Kysyn keski-ikäisenä miehenä ensimmäistä kertaa elämässäni näin. Olen elämässäni luottanut omaan intuitiooni ja järkeeni, vaikkakaan intuition järjelle tarjoama "tieto" ei ole ollut aina oikeassa.
Olen seurustellut nyt muutaman kuukauden jonkin verran itseäni vanhemman naisen kanssa. Tunteeni ovat erittäin syvät häntä kohtaan ja olemme saaneet yhdessä lyhyessä ajassa paljon hyvää aikaan, erityisesti elämäntavoissa. Minua askarruttaa kuitenkin muutama asia. Hän ei jostain syystä luota minuun ja painostaa minua toistuvasti todistamaan syyttömyyteni milloin mihinkin, varsinkin jos vietän joskus aikaa yksin kotonani. Hän loukkaa minua mitä törkeämmillä tekstiviesteillä, kun olen poissa hänen luotaan, vaikka asumme melko lähekkäin. Se on raskasta ja syö uskoani yhteiseen tulevaisuuteen. Lisäksi hän tarjoaa omaa näkemystään joistain asioista ehdottomana kiveenhakattuna totuutena ja sortuu puheissaan usein kahlitseviin mies/nais-stereotypioihin. Voiko tämä hänen ajattelutapansa muuttua vai täytyykö minun vain oppia sietämään tällainen musta-valkoisuus luonteenpiirteenä?
Toinen asia on henkilökohtainen elämäni ja kehitykseni. Olen ymmärtänyt olleeni ammatillisesti eräänlaisessa tienhaarassa, muutos parempaan tosin on jo käynnissä, mutta viekö valitsemani polku tosiasiassa pidemmällä tähtäimellä sittenkään suotuisaan suuntaan? Ja kestääkö tämä suhde muutoksen tuomat paineet, varsinkin kun tulkintani suhteen hankaluuksista on naisen pelko menetyksestä ja itselläni henkilökohtaisen avautumisen lisäämisen pelko näiden sanallisten loukkausten pahenemisesta?
Olen seurustellut nyt muutaman kuukauden jonkin verran itseäni vanhemman naisen kanssa. Tunteeni ovat erittäin syvät häntä kohtaan ja olemme saaneet yhdessä lyhyessä ajassa paljon hyvää aikaan, erityisesti elämäntavoissa. Minua askarruttaa kuitenkin muutama asia. Hän ei jostain syystä luota minuun ja painostaa minua toistuvasti todistamaan syyttömyyteni milloin mihinkin, varsinkin jos vietän joskus aikaa yksin kotonani. Hän loukkaa minua mitä törkeämmillä tekstiviesteillä, kun olen poissa hänen luotaan, vaikka asumme melko lähekkäin. Se on raskasta ja syö uskoani yhteiseen tulevaisuuteen. Lisäksi hän tarjoaa omaa näkemystään joistain asioista ehdottomana kiveenhakattuna totuutena ja sortuu puheissaan usein kahlitseviin mies/nais-stereotypioihin. Voiko tämä hänen ajattelutapansa muuttua vai täytyykö minun vain oppia sietämään tällainen musta-valkoisuus luonteenpiirteenä?
Toinen asia on henkilökohtainen elämäni ja kehitykseni. Olen ymmärtänyt olleeni ammatillisesti eräänlaisessa tienhaarassa, muutos parempaan tosin on jo käynnissä, mutta viekö valitsemani polku tosiasiassa pidemmällä tähtäimellä sittenkään suotuisaan suuntaan? Ja kestääkö tämä suhde muutoksen tuomat paineet, varsinkin kun tulkintani suhteen hankaluuksista on naisen pelko menetyksestä ja itselläni henkilökohtaisen avautumisen lisäämisen pelko näiden sanallisten loukkausten pahenemisesta?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.