Yksi iloinenkin uutinen EU:sta mahtunee aloitusten joukkoon

Supermateriaali grafeeni voi tehdä saman kuin muovi 1900-luvulla. EU:n ssuuri apuraha suomalaisprofessorin johtamille tutkijoille!

"Suomalaistutkijat uskovat, että grafeenin tutkimuksesta löytyy työsarkaa myös suomalaisille.
EU:n kaikkien aikojen suurin apurahapotti annettiin tällä viikolla grafeenin tutkimukseen. Hiilipohjaisen materiaalin tutkimus sai seuraavan kymmenen vuoden ajalle miljardin euron tuen. Palkittua tutkimusprojektia johtaa Göteborgissa suomalaisprofessori Jari Kinaret.

- Varmasti sieltä löytyy hyviä sovellusalueita. Suomessa on tunnetusti hyvää tutkimusta, tuotekehitystä ja valmistusta. Kyllä Suomelle tulee löytymään monia hyviä osa-alueita, Juha Riikonen sanoo.

Grafeeni on monikäyttöinen materiaali, joka on joustavaa, vahvaa, kevyttä ja läpinäkyvää. Sillä on myös hyvä sähkönjohtamiskyky.

- Yleensä meillä on materiaaleja, jolla on yksi tai muutama erittäin hyvä ominaisuus. Grafeeni on materiaali, joka yhdistää nämä kaikki, Juha Riikonen kuvailee.

Yhtä mullistava materiaali kuin muovi

Chalmersin yliopistossa Göteborgissa työskentelevä professori Jari Kinaret kertoo, että grafeenin merkitystä on verrattu muoviin.

- Jos ajattelee, mitä muovin markkinoille tulo teki 1900-luvulla, niin ehkä tällä vuosisadalla grafeenilla voi olla samantapaiset vaikutukset, Jari Kinaret sanoo.

Kinaret arvioi, että ensimmäisiä grafeenin käyttökohteita voisivat olla esimerkiksi urheiluvälineet ja taipuva elektroniikka. Aalto-yliopiston tutkija Juha Riikonen ottaa esimerkiksi grafeenin käytön autoissa. Sen avulla voisi esimerkiksi suojata auton metalliosat ruostumista vastaan, ja sitä voisi käyttää antureissa, jotka tuovat tietoa esimerkiksi lämpötilasta ja auton kiihtyvyydestä.

VTT:n erikoistutkijan Sanna Arpiaisen mukaan on mahdollista, että tulevaisuudessa grafeeni voisi myös säästää luonnonvaroja."

Lähteet: AP
Lisää aiheesta

Suomalais-ruotsalainen yhteistyö edisti nanotiedettä 27.9.2011
Itä-Suomen yliopisto lisää yhteistyötä Venäjälle 5.11.2010
Fysiikan Nobel monikäyttöisen aineen tutkijoille 5.10.2010
Chalmersin teknillisen korkeakoulun sivut
36123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat
  • onnistui. Mitä mieltä olette ilouutisesta?

    Äänestä

  • No niin, nyt kirjoitti:

    onnistui. Mitä mieltä olette ilouutisesta?

    Kuultu on, katsotaan kuinka käy.

