Moi!
Täällä kirjottelee 15 vuotias tyttö, joka jätettiin 3kk sitten. Oltiin yhessä vuosi, hän jätti mut viikko ennen vuosipäivää. En ollu ikinä seurustellu vakavasti ennen tätä suhdetta, joten olin suht kokematon, mutta niin oli hänkin. Yhdessä opeteltiin seurustelun salat ja kaikki käytiin yhessä läpi. Noh.. sitten se alkoi. Itse olen pelannu jalkapalloa 11 vuotta, ja olen urheiluaddikti, lihaksia löytyy käsistä ja jaloista. Vaikka olen vain 165cm, silti minusta tuntuu aina isommalta kuin kaverini. Aaro (exäni) sai minut aina tuntemaan pieneltä, ja hän tiesi itsetunto-ongelmistani, ja siksi aina teki kaikkensa että tunsin pieneksi. Esim kokeiltiin käsiä vastakkain, ja minulla on pieni käsi joten tunsin oloni pieneksi :) Se oli ihanaa. Kuitenkin sitten yhtenä kesäisenä päivänä kauppakeskus Sellossa, käveltiin käsikädessä. Selitin jotain innoissani ja katsoin ylöspäin aaroon, mutta aaron silmät olivat liimautuneet jonkun 20 vuotiaan blondi-anorektikon peppuun (joka kyllä oli erittäin hyvä..) No siitä se sitten alkoi, suutuin aina kun hän edes kattoi muita tyttöjä päin. Suutuin jos hän kattoi myyjää silmiin joka oli naispuoleinen vähänkään viehättävämpi. Tätä kesti puolivuotta, ja sitten aaro mut jätti. Siitä on kulunu nyt 3kk ja en tiiä yhtää mitä tehä mun elämällä, Oon itkeny joka päivä, en oikeesti halua mitää muuta kuin aaron takaisin. En ois osannu kuvitella että joku on niin täydellinen, ja ajatus sitä että se oli mun vika että se mut jätti on kestämätön. ITsemurha on käyny mielessä... Mitä mä ihan oikeasti teen?
se miks olin noin mustasukkanen pienimmistäkin asioista johtu siitä, että en ennen ollu kunnon suhteessa, ja siks en tienny et se on ihan normaalia. nyt ku aikaa on kulunu oon ymmärtäny mitä tein väärin ja nyt se tuntuu kamalalta. mä pystyisin 100% elämään syyttelemättä ja epäilemättä kaikkea mitä se mulle sanoo, jos se vain ottais mut takasi. ja joo.. mä yritin mut ei. jyrkkä ei. tiedän et se ei tuu ottamaan mua takas, ja se onki se kamalin asia. menetin puolet mun sydämmestä, mitä teen? miten saan mun elämän takas raiteilleen?
ei kiitos mitää trolleja ja haukkumisii mä kyllä ihan (anteeksi) vitun hyvin tiedän mitä tein väärin.. eikä mitään "kyllä se siitä" kommenttei koska tarviin jotain apua. kiitos
Täällä kirjottelee 15 vuotias tyttö, joka jätettiin 3kk sitten. Oltiin yhessä vuosi, hän jätti mut viikko ennen vuosipäivää. En ollu ikinä seurustellu vakavasti ennen tätä suhdetta, joten olin suht kokematon, mutta niin oli hänkin. Yhdessä opeteltiin seurustelun salat ja kaikki käytiin yhessä läpi. Noh.. sitten se alkoi. Itse olen pelannu jalkapalloa 11 vuotta, ja olen urheiluaddikti, lihaksia löytyy käsistä ja jaloista. Vaikka olen vain 165cm, silti minusta tuntuu aina isommalta kuin kaverini. Aaro (exäni) sai minut aina tuntemaan pieneltä, ja hän tiesi itsetunto-ongelmistani, ja siksi aina teki kaikkensa että tunsin pieneksi. Esim kokeiltiin käsiä vastakkain, ja minulla on pieni käsi joten tunsin oloni pieneksi :) Se oli ihanaa. Kuitenkin sitten yhtenä kesäisenä päivänä kauppakeskus Sellossa, käveltiin käsikädessä. Selitin jotain innoissani ja katsoin ylöspäin aaroon, mutta aaron silmät olivat liimautuneet jonkun 20 vuotiaan blondi-anorektikon peppuun (joka kyllä oli erittäin hyvä..) No siitä se sitten alkoi, suutuin aina kun hän edes kattoi muita tyttöjä päin. Suutuin jos hän kattoi myyjää silmiin joka oli naispuoleinen vähänkään viehättävämpi. Tätä kesti puolivuotta, ja sitten aaro mut jätti. Siitä on kulunu nyt 3kk ja en tiiä yhtää mitä tehä mun elämällä, Oon itkeny joka päivä, en oikeesti halua mitää muuta kuin aaron takaisin. En ois osannu kuvitella että joku on niin täydellinen, ja ajatus sitä että se oli mun vika että se mut jätti on kestämätön. ITsemurha on käyny mielessä... Mitä mä ihan oikeasti teen?
se miks olin noin mustasukkanen pienimmistäkin asioista johtu siitä, että en ennen ollu kunnon suhteessa, ja siks en tienny et se on ihan normaalia. nyt ku aikaa on kulunu oon ymmärtäny mitä tein väärin ja nyt se tuntuu kamalalta. mä pystyisin 100% elämään syyttelemättä ja epäilemättä kaikkea mitä se mulle sanoo, jos se vain ottais mut takasi. ja joo.. mä yritin mut ei. jyrkkä ei. tiedän et se ei tuu ottamaan mua takas, ja se onki se kamalin asia. menetin puolet mun sydämmestä, mitä teen? miten saan mun elämän takas raiteilleen?
ei kiitos mitää trolleja ja haukkumisii mä kyllä ihan (anteeksi) vitun hyvin tiedän mitä tein väärin.. eikä mitään "kyllä se siitä" kommenttei koska tarviin jotain apua. kiitos
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei tuossa tilanteessa oikein mikään muu auta kuin aika. Jos olo todella on ihan pavvan masentava niin suoraan voi aina hakea ammatti apua.
Minä seurustelin kauniin, mukavan ja erittäin suloisen tytön kanssa pulitoista kuukautta. Olin erittäin onnellinen koska hän oli ensimmäinen oikea tyttöystäväni. En ole itse ollut kovinkaan tyttöjen suosiossa ennen. Hän oli kuitenkin anorektinen mikä loppujenlopuksi johti meidän eroon. Minä tulin jätetyksi. Kun minulle tarjottiin parhaan ystävän paikkaa en ottanut sitä enää vastaan ja jätin tytön joka olisi vielä tarvinnut minun tukeani ystävänä.
Syytän itseäni ja olen oletettavasti sairastunut masennukseen ja ahdistushäiriöihin. Olen kerran jo aukaissut käteni. Opiskelen lukiossa ja se aiheuttaa minulle yhä enemmän paineita ja stressiä. Käyn nyt terapiaa.
Vaikka olenkin jo päässyt hänestä ylitse niin silti rakastan häntä. Minulla on vain koko ajan paha olo mikä ei lähde millään pois.
Tiedän että on vaikeaa koska olen itse vähän samassa tilanteessa ollut jo kuukauden päivän. Siksi haastankin sinut taistelemaan oman masentuneisuutesi kanssa. Elämä jatkuu ja aika parantaa haavat. Siinä voi kestää kuukausi tai vuosi, mutta kyllä se jossain vaiheessa helpottaa älä pelkää. Jaksele kuten minäkin =)