Olen juuri täysi-ikäistynyt nuori nainen.
Minua kiusattiin peruskoulussa rankasti. Tavallaan aiheutin sen kiusaamiseni itse tai sitä mulle on hoettu ja oon alkanu jotenkin järki selitteisesti uskomaan siihen, koska jos olisin jättänyt muutamia asioita tekemättä ja ollut erillainen, tuskin minusta koskaan olisi tullut kiusattua. Sanokaa te myöskin mielipiteenne, voiko kiusaamisensa aiheuttaa itse? koska olen kuullut myös sellasia viisaita sanoja joskus joiltakin aikuisilta ihmisiltä, että en minä ole vastuussa muiden teoista joten en ole voinut aiheuttaa sitä kiusaamistani itse ja että sitten pitäisi myöskin ajatella niin että läski aiheuttaa kiusaamisensa itse koska mitäs on lihava, laihduttaisi (niin eli sitten ihmisellä ei saisi oikeutta enää olla edes sen näköinen ja kokoinen ilman että siitä kiusataan jos ruvetaan menemään tuon kiusaaminen on itseaiheutettua periaatteen mukaan.) tai jos on hyvä koulussa, voisi alentaa numeroita. Siitäkin voisi syyttää että mitäs olet noin hiku niin siksi me sua kiusataan ja niin edelleen... Tollasiahan malliesimerkkejä löytyy vaikka kuinka
... Mut sit jos on säätäny useiden poikien kanssa ja leimataan huoraks ja aletaan kiusaamaan sellaseks. Se oli päivittäin tyttöjen ja joidenkin poikienkin kohdalta sellasta haukkumista, huutelua, juorujen levittämistä, mulkoilua, nauramista päin naamaa, tönimistä, uhkailua muullakin väkivallalla ja joskus muhun jopa tultiin käsiksi. Niin tämä kiusaaminen on ikäänkuin erillaista ja hyväksytympää, verrattuna siihen et jos sua kiusataan rumaks, tai lihavaks tai hyvän koulumenestyksen takia niin sit sua monet peesaa ja sanoo et tosi säälittävää toi tollanen kiusaaminen... Mutta siihen huoritteluun meneekin moni porukasta mukaan ja asetelma on ihan erillainen.
En tajua?
Mut oonko mä sitten huora jos seurustelin jo 10v ja sit 5-6lk aikana mulla oli varmaan 20 eri poikaystävää ja ne oli viikonjuttuja, perustu yleensä tekstailuun ja ehkä tositositosi harvoin uskalsin antaa yhden pusun ! et jes. Ainiin ja se mikä sinetöi mun kiusaamisen ja oli varmaan se viimenen niitti, niin menin ihastumaan varattuun jätkään ja sen sillonen muija oli mua vähän vanhempi. En ees ikinä saanu kerrottua sille jätkälle kunnolla et tykkään siitä (se mitä meinaan tuolla kunnolla, nii kerran taisin humalassa mölytä jotain, mut selvinpäin en kertonu koskaa...) kerroin vaan yhdelle kaverille et tykkään siitä ja se ei osannukkaan olla sitten hiljaa ja kerto sille sen tyttöystävälle siitä. Sitten sain kauhean haukkuma puhelun ja siitä se kaikki varsinaisesti lähti, vaikka oli mulla jo vähän sellainen maine varmaan aikaisemminkin. Se mun tykkääminen saatto kyllä käytöksen perusteella olla aika läpinäkyvää, mut mikä tekee siitä kiusaaja muijasta yhtään mua sitten paremman jos hän myöhemmin ilmotti myöskin mulle ettei edes koskaan ollu aidosti mun kaveri ja häpes mua koska oon kuulema niin vitun vitun ruma?
Ylä-asteella mä olin jo sitten jotain kasvanu/oppinu/vähän viisastunu vaikka näin jälkeenpäin katottuna, ihan pentu mä oon ollu vielä sillonkin vaikka sitä kuvitteli olevansa niin iso ja aikuinen mikä jälkikäteen tuntuu nyt tosi tyhmältä... Mä olin sillon sit hirveen pitkään rakastunu siihen yhteen poikaan ja halusin vaan koko sydämmestäni sitä. Kaikki oli liian myöhästä silti sillon, mua kiusattiin.