    Äänestä

hyvä että joku keksii jotain uutta,

MUTTA meidän elinaikana tuskin siitä on hyötyä,

MUTTA tulevaisuudessa ehkä jälkipolville,

onhan suomessa PALJON tietoa, mutta niitä ei osata hyödyntää tavalliseen elämään,
kuten esm. PUU on valtavan monipuolinen hyödyke, siitä saadaan polttoainetta, vaatteita, rakennusmateriaalia, ja vaikka mitä
MUTTA sen hyödyntäminen suomessa on lapsen kengissä,
kun rahaa ei ole, ei voi rakentaa teollisuutta,
ku kaikki raha ja politikkojen ajausmaailma keskittyy EU politiikkaan ja eteläeuroopan pelastukseen,
oman maan kehittäminen jää aivan toiselle sijalle tai paremminki pelkäksi haaveeksi.
asenteet pitäisi muuttua varsinki kokoomuksen taholta,
koskien suomen työllistämistä, kouluttamista, kehittämistä, ihmisten toimeentuloa,
mutta kun kokoomus on lähinnä tuhonnu kaiken tollisuuden jos suomesta,
nyt pitää alkaa uudet tuulet puhaltamaan jos suomi aikoo uuteen nousuun, se ei ainakaan voi nousta kokoomuksen johdolla,
Sipilä ja Soini porukoineen suomen johtoon, kehittämään suomea uuteen nousuun,

Äänestä
  • paremmasta tulevaisuudesta ?

    niin, kokoomus ja SDP onki viimeset parikymmentä vuotta keskittyneet muutaman mijonäärin rikastuttamiseen, jopa kuvitelleet että onni ja autuus tulee EU:sta,
    tyhmyyksissään ovat olleeten ja edelleenki ovat rahottamassa eteläeuroopan epärehellistä toimintaa,
    siellä ei toimi samat säännöt kuin meillä suomesa,
    joten raha ei tule riittämään ikinä suomen kehittämiseen,
    --- kookomuksella on tarkotus riistää työtätekevä kansanosa putipuhtaaksi,
    eriarvoistaminen on ollu SDP:n ja koomuksen suurin tavoite,
    sillä tiellä ei suomi ikinä tule nousemaan samaan vaurauteen mikä meillä oli ennen kokoomuksen ja SDP touhuja.
    sanompa vain,,,, vain koko kansan työllistämisellä suomi nousee uuteen kukoistukseen,,,,

    Äänestä

  • onko mitään toivoa kirjoitti:

    paremmasta tulevaisuudesta ?

    Eikö ole hyvä, kun puolueilla on tarkka tavoite! Sillä tavallahan asiat pysyvät kondiksessa.
    Huulenheitolla ja protesteilla ei pitkälle pääse.

    Huolellinen riistäminen ja rahan huolellinen tuhlaaminen ovat hieno tavoite.

    Hurraa.

    Äänestä

Muistitkin sitten mainita ne tärkeimmät ;-DDDD

Äänestä

mitä hyötyä on pelkästä tutkimustyöstä JOS tuloksia EI osata ottaa tavlliseen yhteiskunnan käyttöön,
hyödyntämään ihmisten toimeentuloa,
pelkkä TIETO ja tutkimustulokset ei auta, jos ei osata myös kouluttaa ihmisä sitä hyödyntämään yhteiskuntaan ihmisten hyväksi.
siihen menee suraavat sata vuotta kun ja jos se saadaan yhteiseen käyttöön ihmisten hyväksi.
hyvä kuitenki, edistystähän se on tulevaisuudenkannalta katsottuna,

Äänestä
  • Otaksutaan, että 2020-luvulla jo tuo materiaali on käytössä.

    Sen sovellutuksia on kehitteillä koko ajan.

    Minua tuo uutinen ilahdutti silloin, kun siitä ensi kertaa kuulin, sillä muovin tilalle on hyvä saada jo uutta.
    Hiili, C, joka on elollisen luonnon alkuaineista yleisin vedyn, H, ja hapen, O, rinnalla.
    Meidän ja kaikkien muidenkin eliöiden keskeisin rakennusaine on hiili, ja hiiliyhdisteitä ovat hiilihydraatit, rasvat ja valkuaisaineet.

    Kyllä uskon, että 2020 näemme jotain ennennäkemätöntä,
    jos Luoja suo. :D

    Äänestä

  • 7 vuotta kirjoitti:

    Otaksutaan, että 2020-luvulla jo tuo materiaali on käytössä.

