Keskusta on nopeasti toipunut vuoden 2011 vaalien tappiosta ja gallupit lupaavat hyvää. Oli myös ilo kuunnella puheenjohtaja Juha Sipilän kaavailuja uudesta hallituksesta, jossa mukana olisivat kolme suurta; keskusta, demarit ja perussuomalaiset.
Keskustan nuoret ovat jo vuosia sitten olleet kielivapauden kannattajia ja nyt kaikki voivat osallistua kansalaisaloitteeseen http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi
Keskustan nuoret ovat jo vuosia sitten olleet kielivapauden kannattajia ja nyt kaikki voivat osallistua kansalaisaloitteeseen http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi
Vastaukset 20
Vanhimmat
Aloite polkee paikallaan ja hyvä niin..Suomen kansa ei ole lähtenyt mukaan muutaman kielipellen kelkkaan.
Mitä haittaa sinulle on tuosta kahden kielen vaatimuksesta?
Pakkoruotsin kannattaminen tarkoittaa sitä,että ei halua päättää itse omista kieliopinnoistaan siltä osin vaan ulkoistaa päätöksenteon valtoille.
Haloo,Neuvostoliitto kaatui jo. Jo olisi aika aikuistua Suomessakin tässä suhteessa.
Samoin pakkosuomen, pakkobiologian, pakkomatematiikan, pakkofysiikan ja pakkokemian sekä koko pakkokoulun osalta. Pitäisi olla vapaus päättää itse eikä antaa valtion päättää puolestamme, joten pakkokoulutus pois ja vapaaehtoisuus tilalle. Myös pakkoverot, pakkonopeusrajoitukset, pakkolainnoudattaminen ja kaikki muukin pakko pitää poistaa. Halooo, Bysantti kaatui jo. Jo olisi aika aikuistua Suomessakin tässä suhteessa.
Pienetpä sinulla on murheet.
Hail Tala!
Jos Keskusta uskaltaisi irrottaa letkut Rkp:hen ja alkaisi ajaa kielipolitiikkaa suomenkielisten hyväksi nousisi Keskustan kannatus helposti 5 - 10 prosenttiyksikköä.
Suomenkielisiä on äänestäjistä edelleen yli 90 % vaikka sitä ei puolueiden ja YLE:n toiminnan johdosta uskoisikaan.
Keskusta tullee saamaan vaalissa 25 %
Sitä tuttua 1/4 kansanedustajista.
Miten persut syö sitten sdp:tä jamkokoomusta jää nähtäväski.
Keskustalle vaaleissa 25%? Yhtä epäuskottavaa kuin se että Keskusta muuttuisi rehelliseksi.
Sinulle Ei hallituspuolue: Mikä ettei kansa valitsisi tällä hetkellä älykkäintä ja osaavaa henkilöä. Olen äänestänyt jopa demareita, mutta nyt Sipilä vakuuttaa minua eniten. lä tuijota aina vaan puoluetta, sillä tärkeintä on , miten meitä vietäisi.
Aho ja Vanhanenkin vakuutti eniten, heidät valittiin, ja kuinka sitten kävikään? Ihmisiltä lähti firmat, työt ja elanto :D
Keskusta on seuraava hallituspuole,mutta mitkä puolueet tulee seuraksi hallitukseen
tärkeämpää olisi opettaa koulussa suomen kieltä.
Sekä lukemaan, että kirjoittamaan!
On vaikea ymmärtää tuollaisia yhden asian liikkeitä koska ne hämärtävät usein kokonaisuuden.
Mitähän hyötyä tuosta "pakkoruotsin" lopettamisesta on? Eikö se pikemminkin tue muiden kielten oppimista?
Ruotsinkielisten suhteellinen ylivalta taloudessamme on selviö, mutta paraneeko se vastakkainasettelua liäämällä?
Sapiens duxille: Pakkoruotsin tukeminen tarkoittaa sitä,että luovuttaa tuolta osin päätöksenteon valtiolle.
Suomi tarvitsee itsenäisiä aloitekykyisiä ihmisiä. Pakkoruotsin kannattajat eivät ole sellaisia. Mitä kaikkea muuta he haluavat ulkoistaa valtion päätettäväksi itseltään.
Olisko enemmistö tuollaisista ihmisistä suurten ikäluokkien kekkoslaista väkeä?
Hyvä aloite. Kannatetaan.
Keskustan johto on pakkoruotsin takuuna. Rivijäsenet ovat vapaamielisempiä?
Eräs jäsen oli varsin vapaamielinen. Nykyään ei tärppää edes vonkaamalla.
20 000 allekirjoitusta kerättynä. Keskustalaiset voisivat pohjustaa tulevaa hallitusyhteistyötä allekirjoittamalla joukolla kansalaisaloite "ruotsin valinnaiseksi kaikilla kouluasteilla".
Linkki Talan avauksessa.
Suomen Keskusta on kollektiivisessa vastuussa Virolaisen Freudenthal-mitalista.
Nyt olisi tilaisuus korvata tehty vahinko allekirjoittamalla kansalaisaloite.