Elämäni onnellisin..

Hehheh, ei tässä muuta kuin tunteet vahvistu, ihan aikuisten oikeasti!!!!! Kohta vuosi seurusteltu!!!!

Ja olen mies!!!! Eli ei voi siitäkään sanoa, että ei miehet sitä ja tota ja tätä koskaan.. Heh!

Ei kannata heittää sitä kirvestä kaivoon.. Minun elämäni on muuttunut lopullisesti!! Pelkästään positiivisella tavalla!!

EN OLISI IKINÄ USKONUT!!!!

Nyt rupean valmistautumaan, sillä tyttöystäväni tulee kohta kotia!!! Annan sille heti ison halin ja pusun heti kun se tulee ovesta sisään, niinkuin teen aina!

OI TÄTÄ ONNEA!!

Sanon tyttöystävälleni melkein joka päivä että en voi uskoa että me tavattiin, enkä voi uskoa vieläkään!!!!!

:)))))))))))))))))

Pelkkää hyvää kaikille, myös pessimistille ja pahan ilman linnuille!!!! (Olin itsekkin semmoinen..)

Joo, parempi olla tasaisesti onneton ja katkera ja tyytymätön kuin elää elämä täysillä.

Tai sitten olla rohkea ja hankkia kokemuksia, joita muistella keinutuolissa; hankkia onnellisia hetkiä silläkin uhalla, että ne voivat loppua. Nauraa ja itkeä, näyttää tunteensa.

UPDATE_9865762 kirjoitti:

Joo, parempi olla tasaisesti onneton ja katkera ja tyytymätön kuin elää elämä täysillä.

Tai sitten olla rohkea ja hankkia kokemuksia, joita muistella keinutuolissa; hankkia onnellisia hetkiä silläkin uhalla, että ne voivat loppua. Nauraa ja itkeä, näyttää tunteensa.

Mitä tarkoittaa se kuuluisa täysillä eläminen? Sitäkö, että hankkii niitä kokemuksia, joita sitten muistelee, kun on toinen jalka haudassa? Sekö on kaiken tarkoitus, kokea mahdollisimman paljon? Vai pitääkö olla kännissä puolet elämästään, että voi sanoa eläneensä täysillä, vaikka eletystä ajasta ei välttämättä olisikaan muistikuvia? Jos lyön päätäni seinään alati tästä eteenpäin, elänkö täysillä, koska tunnen sananmukaisesti joka hetken? Vai pitääkö minun keskittyä hengitykseni tiedostamiseen, että tiedän varmasti olevani hengissä ja eläväni? Onko se sitä, että ripsauttaa sokeria koiranpaskan päälle, heittää sen huiviin muka herkkuna ja on nauttivinaan siitä? Vai pitääkö olla oikea herkku? Miten eletään täysillä?

Itse en ymmärrä, mitä muistoilla tekee? Ne ovat vain piina, joka saa olon vaikeammaksi. Enkä ymmärrä, mitä hauskaa olisi muistella kiikkustuolissa aikaa, jolloin oli elämää (tai edes himpun verran enemmän, kuin siinä vaiheessa). Jos tuo on ihmisten päämäärä, että kaikki, mitä kokee, on tarkoitettu vain muisteltavaksi vanhuuteen, niin tuohan on jo naurettavaa. Ei niitä muistoja monttuun saa, eikä vanhuus ole ikuista (onneksi, mikäli koskaan sinne pääsen).

Ja niin oli kääntynyt kesä syksyksi. Elämän vehreys katoaa, eikä kellastunut lehtikään jaksa enää oksalla roikkua. Syksyn henkäys puhaltaa tämän viimeisenkin muiston kesän lämmöstä. Elämä katoaa ja kylmä tuuli tuo enteitä tulevasta. "Talvihan se perkele tuloo, eikä lämmitä etes ajatus viime kesän aurinkosta", sanoo yksinäinen pultsari puiston penkillä, asettaen samalla sanomalehteä päälleen peitteeksi. Kainalossaan hänellä on pullo, josta on viimeinenkin pisara kesän lämpöä livahtanut nielusta alas. Pullo muistuttaa häntä ajasta, jolloin sen sisältö lämmitti paitsi mieltä, myös koko vartaloa. Häneltä melkein tippa valui poskelle, kun hän muisteli sitä kihelmöivää lämpöä, jonka hän kurkussaan tunsi joka kerta, kun hän kallisti pullon huulilleen. "Vuan eip ole ennää tipan tippaa", voihkaisi mies ja hieroi palelevia sormiaan. Syksyinen tuuli toi ensimmäisen lumihiutaleen hänen olkapäälleen.

Invisible boy kirjoitti:

Mitä tarkoittaa se kuuluisa täysillä eläminen? Sitäkö, että hankkii niitä kokemuksia, joita sitten muistelee, kun on toinen jalka haudassa? Sekö on kaiken tarkoitus, kokea mahdollisimman paljon? Vai pitääkö olla kännissä puolet elämästään, että voi sanoa eläneensä täysillä, vaikka eletystä ajasta ei välttämättä olisikaan muistikuvia? Jos lyön päätäni seinään alati tästä eteenpäin, elänkö täysillä, koska tunnen sananmukaisesti joka hetken? Vai pitääkö minun keskittyä hengitykseni tiedostamiseen, että tiedän varmasti olevani hengissä ja eläväni? Onko se sitä, että ripsauttaa sokeria koiranpaskan päälle, heittää sen huiviin muka herkkuna ja on nauttivinaan siitä? Vai pitääkö olla oikea herkku? Miten eletään täysillä?

Itse en ymmärrä, mitä muistoilla tekee? Ne ovat vain piina, joka saa olon vaikeammaksi. Enkä ymmärrä, mitä hauskaa olisi muistella kiikkustuolissa aikaa, jolloin oli elämää (tai edes himpun verran enemmän, kuin siinä vaiheessa). Jos tuo on ihmisten päämäärä, että kaikki, mitä kokee, on tarkoitettu vain muisteltavaksi vanhuuteen, niin tuohan on jo naurettavaa. Ei niitä muistoja monttuun saa, eikä vanhuus ole ikuista (onneksi, mikäli koskaan sinne pääsen).

Ja niin oli kääntynyt kesä syksyksi. Elämän vehreys katoaa, eikä kellastunut lehtikään jaksa enää oksalla roikkua. Syksyn henkäys puhaltaa tämän viimeisenkin muiston kesän lämmöstä. Elämä katoaa ja kylmä tuuli tuo enteitä tulevasta. "Talvihan se perkele tuloo, eikä lämmitä etes ajatus viime kesän aurinkosta", sanoo yksinäinen pultsari puiston penkillä, asettaen samalla sanomalehteä päälleen peitteeksi. Kainalossaan hänellä on pullo, josta on viimeinenkin pisara kesän lämpöä livahtanut nielusta alas. Pullo muistuttaa häntä ajasta, jolloin sen sisältö lämmitti paitsi mieltä, myös koko vartaloa. Häneltä melkein tippa valui poskelle, kun hän muisteli sitä kihelmöivää lämpöä, jonka hän kurkussaan tunsi joka kerta, kun hän kallisti pullon huulilleen. "Vuan eip ole ennää tipan tippaa", voihkaisi mies ja hieroi palelevia sormiaan. Syksyinen tuuli toi ensimmäisen lumihiutaleen hänen olkapäälleen.

Minulle täysillä eläminen on nimenomaan sitä, että hankin kokemuksia ja olen _läsnä_ jokaisessa hetkessä. Täysillä elämisen vastakohta voisi olla esimerkiksi se, että odottaa koko ajan jotain mikä on tulevaisuudessa (tulisipa viikonloppu / kesäloma / palkkapäivä / parisuhde / ...) tai se, että jauhaa koko ajan mielessään muistoja.

Elämiseen kuuluvat myös tunteet. Sen sijaan, että pyrkisin koko ajan analysoimaan tapahtumia (tai analysoimaan tunteitaan), itken ja nauran silloin kun siltä tuntuu. Jos negatiivinen tunne jää päälle niin sitten yritän löytää sen todellisen syyn, mutta silloinkin tunne kannattaa hyväksyä eikä tukehduttaa, koska sekin menee ohi.

UPDATE_9865762 kirjoitti:

Minulle täysillä eläminen on nimenomaan sitä, että hankin kokemuksia ja olen _läsnä_ jokaisessa hetkessä. Täysillä elämisen vastakohta voisi olla esimerkiksi se, että odottaa koko ajan jotain mikä on tulevaisuudessa (tulisipa viikonloppu / kesäloma / palkkapäivä / parisuhde / ...) tai se, että jauhaa koko ajan mielessään muistoja.

Elämiseen kuuluvat myös tunteet. Sen sijaan, että pyrkisin koko ajan analysoimaan tapahtumia (tai analysoimaan tunteitaan), itken ja nauran silloin kun siltä tuntuu. Jos negatiivinen tunne jää päälle niin sitten yritän löytää sen todellisen syyn, mutta silloinkin tunne kannattaa hyväksyä eikä tukehduttaa, koska sekin menee ohi.

Eli toisin sanoen viha ja inho tätä hetkeä ja muita kohtaan on täysillä elämistä, kun taas seuraavan kesän ja juhannushäiden odottaminen ja valmistelu eivät?