    Tuli mieleeni ajatus tuon uuden materiaalin "luontoystävällisyydestä" tai sen puutteesta.
    Sanotaan, että kaikki vanhenee ja kuluu aikanaan. Jos tuo grafeeni(vai mitä se oli) on ikikäyttöinen, niin kaupallisena tuotteena melko kannattamaton. Jos se taas on muoviin verrattava, joka menee rikki, mutta luontoon joutuessaan pysyy ja pysyy, niin mitä mieltä ovat luonnonsuojelijat ja muut linkolat.
    Tiedän kokemuksesta, että esm. sukkahoust tehdään niin heikkoja, että uusia tarvitaan hyvin usein.Tuottaja tietää, että liian vahva materiali kestää ja kuluttaja ei tarvitse uusia, joten kauppa ei käy.
    Tuosta luontoystävällisyydestä en tainnut aloituksessa lukea riittävän tarkkaan , tai jäi huomaamatta uuden keksinnön kaikki hyöty ja haittapuolet

    Äänestä

  • 7 vuotta kirjoitti:

    Otaksutaan, että 2020-luvulla jo tuo materiaali on käytössä.

    Sen sovellutuksia on kehitteillä koko ajan.

    Minua tuo uutinen ilahdutti silloin, kun siitä ensi kertaa kuulin, sillä muovin tilalle on hyvä saada jo uutta.
    Hiili, C, joka on elollisen luonnon alkuaineista yleisin vedyn, H, ja hapen, O, rinnalla.
    Meidän ja kaikkien muidenkin eliöiden keskeisin rakennusaine on hiili, ja hiiliyhdisteitä ovat hiilihydraatit, rasvat ja valkuaisaineet.

    Kyllä uskon, että 2020 näemme jotain ennennäkemätöntä,
    jos Luoja suo. :D

    niin jos ja jos ja jos, taitaa jäädä jositteluksi,
    suomesta on rahat loppu,
    jos EU politiikka ei muutu, niin turha on toivoa paremmasta tulevaisuudesta,
    ku koulutus ja rahat puuttuu,
    EU nielee omat ja varastetut,

    Äänestä

paot olemme varmaan kaikki joutuneet kokemaan ja kestämään niin usein, ettei mitään rajaa. Siitä olen samaa mieltä, matamimimm,i sinun kanssasi.

En silti usko kaupallisuuden estävän tämän uuden aineen sovellusten kehittelyä.
Tämän sanotaan olevan kovin materiaali.
Entäs timantti? Onhan sekin hiiltä.

Äänestä
  • Timantti on hiilestä "puristautunutta" erittäin kovaa ainetta, kaivettu syvältä maan uumenista. Ajattelin vaan tämän mahdollisesti tulevan, uuden materiaalin luontoystävällisyyttä, vaikka en mikään erikoinen luonnonsuojelija olekaan.
    Maan uumenista kaivettu timantti ei ole kulutustavaraa, vaan hiomisen jäleen lähinnä korukivenä käytetty. On paljon ihmisiä joilla ei ole yhtään ainutta timanttia, mutta kulutushyödykkeet kuten muovi ovat jokamiehen omaisuutta.

    Äänestä

  • Matamimimmi kirjoitti:

    Timantti on hiilestä "puristautunutta" erittäin kovaa ainetta, kaivettu syvältä maan uumenista. Ajattelin vaan tämän mahdollisesti tulevan, uuden materiaalin luontoystävällisyyttä, vaikka en mikään erikoinen luonnonsuojelija olekaan.
    Maan uumenista kaivettu timantti ei ole kulutustavaraa, vaan hiomisen jäleen lähinnä korukivenä käytetty. On paljon ihmisiä joilla ei ole yhtään ainutta timanttia, mutta kulutushyödykkeet kuten muovi ovat jokamiehen omaisuutta.

    niin, tarkoitinkin vain k o v u uden vertailua tuolla kysymykselläni timantin ja grafeenin (tai grafiinin) ominaisuuksista, silä tätä sanotaan nyt kovimmaksi aineeksi.

    Pakkausmuovia tulee melken pussillinen päivittäin yhden hengen taloudessakin.
    Kunpa kesittäisiin joki kierrätyssysteemi grafeenin kohdalla.