Nyt kiusaamisesta on jo joitakin vuosia, mutta koen silti ettei pojat minua halua. Aina kehen rakastun, on jo tunnuslause tämä... " hetken se kestää, mutta sitten kaikki särkyy " en oo kelvannu, vaikka oon varmaan ihan ok nätti ja seksiä harrastamaton. Se satuttaa... :(( kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes sille yhdellekin jätkälle oli näin jälkeenpäin kerrottu minusta jotain ja sanottu vielä et älä sit sano että me sanottiin ! Mitä toiki olevinaan on? Jos nekin tajuu ettei ne asiat oo totta ja et kui pahasti muhun on sattunu se, niin miks ne jaksaa enää levittää ja viel salata ittensä et me sanottiin...
Luuleeko ne olevansa muka jotain hyväntekijöitä ja suojelevansa tätä jätkää sillä, et ne kertoo musta sille tollasta kun mä oisin nii helvetin paha mukamas ja satuttasin ihan varmasti sitä? vai mistä tässä on kyse? se oli toinen ihminen jota aidosti oon rakastunu niin paljon ja varmaan se jätkäkin ties sen! mut perus... mut aina hylätään. :/ Eli siinä voitte miettii, miten helvetin pahoja on ne asiat mitä ne pistää kiertää kun joka kerta tulee hylätyks.
Minua kiusattiin peruskoulussa rankasti. Tavallaan aiheutin sen kiusaamiseni itse tai sitä mulle on hoettu ja oon alkanu jotenkin järki selitteisesti uskomaan siihen, koska jos olisin jättänyt muutamia asioita tekemättä ja ollut erillainen, tuskin minusta koskaan olisi tullut kiusattua. Sanokaa te myöskin mielipiteenne, voiko kiusaamisensa aiheuttaa itse? koska olen kuullut myös sellasia viisaita sanoja joskus joiltakin aikuisilta ihmisiltä, että en minä ole vastuussa muiden teoista joten en ole voinut aiheuttaa sitä kiusaamistani itse ja että sitten pitäisi myöskin ajatella niin että läski aiheuttaa kiusaamisensa itse koska mitäs on lihava, laihduttaisi (niin eli sitten ihmisellä ei saisi oikeutta enää olla edes sen näköinen ja kokoinen ilman että siitä kiusataan jos ruvetaan menemään tuon kiusaaminen on itseaiheutettua periaatteen mukaan.) tai jos on hyvä koulussa, voisi alentaa numeroita. Siitäkin voisi syyttää että mitäs olet noin hiku niin siksi me sua kiusataan ja niin edelleen... Tollasiahan malliesimerkkejä löytyy vaikka kuinka
... Mut sit jos on säätäny useiden poikien kanssa ja leimataan huoraks ja aletaan kiusaamaan sellaseks. Se oli päivittäin tyttöjen ja joidenkin poikienkin kohdalta sellasta haukkumista, huutelua, juorujen levittämistä, mulkoilua, nauramista päin naamaa, tönimistä, uhkailua muullakin väkivallalla ja joskus muhun jopa tultiin käsiksi. Niin tämä kiusaaminen on ikäänkuin erillaista ja hyväksytympää, verrattuna siihen et jos sua kiusataan rumaks, tai lihavaks tai hyvän koulumenestyksen takia niin sit sua monet peesaa ja sanoo et tosi säälittävää toi tollanen kiusaaminen... Mutta siihen huoritteluun meneekin moni porukasta mukaan ja asetelma on ihan erillainen.
En tajua?
