jokaisen ihmisen vuorollaan tekemään syntiä.
Tällainen tulkinta on auttamattomasti virheellinen, koska senkin mukaan ihminen on loppujen lopuksi syytön tekemiinsä synteihin ja syntiseen luontoonsa, koska ne ovat seurausta Adamin synnistä ja ovat perittyä, eivätkä opittua ja valittua. Perisyntioppi paljastuu näin ollen virheelliseksi sen kaikissa yleisissä muodoissaan. Se tulee hylätä, jos seurakunta aikoo noudattaa totuutta rakkaudessa ja elää Jumalan tahdon mukaan.
Enemmän liikkumavaraa tulkintoihin antaa sellainen näkemys, että jokaisella on kylläkin taipumus tehdä syntiä, mutta tämä taipumus ei ole niin suuri, että ihmisten on pakko alkaa paatua ja alkaa palvella syntiä. (Room, 6:16.) Tässä tulkinnassa erotetaan toisistaan "synnin palveleminen ja paatumus" ja "yksittäiset synnin teot". Kukaan ihminen ei voi perimänsä syntisen taipumuksen vuoksi välttyä tekemästä yksittäisiä syntejä, mutta jokainen voi niin tahtoessaan valita vanhurskauden palvelemisen synnin palvelemisen sijasta. Jompaa kumpaa on jokaisen ihmisen lopulta palveltava ja se ratkaisee, kumman lapsi joku on: paholaisen vai Jumalan. (Matt, 6:24; 1.Joh, 3:1-10.)
Ennen kuin siirryn käsittelemään Raamatun kohtia perisynnistä, niin on syytä tutkia perisyntioppia syyllisyyden, vastuun ja synnin syyksi lukemisen kannalta. Yleisesti on opetettu, että sikiöt ja vauvat ovat syyllisiä perimäänsä syntiseen luontoon ja siten vastuussa Jumalalle siitä, että ovat syntisiä. Tällainen tulkinta antaa Jumalasta kuvan väärämielisenä tuomarina, sillä silloinhan Jumala tuomitsisi ihmisiä sellaisesta asiasta, johon nämä eivät voi itse mitenkään vaikuttaa.
Sikiö ja vauva eivät voi vaikuttaa millään tavalla siihen, millaisia ovat. He eivät ole moraalisesti vastuussa Jumalalle yhtään mistään. He ovat vastuussa vasta sitten, kun oppivat äidinkieltään ja valitsevat pahan. Tätä ennen heidän on täytynyt oppia erottamaan hyvä pahasta, sillä muuten he eivät kykene tekemään moraalisia valintoja. (Jes, 7:14-16; 5.Moos, 1:39; Snl, 1–7.)
Ihminen on vastuussa Jumalalle vain niistä asioista, joihin on voinut itse vaikuttaa. Ihminen on syyllinen vain niihin asioihin, joihin on voinut itse vaikuttaa. Näin ollen perisyntioppi sen eri muodoissaan osoittautuu virheelliseksi Raamatun kirjoitusten tulkinnaksi. Perisyntiopin alkuperä ei olekaan Raamatussa vaan pakanallisissa uskonnoissa, joista oppi on kulkeutunut katolisten isien kautta kaikkialle nimeltään kristittyyn maailmaan.
Vapaiden suuntien kristittyjen oppineiden parissa on melko yleistä sellainen tulkinta, että ihminen perii vanhemmiltaan automaattisesti "taipumuksen tehdä syntiä". Tätä taipumusta ei lueta kuitenkaan syyksi sikiöille ja vauvoille. Syyllisyys ja syyksi lukeminen tulevat lasten osaksi vasta kielellisen kehityksen myötä, kun he ymmärtävät eron hyvän ja pahan välillä, ja valitsevat tietoisesti pahan, eli tekevät tahallaan syntiä: ovat tottelemattomia vanhempiaan tai muita kasvattajiaan kohtaan.
Tämän käsityksen mukaan sikiöt ja vauvat eivät tee syntiä, mutta he perivät Aatamilta vanhempiensa kautta "syntisen luonnon" tai "synnin olemuksen", jota ei kuitenkaan lueta heille syyksi. Näin vauvat pelastuvat "syyntakeettomassa" tai "viattomuuden" tilassa Kristuksen lunastustyön perusteella, sillä "yhden ihmisen (eli Jeesuksen) vanhurskauden teko" luetaan heidän hyväkseen elämän vanhurskauttamiseksi ja pelastukseksi. (Room, 5:12-21.)
Tämän tulkinnan mukaan ihmisellä ei ole lopulta muuta vaihtoehtoa kuin synnin tekeminen, koska hän on perinyt vanhemmiltaan "syntisen luonnon" eli "taipumuksen tehdä syntiä". Siitä huolimatta, että vaihtoehtoa synnille ei ole, pidetään ihmistä syyllisenä ja vastuullisena valitsemaansa syntiin. Tämä on perin outoa, sillä tämän opin mukaan todellista valinnan mahdollisuutta ei ole olemassa, koska vanhemmilta peritty syntinen luonto pakottaa jokaisen ihmisen vuorollaan tekemään syntiä.
Tällainen tulkinta on auttamattomasti virheellinen, koska senkin mukaan ihminen on loppujen lopuksi syytön tekemiinsä synteihin ja syntiseen luontoonsa, koska ne ovat seurausta Adamin synnistä ja ovat perittyä, eivätkä opittua ja valittua. Perisyntioppi paljastuu näin ollen virheelliseksi sen kaikissa yleisissä muodoissaan. Se tulee hylätä, jos seurakunta aikoo noudattaa totuutta rakkaudessa ja elää Jumalan tahdon mukaan.
Enemmän liikkumavaraa tulkintoihin antaa sellainen näkemys, että jokaisella on kylläkin taipumus tehdä syntiä, mutta tämä taipumus ei ole niin suuri, että ihmisten on pakko alkaa paatua ja alkaa palvella syntiä. (Room, 6:16.) Tässä tulkinnassa erotetaan toisistaan "synnin palveleminen ja paatumus" ja "yksittäiset synnin teot". Kukaan ihminen ei voi perimänsä syntisen taipumuksen vuoksi välttyä tekemästä yksittäisiä syntejä, mutta jokainen voi niin tahtoessaan valita vanhurskauden palvelemisen synnin palvelemisen sijasta. Jompaa kumpaa on jokaisen ihmisen lopulta palveltava ja se ratkaisee, kumman lapsi joku on: paholaisen vai Jumalan. (Matt, 6:24; 1.Joh, 3:1-10.)
Vastaukset 69
Vanhimmat
Paholaisen lapseksi ei tulla luonnollisen sikiämisen ja syntymän kautta, vaan "hengellisen kuoleman" kautta, joka on seurausta tahallisesta ja tietoisesta synnin tekemisestä. Tästä on hyvänä esimerkkinä Paavalin todistus omasta hengellisestä kuolemastaan. (Room, 7:7-13.) Paavali "kuoli synteihin ja rikoksiin" (Efe, 2:1-3; Kol, 2:13, huomaa monikko!), kun oli ensin ymmärtänyt käskysanan merkityksen, ja rikkonut sen jälkeen tahallisesti sitä vastaan. Jos Paavali olisi siinnyt ja syntynyt hengellisesti kuolleessa tilassa, niin hän ei olisi voinut kuolla enää uudestaan sen jälkeen tulematta "kahdesti kuolleeksi" (Jda, 1:12.), jolla ei olisi ollut enää toivoa mielenmuutoksesta ja pelastuksesta. (Hebr, 6:4-6; 10:26-31; 1.Joh, 5:15-17.) Näin ollen Paavalin täytyi syntyä hengessään elävänä, minkä jälkeen hän kuoli hengellisesti tietoisen synnin palvelemisen ja paatumisen seurauksena, mutta hän sai sittemmin armon syntyä uudesti ylhäältä ja tulla uudestisyntymisen kautta Hengessä eläväksi Jumalan lapseksi. (Joh, 1:12-13; 3:1-8; Tiit, 3:3-7; 1.Joh, 3:1-2; 5:1-2.)
Tässä on selvä yhtymäkohta Jeesuksen kertomukseen tuhlaajapojasta, jonka mukaan lapsi on ensin hengessään elävä niin kauan kuin pysyy Isän luona, mutta kuolee sitten synteihin ja rikoksiin, kun lähtee pois Jumalan tyköä, ja herää taas henkiin, kun palaa takaisin Jumalan tykö. (Luuk, 15:11-32; vrt. Efe, 5:14.) Tällaisesta Jumalan tykö palaamisesta kertoo myös Vanha testamentti muutamassa kohdassa. (Jes, 55:1-8; Job, 33:14-33.) Jumalan tykö ei olisi mahdollista "palata", ellei hänen tykönään olisi ensin oltu. Tämäkin todistaa sen puolesta, että ihminen syntyy vielä syntiinlankeemuksen jälkeen Jumalan kuvaksi, ja on hänen lapsensa hengelliseen kuolemaan asti, jolloin hänestä tulee synnin tekemisen ja paatumisen kautta paholaisen lapsi. (1.Moos, 9:6; 1.Kor, 11:7; Jaak, 3:9; Psa, 82:6-7; Room, 7:7-13; 1.Joh, 3:1-10.)
Kun ihmisestä on tullut väärien moraalisten valintojen kautta paholaisen lapsi ja mieleltään läpikotaisin synnin turmelema, niin hän on vastuussa Jumalalle myös syntisestä mielestään ja sydämensä väärästä asenteesta, eikä vain tehdyistä synneistä. (Apt, 8:20-24.) Silloin hänen syykseen luetaan myös "syntinen luonto", kun sillä tarkoitetaan synnin palvelijan (orjan) mielenlaatua. (Joh, 8:31-36; 2.Piet, 2:12-22.) Raamatun mukaan mieleltään ja sielultaan synnin turmelemat synnintekijät eivät peri Jumalan valtakuntaa. (1.Kor, 6:9-11; Gal, 5:19-21.) Tuomioiden perusteena eivät ole siten vain synnin teot (Joh, 5:28-29; Ilm, 22:12.), vaan nimenomaan väärämielinen synnin luonto, joka ei voi olla sillä tavalla perittyä kuin perisyntiopissa on perinteisesti opetettu. (ks. syntisen mielen aiheuttama tuomio, Ilm, 21:8, 27; 1.Joh, 3:13-15; Mar, 7:14-23; Efe, 4:17-19; Tiit, 1:15.)
Koska Jumala lukee ihmiselle lopulta syyksi myös "syntisen mielen" ja "luonnon", niin tämä luonto ei voi olla perittyä, vaan sen täytyy olla opittua ja valittua – väärien moraalisten valintojen seurausta. Ihmisen ei tarvitse olla syntinen tai taipuvainen tekemään syntiä voidakseen tehdä syntiä. Tästä on todistuksena Adamin lankeemus. Adamilla ei ollut luomistyön perusteella minkäänlaista taipumusta tehdä syntiä, mutta hän teki siitä huolimatta syntiä täysin tietoisesti ja tahallaan. Hän rikkoi Jumalan antamaa käskysanaa vastaan ja tuli sitä kautta syynalaiseksi, eli synti luettiin sen jälkeen hänelle syyksi, kun hänestä oli ensin tullut syntinen ja hän oli tehnyt syntiä tämän syntiseksi tulemisen seurauksena.
Perisyntiopin kannattajat väittävät, että ihminen ei synny "Jumalan kuvaksi" vaan "Adamin kuvaksi", koska Adam lankesi syntiin, ja hänestä tuli syntinen. (1.Moos, 5:3.) Raamatussa on kuitenkin monia kohtia, joissa todetaan selvästi, että Jumala on luonut ihmisen Jumalan kuvaksi vielä sen jälkeen, kun Adam on tehnyt syntiä, eli Adamin jälkeen syntyneet ihmiset ovat luomistyön perusteella "Jumalan kuvia". (1.Moos, 9:6; 1.Kor, 11:7; Jaak, 3:9; Psa, 82:6-7.)
Raamatun mukaan Jumala on tehnyt ihmiset "suoriksi, mutta he etsivät itse mutkia matkaansa" (eli tekevät syntiä ja tulevat "kieroiksi", vaikka heidät on "suoriksi" luotu). (Snj, 7:29.) Ihmisen "luonto" on "suora" sikiämisestä ja syntymisestä lähtien aina siihen asti, kun se vääristyy tahallisen ja tietoisen synnin tekemisen myötä. Tämän todistaa se, että jotkut pakanat ovat vaihtaneet "luonnollisen" yhteyden "luonnonvastaiseen" (Room, 1:26.): Jumala on tehnyt ihmisen heteroseksuaaliksi ja homous paljastuu näin opituksi ja valituksi synniksi. Lisäksi pakanat ovat kykeneviä "luonnostaan tekemään sitä, mitä laki vaatii", joten heidän luontonsa ei voi olla synnin läpikotaisin turmelema kieroutunut luonto sikiämisestä ja syntymästä lähtien. (Room, 2:14, 27.) Raamattu todistaa tällä tavalla perisyntiopin kauttaaltaan virheelliseksi ja vääräksi, eikä sen opettamista Jumalan sanan totuutena ole lupa jatkaa Jumalan seurakunnissa ja uskovien keskuudessa.
Loppupäätelmänä edellisestä voidaan todeta, että ihmiset perivät vanhemmiltaan korkeintaan sellaisen taipumuksen syntiin, että he eivät voi välttää yksittäisiä synnintekoja, mutta voivat kuitenkin valita sen, palvelevatko he syntiä ja paatuvat synnin vuoksi, vai palvelevatko he vanhurskautta. (vrt. Room, 2:12-16, 27; 6:15-23; Matt, 6:24.) Toinen vaihtoehto on se, että ihminen ei peri edes taipumusta tehdä syntiä, vaan jokainen tekee syntiä vuorollaan täysin omasta syystään ilman perinnön raskauttavaa taakkaa. Jälkimmäisen tulkinnan mukaan ihminen on yksin kokonaan syyllinen ja vastuussa syntisestä mielenlaadusta ja jokaisesta yksittäisestä synnin teosta, eikä perinnöllisyyden piikkiin jää mitään. Tämä tuntuisi oikeammalta tulkinnalta, kun otetaan huomioon se, miten ankarasti Jumala suhtautuu syntiseen mieleen ja synnin tekoihin.
Jos ihminen olisi perinyt syntisen luonnon ja tekisi syntiä sen seurauksena, niin Jumala pelkästään säälisi ja tuntisi myötätuntoa tällaisia periytyvän syntisen luonnon uhreja kohtaan, mutta koska Jumala vihaa syntisiä ja jumalattomia – erityisesti syntisen sydäntä – niin ihmisen täytyy olla itse vastuussa siitä, millainen hän on ja mitä hän tekee, eikä synnillisyys voi olla sillä tavalla perittyä, kuin perisyntiopissa sen eri muodoissaan on opetettu. (Psa, 5:5-6; 11:5-6; Snl, 6:16-19; Hoos, 9:15; Mal, 1:1-3; 3.Moos, 26:30; Joh, 2:36; 1.Tess, 2:13-17.)
Psalmit 51:7 [51:5]
Psalmit
51:7 [51:5] Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.
Daavid lausuu tämän lauseen syvässä synnintunnossa. Hän katuu syntiään ja kokee syntitaakan painavan erittäin raskaana sydäntään. Daavid käyttää tässä runollista kielikuvaa, kun kuvaa tuskaa syntiensä vuoksi. Tätä jaetta ei ole tarkoitettu tulkittavaksi kirjaimellisesti. Daavidin äiti ei tehnyt syntiä, kun Daavid hedelmöityi hänen kohdussaan. Daavid ei syntynyt synnissä siten kuin perisyntioppi väittää: siten, että hän olisi ollut mieleltään ja sielultaan läpikotaisin perisynnin turmelema syntyessään.
Jos kyseinen jae olisi tarkoitettu tulkittavaksi kirjaimellisesti, niin miksi muita saman laulun jakeita ei tulkita kirjaimellisesti? Niiden mukaan isopilla voidaan pestä pois synnit ja Jumala on murskannut Daavidin luut. (Psa, 51:9-10.) Kumpikaan näistä väittämistä ei ole totta kirjaimellisesti. Miksi sitten perisynnin tukena käytetty jae tulisi tulkita kirjaimellisesti? Ainoa syy siihen on edeltävalitun perisyntiopin tukeminen Raamatulla, vaikka Raamatussa ei sitä oppia opeteta, vaan se on pakanallinen harhaoppi ja saanut katolisessa kirkossa vakiintuneen aseman mm. manilaisen (manikealaisuus) Augustinuksen kautta 400-luvulla.
Raamatussa on paljon sellaisia kirjoituksia, joita ei ole tarkoitettu tulkittavan kirjaimellisesti. Kirjaimellinen tulkinta johtaa niissä lukijoita harhaan. Esimerkiksi Job ei uskonut, että ihminen palaa takaisin äitinsä kohtuun, kun kuolee. Silti tällainen ilmaisu on hänen puheissaan: "Alastonna minä tulin äitini kohdusta, ja alastonna minä sinne palajan." (Job, 1:21.) Lisäksi Job sanoo: "Minä ompelin säkin iholleni ja painoin sarveni tomuun." (Job, 16:15.) Vaikka hän sanoi tällaista, niin voimme olla varmoja, ettei hänellä kasvanut sarvet päässä niin kuin pirulla tai pässillä.
Tällaisia runollisia kielikuvia ei ole tarkoitettu alunperinkään tulkittavan kirjaimellisesti, ja joka niin tekee, syyllistyy Raamatun terveen sanan vinoon vääntämiseen. Tällä tavalla Raamatun kirjoituksia vinoon vääntämällä on muodostettu monia harhaoppeja, joista perisyntioppi on yksi vakavimmista, koska se vaikuttaa niin monen muun harhaopin perustana, ja hämärtää ihmisen vastuun omasta syntisyydestään ja synneistään Jumalan edessä.
Daavidin tarkoitus oli ilmaista suurta synnintuntoa ja syyllisyyttä Psalmissaan. Perisyntiopin kannattajat kääntävät Daavidin sanoman päälaelleen. Perisyntiopin mukaan Daavid olisi sysännyt syyn omista synneistään perisynnin päälle, ja olisi siten kokonaan kiistänyt oman syyllisyytensä. Daavid ei kuitenkaan syyttänyt äitiään tai vanhempiaan eikä perisyntiä siitä, että oli syyllistynyt syntiin.
Daavid kantoi koko vastuun ja syyllisyyden itse, mutta vetosi samalla Jumalan hyvyyteen ja ihmisrakkauteen, että tämä ei olisi ottanut häneltä pois Hengen voitelua ja tuominnut häntä kadotukseen yhdessä jumalattomien kanssa. Jumala antoi Daavidille synnit anteeksi, koska hän katui niitä syvästi, ja oli valmis elämään mielenmuutoksessa lankeemuksiensa jälkeen: hän oli valmis hylkäämään syntinsä. (2.Sam, 12:13; Psa, 32:1-5; ks. Snl, 28:13.)
Room, 3:23 (jj. 9-24! Psa, 14 ja 53)
Roomalaiskirje:
3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
Tätä jaetta käytetään hyvin yleisesti sen väitteen tukena, että myös sikiöt ja vauvat ovat tehneet syntiä. On väitetty, että ihminen tekee syntiä jo äitinsä kohdussa, kenties sikiämisestään lähtien. Synnin tekeminen on kuitenkin mahdollista vasta sen jälkeen, kun lapsi on oppinut ymmärtämään äidinkieltään, ja erottaa hyvän pahasta. (Jes, 7:14-16; 5.Moos, 1:39.)
Moraalisia valintoja hyvän ja pahan välillä ei ole mahdollista tehdä, ennen kuin ymmärtää, mikä on luvallista ja mikä on kiellettyä. Synnin tekoja ovat vain sellaiset teot, jotka ovat Jumalan lakia ja Jumalan antamaa omantunnon lakia (Room, 2:12-16.) eli synnynnäistä sisäistä oikeudentajua vastaan. (1.Joh, 3:4.)
Tottelemattomuus vanhempia ja kasvattajia kohtaan on pienten lasten ensimmäisiä syntejä (Efe, 6:1-3; 2.Moos, 20:12.), eikä niitä ole mahdollista tehdä, ennen kuin ymmärtää hyvän ja pahan välisen eron. Näin ollen sikiöt ja vauvat eivät voi tehdä syntiä, joten kyseinen jae (Room, 3:23.) ei sovellu heihin. Samaa voidaan sanoa jakeesta Room, 5:12, ja muista vastaavista Raamatun kohdista. (Psa, 14 ja 53)
Sikiöt eivät ole tehneet syntiä äitinsä kohdussa. Tämän todistaa Jaakobin ja Eesaun tapaus. Herra (JHVH) sanoi kaksosten äidille, Rebekalle, että "vanhempi on palveleva nuorempaa", kun kaksoset olivat jo siinneet, ja olivat äitinsä kohdussa. (1.Moos, 25:21-23.) Paavalin mukaan lapset eivät olleet tehneet siinä vaiheessa vielä "hyvää eivätkä pahaa". (Room, 9:11-12.) Näin ollen lapset eivät tee syntiä äitinsä kohdussa, joten sana "kaikki" ei pidä sisällään sikiöitä, kun sanotaan: "kaikki ovat tehneet syntiä". (Room, 3:23; 5:12.)
Samalla tavalla tästä "kaikkien" joukosta on rajattava pois vauvat ja ihan pienet lapset, jotka eivät ymmärrä hyvän ja pahan välistä eroa, eivätkä voi tehdä sen vuoksi moraalisia valintoja vanhurskauden ja synnin välillä. Vastuu ja syyllisyys valinnoista ja teoista ja mielenlaadusta tulee vasta sen jälkeen, kun on valittu tietoisesti synti ja synnin palveleminen. (vrt. Snl. 1-6; Room, 6:15-23; Matt, 6:24.)
Jae Room, 3:23 on irrotettu kokonaan asiayhteydestään, kun sen avulla puolustetaan perisyntioppia, tai sitä, että sikiöt ja vauvat ovat tehneet syntiä. Kyseinen jakso liittyy Psalmien 14 ja 53 lainaukseen, joissa kuvataan varttuneiden synnintekijöiden syntejä. Sikiöt ja vauvat eivät puhu eivätkä kävele, joten Paavalin käyttämät sanat jakeissa Room, 3:9-24 eivät sovi heihin. Ne sopivat ainoastaan varttuneisiin ihmisiin, jotka ymmärtävät hyvän ja pahan välisen eron, mutta tekevät silti syntiä. Näin itse asiayhteys karsii "kaikkien" joukosta pois sikiöt ja pienet vauvat. Sana "kaikki" (kreikaksi "pas") ei tarkoita muuallakaan Raamatussa "kaikkia maailman ihmisiä", jos muut Raamatunkohdat rajoittavat ihmisten määrää pienemmäksi. (esim. Ilm, 13:16; 20:4.)
Lisäksi on huomattava se, että jakeen Room, 3:24 mukaan kaikki "saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa". Perisyntiopin puolustajat jättävät tällaisissa jakeissa huomiotta sen, että sana "kaikki" viittaa myös pelastuksen kannalta kaikkiin ihmisiin. Koska maailman kaikkien ihmisten pelastuminen ei sovi heidän käsitykseensä oikeasta opista – missä asiassa he ovat täysin oikeassa – niin he rajaavat automaattisesti pelastuvien määrää, vaikka tällaisten jakeiden perusteella kaikki maailman ihmiset pelastuisivat kirjaimellisen väärän tulkinnan mukaan. (vrt. Room, 5:12-21; 11:32; Tiit, 2:11.)
On siis oltava hyvin tarkkana, kun Raamatussa esiintyy sana "kaikki" tai muita vastaavia ilmaisuja (jokainen, ei kukaan, koko). On helppoa vääntää vinoon kirjoituksia, jos tulkitsee näitä ihmisten tavalla kirjoitettuja ajatuksia kirjaimellisesti (Room, 3:5; 6:19; 1.Kor, 9:8; Gal, 3:15.), eikä ota huomioon Raamatun kokonaisilmoitusta ja on osaton Pyhästä Hengestä, joka opettaa Jumalan lapsia ja johdattaa meitä kaikkeen totuuteen. (1.Joh, 2:27; Joh, 16:13; 6:45; 2.Kor, 3:1-6; Matt, 13:10-16.)
Perisyntiä puolustavat ihmiset jättävät muun virheellisen tulkinnan lisäksi huomiotta sen tosiasian, että roomalaiskirjeen 3. luku ja sen pohjalla olevat psalmit 14 ja 53 puhuvat siitä, miten ihmiset turmelevat oman vaelluksensa ja sielunsa tekemällä syntiä. (vrt. Efe, 4:22; 1.Moos, 6:11-12.) Nämä kuvaukset ovat jo kirjaimen perustasolla jyrkästi perittyä syntisyyttä ja syntiturmelusta vastaan, mutta niitä käytetään silti tukena perisyntiopin puolustuksena. Miten on mahdollista, että joku tulkitsee Raamattua näin pahasti väärin? Varmaa on ainakin se, että Pyhä Henki ei ole opettanut perisyntiopin puolustajia Raamatun tulkinnassa tässä nimenomaisessa asiassa ja näissä raamatunkohdissa.
Roomalaiskirjeestä on jäänyt monilta huomaamatta Paavalin tapa jakaa ihmiset kahteen ryhmään: juutalaiset (lihan mukaan ympärileikatut) ja pakanat (laista tietämättömät). Tämä jako alkaa jo ensimmäisestä luvusta ja jatkuu toisessa luvussa.
Kun siirrytään kolmanteen lukuun, niin Paavali kysyy, "mitä etua on juutalaisilla?" (Room, 3:1) Sitten hän kuvaa sitä, miten "sekä juutalaiset että pakanat" ovat "kaikki" tehneet syntiä ja saavat lahjaksi vanhurskauden uskon kautta Jeesukseen. (3:1-24.) Sana "kaikki" viittaa siis asiayhteydessään "juutalaisiin ja pakanoihin", sillä Paavalin tarkoitus on osoittaa, että myös juutalaiset ovat vailla Jumalan vanhurskautta "laista ja ympärileikkauksesta" huolimatta, koska hekin ovat tehneet syntiä. Paavali ei tahdo kertoa tässä yhtään mitään siitä, millä tavalla Jumala näkee sikiöt, vauvat ja ihan pienet lapset, vaikka hänen sanojaan tulkitaan perisyntiopissa systemaattisesti väärin ja ulotetaan sana "kaikki" koskemaan myös heitä.
Paavali jatkaa opetuksessaan jakoa "ympärileikattuihin ja pakanoihin" vielä neljännessä luvussa. Näin asiayhteys kertoo sen, että sana "kaikki" viittaa "juutalaisiin pakanoiden lisäksi", ja opetus tulee tältä osin oikein ymmärretyksi. Paavali ei opettanut sellaista oppia, että sikiöt ja vauvat ovat tehneet syntiä, vaan kertoi, että he eivät ole tehneet vielä "hyvää eivätkä pahaa" ja ovat "pahuudessa lapsia". (Room, 9:11-12; 1.Moos, 25:21-23; 1.Kor, 14:20.) Myös Jeesus opetti, että vauvat ja ihan pienet ovat otollisia Jumalalle. (Matt, 21:14-16; 19:13-15.) Perisyntiopilta ja vauvojen kastamiselta perisynniltä pelastumisen vuoksi putoaa näin ollen pohja pois, ja molemmista on syytä luopua, jos tahtoo tehdä Jumalan tahdon omassa elämässään.
Jako juutalaisiin ja pakanoihin roomalaiskirjeessä
Paavali on jakanut kirjeensä alussa ihmiset kahteen ryhmään: "ilman lakia elävät pakanat" ja "lain alla" (tarkasti käännettynä: "laissa") elävät juutalaiset. (Room, 2:12) Tämä jaottelu jatkuu edelleen jakeissa Room, 3:1, 9, 19 ja sen jälkeen 29-30, sillä Paavali tahtoo sanoa, että juutalaisilla ei ole etuutta vanhurskauden suhteen pakanoiden rinnalla, koska "myös juutalaiset ovat syntiä tehneet", vaikka he elävät "laissa" ("lain alla", sillä lakihan on heille annettu).
Näin "koko maailma tulee syylliseksi Jumalan edessä". (Room, 3:19.) Eivät vain pakanat ole syyllisiä Jumalan edessä ja syntiä tehneet, vaan myös Israel on syyllinen, vaikka sille on annettu Jumalan sana ja lupaukset ja lihan ympärileikkaus, ja vaikka liitot on tehty sen kanssa. (Room, 3:1-2; 9:1-5; Efe, 2:11-12)
"Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja. Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta. Mitä etuuksia on siis juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta?... Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,... Kaikki (pakanat ja Israel) ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa... Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin, koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta. " (Room, 2:27-29; 3:1, 9, 23-24, 29-30)
Alkuperäiselle tekstille ei ole lupa antaa muita merkityksiä kuin Paavali on tahtonut sille antaa. Silti monet ovat tulkinneet tätä roomalaiskirjeen kohtaa asiayhteydestä irrotettuna ihan väärin ja käyttäneet sitä tukena erilaisille harhakäsityksille ja harhaopeille.
Psa, 58:3
"Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valhettelijat hamasta äidin helmasta." (Psa, 58:3.)
Jos tämä jae olisi oikein tulkita kirjaimellisesti, niin silloin vauvat osaisivat puhua, ja he valehtelisivat heti syntymästään lähtien. Näin ei kuitenkaan tapahdu, joten kyseistä Raamatun kohtaa ei ole tarkoitettu tulkittavaksi kirjaimellisesti.
Tässä on jälleen runollisella kuvakielellä ilmaistu se, miten ihmiskunta on yleisesti joutunut synnin turmeluksen valtaan. Tämä turmelus on seurausta valituista synneistä, eikä se ole perityn syntisyyden tai perittyjen syntien syytä. (vrt. 1.Moos, 6:12; Efe, 4:22.) Samalla tavalla puhutaan maailman yleisestä syntiturmeluksesta muuallakin Raamatussa, eikä niitä kohtia ole oikein soveltaa sikiöiden ja vauvojen sieluntilaan tai tekemisiin. (Psa, 14 ja 53, Room, 3:9-24.)
Kun Psalmi 58 luetaan kokonaisuudessaan, niin siitä käy vielä selvemmin ilmi se, että puhe on varttuneista synnintekijöistä, eikä vauvoista tai sikiöistä. Psalmin tarkoitus on kertoa se, että jokainen syntien valtaan joutuva ihminen oppii tekemään syntiä ja valitsee valheen tien totuuden tien sijasta. Samassa Psalmissa mainitaan myös "vanhurskaat ihmiset" jumalattomien tuomareiden vastakohtana. (Psa, 58:11-12.) Heitä ei lueta niiden väärintekijöiden joukkoon, jotka valehtelijoina mainitaan, joten jälleen kerran jo itse asiayhteys rajaa Herrasta "luopuneiden" määrän pienemmäksi kuin "kaikki maailman ihmiset".
Raamattu kertoo myös sellaisista ihmisistä, jotka ovat eläneet kutakuinkin koko elämänsä Jumalan yhteydessä, eivätkä he ole antautuneet koskaan syntiä palvelemaan. (Hanok/Eenok, 1.Moos, 5:21-24; 144 000 pyhää, Ilm. 14:1-5; Sakarias ja Elisabet, Luuk, 1:6; Johannes Kastaja, Luuk, 1:15-17; Matt, 11:7-15; Nooa, 1.Moos, 6:9.) Vaikka kirjaimellisesti tulkittuna ja muut Raamatun kohdat sivuuttamalla voitaisiin päätellä, että nämä ihmiset eivät ole tehneet syntiä – osa heistä – niin Raamatun kokonaisilmoitus ja asiain todellisuus huomioituna hekin ovat joskus syntiä tehneet, vaikka kaikki eivät ole välttämättä antautuneet syntiä palvelemaan, eivätkä ole siten joutuneet koskaan synnin hallintavaltaan. (Snj, 7:21; 2.Aik, 6:36.) Jumala on antanut ihmisille mahdollisuuden hallita syntiä, vaikka synnin halu on meihin. (1.Moos, 4:7; Room, 6; Snl, 1-7.)
Jes, 48:8
"minä tiesin, että sinä olet aivan uskoton ja luopioksi kutsuttu hamasta äidin kohdusta." (Jes, 48:8.)
Tämä kohta ei kerro vauvoista eikä sikiöistä vaan Israelin kansasta. (Jes, 48:1, 12.) Israelin kansa oli Jesajan aikaan paatunut kansa. (j.4.) Sikiöt ja vauvat eivät ole vielä paaduttaneet sydäntään, eivätkä turmelleet vaellustaan. (Hebr, 3:12-15; Efe, 4:22; 1.Moos, 6:12; Snl, 1-7.) Näin ollen tätä kohtaa ei ole oikein soveltaa sikiöihin ja vauvoihin.
Tämän kohdan perusteella on myös väärin väittää, että Jaakob olisi ollut luopio ja petturi jo äitinsä kohdussa (Jaakobin toinen nimi on Israel, 1.Moos, 32:28 [29]). Sellaistakin on väitetty, koska vuoden 1933 käännöksessä on käännösvirhe jakeessa Hoos, 12:4 [3]: "Äidin kohdussa tämä petti veljensä, ja miehuutensa voimassa hän taisteli Jumalan kanssa." Hepreankielen alkutekstissä lukee, että Jaakob tarttui veljeään kantapäästä kiinni äitinsä kohdussa. Niin myös useimmat englanninkieliset käännökset jakeen kääntävät – aivan oikein. Jaakob ei tehnyt syntiä äitinsä kohdussa, koska Paavali kirjoitti, että kaksoset eivät olleet tehneet hyvää eivätkä pahaa siellä ollessaan. (Room, 9:11-12; 1.Moos, 25:21-23.)
Job, 14:4
"Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään." (Job, 14:4.)
Job puhuu tässä luvussa ihmisen katoavaisuudesta ja aikuisen ihmisen turhasta vaelluksesta. Hän ei viittaa "saastaisella" ihmisen perisyntiin, koska sellaista ei ole olemassa. Job puhuu toisaalla poisnukkuneista sikiöistä, eikä mainitse sanallakaan sitä, että nämä olisivat joutuneet kadotukseen perisynnin aiheuttaman turmeluksen vuoksi. (Job, 3.) Sen sijaan hän antaa ymmärtää, että keskoisena nukkuneet saavat levätä rauhassa maailman kauhuilta. (Job, 3:13-19.)
Hepreankielen sana טמא "taamee" on suomeksi "saastainen" tai "likainen". Sillä viitataan uskonnolliseen tai rituaaliseen puhtauteen eikä niinkään syntiin. Juutalainen tuli saastaiseksi, jos koski kuolleeseen eläimeen tai ihmiseen (3.Moos, 5:2.), söi saastaisia eläimiä (3.Moos, 11:4-8 26-29, 31, 35, 38, 47), sairasti lepraa tai koski lepran saastuttamaan ihmiseen tai esineeseen (3.Moos, 13:11, 15, 36, 44-46, 51, 55; 14:40-45, 57.), vuoti siemennestettä tai kuukautisvuotoa, tai koski sellaisesta vuodosta saastuneeseen esineeseen tai vaatteeseen (3.Moos, 15:2, 25-26, 33.). Uuden liiton uskovaiset eivät yleensä pidä itseään saastaisina siinä mielessä, että olisivat tehneet syntiä, jos he saastuvat tässä mainituista asioista. Saastaisuus ei viittaakaan näissä kohdissa syntiin vaan johonkin muuhun asiaan: rituaaliseen puhtauteen.
Hepreankielen verbi טמא "taamee" kertoo siitä, että joku tulee "saastaiseksi". Mooseksen lain mukaan nainen tulee saastaiseksi, kun synnyttää lapsen. (3.Moos, 12:2, 5.) Hän tarvitsee synnyttämisen jälkeen sovituksen tullakseen puhtaaksi. (j.8.) Vaikka naisesta tulee lain mukaan saastainen synnyttämisen vuoksi, ja hän tarvitsee sovituksen, niin silti uuden liiton uskovaiset eivät pidä lapsensynnyttäjää saastaisena tai sovitusta tarvitsevana sen vuoksi, että synnyttäminen olisi syntiä: ei se syntiä olekaan. Kyse onkin vanhan liiton aikaisesta rituaalisesta saastaisuudesta, josta tultiin puhtaaksi vedellä pesemisen ja uhrin kautta, eivätkä nämä säädökset ole enää voimassa uuden liiton järjestyksen aikana. (3.Moos, 15; Hebr, 9:9-10.)
Saastaiseksi tuleminen voi tarkoittaa myös moraalisesti likaiseksi tulemista, synnin tahraamaa, sukupuolista siveettömyyttä tai pornoa. (1.Moos, 34:5, 13, 27.) Diinan tapauksessa Diina saastui, kun pakanamies eli Israelin kansaan kuulumaton mies makasi hänen kanssaan. Saastaiseksi tuleminen ei ole kuitenkaan aina sama asia kuin syntiseksi tuleminen, eikä se johdu synnin tekemisestä. Mies ja vaimo tulevat saastaiseksi, kun yhtyvät toisiinsa, ja ovat saastaisia iltaan asti. (3.Moos, 15:18.) Yhdyntä ei ole kuitenkaan avioliitossa syntiä vaan se on Jumalan tahto. (1.Moos, 1:26-29; 1.Kor, 7:1-7.)
Kun huomioimme Raamatun kirjoittajien erilaiset tavat käyttää hepreankielen sanoja koskien saastaisuutta ja saastaiseksi tulemista, niin meillä ei ole riittävästi todisteita sen puolesta, että Job olisi opettanut synnin periytymistä vanhemmilta sikiöille. Sanat "syntinen" ja "saastainen" eivät ole synonyymejä eli samaa tarkoittavia sanoja. Sanaa "syntinen" on käytetty Raamatussa vain niistä ihmisistä, jotka ovat tehneet syntiä, ja siitä syystä lapsia ei tulisi sanoa "syntisiksi" heti syntymän hetkellä, vaikka he syntisistä vanhemmista osaksi syntistä ihmiskuntaa ovatkin syntyneet.
Asiayhteys, Jobin muut puheet ja Raamatun kokonaisilmoitus ovat katolista eli yleistä perisyntioppia vastaan. Jobinkin puheista voidaan päätellä varmaksi asiaksi vain se, että ihmiset syntyvät kuolevaisina ja katoavaisina (Job, 13:28ss.), ja ovat täynnä levottomuutta vähän aikaa eläessään. Job itse asiassa puolusti itseään ja synnittömyyttään Jumalaa vastaan, joten hän ei voinut mitenkään opettaa perisyntiä.
Sikiöiden ja vauvojen syntisyyttä ei voida oikeamielisesti Jobin puheista todistaa. Itse asiassa Job kiisti hyvin pitkään sen, että olisi tehnyt syntiä, ja Jumalakin todisti alussa, ettei Job syntiä tehnyt. (Job, 1:8, 22; 2:10; 6:22-30; 9:16-35; 10:1-17; 12:1-5; 13:1-3, 15-28; 31:10; ks. 7:20-21 ivallinen puhe "Jos vaikka olisin tehnyt syntiä, niin mitä sillä olisin sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija?!", eli Job ei tunnustanut syntiä tehneensä ennen kuin Jumala todisti häntä vastaan suoraan. Ks. kuitenkin Job, 14:16-17.) Job tunnusti syntinsä vasta kirjan loppuosassa, kun Jumala osoitti hänen puhuneen väärin ja syyttäneen Jumalaa väärin perustein. (Job, 40:3 [39:8]; 42:1-6.)
On tosiaan helppo vääntää vinoon Jumalan sanaa. Kun Raamatussa sanotaan kaikki, se tarkoittaa kaikki. Eivät nämä uusia asioita ole 2000 vuotta jo opetettu mutta nämä maailmanlopun ajan kristinuskosta luopiot vääntävät Jumalan sanan omaksi kadotuksekseen.
Jos olisimme syntisiä perimämme syntisen luonnon takia ja se olisi syynä siihen, että teemme syntiä, niin emme voisi olla oikeudenmukaisesti ja oikeamielisesti tuomittaessa syyllisiä ja vastuullisia Jumalan edessä syntisyydestämme ja synneistämme. Perisyntiopin mukaan olemme silti syyllisiä ja vastuullisia Jumalan edessä viimeistään siinä vaiheessa, kun teemme syntiä syntisen luontomme pakottamina, ilman vaihtoehtoa. Perisyntioppi vääristää tällä tavalla Jumalan vanhurskaat tuomiot ja tekee syyllisistä syyttömiä syntiin ja syntisyyteen, vaikka meidät perimämme syntisen luonnon ja sitä seuraavien syntien vuoksi kadotukseen tuomitaankin.
Perisyntioppi ei pelkästään anna Jumalasta virheellistä kuvaa väärämielisenä tuomarina, vaan se tekee myös meidän Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta syntisen. Jeesus on nimittäin Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa: hän on muutakin kuin vain Jumalan Poika. (Joh, 1:1-14, 39; 10:33-37; 20:27-31; 1.Joh, 2:18-24; 4:1-8.) Hän on ihminen, Kristus Jeesus, välittäjä ihmisten ja Jumalan välillä. (1.Tim, 2:3-7; Ilm, 22:16; Matt, 1:1-17; Luuk, 3:23-38.)
Jeesus on syntynyt vaimosta (naisesta), ja jos vaimosta syntyneiden joukossa ei olisi yhtään puhdasta ja perisynnistä vapaata ihmistä, niin kuin perisyntiopissa väitetään, olisi myös Jeesus auttamattomasti ja vääjäämättömästi perisynnin läpikotaisin turmelema! (Job, 14:4; 15:14; 25:4; Gal, 4:4.) Perisynti olisi siirtynyt Adamilta myös Jeesukselle, sillä jokaisessa maailman ihmisessä on perimää sekä Adamilta että Eevalta. Jos Jeesus sai alkunsa Marian munasolusta, jonka Pyhä Henki hedelmöitti, niin myös Jeesuksessa olisi Adamin perimää Marian kautta tulleena.
Me tiedämme, että lapset perivät puolet perimästään äidiltä ja puolet isältä, ja niin Seetillä ja hänen jälkeläisillään on perimäainesta sekä Adamilta että Eevalta. Jeesus ei tee tässä suhteessa poikkeusta. Näin ollen Jeesuksenkin täytyisi olla Adamin jälkeläisenä Marian sukulinjaa pitkin perisynnin turmelema, ellei Jumala ei laittanut erikseen luomaansa hedelmöittynyttä munasolua Marian kohtuun. Jeesus ei ole kuitenkaan syntinen, joten se on varmaa, että kaikki "vaimosta syntyneet" eivät syntisiä ole, vaikka ovatkin "saastaisia", eivätkä ole siten "puhtaita". (Matt, 1:1-17; Luuk, 3:23-38; 2.Kor, 5:21; 1.Piet, 2:22; 3:18-20; Job, 14:4; 15:14; 25:1-6.)
Ihmisen synnynnäisestä saastaisuudesta pitää sanoa vielä sen verran, että jokainen ihminen tarvitsee sovitusta sen johdosta. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että jokainen tarvitsisi syntien anteeksiantoa. Sovitusta tarvitaan myös saastaisuudesta puhdistumiseksi, ja hengellisenä vertauskuvana se tarkoittaa "erottamista tästä maailmasta". Jumala erottaa kaikki pelastuvat ihmiset kuolevaisten ja katoavaisten joukosta Kristuksen uhrin kautta, joka on tuonut koko maailmalle sovituksen (2Kor, 5:19.), mutta Jumala näkee yksin sen, keitä kaikki sovitus varmasti koskee. Voimme uskoa silti pienet lapset ja vauvat sovituksen piiriin kuuluviksi, koska he eivät ole vielä paatuneita synnintekijöitä ja hengellisesti kuolleita. (Room, 11:7; Efe, 4:17-19, 22; Room, 7:7-14; 1:18-32; 1Moos, 6:11-12.)
Job, 15:14
"Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas!" (Job, 15:14.)
Tämä jae on teemanilaisen Elifaan puheesta. (Job, 15:1.) Hän ja hänen kaksi ystäväänsä eivät puhuneet oikein Jumalasta. (Job, 42:7.) Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kaikki Elifaan sanat olisivat olleet väärin tai epätotta: väärässä mielessä ne kuitenkin olivat sanotut, pahassa tarkoituksessa. Totuuttakin voi käyttää väärin hyväkseen toisen tuhoamiseksi eikä rakentamiseksi, sielun pelastumiseksi ja paranemiseksi.
Jos oletetaan, että tämä nimenomainen jae olisi ollut Pyhän Hengen inspiroimaa totuutta, niin silloinkaan sitä ei voida käyttää oikeamielisesti tukena perisynnille. Tämä asia on ilmeinen, kun tutkitaan Elifaan puhetta asiayhteydessään Raamatun kokonaisilmoituksen valossa, ja tulkitaan sanaa yrittämättä käyttää sitä tukena edeltävalitulle perisyntiopille.
Ihan ensin on syytä miettiä sitä, miksi Elifas puhui niin kuin puhui. Hän yritti osoittaa puheillaan Jobin tehneen syntiä, vaikka tämä tekeytyi synnittömäksi ja puolustautui Jumalan edessä syytöksiä vastaan. (Job, 6:22-30; 9:16-35; 10:1-17; 12:1-5; 13:1-3, 15-28; 31:10) Tämä käy selvästi ilmi Jobin ja hänen ystäviensä keskustelusta, kun kertomus luetaan ilman ennakkoasenteita ja tulkitaan se ihan kirjaimen perustasolla. Tässä ei ole mitään salattua tai vertauskuvallista, vaan asiat kerrotaan suoraan niin kuin ne ovat.
Elifas ja hänen ystävänsä ovat väärässä, kun väittävät Jobin koettelemuksia Jobin tekemistä synneistä johtuviksi. (Job, 42:7.) Se ei ole totta, koska itse Jumala todisti Jobin hurskauden puolesta. (Job, 1:8, 22; 2:10.) Job ei tehnyt syntiä ennen kuin alkoi väittää Jumalaa väärämieliseksi. (Job, 6:22-30; 9:16-35; 10:1-17; 12:1-5; 13:1-3, 15-28; 31:10; 32:1) Herra nuhteli Jobia tämän vääristä syytöksistä Jumalaa vastaan, ja Job tunnusti väärät puheensa eli syntinsä, ja hylkäsi ne mielenmuutoksen kautta. (Job, 40:3 [39:8]; 42:1-6.)
Elifaan tarkoitus on osoittaa Job syylliseksi syntiin. Elifas ei viittaa sanallakaan siihen, että Job olisi tehnyt syntiä jo äitinsä kohdussa, tai olisi siinnyt synnissä, niin kuin perisyntiopissa väitetään. Sen sijaan Elifas yrittää todistaa Jobin olevan syyllinen väärään puheeseen Jumalan edessä. (Job, 15:5-6.) Niin kuin tiedämme, niin sikiöt ja vauvat eivät osaa puhua, joten Elifaan syytökset eivät kohdistu heihin, eivätkä Jobiin sikiönä tai vauvana. Elifas pyrkii osoittamaan yksinkertaisesti sen, että kaikki ihmiset ovat turmelleet vaelluksensa maan päällä tekemällä syntiä. Tämän todistaa moni Raamatun kohta, mm. tämä: "Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä." (1Moos, 6:12.)
Se, että Elifas tarkoittaa puheellaan varttuneita ihmisiä, käy ilmi hänen puheensa jatkosta.
Job:
15:14 Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas!
15:15 Katso, pyhiinsäkään hän ei luota, eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä,
15:16 saati sitten ihminen, inhottava ja kelvoton, joka juo vääryyttä niinkuin vettä.
Vauvat eivät juo vääryyttä niin kuin vettä, eivätkä he ole inhottavia ja kelvottomia. Vauvat ja ihan pienet lapset ovat Jeesuksen sanojen mukaan taivaskelpoisia, koska "senkaltaisten on taivasten valtakunta" ja "Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen". (Matt, 19:14; 21:16.) On selvää, että vauvat ja pienet lapset ovat "lastenkaltaisia", joten he pääsevät taivaaseen Jeesuksen sanojen todistuksen mukaan. Paavalikin todisti, että "lapset ovat pahuudessa lapsia", ja otti heidät uskoville esikuvaksi puhtaudesta, mutta ymmärrykseltä meidän tulee olla täysi-ikäisiä. (1.Kor, 14:20.)
Elifaan puhe ei sovellu vauvoihin tai sikiöihin tässä lainattujen jakeiden jälkeenkään. (Job, 15:17ss.) Hän puhuu koko ajan varttuneista synnintekijöistä, jumalattomista. Näin ollen ei ole oikeamielistä perustella perisyntiä Elifaan sanoilla.
Kirjaimen mukaan tulkitseminen johtaa lukijoita usein harhaan. Niin tässäkin kohdassa. Jos tulkitsemme kirjaimen mukaan, emmekä Hengen mukaan (2.Kor, 3:1-6; Room, 2:28-29.), niin Jumala pitää kaikkia enkeleitään epäpuhtaina eli saastaisina (vrt. Job, 4:17-21.), vaikka kaikki enkelit eivät ole syntiä tehneet. (Ilm, 12:7-9.) Vain pimeyden enkelit ovat tehneet syntiä ja nousseet kapinaan Luojaansa vastaan, mutta valon enkelit ovat edelleen luotettavia Jumalan palvelijoita, jotka Jumala lähettää sanansaattajiksi tarpeen mukaan. (2.Moos, 3:1-14; Luuk, 1:11-38; Apt, 10:1-16.)
Job, 25:4
Tämä kohta on samankaltainen kuin edellä käsitellyt Jobin kirjan kohdat. (Job, 14:4; 15:14.)
Job:
25:1 Sitten suuhilainen Bildad lausui ja sanoi:
25:2 "Valta ja peljättävyys on hänen, joka luo rauhaa korkeuksissaan.
25:3 Onko määrää hänen joukoillansa, ja kenelle ei hänen valonsa koita?
25:4 Kuinka siis ihminen olisi vanhurskas Jumalan edessä, ja kuinka vaimosta syntynyt olisi puhdas?
25:5 Katso, eipä kuukaan ole kirkas, eivät tähdetkään ole puhtaat hänen silmissänsä;
25:6 saati sitten ihminen, tuo mato, ja ihmislapsi, tuo toukka!"
Tämäkään kohta ei sovellu perisynnin puolustamiseen, sillä siinä ei puhuta varsinaisesti mitään sikiöistä, vauvoista tai peritystä synnistä. Aivan yhtä hyvin Bildad voi puhua valitusta ja opitusta synnistä, niin kuin hänen ystävänsä, Job ja kaikki muut Raamatun henkilöt sekä Jumala itse. Lisäksi Jeesus olisi syntinen, jos kaikki vaimosta syntyneet olisivat syntisiä perimänsä vuoksi. (Gal, 4:4.)
Kirjaimellinen tulkinta tuo vielä sen ongelman, että miten tähtiin voitaisiin soveltaa moraalisia arvioita? Jos Bildad tarkoitti kielikuvan kautta langenneita enkeleitä, niin se jättää silti valon enkelit puhtaiksi, eikä väite tähtien epäpuhtaudesta sovellu kaikkiin "tähtiin". Ja niin kuin langenneet enkelit, niin eivät ihmisetkään tee syntiä sikiöinä tai vauvoina, vaan ymmärryksen iässä, kun ymmärtävät äidinkieltään, olipa se sitten enkelien kieli tai ihmisten kieli. Kaiken kaikkiaan tämänkin kohta on kestämätön tuki perisyntiopille.
1.Moos, 5:3
"Kun Aadam oli sadan kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle poika, joka oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa, ja hän antoi hänelle nimen Seet." (1.Moos, 5:3.)
Tätä jaetta on pidetty todistuksena siitä, että Adamin jälkeläiset eivät ole enää "Jumalan kuvia" luomistyön perusteella, koska Seet oli "Adamin kaltainen" ja "Adamin kuva". Tässä tulkinnassa jätetään huomiotta Jumalan sanan muu ilmoitus, jonka mukaan ihminen on luomistyön perusteella Jumalan kuva vielä syntiinlankeemuksen jälkeen. (1.Moos, 9:6; 1.Kor, 11:7; Jaak, 3:9; Psa, 82:6-7.) Näin ollen ei ole perusteltua väittää, että Adamin jälkeläiset sikiävät ja syntyvät perisynnin turmelemina "luontonsa" puolesta. Päinvastoin: Raamattu todistaa, että ihmiset syntyvät "suorina" (snj, 7:29.) ja he turmelevat itsensä väärien valintojen eli vaelluksensa kautta. (1.Moos, 6:11-12; Efe, 4:22; Psa, 14 ja 53.) Ihminen ei ole perisynnin turmelema sikiämisen hetkestä lähtien ja syntyessään äitinsä kohdusta, koska hän erottaa "luontonsa" puolesta hyvän ja pahan, niin että voi tehdä sitä, mitä Jumala laissa vaatii hänen tekevän, tai sitten hän myös rikkoo tätä sydämeen kirjoitettua Jumalan lakia vastaan. (Room, 2:14, 27; 1:26-27; 1.Kor, 11:14.)
Seuraavat jakeet todistavat ihmisten syntyvän Jumalan kuvina vielä syntiinlankeemuksen jälkeen:
"Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä Jumala on tehnyt ihmisen kuvaksensa." (1.Moos, 9:6.)
"Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia." (1.Kor. 11:7.)
"Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja;" (Jaak, 3:9.)
Joku voi yrittää perustella näitä jakeita siten, että niissä viitataan Adamiin, eikä yleensä kaikkiin ihmisiin tai miehiin hänen jälkeensä. Kuitenkin on täysin selvää, että Paavali ja Jaakob tarkoittivat puheellaan Adamin jälkeen syntyneitä miehiä ja ihmisiä. Toisenlainen tulkinta on tarkoitushakuista ja totuudenvastaista edeltävalitun perisyntiopin tukemista näennäisesti Raamatun avulla.
Psalmit:
82:6 Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia;
82:7 kuitenkin te kuolette, niinkuin ihmiset kuolevat, ja kaadutte niinkuin kuka ruhtinas tahansa."
Tämä Psalmi kertoo Israelin kansan tuomareista, jotka olivat vanhan liiton aikana eläneitä ihmisiä. He eivät olleet syntyneet uudesti ylhäältä, koska uudestisyntyminen kuuluu yksinomaan uuteen liittoon. (Jaak, 1:18; Room, 8:23.) Heitä ei voida pitää siten Jumalan poikina (lapsina) uudestisyntymisen perusteella. Heidän täytyi olla Jumalan lapsia jollakin muulla perusteella. Näitä perusteita on kaksi: luonnollinen syntymä ja uskollisuus Jumalaa kohtaan, vanhurskauden palveleminen synnin palvelemisen sijasta. Kaikki vanhan liiton uskovaiset olivat vanhurskauden palvelijoita ja olivat siten myös Jumalan lapsia hänen armostaan. (Hebr, 11.)
Efe, 2:3
Efesolaiskirje:
2:1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2:2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
2:3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
2:4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut –
Opetus ihmisen synnynnäisestä "luonnosta" (kreik. fyysis, φύσις) – onko se perisynnin turmelema vai turmeltumaton – liittyy kiinteästi yhteen sen kanssa, onko ihminen luotu syntiinlankeemuksen jälkeen "Jumalan kuvaksi" vai ei. (ks. 1.Moos, 9:6; 1.Kor, 11:7; Jaak, 3:9.) Käsittelin tätä aihetta edellisessä kohdassa, joten en palaa siihen uudestaan.
Tässä efesolaiskirjeen kohdassa (Efe, 2:3.) mainittu "luonto" on seurausta opitusta ja valitusta synnin tekemisestä, eikä se ole perittyä. Sen sijaan ihmisen synnynnäinen "luonto" on Raamatun oman todistuksen mukaan "suora" ja "puhdas" luomistyön perusteella. (Snj, 7:29.) Sen todistaa moni jae, joiden mukaan ihminen on "luonnostaan" kykenevä erottamaan hyvän pahasta ja elämään Jumalan tahdon mukaan, vaikka kokonaan ilman syntiä ei kukaan onnistukaan elämään. (Room, 1:26-27; 2:11-16, 27; 1.Kor, 11:14; Snj, 7:21 [20].)
Roomalaiskirje:
1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
Roomalaiskirje:
2:11 Sillä Jumala ei katso henkilöön.
2:12 Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
2:13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
2:14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
2:15 ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä –
2:16 sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.
...
2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.
"Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi;" (1.Kor, 11:14.)
Raamatussa opetetaan, että ihmiset turmelevat oman vaelluksensa ja sitä myöten sielunsa tekemällä syntiä, eikä tämä turmelus ole perittyä, vaan se on opittua ja valittua, synnin tekemisen seurausta. Perisyntiopin opettajat käyttävät virheellisen opetuksensa tukena juuri niitä jakeita, jotka todistavat periytyvää syntiturmelusta vastaan. (Psa, 14 ja 53, Room, 3:9-24.) Näin he hämärtävät ihmisen syyllisyyden ja vastuun Jumalan edessä synneistään ja syntisyydestään. Sen sijaan, että ihminen olisi itse syyllinen tekemiinsä synteihin ja syntiseen mieleensä, on hän perisyntiopin mukaan perimänsä syntisen luonnon viaton ja syytön uhri, koska ei ole voinut itse millään tavalla syntiseen luontoonsa ja synnin palvelemisen valitsemiseen vaikuttaa. Sehän on kaikki Adamilta perityn syntisen ja perisynnin läpikotaisin turmeleman luonnon seurausta, josta synnistä kaikki muut synnit sitten aikanaan poikivat perinteisen perisyntiopin mukaan.
Näin perisyntioppi kiistää ihmisen syyllisyyden ja vastuun Jumalan edessä, ja tekee siten tyhjäksi Jumalan sanan opetuksen tästä aiheesta. Se antaa lisäksi Jumalasta kuvan väärämielisenä tuomarina, koska Jumala tuomitsee vihassaan syntiset ja jumalattomat perisynnin ja tehtyjen syntien vuoksi, vaikka nämä eivät ole voineet itse vaikuttaa syntisyyteensä ja tekemiinsä synteihin. Heidän on perisyntiopin mukaan pakko tehdä syntiä, koska muuta vaihtoehtoa ei perityn syntisen luonnon vuoksi ole olemassa.
Raamattu opettaa perisyntioppia vastaan. Raamatun mukaan Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi ja nämä sitten turmelevat sielunsa ja mielensä tekemällä syntiä väärien moraalisten valintojen ja tietoisen sekä tahallisen synnin tekemisen kautta. Tämän todistavat em. kohtien (Psa, 14 ja 53 ja Room 3:9-24.) lisäksi mm. seuraavat kohdat:
"Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia." (Snj, 7:29.)
1.Mooseksen kirja:
6:11 Mutta maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa.
6:12 Niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä.
Efesolaiskirje:
4:17 Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa,
4:18 nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden,
4:19 ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.
4:20 Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan,
4:21 jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa:
4:22 että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten,
4:23 ja uudistua mielenne hengeltä
4:24 ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.
"Ihmisen oma typeryys turmelee hänen tiensä, mutta Herralle hän sydämessään vihoittelee." (Snl, 19:3.)
"Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette." (1.Kor, 3:17.)
"Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan." (2.Kor, 11:3.)
"Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää." (Gal, 6:8.)
"joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee," (2.Piet, 1:4.)
"Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä." (Jda, 1:10)
Näistä ja muista vastaavista Raamatun kohdista käy ilmi, että ihminen turmelee vaelluksensa ja sielunsa ja mielensä tekemällä syntiä, eikä tämä turmelus ole perittyä vaan opittua ja valittua. Näin ollen ihminen on todellakin itse syyllinen syntiseen mieleensä ja tekemiinsä synteihin, eikä hän ole perimänsä syntiturmeluksen uhri, niin kuin perisyntiopista voitaisiin päätellä.
Tiituksen kirje:
1:15 Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen.
1:16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sille he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.
3:10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
3:11 sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.
Mar, 7:14-23 (Jer, 17:9; Jaak, 1:12-16.)
Perisyntiopin puolustuksessa on tyypillistä vedota siihen, että "synti lähtee ihmisen sisältä ja saastuttaa ihmisen". Synti ei tule ihmiseen hänen ulkopuoleltaan vaan se asuu hänessä valmiina perittynä syntisenä luontona, josta kaikki muut synnit kumpuavat ja saavat alkunsa.
Ihminen lankeaa aina ensin ajatuksissa, ja tekee vasta sen jälkeen syntiä teoillaan tai sanoillaan. Näin on ajateltu, että synti asuu ihmisen sydämessä jo sikiämisestä ja syntymisestä asti Adamin perintönä; että ihmisillä on Adamin perintönä syntinen luonto, joka on läpikotaisin turmeltunut ja kelvoton. Tämä on kuitenkin virheellinen tulkinta, sillä ihminen on kykenevä ajattelemaan syntiä ja tekemään syntiä, vaikka hänet olisi luotu synnittömäksi. Näin oli Adamin kohdalla ja koska hänen jälkeläisensä ovat myös Jumalan kuviksi luotuja, niin meillä ei ole mitään syytä uskoa toisin Adamin perillisten kohdalla. (1.Moos, 9:6; 1.Kor, 11:7: Jaak, 3:9.)
Useimpien perisyntiopin versioiden mukaan ihminen on vastuussa ja syyllinen Jumalan edessä siitä, että hänellä on perisynnin turmelema luonto, vaikka ihminen ei voi siihen millään tavalla itse vaikuttaa. Perisynti on saatava anteeksi ja tultava sovitetuksi sen vuoksi, tai muuten ihminen joutuu kadotukseen: ikuiseen kärsimykseen helvetin tulessa. Tällainen opetus on tietysti kaiken oikeudenmukaisuuden ja oikeamielisyyden periaatteita vastaan. Jokainen tietää Jumalalta syntymälahjana saamansa oikeudentajun ja myös Raamatun kirjoitusten perusteella, että tällainen opetus on virheellistä ja antaa Jumalasta kuvan väärämielisenä tuomarina, jollainen hän ei kuitenkaan todellisuudessa ole.
Ihmisen sisältä lähtevää syntiä voidaan puolustella ainakin kolmella eri Raamatun kohdalla, jotka lainaan tähän. (Mar, 7:14-23; Jer, 17:9; Jaak, 1:12-16.)
Markuksen evankeliumi:
7:14 Ja hän kutsui taas kansan tykönsä ja sanoi heille: "Kuulkaa minua kaikki ja ymmärtäkää:
7:15 ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi häntä saastuttaa, vaan mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
7:16 Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon."
7:17 Ja kun hän kansasta erottuaan oli mennyt erääseen taloon, kysyivät hänen opetuslapsensa häneltä sitä vertausta.
7:18 Ja hän sanoi heille: "Niinkö ymmärtämättömiä tekin olette? Ettekö käsitä, ettei mikään, mikä ulkoapäin menee ihmiseen, voi häntä saastuttaa?
7:19 Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.
7:20 Ja hän sanoi: "Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
7:21 Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat,
7:22 aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.
7:23 Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen."
"Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?" (Jer, 17:9.)
Jaakobin kirje:
1:12 Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!
1:13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.
1:14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
1:15 kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.
1:16 Älkää eksykö, rakkaat veljeni.
Markuksen ja rinnakkaisevankeliumin Matteuksen (Matt, 15:1-20.) mukaan ihmistä ei saastuta se, mikä menee suusta sisään, vaan se saastuttaa ihmisen, mikä tulee suusta ulos, sillä synti lähtee ihmisen sydämestä ja saastuttaa ihmisen. Tämäkään kohta ei puolla perisyntiä vaan on itse asiassa sitä vastaan! Jeesushan opettaa tässä sellaista oppia, että synnin tekeminen saastuttaa ihmisen, eikä niin, että ihminen on saastainen, koska on syntinen perimänsä syntisyyden perusteella!
Meidän on hyvä muistaa, että ihmisen ei tarvitse olla syntymästään lähtien syntinen, jotta hän pystyisi ajattelemaan synnin tekemistä ja tekemään syntiä. Adam lankesi syntiin, vaikka oli täysin synnitön ennen sitä. Samoin kävi paholaiselle ja hänen kanssaan langenneille enkeleille. (Hes, 28:12-20; Ilm, 12:7-8.) Näin ollen perisynnin perusteluksi ei riitä se, että synti lähtee ihmisen sydämestä ja saastuttaa ihmisen.
Itse asiassa synnin täytyykin lähteä puhtaasta tai synnittömästä sydämestä, jotta se ensimmäisen kerran synniksi luettaisiin, sillä synti on harhaan joutumista ja ohi maalin osumista! Jos ihminen olisi perinyt Adamilta syntisen luonnon, niin ei hän menisi harhaan, kun tekisi syntiä: hän toimisi silloin juuri siten kuin hänen luontonsa vaatisi häntä toimimaan.
Nyt kun synti on aina toimintaa Jumalan meille antamaa luontoa vastaan, niin se paljastuu entistä selvemmin synniksi! (Room, 2:14; 1:26; 1.Kor, 11:14.) Eihän synnin läpikotaisin turmelema luonto voisi edes ymmärtää sitä, että hän toimii luontoaan vastaan ja tekee syntiä, mutta juuri tämä sisäinen oikeudentaju ja omantunnon todistus synnistä todistaa ihmisen synnynnäisen luonnon puhtaaksi tai ainakin suoraksi. (Snj, 7:29; Room, 2:11-16.) Ihmisen luonto saastuu ja kieroutuu ja turmeltuu vasta synnin tekojen kautta, eikä se ole turmeltunut Adamin perinnön kautta. (1.Moos, 6:11-12; Efe, 4:17-22.)
Jeremiaan kirjan toteamus ihmisen sydämen petollisuudesta ja pahanilkisyydestä on jälleen kerran asiayhteydestään kokonaan irrotettu todiste perisyntiopin puolesta. Jotta Jumalan sanaa ymmärrettäisiin oikein, on syytä lukea tämäkin jakso pitemmältä alueelta, eikä muodostaa oppia yhden jakeen perusteella.
Jeremia:
17:1 "Juudan synti on kirjoitettu rautapiirtimellä, timanttikärjellä, kaiverrettu heidän sydämensä tauluun ja teidän alttarienne sarviin,
17:2 ja niin heidän lapsensa muistavat alttarinsa ja asera-karsikkonsa viheriäin puitten vieressä, korkeilla kukkuloilla.
17:3 Oman vuoreni, joka on kedolla, niin myös sinun tavarasi, kaikki sinun aarteesi ja sinun uhrikukkulasi minä annan ryöstettäviksi synnin tähden kaikkia rajojasi myöten.
17:4 Sinun on luovuttava perintöosastasi, jonka minä olen sinulle antanut; ja minä saatan sinut vihollistesi orjuuteen maassa, jota sinä et tunne. Sillä te olette sytyttäneet minun vihani tulen; se on palava iankaikkisesti.
17:5 Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta.
17:6 Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa.
17:7 Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.
17:8 Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.
17:9 Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?
17:10 Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.
17:11 Peltokana, joka hautoo, mitä ei ole muninut, on se, joka hankkii rikkautta vääryydellä; päiviensä puolivälissä hänen täytyy se jättää, ja hänen loppunsa on houkan loppu."
17:12 Kunnian valtaistuin, korkea ikiajoista, meidän pyhäkkömme paikka!
17:13 Israelin toivo, sinä Herra! Kaikki, jotka sinut hylkäävät, joutuvat häpeään. "Jotka minusta luopuvat, ne kirjoitetaan tomuun. Sillä he ovat hyljänneet elävän veden lähteen, Herran."
Kuten tästä pitemmästä lainauksesta käy ilmi, niin Jeremia ei opeta perisyntiä, kun kirjoittaa "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?". (Jer, 17:9.) Tässähän on esitetty kysymys, johon Herra itse vastaa: "Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan." (j. 10.) Asiayhteydestä käy laajemmalti ilmi, että Jumalan silmissä on kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka luopuvat Herrasta, ja niitä, jotka eivät hänestä luovu. Näiden kahden ihmisryhmän elämän vanhurskaudessa on myös valtava ero vanhurskaiden hyväksi, mistä myös Malakia on kirjoittanut. (Mal, 4:18.)
Jeremian kirjan opetus tukee Raamatun muuta opetusta, jonka mukaan syntinen luonto ei periydy vanhemmilta lapsille, vaan jokainen turmelee oman mielensä ja sielunsa synnin tekemisen kautta, jos antautuu syntiä palvelemaan. "Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta", mutta "Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on. (Jer, 17:5, 7.) Tässä puhutaan siis luopumisen mahdollisuudesta ja siitä, että toiset ihmiset luopuvat Herrasta, kun taas toiset turvaavat Herraan. Näin ollen tässä ei puhuta mitään ihmisen perimästä syntisestä luonnosta, vaikka tätä jaetta käytetään yleisesti perisyntiopin tukena, kokonaan asiayhteydestä irrotettuna ja ennaltavalitun virheellisen opin tueksi.
Jumala tutkii ihmisiä tämän Jeremian kirjan ilmoituksen mukaan. Herra tutkii ihmisten sydämet nähdäkseen, kuka turvaa häneen ja kuka luopuu hänestä. Sydämen asenne ja moraaliset valinnat määräävät sitten sen, millainen itse kunkin ihmisen sydän ja teot ovat. Jumala tuomitsee ihmiset heidän sydämensä asenteen ja tekojen mukaan, vaelluksen ja teitten mukaan, mutta ei perityn syntisyyden tai syyllisyyden mukaan. (Apt, 8:20-24; Ilm, 22:12; Jer, 7:10; Hes, 7:3, 8; 18:30; 33:20; 1.Piet, 1:17.)
Ne, jotka ovat tehneet hyvää, pääsevät elämän ylösnousemukseen, koska eivät ole eläneet synnin ja paholaisen vallassa, vaan ovat palvelleet vanhurskautta Jumalan armon vaikutuksesta. (Joh, 5:28-29; Matt, 6:24; Apt, 26:17-20; Room, 6:15-23.) Ne joutuvat tuomion ylösnousemukseen, jotka ovat tehneet pahaa, ja ovat palvelleet syntiä kuolemaksi. (Room, 6:16.) Näin sydämen asenne ja sitä seuraavat teot vaikuttavat Jumalan tuomioihin, eikä ihmisen perimällä ole tässä mitään sijaa. Jos olisi, niin Jumala olisi väärämielinen tuomari, kun tuomitsisi ihmisiä sellaisesta, johon nämä eivät ole syyllisiä, koska eivät ole perimäänsä voineet millään tavalla vaikuttaa.
Perisyntiopin kannattajat jättävät vähemmälle huomiolle ne kohdat Raamatussa, joissa puhutaan ihmisen jalosta luonteenlaadusta ja mielen puhtaudesta. Niitäkin kohtia on rutkalti Raamatussa, koskien vanhan ja uuden liiton Jumalan palvelijoita. (Psa, 1:5-6; 5:13; 64:11; Snl, 3:33; 4:18; 11:31; Hes, 18:5, 9, 24, 26; 33:11; Matt, 23:35; Luuk, 1:6; Hebr, 11:4; 2.Kor, 1:12; 2:14-17; 4:1-2; 2.Tess, 2:1-12; 2.Piet, 3:1; Gal, 5:22-26.) Raamatussa on tietysti myös paljon sellaisia jakeita, joiden mukaan kukaan tai yksikään ihminen ei ole vanhurskas Jumalan edessä. Koska nämä jakeet ovat näennäisesti ristiriidassa keskenään, ei oikeaa oppia voida muodostaa yksittäisten jakeiden perusteella irrottamalla ne asiayhteydestään, tai sen perusteella, kumpia jakeita on määrällisesti enemmän Raamatussa.
Jumalan sanan opetuksen tulee olla kauttaaltaan johdonmukaista eli loogista, eikä siinä saa olla sisäisiä ristiriitoja. Toinen jae ei voi kumota toista jaetta, jos opetus on lähtöisin Jumalasta, ellei Jumala itse etukäteen ilmoita, että jokin jae tai käsky vanhentuu ja kumotaan myöhemmässä vaiheessa maailmanhistoriaa. (Esim. seremonialaki on kumottu koskien leeviläistä pappeutta, temppelipalvelusta, puhdistumisrituaaleja ja vanhan liiton uhreja, koska siitä oli ennustettu profeettojen kautta jo etukäteen, Hebr, 2-10; 1.Moos, 18:15-18; Jer, 31:31-34; Hes, 36:24-28, jne.)
Raamatun ilmoitus ihmisen sydämen hyvyydestä ja pahuudesta, vanhurskaudesta ja syntisyydestä, selitetään perisyntiopissa yleensä sillä tavalla, että ihminen on vanhurskas yksin Kristuksen vanhurskauden tähden: tämä vanhurskaus on ns. vierasta vanhurskautta, eikä ihmisen omaa. Se on Kristuksen täydellistä vanhurskautta, joka luetaan syntisen ihmisen hyväksi, mutta ihminen itsessään on silti edelleen perisynnin turmelema ja läpeensä saastainen, niin kuin ihmisen omasta vanhurskaudesta on kirjoitettu Jesajan kirjassa. (Jes, 64:6-7 [5-6])
Tämä Jesajankin kirjan toteamus on irrotettu asiayhteydestään. Siinä kerrotaan Israelin kansaa kohdanneesta paatumuksesta ja synnin valtaan joutumisesta. (Jes, 63:17ss.) Samassa yhteydessä kerrotaan myös Israelissa olevan niitä, jotka tekevät ilolla vanhurskautta, ja Jumala käy heitä kohti. (Jes, 64:5 [4].) Koska tämä ei sovi yhteen perisyntiopin kanssa, niin se jätetään yleensä kokonaan huomiotta. Tässä jaksossa on kuitenkin lupaus siitä, että jos joku kääntyy pois pahuudestaan, niin Jumala siunaa häntä ja vaikuttaa hänessä hänen käskyjensä pitämistä, Jumalan tahdon mukaan elämistä. (Apt, 3:26; Hebr, 13:20-21.)
On tietysti totta ja oikein, että ihminen ei pelastu oman vanhurskautensa tai hyvien tekojensa ansiosta. Ainoa pelastava vanhurskaus on Kristuksen lahjavanhurskaus, joka puetaan Jumalan kansan eli Kristuksen morsiamen ylle Herran tulemuksessa. (Ilm, 19:7-8; Room, 3:21-24.) Tämä ei ole silti sitä tosiasiaa vastaan, että ne, jotka Kristuksen Jeesuksen omia ovat, ovat naulinneet lihansa ristille himoineen ja haluineen (Gal, 5:22-26.), ja vaeltavat vanhurskaasti niiden opetusten mukaan, jotka ovat jumalisuuden mukaisia ja uuden liiton Hengen mukaisia. (2.Kor, 1:12.) Kaikesta tästä on opetettu Raamatussa yllin kyllin, eikä tätä puolta ilmoituksen totuudesta ole kenenkään lupa väheksyä tai hylätä, eikä toisaalta painottaa liiaksi ihmisen lahjana saatua kykyä palvella Jumalaa ja elää erossa synnissä. (1.Kor, 4:1-7.) Kaiken opetuksen tulee olla sopusointuista Jumalan sanan ilmoituksen kanssa ja ääripäiden virhetulkintoja on syytä karttaa.
Kun Raamatun kokonaisilmoitus huomioidaan, niin ihmisen sydän ei ole yksinomaan synnin lähde, vaan se on myös elämän lähde, tai oikeammin: ihmisen sydämestä virtaavat elävän veden lähteet, jos Kristus saa sieltä asunnon. (Joh, 4:14; 7:37-39; vrt. Jer, 2:13, Jeesus on elävän veden ja elämän lähde.)
"Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee." (Snl, 4:23.)
Koska Raamatussa on jälleen muiden kohtien kanssa ristiriitaiselta vaikuttava kohta, niin emme saa tehdä oppia pelkästään yhden jakeen perusteella, tai sen perusteella, millaisia jakeita on eniten ilmoituksessa. Meidän tulee ymmärtää Jumalan sanaa kokonaisuutena ja olla perillä Jumalan sydämen laadusta ja tahdosta laajemmassa määrin. Jos onnistumme tässä, niin voimme ymmärtää, että ihmisen sydämen valinnat määräävät sen, millainen hänen sydämensä on: minkä tai kenen vallassa tai minkä hengen oma ihminen on. Sydän ei ole perisynnin vuoksi syntinen ja turmeltunut, vaan sydän on synnin tai vanhurskauden vallassa sen mukaan, kumpaa ihminen palvelee. (Room, 6:16; Matt, 6:24; 12:30.)
Pietari kehotti noita Simonia rukoilemaan, että Jumala antaisi anteeksi hänen sydämensä väärän asenteen ja syntiset ajatukset. (Apt, 8:20-24.) Tämäkin kohta todistaa sen puolesta, että mielenmuutoksen kautta sydämen asenteen on mahdollista muuttua, ja se näkyy hyvänä hedelmänä ja parannuksen soveliaina tekoina ihmisen elämässä. (Matt, 3:7-11; 7:15-20; Joh, 15:1-16; Apt, 26:17-20; 5:29-32; Jes, 55:1-8.)
Perisyntiopin mukaan jokainen ihminen on sikiämisestään asti "paha puu, joka tuottaa huonoa hedelmää", eikä voi siitä miksikään muuttua. Jotkut ovat jopa väittäneet sellaista, että Jumala teki Adamistakin pahan puun, koska tämä teki syntiä ja alkoi tuottaa huonoa hedelmää. Näin virheellisesti voidaan Raamattua tulkita, kun ei uskota todeksi sen ilmoitusta, että myös synnitön luotu olento voi tehdä syntiä. Adam ja paholainen enkeleineen olivat kaikki synnittömiä olentoja luomistyön tuloksena, mutta silti he lankesivat syntiin. (1.Moos, 1:26-30; 3:1-19; Hes, 28:12-20.) Ihmisen ei siis tarvitse olla syntinen siitessään tai syntyessään, jotta hän pystyy tekemään syntiä. Sellainen väite ei pidä yhtä Jumalan sanan ilmoituksen kanssa.
Ihminen voi myös vaikuttaa itse siihen, millainen hänen sydämensä on: onko hän hyvä vai paha puu, ja tuottaako hän hyvää vai pahaa hedelmää. Jos näin ei olisi asiain laita, niin Jeesus olisi ihmisten suurin kiusaaja ja väärämielinen tuomari, kun edellyttää ihmisiltä mielenmuutosta ja tuomitsee ne kadotukseen, jotka eivät mielenmuutokseen tule. (Hes, 33:11.)
Hesekiel:
18:30 Niinpä minä tuomitsen teidät, te Israelin heimo, itsekunkin hänen teittensä mukaan, sanoo Herra, Herra. Kääntykää, palatkaa pois kaikista synneistänne, ja älköön syntivelka tulko teille lankeemukseksi.
18:31 Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, joilla te olette rikkoneet, ja tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki. Ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo?
18:32 Sillä ei ole minulle mieleen kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin te saatte elää."
Matteuksen evankeliumi:
12:33 Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.
12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
12:35 Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.
12:36 Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
12:37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Perisyntiopin puolustajat tulkitsevat Jeesuksen sanat edellä lainatussa jaksossa siten, että ihmisillä voi olla tiettyyn määrään asti kykyjä ja tahtoa luontaiseen hyvyyteen, niin että heidän sydämensä on "hyvä". He eivät ole valmiita uskomaan sitä, mitä Jeesus tarkoitti, että ihminen on itse vastuussa siitä, millainen hänen sydämensä on, ja voi muuttua Jumalan armosta "hyväksi puuksi", joka tuottaa hyvää hedelmää. Näin Jeesus ja apostolit kuitenkin kauttaaltaan Raamatussa tätä asiaa ovat opettaneet. (Matt, 3:7-11; 7:15-20; 2.Kor, 7:8-10; 2.Tim, 3:17.)
"Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!" (Matt, 23:26.)
Ihminen voi puhdistaa ensin maljansa sisuksen eli sydämen, ja niin hänen ulkokuorensakin eli näkyvä käytös muuttuu hyväksi ja pyhäksi, Jumalan tahdon mukaiseksi. "Eivät kaikki peri taivasten valtakuntaa vaan ne, jotka tekevät minun taivaallisen Isäni tahdon!" vai kuinka luet ja ymmärrät kirjoituksia? (Matt, 7:21-23; 1.Joh, 2:15-17.)
Jaakob kirjoitti kirjeessään siitä, miten ihminen voi kuolla synnin seurauksena. (Jaak, 1:12-16.) Hänen opetuksensa on näennäisesti ristiriidassa Paavalin vastaavan opetuksen kanssa, koska Paavali kuoli "himoihin", ja piti himoitsemista syntinä, kun taas Jaakob opetti himon olevan vasta synnin esiaste, joka johtaa raskautettuna syntiin, ja synti saa aikaan kuoleman. (Room, 7:7-13.) Tässä ei ole kuitenkaan todellista ristiriitaa, sillä Jaakob käyttää sanaa "himo" (kreikaksi "epithymia" ἐπιθυμία) eri merkityksessä kuin Paavali ja muut Raamatun kirjoittajat. Jaakobin opetuksessa himo on vasta kiusausta, ja synnyttää synnin, kun "tulee raskaaksi" ("kiusaus" on kreikaksi "peirasmos" πειρασμός ja "olla kiusattu" on "peiradzoo" πειράζω, Jaak, 1:12-14.). Jaakob tarkoittaa "raskaaksi tulleella himolla" sitä, että "joku on antautunut himojensa valtaan", mitä vastaan Pietari kehottaa uskovia kilvoittelemaan Jumalan voimassa. (1.Piet, 1:5, 12-17.)
Jaakob (Jaak, 1:12-16.) ja Paavali (Room, 7:7-13.) opettavat synnin tekemisen kautta tulevaa hengellistä kuolemaa. Kumpikaan ei opeta sitä, että sikiöt ja vauvat syntyvät hengellisesti kuolleessa tilassa, mitä perisyntioppi kuitenkin yleisesti opettaa. Jaakob kirjoitti uskoville Jumalan lapsille, että nämä voivat kuolla hengellisesti, jos antautuvat syntiä palvelemaan. Jaakob ei tarkoita opetuksellaan sitä, mitä kirjaimen tasolla voisi luulla, että uskovainen kuolee hengessään syntiin, jos lankeaa yhden ainoan kerran syntiä tekemään. Jaakob puhuu omalla ainutlaatuisella tavallaan siitä paatumuksesta, joka muiden apostolien ja Raamatun kokonaisopetuksen kautta johtaa hengelliseen kuolemaan. (Hebr, 3:12-15; 6:4-6; 10:26-31; 1.Joh, 5:15-17; Room, 6:12-23; 7:7-13; 8:13; 11:7; Jda, 1:12; Jer, 7.)
Paavali kertoi oman kokemuksensa, sen, miten hän oli kuollut synteihin ja rikoksiin. (Room, 7:7.13; Efe, 2:1-5; Kol, 2:13, huomaa monikko!) Näemme näistä kuvauksista sen, että ihminen ei sikiä eikä synny hengellisesti kuolleessa tilassa, vaan ihminen kuolee synteihin ja rikoksiin, kun on paaduttanut sydämensä synnin tekemisen vuoksi. Niin kuin uskovainen ei kuole yhteen tai useampaankaan lankeemukseen (Jaak, 5:15-20; Gal, 2:11-14; Matt, 18:21-22.), niin eivät myöskään vauvat ja sikiöt kuole yhteen tai useampaan rikkomukseen. He pysyvät hengessä elävinä siihen asti, kunnes paatuvat jatkuvan ja tahallisen synnin tekemisen kautta. Jotta ihminen kuolee synteihin ja rikoksiin, tulee hänen antautua palvelemaan syntiä. Tämä on Paavalin ja Raamatun selvä opetus tästä aiheesta, mutta sitä ei hyväksytä yleisesti kristikunnassa, koska se on ristiriidassa perisyntiopin ja monen muun sen pohjalta muodostetun opetuksen kanssa.
"Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?" (Room, 6:16.)
Vaikka Jaakob ei puhu "himosta" (epithymia) syntinä, niin se on muun Raamatun opetuksen mukaan syntiä. (Room, 7:7-13; 13:8-13; Kol, 3:1-8.) Pahan ja kielletyn asian himoitseminen on syntiä, ja se on kymmenennen käskyn rikkomista. (2.Moos, 20:17.) Uskovien on jostakin syytä vaikea erottaa toisistaan "kiusaukset ja viettelykset" "pahoille ajatuksille periksi antamisesta", mikä on "himoitsemisen syntiä". (Mar, 7:21.) Monet pitävät kiusauksia synteinä, ja jotkut syntejä pelkkinä kiusauksina. Jotta omatuntoja ei kuormitettaisi tarpeettomasti, eikä toisaalta edesautettaisi paatumusta synnin teon vuoksi, niin näiden välistä eroa on syytä hieman selvitellä.
Lyhyesti voitaisiin sanoa niin, että kiusaukset muuttuvat synniksi siinä vaiheessa, kun pahoille ajatuksille annetaan periksi ja annetaan itselle oikeus hekumoida niillä. Kukaan ei voi estää pahoja ajatuksia nousemasta sydämelle, mutta kenenkään ei tarvitse jäädä hekumoimaan niillä, ja antaa niille hyväksyntää sydämessään, ikään kuin ei olisi väärin pyöritellä synnillisiä ajatuksia mielessään. Tässä kohdassa on käytetty yleisesti vertausta apuna, jotta kiusaus ja synti erotettaisiin toisistaan. Kukaan ei voi estää pääskystä lentämästä pään ylitse, mutta kenenkään ei tarvitse antaa pääskysen tehdä pesää pään päälle. Vaikka tämä vertaus on ontuva eikä kerro koko totuutta, niin on siinä mukana totuuden siemen ja sen avulla voidaan ymmärtää auttavasti kiusausten ja synnin välistä eroa.
Himojaan ei ole pakko toteuttaa käytännön tekoina, jotta ne luettaisiin synniksi. Monet eivät uskalla toteuttaa pahoja aikomuksiaan, vaikka tahtoisivat niin tehdä. Jeesus ei katso pelkästään ihmisen tekoihin, kun arvioitsee meitä, vaan hän tutkii sydämen ja munaskuut, niin että näkee, jos joku on antanut sydämessään periksi synnille, ja joutunut himojensa valtaan, vaikka ei uskaltaisi toteuttaa himojaan käytännössä tekoina. (Hebr, 4:12-13; 1Sam, 16:7.) Himojensa orja on jo synnin orja, vaikka ei uskaltaisi toteuttaa pahoja himojaan käytännön tekoina. (ks. seuraavat kohdat: Matt, 5:27-32; 13:22; 18:7; Luuk, 8:13-14; 22:40; 1.Kor, 10:13; 1.Tim, 6:8-9; 5:6; 2.Tim, 3:4; Tiit, 3:3; 2.Piet, 1:6-11; 2:9-22; 1.Joh, 3:13-15; vrt, Efe, 4:26-27; Gal, 5:20; Matt, 5:21-26.)
Perisyntiä vastaan ovat vielä Herran sanat Kainille, kun tämä oli langennut syntiä tekemään.
"Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!" (1.Moos, 4:7.)
Herra ei viittaa sanallakaan siihen, että Kainilla olisi ollut Adamilta perittynä "taipumus tehdä syntiä", tai että hänellä olisi ollut perinnöllinen "syntinen luonto". Herra ei sanonut, että synti lähti Kainin sydämestä, ja kaikki muut synnin teot olivat tämän perityn syntisyyden eli perisynnin seurausta. Sen sijaan Herra sanoi, että synti väijyi Kainin sydämen ovella, mutta Kainille oli mahdollista hallita sitä. Näin Herra itse kumoaa yleisen eli katolisen perisyntiopin.
Synti tulee ihmiseen hänen sydämensä ulkopuolelta, mikä tarkoittaa sitä, että ihmisen ei ole pakko hyväksyä sydämessään syntiä ja tehdä syntiä. Synti pääsee ihmisen sydämeen vasta moraalisen valinnan jälkeen, kun ihminen hyväksyy synnin tekemisen ja toteuttaa pahat mielihalunsa. Päätös tehdä syntiä lähtee siis ihmisen sydämen ajatuksista, mutta ihmisen sydämessä ei asu peritty synti tai pakottava taipumus tehdä syntiä, eikä ihmisen luonto ole perisynnin läpikotaisin turmelema, niin kuin perisyntiopissa opetetaan.
Jos ihminen perisi Adamilta vanhempiensa kautta syntisen luonnon, niin hän ei olisi syyllinen syntiseen mieleensä, eikä sen seurauksena tekemiiinsä tekoihin. Ihminen ei olisi siten niistä vastuussa, koska ei ole voinut niihin millään tavalla vaikuttaa. Kun perisyntiopista luovutaan, niin ihminen tulee syylliseksi ja vastuulliseksi Jumalan edessä ja omissakin silmissään. Sen jälkeen ihminen ei voi enää puolustautua millään verukkeella syntisyytensä ja tekemiensä syntien vuoksi, koska hän on yksin syyllinen näihin asioihin.
Perisyntioppi saa ihmiset väheksymään synnin vakavuutta ja syntisen ihmisen mielen pahuutta, koska ihminen ei ole voinut itse vaikuttaa millään tavalla siihen, millainen hän on. Todellisuudessa ihminen on kokonaan syyllinen ja vastuussa siitä, millainen hän on, ja siinä lienee suurin syy, miksi perisyntiopista ei tahdota luopua, vaikka se on Jumalan sanan vastainen harhaoppi: ihminen ei tahdo paljastua syylliseksi Jumalan edessä ja kantaa vastuuta itsestään vaan pakoilee syyllisyyttä ja vastuuta niin kauan kuin mahdollista, jopa viimeiseen tuomioon asti.
Ihminen on Jumalan edessä syyllinen sekä syntiseen mieleensä että synnin tekoihin, koska kumpikaan näistä ei ole perittyä, vaan ne ovat opittua ja valittua. Lisäksi Jumala on antanut ihmisille Kainista lähtien mahdollisuuden hallita syntiä, niin että synnin valtaan ei ole pakko joutua, vaan jokainen voi tahtoessaan palvella vanhurskautta. Paavalin opetuksen mukaan jotkut "laista tietämättömät pakanat" ovat saattaneet tässä jopa onnistua. (Room, 2:12-16, 27.)
Room, 5:12-21
Roomalaiskirje:
5:12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet -
5:13 sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;
5:14 kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.
5:15 Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
5:16 Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
5:17 Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. -
5:18 Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
5:19 sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.
5:20 Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,
5:21 että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
Tätä Paavalin vaikeatajuista opetusta on käytetty ehkä kaikkein eniten perisyntiopin tukena. Sen ymmärtäminen alkuperäisellä Paavalin tarkoittamalla tavalla Jumalan tahdon mukaan on suuri haaste Raamatun lukijoille ja tutkijoille, mutta niin kuin kaikki muutkin Raamatun kirjoitukset ovat tarkoitetut avautumaan ymmärryksellemme, niin on tämäkin. (Psa, 119:130; Luuk, 24:25-27,44-45; Room, 15:4; 2.Tim, 3:16-17; Jes, 29:11-24.)
Kun löydämme oikean tulkinnan Paavalin sanojen takaa, niin vapaudumme perisyntiopin meille opettamista harhoista, ja näemme Jumalan sellaisena vanhurskaana eli oikeamielisenä tuomarina, jollainen hän todellisuudessa onkin. (Psa, 94:1; 96:13; Jes, 11:3-4; 1.Piet. 1:17; 2:23; Ilm, 19:11.) Jumalalle olisi kauhistus tuomita syyttömiä syyllisiksi ja syyllisiä syyttömiksi, mutta juuri niin perisyntioppi tekee. (Snl, 17:15.) Sen mukaan Jumala lukee meidät syyllisiksi Adamin tekemään syntiin ja pitää meitä vastuullisena syntisestä luonnostamme, jonka olemme muka perineet Adamilta vanhempiemme kautta. Miten kukaan voisi olla oikeudenmukaisesti ja oikeamielisesti vastuussa jostakin sellaisesta, mihin ei ole voinut itse millään tavalla vaikuttaa?
Lainaan tähän kirjoitukseeni mainitun kohdan sopivissa pätkissä ja yritän hahmottaa lukijalle opetuksen pääkohtia ja kokonaisuutta menemättä liian syvälle pieniin yksityiskohtiin, ja takertumatta yksittäisiin sanoihin ja rinnastuksien mukanaan tuomiin tulkinnallisiin ongelmiin ja mahdollisiin virhetulkintoihin.
"Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet, sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole; kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva." (Room, 5:12-14.)
Paavali erottaa näissä jakeissa toisistaan ihmiset, jotka elivät ennen lakia eli ennen Moosesta, niistä, jotka elivät Mooseksen jälkeen. Hän kertoo, että myös ne ihmiset ovat tehneet syntiä, jotka elivät Adamin ja Mooseksen välissä, vaikka heillä ei ollut lakia, eli kirjoitettua Jumalan lakia, eikä Jumalan suoraan heille puhumaa käskysanaa, niin kuin oli Adamilla. Koska "ilman lakia eläneet" eli "laista tietämättömät" ihmiset olivat kuitenkin rikkoneet sisäistä oikeudentajuaan vastaan (Room, 2:12-16.), niin hekin olivat tehneet syntiä. Tällä tavalla Paavali selittää, että "kaikki ovat syntiä tehneet". Sana "kaikki" yhdistää siis "ilman lakia syntiä tehneet" "laista tietoisena syntiä tehneisiin" ihmisiin, eikä tässä ole mitään viittausta vauvoihin tai sikiöihin, niin että Paavali olisi opettanut myös heidän tehneen syntiä.
"Ilman lakia eläneet ihmiset" ovat tehneet sillä tavalla eri tavalla syntiä kuin Adam, että he eivät olleet kuulleet suoraan käskysanaa Jumalalta niin kuin hän oli sen paratiisissa ollessaan kuullut. (1Moos, 2:15-17.) Lisäksi Adamille riitti yksi synti hengelliseen kuolemaan, mutta hänen jälkeläisensä kuolevat hengellisesti vasta monien syntien ja paatumuksen jälkeen. Tämä käy ilmi mm. siitä, että uskovaiset Jumalan lapset eivät kuole yhteen syntiin. (Gal, 2:11-14; Jaak, 1:12-16; 5:14-20.) Ei ole siis mitään syytä olettaa, että vauvat tai pienet lapset olisivat kuolleet yhteen ainoaan syntiin, sillä ei Paavalikaan yhteen syntiin kuollut, vaan moniin synteihin ja himojen valtaan antautumisen vuoksi. (Room, 7:7-14; 6:16.)
"Kuolema" tarkoittaa tässä Paavalin opetuksessa (Room, 5:12.) hengellistä kuolemaa, koska se on seurausta synnin tekemisestä. Hengellinen kuolema on seurausta jatkuvasta synnin tekemisestä ja paatumisesta. (Efe, 2:1-3; 4:17-19; Hebr, 3:12-16; 6:14-16.) Jos nyt olisi kuitenkin niin, että Paavali olisi viitannut ruumiin kuolemaan tässä jaksossa, niin se ei todistaisi vielä mitään synnin periytyvyydestä. Ruumiin kuolema oli yksi niistä kirouksista, jotka olivat seurausta Adamin synnistä. (1Moos, 3:19.) Kaikki ihmiset ovat tulleet osallisiksi ruumiin kuolevaisuudesta ja katoavaisuudesta riippumatta siitä, ovatko tehneet itse syntiä vai eivät. (1Kor, 15:12-24.)
Tämän kuolevaisuuden ja katoavaisuuden vallan alta on mahdollista pelastua vain Kristuksen uhrin ja sen tuoman sovituksen kautta, josta vauvat ja pienet lapset ovat osallisia Jumalan määrittelemään aikaan asti, kunnes paatuvat itse tekemiensä syntien vuoksi ja joutuvat eroon Herrasta. (1Kor, 15:12-58; Efe, 4:17-19; Room, 1:18-32; 4:1-8; Jes, 59:1-3.) Jumala ei pidä meitä syyllisinä mihinkään sellaiseen, jonka olemme perineet vanhemmiltamme. Me emme ole vastuussa Jumalan edessä siitä, mitä olemme perineet vanhemmiltamme, koska emme voi siihen millään tavalla vaikuttaa. Olemme vastuussa vain itse tekemistämme synneistä ja niiden aiheuttamasta turmeluksesta, emme jostakin oletetusta peritystä synnistä.
Aatami (1Moos, 2:7.) oli Kristuksen esikuva (Room, 5:14.) Novumin mukaan "siinä mielessä, että samoin kuin hänen syntinsä koitui kiroukseksi, Kristuksen vanhurskaus koitui vanhurskauttamiseksi. He ovat siis vastakohtia." (Novum 3, s.565) Samanlainen vastakkainasettelu löytyy ensimmäisestä korinttolaiskirjeestä luvusta 15. (1Kor, 15:21-24, 45-47.)
"Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi. Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi." (Room, 5:15-16.)
Aatamin synnin vuoksi koko ihmiskunta joutui synnin ja kuoleman valtaan. Tämä ilmenee siten, että synnymme kuolevaisina ja katoavaisina: ruumis maatuu kuoleman jälkeen eikä virkoa enää eloon, ellei Jumala sitä kuolleista herätä. Kaikki ihmiset ovat kadotettuja ja vailla ylösnousemisen toivoa ilman Kristusta. Vain Jeesuksen kuolema ja nouseminen ylös kuolleista on tehnyt mahdolliseksi ruumiin ylösnousemuksen Aatamin jälkeläisille.
Kaikki eivät pääse kuitenkaan automaattisesti parempaan ylösnousemukseen, vaikka Jeesus on kuollut kaikkien edestä ja sovittanut koko maailman Jumalan kanssa. (1Kor, 5:18-6:2; Kol, 1:19-23.) Armolahja on siten erilainen kuin lankeemus: yhden lankeemus koitui kaikille ihmisille ikuisen elämän toivon kadottamiseksi, mutta yhden nouseminen ylös kuolleista koituu vain osalle ihmisistä elämän ylösnousemukseksi viimeisenä päivänä. (Joh 5:28-29; 6:39,44.)
Armolahjan ja lankeemuksen välinen ero on myös siinä, että yksi ainoa rikkomus tuli kadotustuomioksi, mutta armolahja sovittaa enemmän kuin vain tämän yhden rikkomuksen: Jeesuksen vanhurskauden teko sovittaa kaikki maailman synnit. Novumin selitysosan mukaan Paavali tarkoitti armolahjan ja rikkomuksen välisellä erolla juuri tätä asiaa, ja olen samaa mieltä tästä tulkinnasta. (Novum 3, s.565)
"Sillä jos yhden lankeemuksesta kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljon enemmän hallitsevat elämässä Jeesuksen Kristuksen kautta ne, jotka saavat armon runsauden ja vanhurskauden lahjan." (Room, 5:17.)
Paavali puhuu tässä siitä, miten koko maailma on joutunut Adamin synnin teon kautta kuoleman ja katoavaisuuden valtaan. Kristus on kukistanut kuoleman kautta paholaisen, jolla oli kuolema vallassaan. Hän on vapauttanut myös ne, jotka ovat olleet koko elämänsä ajan kuoleman pelosta orjuuden alaisia. (Hebr, 2:14-15; Ilm, 1:17-18.) Jumalan armosta osalliset saavat hallita tulevassa elämässä Jeesuksen Kristuksen kautta, mikä voittaa monin verroin sen, että kuolema on hallinnut tämän maailman aikana koko luomakuntaa.
"Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituukaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat tulleet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi." (Room, 5:18-19.)
Kun nyt ajattelemme vauvoja ja pieniä lapsia, niin he ovat armon valinnan piirissä, koska eivät ole paatuneet ja kuolleet hengellisesti. (Room, 11:7; 7:7-14; Efe, 2:1-5; 4:17-19.) Jumala lukee Kristuksen uhrin kautta tulleen sovituksen kaikkien lasten hyväksi siihen asti, kunnes pitää heitä vastuullisina itse tekemistään synneistä ja siitä aiheutuneeseesta turmeluksesta. (ks. syyksi lukeminen itse tehdyistä synneistä, ei Adamin synnistä: Room, 4:1-8.) Kun lapset paatuvat omien ja itse aiheutettujen syntien vuoksi, niin he vieraantuvat Jumalan heille antamasta elämästä (Efe, 4:17-19.), eikä Jumala pidä heitä enää sovituksesta osallisina. Jumala ei siis pidä lapsia vastuullisina elämästään ja teoistaan ennen kuin lapset ovat kasvaneet tiettyyn "ikään", ja vasta sen jälkeen Jumala lukee heille syyksi heidän omat syntinsä. (Room, 4:1-8.)
Vauvojen ja pienten lasten ei tarvitse myöskään ennen hengellistä kuolemaansa uskoa evankeliumin sanaa ja Jumalaan enempää kuin Jumala heille uskoa antaa. Kun lapset alkavat tehdä syntiä, tulee heidänkin uskoa evankeliumia ja elää jatkuvassa mielenmuutoksessa (Apt, 11:11-18; 2Kor, 7:7-10.) saadakseen syntinsä anteeksi (Apt, 26:17-20; 10:43; 3:19.), mutta Jumala ei vaadi heiltä uskoa enempää kuin heille antaa, ja pitää paatumista rajapyykkinä kadotustuomion alle joutumisen suhteen. (Room, 11:7.) Loppujen lopuksi "itse tehdyt synnit" erottavat meitä Jumalasta, ei Adamin tekemä synti, tai peritty synti. (Jes, 59:1-3.)
Monet ihmiset ovat "joutuneet" tai "tulleet syntiseen asemaan" Adamin tekemän synnin vuoksi. Paavali ei tarkoita tällä sitä, että Adamin jälkeläiset olisivat perineet Adamilta syntisen luonnon ja me olisimme syntisiä tämän perimämme valmiiksi turmeltuneen luonnon vuoksi. Jokainen ihminen turmelee itsensä ja vaelluksensa tekemällä itse syntiä, niin että Jumalan meille antama puhdas luonto saastuu ja turmeltuu itse tehtyjen syntien vuoksi. (Efe, 2:1-3; 4:14-17; 1Moos, 6:11-12; Room, 1:18-32; luomisen tuloksena meille annettu puhdas luonto, ks. Room, 1:26; 2:14; Snj, 7:29; me olemme luodut Jumalan kuviksi vielä syntiinlankeemuksen jälkeen, 1Kor, 11:7; Jaak, 3:9; 1Moos, 9:6.)
Sanaa "syntinen" (hamartoolos) käytetään Raamatussa yleensä vain niistä ihmisistä, jotka ovat harjaantuneita synnintekijöitä. "Syntinen" tarkoittaa laajemmassa merkityksessä ihmistä, joka "ei ole vapaa synnistä". Yksikään ihminen ei ole vapaa synnistä, kun syntyy tähän maailmaan, sillä me olemme synnin ympäröimiä joka puolelta, ja alttiita synnin vaikutukselle. Olemme joutuneet Adamin synnin vuoksi kuoleman ja katoavaisuuden valtojen alaisiksi, emmekä voi tähän asiaan millään tavalla itse vaikuttaa. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että synti periytyisi Adamilta hänen jälkeläisilleen luontoon piintyneenä turmeluksena, tai että synti asuisi meissä valmiina sikiämisen hetkestä lähtien. Synti ei asu meissä valmiina, vaan se syntyy sisällämme, niin kuin syntyi paholaisen sisällä ja Adamin sisällä. (Hes, 28:12-20; 1Moos, 1:26-3:8; Jaak, 1:12-16; Room, 7:7-14.)
Sanalla "hamartoolos" on vielä yksi erityinen merkitys, joka valaisee Paavalin ja koko Raamatun logiikkaa Adamin synnin seuraamuksista koskien koko ihmiskuntaa. Sanalla "hamartoolos" eli "syntinen" tarkoitetaan aivan erityisesti "pakanoita erotuksena syntyperäisistä israelilaisista". (Matt, 26:45; Mar, 14:41; Luuk, 24:7; Gal, 2:15.) Israel oli "Herralle pyhitetty kansa", eli Herra oli erottanut Israelin omaisuuskansakseen ennen kaikkia muita kansoja. (5Moos, 7:6.) "Pyhittäminen" tarkoittaa "erotettua" ja vain Jumalan valitsemat ihmiset ovat "Herralle pyhitettyjä". Koska kaikki ihmiset syntyvät Adamin perillisinä syntisen ihmiskunnan jäseniksi, ei ketään ole luonnollisen syntyperänsä perusteella erotettu pois tästä maailmasta Jumalan kansan jäseneksi.
Paavali osoittaa tällä Raamatun kohdalla (Room, 5:19.), että "kaikki ihmiset kuuluvat osaksi syntistä sukukuntaa", eikä kenelläkään ole etua toisen edellä syntyperänsä puolesta. Eivät edes israelilaiset pelastu sen johdosta, että ovat syntyneet Israelin kansaan, sillä ilman osallisuutta Kristuksen vanhurskauden teon tuomasta sovituksesta ovat kaikki ihmiset iästä ja sukupuolesta ja kansalaisuudesta riippumatta kadotustuomion alaisia. Vain Kristuksen uhri tuo sovituksen ja elämän vanhurskauttamisen kautta iankaikkisen elämän niille, joiden hyväksi Jumala sovituksen ja Kristuksen vanhurskauden lukee.
"Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi, että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta." (Room, 5:20-21.)
Synti ei tullut maailmaan vasta sen jälkeen, kun Mooses sai Siinailla Jumalan kivitauluihin kirjoittaman lain. (2.Moos, 19ss.) Synti oli maailmassa jo ennen sitä, ja ihmisten omatunto todisti heidät syyllisiksi tai syyttömiksi syntiin. Kun sitten laki lopulta kuitenkin annettiin, niin sen kautta ihmisten synnintunto kasvoi, koska laki osoittaa ihmiset syyllisiksi syntiin. (Room, 3:19.) Armo voittaa kuitenkin synnin niiden kohdalla, jotka armahdetuiksi tulevat. Jos joku on tehnyt paljon syntiä, niin hän saa paljon anteeksi, ja rakastaa paljon. (Luuk, 7:47.) Tämä ei tarkoita tietenkään sitä, että uskovainen alkaisi tehdä uskoontulon jälkeen enemmän syntiä kuin sitä ennen: päinvastoin! Jumalan armo kasvattaa meitä poispäin synnistä, niin kuin Paavali heti tämän opetuksen perään opettaakin. (Room, 6:1ss.; vrt. Tiit, 2:11-14.)
Synti on pitänyt hengellisesti kuolleita ihmisiä vallassaan. Kun tulimme armahdetuiksi, niin synnin valta murtui meidän elämässämme. Jeesus on vapauttanut meidät synnin ja lihan vallasta, niin että me palvelemme nyt vanhurskautta, ja tämä armon hallitsemisen kautta, niin kuin Paavali opetti. (Room, 6:1-7:6, 25; 8:1-16.) Kun olemme tulleet sovitetuiksi, niin me pelastumme Kristuksen elämän kautta nyt, kun olemme sovitetut, sillä hän asuu nyt uskon kautta sydämissämme ja hallitsee meitä. (Room, 5:10-11: Efe, 3:14-21; 2.Kor, 13:5.)
Tähän päättyy roomalaiskirjeen viidennen luvun jakeiden 12-21 selitys. Tämä selitys on hyvin vajavainen, mutta se antaa jonkin verran valoa oikean ymmärryksen löytämiseksi tästä vaikeatajuisesta opetuksesta. Tätä lukua on mahdoton tulkita oikein yksin tämän kohdan kautta. Oikean tulkinnan löytämiseksi on tunnettava Raamatun kokonaisilmoitus, Herra Jeesus Kristus, Isän sydämen laatu ja asioiden todellinen tila fyysisessä maailmassa. Kun nämä kaikki tiedon lähteet yhdistetään, niin meille muodostuu eheä ja totuudenmukainen kuva siitä, mitä Paavali ja Jumala todella näistä asioista ovat opettaneet.
1.Kor, 15:21-22
1.Korinttolaiskirje:
15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
Joku saattaa käyttää tätäkin kohtaa tukena perisyntiopille, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat kuolleet hengellisesti, koska Adam teki syntiä. Tästä syystä tätäkin kohtaa on syytä käsitellä erikseen, jotta välttyisimme virheellisiltä tulkinnoilta, ja osaisimme tehdä tyhjiksi vastaanväittäjien perustelut. (Tiit, 1:5-14.)
Paavali puhuu tässä ruumiin kuolemasta, ei hengellisestä kuolemasta. Se asia käy ilmi, kun luetaan lukua alkaen jakeesta 12. Jos Kristus ei olisi noussut ylös kuolleista, niin kaikki ihmiset olisivat kadotettuja. Nyt kaikki eivät ole kuitenkaan kadotettuja, koska Kristus on noussut ylös kuolleista ja on antanut meille ruumiin ylösnousemuksen toivon.