    Meidän yhtiössämme energiajätelaatikko täyttyy joka viikko, vaikka paljon on niitäkin, jotka tuovat vain yhdet isot pussit ja heittävät kaikken sekajätteeseen.
    No paperin sentään tuovat jätelaatikkoon erikseen.

    Äänestä

  • Onhan Wikillä suomenkielinenkin sivu grafeenista http://fi.wikipedia.org/wiki/Grafeeni

    Myöhempi tutkimustieto kertoo, että hämpsyn seitti on erittäin vahvaa ja sitkeää luonnon materiaalia, mutta milläpä sen vahvistat esim. siltarakenteiksi.

    Äänestä

  • ...nousi uudelleen kirjoitti:

    Onhan Wikillä suomenkielinenkin sivu grafeenista http://fi.wikipedia.org/wiki/Grafeeni

    Myöhempi tutkimustieto kertoo, että hämpsyn seitti on erittäin vahvaa ja sitkeää luonnon materiaalia, mutta milläpä sen vahvistat esim. siltarakenteiksi.

    Vajavainen on suomalainen sivu.

    Äänestä

sanoit grafeenin johtavan sähköä, hymm, jos jokaihmisellä on vaatteissa tuota ainetta, tuli mieleen heh, salama lyö yllättäin ku olet ulkoilemassa,
saapahan kunnon tärskyn,

Äänestä

Yleensä meillä on materiaaleja, jolla on yksi tai muutama erittäin hyvä ominaisuus.
Grafeeni on materiaali, joka yhdistää nämä kaikki hyvät ominaisuudet.

Äänestä

en usko , perustele, kuinka , ja mihin sitä käytetään, ?

hyvä sähkön johto ei ole hyvä esm vaatteissa,kengissä,

eisiis voi olla hyvä kaikeen,

Äänestä

Jos lähdetään siitä, että tuo grafeeni on 100-300 kertaan lujempaa kuin teräs, on vaikea uskoa sen olevan aine jokamiehen muovinkorvikkeena.
Kiehtova aine, jonka käyttöominaisuuksia voi vain arvailla. Usein tutkijoille ilmaantuu uusia innovaatioita käyttöön nähden, joten tulevaisuudessa se saattaa tuottaa mullistuttavia oivalluksia.
Iloinen uutinen on!

Äänestä

Kun muovia alettiin lisätä rakennusmateriaaleihin alko homeongelmat, sehän on ollut tiedossa siitä ei saa puhua!

Äänestä

Aloittajan aiheeseen. EU:sta mm. asuntovelallisilla on paremmat mahdollisuudet selvitä lainoistan nyt kun ollaan unionikansalaisia.
Vaikka talouslama on päällänsä, juur hiljan alennettiin lainakorkoa. Jos olisimme markkapohjalla, korot huiteleisivat 5-6 %:n haminoissa.

Äänestä

Mihinkähän avaukseen?

Äänestä
  • Aloittaja kirjoittu EU:n iloisista asioista. Hamina city lisäsi joukkoon tämän korkoedun. Nokitan lisää. Nimittäin: EU:n ulkopuolisena maana rajanaapurinaan Venäjä - meitähän pidettäisiin maailmalla venäjän koillisena osana.

    Äänestä

grafeeni, mutta myös taipuisa ja läpinäkyvä! Tällaisia ominaisuuksia muistan kuulleeni sillä olevan.

Äänestä

ennenvanhaan sota-aikana oli samanlaista,
sitä kutsuttii "kuttaperkaksi " heh
onko ne keksineet kuttaperkan uudelleen ?

Äänestä

no huumoriahan tuossa viljelitkin, ja se on aina hyväksi.

Äänestä

n puhuttu, että yleensä meillä on materiaaleja, jolla on yksi tai muutama erittäin hyvä ominaisuus.
Grafeeni on materiaali, joka yhdistää nämä kaikki hyvät ominaisuudet.
Tämä tuntuu nyt utopistiselta, mutta katsotaan, katsotaan...