Mut oonko mä sitten huora jos seurustelin jo 10v ja sit 5-6lk aikana mulla oli varmaan 20 eri poikaystävää ja ne oli viikonjuttuja, perustu yleensä tekstailuun ja ehkä tositositosi harvoin uskalsin antaa yhden pusun ! et jes. Ainiin ja se mikä sinetöi mun kiusaamisen ja oli varmaan se viimenen niitti, niin menin ihastumaan varattuun jätkään ja sen sillonen muija oli mua vähän vanhempi. En ees ikinä saanu kerrottua sille jätkälle kunnolla et tykkään siitä (se mitä meinaan tuolla kunnolla, nii kerran taisin humalassa mölytä jotain, mut selvinpäin en kertonu koskaa...) kerroin vaan yhdelle kaverille et tykkään siitä ja se ei osannukkaan olla sitten hiljaa ja kerto sille sen tyttöystävälle siitä. Sitten sain kauhean haukkuma puhelun ja siitä se kaikki varsinaisesti lähti, vaikka oli mulla jo vähän sellainen maine varmaan aikaisemminkin. Se mun tykkääminen saatto kyllä käytöksen perusteella olla aika läpinäkyvää, mut mikä tekee siitä kiusaaja muijasta yhtään mua sitten paremman jos hän myöhemmin ilmotti myöskin mulle ettei edes koskaan ollu aidosti mun kaveri ja häpes mua koska oon kuulema niin vitun vitun ruma?
Ylä-asteella mä olin jo sitten jotain kasvanu/oppinu/vähän viisastunu vaikka näin jälkeenpäin katottuna, ihan pentu mä oon ollu vielä sillonkin vaikka sitä kuvitteli olevansa niin iso ja aikuinen mikä jälkikäteen tuntuu nyt tosi tyhmältä... Mä olin sillon sit hirveen pitkään rakastunu siihen yhteen poikaan ja halusin vaan koko sydämmestäni sitä. Kaikki oli liian myöhästä silti sillon, mua kiusattiin.
Nyt kiusaamisesta on jo joitakin vuosia, mutta koen silti ettei pojat minua halua. Aina kehen rakastun, on jo tunnuslause tämä... " hetken se kestää, mutta sitten kaikki särkyy " en oo kelvannu, vaikka oon varmaan ihan ok nätti ja seksiä harrastamaton. Se satuttaa... :(( kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes sille yhdellekin jätkälle oli näin jälkeenpäin kerrottu minusta jotain ja sanottu vielä et älä sit sano että me sanottiin ! Mitä toiki olevinaan on? Jos nekin tajuu ettei ne asiat oo totta ja et kui pahasti muhun on sattunu se, niin miks ne jaksaa enää levittää ja viel salata ittensä et me sanottiin...
Luuleeko ne olevansa muka jotain hyväntekijöitä ja suojelevansa tätä jätkää sillä, et ne kertoo musta sille tollasta kun mä oisin nii helvetin paha mukamas ja satuttasin ihan varmasti sitä? vai mistä tässä on kyse? se oli toinen ihminen jota aidosti oon rakastunu niin paljon ja varmaan se jätkäkin ties sen! mut perus... mut aina hylätään. :/ Eli siinä voitte miettii, miten helvetin pahoja on ne asiat mitä ne pistää kiertää kun joka kerta tulee hylätyks.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jatkuu...
Se kiusaaminen sairastutti mut sit burn-outiin, masennukseen ja ahdistukseen.jne. Mä en jaksanu enää yksinkertasesti kantaa enää sitä häpeän leimaa... ja mä olin pahaa oloani myöskin niin ilkeä muille, joillekki jotka ei välttämättä koskaan olisi ansainneet sitä. Mut tuskin he osaavat niin sitä ajatella vaikka oon sanonu, aattelevat vaan et mulla on ilkeä luonne!?
Camoon, typerää jos eivät nähneet miten paljon mua ressas sillon se joka päivänen tykittäminen koulussa, mä pelkäsin sitä kiusaamista ja kaikkee... Yritin tottakai peittää sen mun pelon, ahdistuksen ja pahan olon aina yrittämällä ite olla kova mimmi, mut pakko sen oli jotenkin päälle päin näkyä. :S
Musta tuntuu ettei mulla ikinä oo ollu yhtäkään ja aitoa ystävää... Mä oon joku outo, syrjitty, vihattu.
En nää muuta vaihtoehtoo mun elämän parantamiseks, kun muuttaa kauas pois. Oulu kiehtois... jos joku asuu siel, niin vois kertoo et millanen paikka asuu? :)
Mut mä pelkään sitten jotain ihan vitun typerää asiaa... sellasta et entä jos ne kiusaajat seuraa mua ?? oon parille entiselle ystävälle sanonu asiasta ja mietin et jos se leviää niiden joidenkin vittupäiden korviin ?? tai on jo levinny...
En jaksais enää tätä helvetin ajojahtia.
Tiiän et mun ainut vaihtoehto on muuttaa kauas täältä pois, sit saada ehkä jotain opiskelupaikkaa, terveyskuntoon, ystäviä jne. et mun elämästä vois tulla taas normaalia ja onnellista, eikä mun tarviis enää ikinä nähdä niitä ilkeitä ihmisiä. Sillä se on mun avain onneen. Jos ne tulee kuuluu aina mun elämään, mä en koskaan pääse ylös tästä tai ole onnellinen...
Jokainen vastaa omista teoistaan ja kantaa vastuun niistä. Kiusaaminen ei ole sallittua! Kiusaajat ovat vastuussa omista teoistaan, et sinä. Sinä olet vastuussa omista teoistasi ja kannat niitä mukanasi.
Muuttaminen, uusi alku voi olla hyvä. Mutta huom! et pääse menneisyyttäsi pakoon. Tarkoitan tällä sitä, että kannat mukanasi kokemuksiasi jotka vaikuttavat myös tulevaisuuteen. Vaikuttaa siltä, että olet jo lapsena hakenut hyväksyntää; ns seurustellut poikien kanssa. Kiusaaminen ajaa usein juuri siihen. Ja se voi jatkua koko elämän mikäli asioita ei kunnolla käsittele. Ja aikuisena hyväksynnän hakeminen voi johtaa ikäviinkin tilanteisiin. Kokemuksesi saattaa myös isosti vaikuttaa siihen, luotatko ihmisiin. Ja jos luottamuksen ihmisiin on menettänyt, tulee parisuhteet olemaan todella vaikeita. Itsetuntosi on nollilla, vaikutat masentuneelta. Suosittelen lämpimästi, että haet itsellesi apua. Terapian avulla voit käsitellä menneisyyttäsi ja saada sen onnellisen tulevaisuuden ilman menneisyyden rasitteita. Jos asiat jäävät käsittelemättä, on hyvin todennäköistä että asiat seuraavat sinua läpi elämäsi ja aiheuttavan negatiivisia asioita.
No empä olen tehnyt muuta kun säätänyt vähän niiden poikien kanssa suuntaan ja toiseen joskus, väitti ne minun kiusaajatkin joskus että puhusin niistä paskaa ja uhkailivat että jatkakkin vielä tuota niin... Empä kyllä oikeasti puhunut heistä koskaan paskaa, riippuu siitäkin minkä ihminen näkee paskan puhumisena. Minusta paskan puhumista on se, että keksii toisesta perättömiä juttuja. Mitä teidän mielestä on paskan jauhaminen? En näe paskanjauhamisena sitä että olen saattanut joskus heitä haukkua kavereilleni, koska he kiusasivat mua. Se mitä he taas tekivät oli paskanpuhumista eli levittivät perättömiä juoruja että olisin pannut tuon, tuon ja tuon kanssa ja millon missäkin, joskus oli jonkun julkisen paikan vessa jne.
En oo ylpee siitä, että säädin liikaa ns. turhia juttuja, kumpa olisin vaan pari kertaa jolloin olen oikeasti ollut rakastunut. Ennen 13-vuotta en edes tajunnut sillein mitä rakkaus edes oikeasti on. Siksi sitä lensi kukasta kukkaan kun tunsi että ois tunteita tuota ja millon tuota ja millon taas tuota kohtaan.
Ajattelin niin, että jos mä en näiden kanssa seksiä harrasta, niin en oo tehny ees mitään vakavaa ja voi saada huonoo mainetta.. Mut näköjään sen sai seurustelemallakin useiden kanssa
Mua siis ei kiusattu ennen tuota kun aloin sähläilemään poikien kanssa, joten se ei ollut syy sille että aloin toimimaan niin.
En tiedä oikein itekkään että miksi aloin.
Mutta kotona ei oo oikein aina tasapainoset kasvuolot ollu, niin onhan se voinu vaikuttaa sitten siihen että aloin hakemaan hyväksyntää tuolla tavalla ja sitten meillä ei esimerkiks koskaan kotona puhuttu mistään murkkuikään liittyvistä asioista eli äiti ei ikinä esimerkiks kertonu ja neuvonu kädestä pitäen et miten poikien kanssa tulis toimia jotta ei saa sellasta huonoo mainetta. Ei kyllä silti varmaan kaikkee voi syyttää näistäkään, et niillä on voinu olla merkitystä, mutta jostain syystä minä toimin vaan niin ja en tiedäkkään että miks...
Nyt se vaan tuntuu niin tajuttomalta et on toiminu niin tyhmästi ja toivoo et voi kun ois voinu jättää sen kaiken tekemättä/tuon kiusaamisen tuskan kokematta ja silti olla tällänen ihminen mitä tänä päivänä on. Ilman masennusta ja ahdistusta toki.
Millaisiin ikäviin tilanteisiin aikuisena hyväksynnän hakeminen voi sitten johtaa? Ihan huvikseen kysyn, koska tulee mulle mieleen itsellenikin yks tilanne ainakin, mutta haluan tietää silleen tarkalleen että mitä sinä sillä tarkotat.
Enkä luota kauhean helposti enää ihmisiin, nykyään punnitsen tarkkaan sitä että luotanko tuohon ihmiseen vai en. Ennen luotin sokeasti lähes kaikkiin.. En tajua
Itsetunto on tosiaan aika nollilla ja aikasemmin taisin jo tuolla sanoa että kärsin masennuksesta ja ahdistuksesta.
Terapiaan aion kyllä joskus mennä :) mutta mua eniten painaa se että voiko ne oikeesti seurata mua jos saavat tietää...
Lapseni kaverina oli ala-asteella tyttö, joka n.9-10 vuotiaana ei osannut puhua muusta kuin pojista ja seurustelusta. "Isättömän tyttären" syndrooma?
Se voi olla.
On isä ihan kiva ja välillä omalla tavallaan tärkee mulle, mutta ei me olla enää niin läheisiä mitä pienenä oltiin. Enkä minä oo saanu sellasta isän, enkä äidinkään rakkautta mitä oisin halunnu tai tasapainosta perhettä...
Jos nuo kaikki ois ollu kunnossa, niin en tiedä oisko minusta tullu sit samallainen.
Tulevaisuudessa jos saan lapsia, niin minulle olisi ainakin tärkeää että saan tarjottua heille hyvän, onnellisen ja tasapainosen perhe-elämän ja että meillä kaikki voisi hyvin.
Kavereistani en tiedä millaisena he perheeni näkivät... Kulissia koitettu pitää yllä ja kaikki paska tapahtunu seinien sisällä, niin voihan se jostakin olla vaikea uskoa perhettäni huonoksi. Joku taas tajusi ehkä jo ala-asteella että noiden perhe on vähän mätä omena ja siel ei oo kaikki ok..
Hyväksynnän hakeminen voi johtaa esim siihen, että suostut "mihin vaan" että joku välittää, pitää lähellään jne Eli joku käyttää sinua hyväkseen esim seksuaalisesti tai rahallisesti..tai jollain muulla tapaa. Suosittelen ammattiavun hakemista NYT eikä sitten joskus.. Ei sen tarvitse heti välttämättä varsinaista terapiaa olla vaan esim keskustelua psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Niitä nykyään jo monessa terveyskeskuksessa.
No joskus lainasin rahaakin aika ahkerasti muille ihmisille, en vaan sitten koskaan saanut velkojani takaisin.
Olin pieni ja tyhmä, 12-vuotias. Kunnes nämäkin asiat opin kantapään kautta.
Halusin mielyttää kovasti muita ihmisiä ja olla mukamas hyvä ystävä. Liian kiltti ja sinisilmänen toisin sanoen.
Sitten mulle sanottiin että ostan muka kavereita.
Nykyään olen tarkka siitä kelle lainaisin ja odotan velkojen maksua aina takasin päin. Tai sitten sanon, että ei mulla oo yhtään ylimäärästä, et jokainen ostakoon ite omat juttunsa ja jos sulla ei oo rahaa niin se on sitten voivoi. Sillä ei mekään kauhean rikkaita olla, vaan aika köyhiä.. ei meillä oo kun toinen vanhempi töissä ja ei sekään missään hirveän korkeassa duunissa. Ne jotka hyväksikäytti mua sillon sen raha asian suhteen oli ylä-asteelaisia. En tiedä paljon sitä rahaa sillon edes meni, mutta useiden kymppien edestä ja mulle vaan naurettiin. Miten on voinu olla niin tyhmä.
Ei ole itseaiheutettua. Ellet ole itse kiusannut toisia tms. Kukaan ei voi väittää, että kiusatut olisivat itse erilaisuuksillaan provosoineet kiusaajia, sillä kaikilla on oikeus olla erilaisia. Ei muilla ole oikeutta päättää, mikä on kaunista, hienoa, normaalia, outoa... Mielipide tietenkin saa olla, mutta se kannattaa pitää oman pään sisällä, ellei se tieto sisällä mitään positiivista kommentin saajalle.
Et ole aiheuttanut kiusaamista itsellesi. Sinua kohtaan on tehty väärin. Aikuiset ymmärtävät, että ihastumisille ei kukaan mitään voi ja ne ovat jokaisen oma yksityisasia. Keskenkasvuiset idiootit ja tyhmät aikuiset voivat tuolla tavalla kiusata jotain, mutta eivät aidosti fiksut ihmiset. Ja oikeasti ulkopuolisten mielipiteillä ei ole mitään väliä. Sinulla on yksi elämä, elä se rohkeasti oma tiesi valiten ulkopuolisten puheista välittämättä. Sinuna hakeutuisin opiskelemaan jonnekin toiselle paikkakunnalle, jossa saa aloittaa puhtaalta pöydältä. Sinun kannattaa myös hakeutua terapiaan jo nyt, jotta pääset heti uuden elämän alkuun ja eroon tuosta ahdistuksesta. Tulet todennäköisesti olemaan aina varovainen uusien ihmisten suhteen, mutta ei se haittaa mitään. Itsekin olen samasta syystä, kiusaamisen takia. Minua on kiusattu koko kouluikä 3. luokasta lukion loppuun asti. Silti tänä päivänä olen elämääni hyvin tyytyväinen. Minulla on aviomies, lapsia, hyvä työ ja paljon läheisiä ystäviä jotka olen saanut aikuisiällä. Älä anna idioottien pilata omaa elämääsi vaan hae apua pahaan oloosi.
En ymmärrä et miten sit lähes kaikki on tehny mua kohtaan väärin...
Koska niitä kiusaajia oli tosi monta.
En tarkota nyt niitä jotka hylkäs mut sen takia kun kohtelin niitä huonosti mun oman olon takia, ei ihme et olivat kyllästyneitä muhun... mut niin kun niitä kaikkia muita joita siinä ympärillä oli.
Jopa tämä yks jätkä sen jälkeen kun sai tietää millasta mun elämä on ollu, alko pelkkä vittuilu ja sitten se oli sellasta on/off juttua se meidän kaveruus ja sit niinku en jaksanu enää, pistin koko homman poikki kun olin viimein tavannu sen nii sit se vaan kylmästi et " toivottavasti saat asias järjestykseen " voi vittu!!!!!!!!
Niin siks musta on tuntunu et mun on mentävä vaan itteeni ja et tää on mun vika, koska noin moni on mua vastaan.
Mä haluaisinkin alottaa siellä Oulussa puhtaalta pöydältä kaiken, mut pelottaa ettei ne osaa lopettaa minun vainoomista...
Vaikkei niistä nyt ookkaan useempaan vuoteen kuulunu, kun tiemme eros.
:/
Hae apua. Ajattelusi on kääntynyt ihan väärälle uralle.
No siinä oot kyllä oikeassa että tuntuu hullulta ajatella noin...
Mutta onko se normaalia mun pelätä tuollaista kaiken tuon jälkeen? johtuuko se traumasta vai mistä?
Varmasti johtuu traumasta ja voi johtaa hoitamattomana ongelmiin tulevaisuudessa. Sinulla on koko aikuiselämä vielä edessä kaikkine haasteineen. Hae apua, että osaat nauttia rennoista opiskeluvuosistasi ja pääset aikanasi hyvävointisena työelämään. Kiusatut ovat herkkiä stressaamaan liikaa.
No en minä nykyään ressaa enää mistään, ihan turhaa sellanen, mut ahdistusta koen päivittäin...