"Kaikki kuolevat Adamissa" tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset kokevat ennen pitkää ruumiillisen kuoleman. Tähän on arveltu olevan kaksi poikkeusta – Hanok eli Eenok ja Elias, 1.Moos, 5:21-24; 2.Kun 2:11. – mutta yleinen totuus on se, että kaikki ihmiset sikiävät ja syntyvät kuolevaisina, koska Adam teki syntiä. Tällä perusteella Paavali saattoi sanoa, että "kaikki kuolevat Adamissa". Tämän tulkinnan oikeellisuuden tueksi voit lukea koko luvun loppuun asti. (1.Kor, 15:12-58.) Paavali jatkaa siinä saman aiheen käsittelemistä, ja kertoo, että tämä sielullinen ihminen, joka nyt lihaa ja verta olevassa ruumiissa olemme, ei peri taivasten valtakuntaa. Kun Kristus saapuu takaisin, niin me muutumme silmänräpäyksessä, ja meidät puetaan kuolemattomaan ja katoamattomaan hengelliseen ylösnousemusruumiiseen. Tämä on kaikkien pyhitettyjen kirkkauden toivo: Kristus meissä, joka valtaa meidän sydämemme kokonaan, niin että meissä ei ole oleva enää mitään syntiä, kirousta eikä kuolemaa synnin vuoksi. (Ilm, 21-22.)
2.Kor, 5:14
2.Korinttolaiskirje:
5:14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
5:15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
Paavali toteaa tässä kohdassa, että Kristus on maistanut ruumiin kuolemaa kaikkien ihmisten edestä. Hänen kuolemansa luetaan jokaisen kuolevaisen hyväksi, niin että olemme vapaat kadotustuomiosta ja toisesta kuolemasta. (Room, 8:1; 1.Kor, 15:12-58; Ilm, 20:10-15.)
Pyhässä Hengessä Kristukseen kastetuksi tuleminen eli uudestisyntyminen liittää meidät Kristuksen kuolemaan ja tuo meille hänen ylösnousemuksensa voiman. Paavali opettaa tästä samasta asiasta toisaalla mm. roomalaiskirjeessä. (Room, 6:1ss.) Kristuksen kuolemaan kastaminen ja hänen ylösnousemuksensa voimassa vaeltaminen tarkoittaa sitä, että meidän vanha ihmisemme on kadottanut elämän voimansa ja tullut kuoleman omaksi, niin että uusi Jumalan ihminen eli uusi luomus meissä saa sijaa jokapäiväisessä parannuksessa yhä enemmän, mitä kauemmin olemme saaneet Kristuksessa vaeltaa. (2.Kor, 5:17; Efe, 4:20-24; Kol, 3:1-10.)
Tätä asiaa on vaikea ymmärtää, jos ei ole kokenut itse uudestisyntymistä ja tulevan ajan voimia, tai on sittemmin luopunut pois Herrasta, kun on ensin hänen hyvyyttään saanut maistaa. (Hebr, 6:4-6.) Asian voisi ilmaista ehkä selvemmin siten, että uskovaisen elämän tulisi olla sitä pyhempää ja vanhurskaampaa, mitä kauemmin hän on ollut uskossa, koska armo kasvattaa häntä pois synnistä ja jumalattomuudesta. (Tiit, 2:11-14.) On niin kuin tosi sananlasku kertoo:
"vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka." (Snl, 4:18.)
Saakoon Herra kirkastaa meidän jokaisen polkumme ja kirkastukoon hän itse meissä sydänpäivään asti, niin että hän olisi ihmeteltävänä kaikissa pyhissä hänen tulemuksessaan! (2.Tess, 1:11-12.) Jumalan siunausta kaikille lukijoilleni, myös niille, jotka ovat eri mieltä kanssani tästä asiasta.
Room, 7:14-25 (jj. 7-13!!)
Roomalaiskirje:
7:14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
7:15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
7:16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
7:17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
7:18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
7:19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
7:20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
7:21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
7:22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
7:23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
7:24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
7:25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Tämän jakson perusteella on opetettu, että me tarvitsemme sovitusta ja syntien anteeksiantoa, koska Paavalin mainitsema "synti, joka asuu hänessä" tarkoittaa "perisyntiä": Adamilta perittyä "syntistä luontoa" tai "taipumusta tehdä syntiä".
Paavali kuvasi omaa perisynnin turmelemaa luontoa näin: "minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen". (Room, 7:14.) Paavali näyttäisi jopa kiertävän vastuuta ja omaa syyllisyyttään tästä perisynnistä, kun sanoo, että hän ei itse tee niitä syntejä, joita hän tekee, vaan sen pahan tekijä on "synti, joka hänessä asuu". (j. 20.)
Tätä jaksoa voitaisiin näin oikeutetusti pitää perisyntiopin puolustuksena, vaikka Paavali ei toisaalla opetakaan sellaista oppia, että ihminen ei olisi itse vastuussa synneistään, tai että perisynti ihmisessä tekee synnin, eikä ihminen itse. (Tiit, 2:10-11.) Perisyntiopin kannattajat eivät hekään pidä ihmistä syyttömänä tekemiinsä synteihin, vaikka ne ovat tulosta peritystä syntisestä luonnosta, josta kaikki muu synti saa alkunsa.
Jotta ymmärtäisimme Paavalin opetuksen oikein tässä kohdassa, tulee meidän huomioida laajempi asiayhteys. Miten Paavalista hänen omien sanojensa mukaan tuli "lihallinen" ja "viheliäinen ihminen", joka tarvitsee niin kipeästi syntien anteeksiantoa, sovitusta ja Jumalan armoa avuksi vanhurskaaseen elämään? (Tiit, 2:11-3:7; Room, 8:1-16.)
Roomalaiskirje:
7:7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse."
7:8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
7:9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
7:10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
7:11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
7:12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
7:13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
Paavalista tuli hänen oman todistuksensa mukaan "lihallinen" ja "lihan vallassa" elänyt (Room, 7:5-6.) hengessään "kuollut" ja "synnin alaisuuteen myyty" ihminen tietoisen synnin tekemisen kautta. Hän kuoli synteihin ja rikoksiin (Efe, 2:1-5; Kol, 2:13, huom. monikko!) sen jälkeen, kun oli ensin ymmärtänyt käskysanan merkityksen, ja rikkonut tahallaan sitä vastaan: hän oli paaduttanut oman sydämensä ja turmellut vaelluksensa sekä mielensä. (vrt. Hebr, 3:12-15; Efe, 4:17-22.)
Näemme tästä Paavalin todistuksesta, että hän ei pitänyt itseään hengellisesti kuolleena ja synnin läpikotaisin turmelemana perimänsä syntisyyden tai syntisen luonnon vuoksi, vaan itse valitun synnin palvelemisen vuoksi. Näin ollen se opittu ja valittu syntinen luonto, joka yhä vielä riippui hänessä kiinni, kun hän oli uskovainen, ei ole peritty Adamilta, vaan se on opittua ja valittua väärämielisyyttä.
Jokainen uskovainen tuntee itsessään "vanhan ihmisen" ja "uuden luomuksen" välisen taistelun, kun lankeaa yksittäisiin synteihin. Uskovaisen voi olla vaikea päästä eroon totutuista synnillisistä ajatustavoista ja pahoista riippuvuuksista. Paavali kuvaa tätä taistelua monissa kohdissa kirjeissään, mutta hän ei opeta niissä perisyntioppia, eikä uskovaisten yleistä syntiturmelusta. (Room, 5:1-8:16; Gal, 5:13-26; Efe, 4:17-24; Kol, 3:1-10; 2.Kor, 5:17.)
Paavali ei opettanut myöskään sellaista oppia, että hänen persoonansa olisi jakautunut, tai että olisi "kaksi eri Paavalia". Paavali tunsi itsessään "vanhan ihmisen" eli "opitun ja valitun syntisen luonnon" taipumuksen tehdä syntiä vielä uskovanakin, mutta ei pitänyt tätä vanhaa ihmistä eri persoonana kuin hän itse on. Sen sijaan hän todisti muuttuneensa toisenlaiseksi ihmiseksi "sisällisen ihmisensä puolesta" (Room, 7:22; 2.Kor, 4:16.), mutta oli edelleen se sama persoona kuin ennen uudestisyntymistään. Tästä syystä hän kirjoitti:
1.Timoteuksen kirje:
1:12 Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa
1:13 minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;
1:14 ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
Paavali puhuu tässä koko ajan "minästä", jolla tarkoittaa itseään ennen uskoontuloaan ja vielä sen jälkeen. Hän oli ollut ennen pilkkaaja ja seurakunnan vainooja, väkivallantekijä, mutta ei ollut enää, koska oli uudistunut mielensä hengeltä ja saanut armon muuttua toisenlaiseksi sisällisen ihmisensä puolesta. Paavali kuvasi tätä uutta luontoa itsessään ja seuralaisissaan monin ylistävin sanoin, niin että kyse ei ollut itsestä kerskaamisesta, vaan sen hyvän esille tuomisena, mitä Jeesus oli saanut hänessä ja muissa uskovissa aikaan. (2.Kor, 1:12; 2:14-17; 3:1-6, 17-18; 4:1-18; 2.Tess, 2:1-12; Fil, 1:6-11; Tiit, 3:1-7.) Tätä voitaisiin kutsua hyvällä syyllä "Jeesuksen todistukseksi" hänen omissaan (Ilm, 19:10.), sillä Kristus loistaa valoaan pimeään maailmaan uskovien kautta, ja Pyhä Henki todistaa hänestä, ja kirkastaa häntä meissä, ja meidän kauttamme. (Fil, 2:12-16; Joh, 4:14; 7:37-39; Matt, 5:14-16; Kol, 1:27-29; 2.Kor, 4:1-7; 1.Kor, 6:20.)
Syntien anteeksisaamisen ja sovituksen tarve
Monet ihmiset sanovat tarvitsevansa anteeksiantoa ja syntien sovitusta juuri siitä syystä, että he ovat perisynnin läpikotaisin turmelemia. Perisynti tekee heistä itsestään täysin kelvottomia taivaaseen, niin että he ovat nyt perisynnin vuoksi kokonaan riippuvaisia Kristuksesta, ja ovat armon kerjäläisiä, ylen synnillisiä ihmisiä, jotka eivät voi tehdä mitään hyvää ilman Jeesusta ja Jumalan armon vaikutusta. Perisynti tekee heidät täysin kykenemättömiksi pelastamaan itse itsensä tekojen tai oman vanhurskauden ansiosta.
Kun he uskovat ja opettavat näin, niin he ajattelevat kirkastavansa sillä todistuksellaan Kristusta, ja olevansa lähempänä Jumalaa kuin ne, jotka eivät tunne omaa perisyntiään, tai eivät pidä perisyntioppia oikeana. Osa heistä ajattelee jopa niin, että perisynnin kieltävä ihminen ei todellisuudessa tarvitse Jumalan armoa ja Jeesusta Kristusta, koska ei pidä itseään riittävän syntisenä ja turmeltuneena sovitusta ja syntien anteeksiantoa tarvitakseen. Mutta mikä on totuus?
Kumpi mahtaa todellisuudessa tarvita Jumalan edessä enemmän syntien anteeksiantoa ja syntien sovitusta: [1] perisynnin läpikotaisin turmelema ihminen, joka ei ole itse lainkaan syypää siihen, millainen on, koska on perinyt syntisen luonnon Adamilta vanhempiensa kautta, vai [2] se, joka on saanut Jumalalta luomistyön tuloksena suoran ja synnistä puhtaan luonnon, mutta on sitten itse täysin ja kokonaan omasta syystään valinnut synnin tekemisen, ja tullut mieleltään läpikotaisin synnin turmelemaksi?
Kumpi siis saa ihmisen todella tarvitsemaan syntien anteeksiantoa ja sovitusta: peritty syntinen luonto, joka pakottaa ihmisen tekemään syntiä, vai itse valittu ja opittu syntinen luonto, joka tekee ihmisestä yksin syypään synnin tekemiseen? Kumpi on Jumalan silmissä todella syyllinen ja vastuussa syntisestä luonnostaan, ja kumpi yrittää paeta syyllisyyttään ja vastuutaan panemalla oman syynsä Adamin ja perityn syntisen luonnon tai taipumuksen päälle?
Loppusanat
Perisyntiopin avulla kielletään oma syyllisyys syntiin ja paetaan syyllisyyden tuomaa vastuuta omasta syntisyydestä. Synti ja syntisyys selitetään perisyntiopin kautta olevan seurausta peritystä syntisestä luonnosta tai taipumuksesta tehdä syntiä, ja näin tosiasiallisesti kielletään oma syyllisyys ja vastuu omasta syntisyydestä.
Perisyntioppi on ihmisten tapa paeta Jumalaa ja yritys olla paljastumatta syntiseksi ja syylliseksi hänen edessään. Perisyntioppi tekee syntiin ja syntisyyteen syyllisestä ihmisestä pikemminkin synnin uhrin kuin syyllisen ja moraalisesti vastuullisen olennon Jumalan edessä. Perisyntiopin kannattajien joukossa on hyvin yleistä surkutella ihmisen murheellista osaa perisynnin uhrina, kun oikea tapa suhtautua syntisyyteen ja syntiin olisi nähdä ihmisen todellinen syyllisyys ja vastuu siitä, että hän on itse vapaaehtoisesti ruvennut syntiä tekemään ja tullut mieleltään syntiseksi väärien moraalisten valintojen kautta.
Kun syntiselle todella paljastuu hänen oma syynsä ja syntisyytensä, niin hän ei tarvitse sen jälkeen perisyntioppia lieventämään sen synnin ja syntisyyden kauheutta, mikä hänessä omasta syystään on. Perisyntioppi sysää sen sijaan syyllisyyden ja vastuun Adamin päälle, vaikka Adam on syytön meidän syntisyyteemme ja synteihimme, niin kuin mekin syyttömiä Adamin syntiin ja syntisyyteen olemme.
Perisyntioppi on valitettava tragedia, jonka salakavalaan ansaan lähes koko kristikunta on joutunut katolisen kirkon isien ja heidän seuraajiensa valheita uskottuaan. Jumala tahtoo puhdistaa näinä lopun aikoina seurakuntansa, niin että se luopuu vääristä opetuksista, joista perisyntioppi on yksi tärkeimmistä. Se on pohjana ja perusteena monelle muulle harhaopille, jotka vieroittavat ihmisiä Jumalasta, koska ne opit perustuvat valheeseen, eivätkä totuuteen.
http://www.kolumbus.fi/~w462389/oppi/perisynti-raamattu.htm
Petteri Haipola iski jälleen
Ja suoraan pöllin päähän!
Ja pöllin nimi oli perisynti.
Petteri Haipolan web sivut ovat kauniisti tehdyt ja hän tahtoo johdattaa ihmisiä niiden avulla pelastukseen Jeesuksen luo.
Hän kertoo nöyrästi
"Kiitos mielenkiinnostasi sivustoani kohtaan.
P.S. Minulla ei ole teologista koulutusta eikä tutkintoa eikä suosituskirjeitä ihmisiltä, mutta jos koet kirjoitukseni hyödyllisiksi, niin saamme iloita siitä yhdessä kaikkien Jumalan lasten ja koko seurakunnan kanssa."
http://www.kolumbus.fi/~w462389/contact.htm
Haipola edustaa hengellistä käsitystä Kristuksen ruumiista ja määrittelee sen näin:
"Jumalan seurakunta ei ole jokin rakennus tai ihmisten muodostama organisaatio. Jumalan seurakunta muodostuu elävän Jumalan lapsista, Jeesukseen Kristukseen uskovista ihmisistä. Me rakennumme yhdessä muiden kristittyjen kanssa Jumalan asumukseksi eli Jumalan temppeliksi Hengessä. Uuden liiton Jumalan seurakunta ei ole kirkko vaan se on kristittyjen välinen yhteys toisiinsa Pyhän Hengen välityksellä ja rakkauden siteellä."
Hän antaa sivulla tarkemman selityksen kirkko-opistaan
http://www.kolumbus.fi/~w462389/lapsi/seurakunta.htm
Kuten Saara sanoo, vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan
Haipola näet kirjotitaa
"Nykyinen kirkkojen toiminnan malli ei ole apostolinen eikä Jumalasta."
Punainen varoitusvalo Haipolan teksteistä!