Äänestä

taitaa jäädä meiltä katsomiseksi,
jos on keksityy uusi alkuaine, sen kehittely käytäntöön vie aina seuraavat sata vuotta,
joten meidän on synnyttävä uudelleen jos aiomme nähdä tulokset ja kenties sen hyödyn ihmiskunnalle.

Äänestä
  • sillä sehän on hiiltä, joka on alkuaine, ja ollut tunnettu aina.
    Siis ensimmäisenä alkuaineista.

    Äänestä

  • Ei uusi alkuainaine kirjoitti:

    sillä sehän on hiiltä, joka on alkuaine, ja ollut tunnettu aina.
    Siis ensimmäisenä alkuaineista.

    ja silmät ovat pyöreinä. Voisiko jokin hiilen olomuoto
    olla vielä kovempaa kuin timantti, jolla lasiakin leikataan ihan tosta noin vaan?

    Äänestä

En usko ja miksi?

Raha kysymyksessä ei muuta.

Nollat taas asialla--- Auringolla on myös ajanjaksot---kylmä aika lähestyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

:D.. kirjoitti:

Supermateriaali grafeeni voi tehdä saman kuin muovi 1900-luvulla. EU:n ssuuri apuraha suomalaisprofessorin johtamille tutkijoille!

"Suomalaistutkijat uskovat, että grafeenin tutkimuksesta löytyy työsarkaa myös suomalaisille.
EU:n kaikkien aikojen suurin apurahapotti annettiin tällä viikolla grafeenin tutkimukseen. Hiilipohjaisen materiaalin tutkimus sai seuraavan kymmenen vuoden ajalle miljardin euron tuen. Palkittua tutkimusprojektia johtaa Göteborgissa suomalaisprofessori Jari Kinaret.

- Varmasti sieltä löytyy hyviä sovellusalueita. Suomessa on tunnetusti hyvää tutkimusta, tuotekehitystä ja valmistusta. Kyllä Suomelle tulee löytymään monia hyviä osa-alueita, Juha Riikonen sanoo.

Grafeeni on monikäyttöinen materiaali, joka on joustavaa, vahvaa, kevyttä ja läpinäkyvää. Sillä on myös hyvä sähkönjohtamiskyky.

- Yleensä meillä on materiaaleja, jolla on yksi tai muutama erittäin hyvä ominaisuus. Grafeeni on materiaali, joka yhdistää nämä kaikki, Juha Riikonen kuvailee.

Yhtä mullistava materiaali kuin muovi

Chalmersin yliopistossa Göteborgissa työskentelevä professori Jari Kinaret kertoo, että grafeenin merkitystä on verrattu muoviin.

- Jos ajattelee, mitä muovin markkinoille tulo teki 1900-luvulla, niin ehkä tällä vuosisadalla grafeenilla voi olla samantapaiset vaikutukset, Jari Kinaret sanoo.

Kinaret arvioi, että ensimmäisiä grafeenin käyttökohteita voisivat olla esimerkiksi urheiluvälineet ja taipuva elektroniikka. Aalto-yliopiston tutkija Juha Riikonen ottaa esimerkiksi grafeenin käytön autoissa. Sen avulla voisi esimerkiksi suojata auton metalliosat ruostumista vastaan, ja sitä voisi käyttää antureissa, jotka tuovat tietoa esimerkiksi lämpötilasta ja auton kiihtyvyydestä.

VTT:n erikoistutkijan Sanna Arpiaisen mukaan on mahdollista, että tulevaisuudessa grafeeni voisi myös säästää luonnonvaroja."

Lähteet: AP
Lisää aiheesta

Suomalais-ruotsalainen yhteistyö edisti nanotiedettä 27.9.2011
Itä-Suomen yliopisto lisää yhteistyötä Venäjälle 5.11.2010
Fysiikan Nobel monikäyttöisen aineen tutkijoille 5.10.2010
Chalmersin teknillisen korkeakoulun sivut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu