Olen 21vuotias perusterve nainen. Olen liikunnallinen, en tupakoi ja alkoholia käytän kerran pari vuodessa. Syön monipuolisesti ja terveellisesti. Olen ollut harvoin elämäni aikana kipeä, korkeintaan kerran vuodessa pieni flunssa.
5viikkoa sitten kurkkuni tuli kipeäksi. Seuraavana päivänä kurkku tuntui olevan limainen ja alkoi yskittää, mutta kurkku ei ollut enään kipeä. Yleiskuntoni huononi todella nopeasti paljon. Olin aiemmin käynyt kuntosalilla, lenkkeillyt ja pyöräillyt. Nyt 2km kauppamatka ei enää onnistunut. Alkoi yskittää ja meinasin tukehtua. Kotiaskareet kuten imurointi ja tiskaus nostivat hien pintaan ja alkoi yskittää kamalasti. Seksinharrastaminenkin oli mahdotonta, koska alkoi heti yskittää niin vietävästi ja henkeä ahdistamaan.
Kun yskää oli kestänyt 3viikkoa hakeuduin lääkärille. Lääkäri huusi heti ovensuusta ilman että ehdein sanoa sanaakaan, että minulla on viruksen aiheuttama keuhkoputkentulehdus. Antoi 10päivän antibioottikuuriin reseptin ja sanoi näkemiin. Ei siis kuunnellut edes keuhkojani, tai kuunnellut minua vaivoistani.
Söin Zeclar? nimisen 10pv antibioottikuurin. Oloni on edelleen erittäin voipunut, "sairas" ja oireetkin ovat läsnä. Ehkä yskiminen on hieman vähentynyt, mutta oireet ovat muuttaneet muotoa.
Nyt jokaisella kerralla kun yskäisen edes kerran, alkaa kurkusta nousemaan todella äänekäs röyhtäys ja "oksentamisen ääni" (ääni joka syntyy oksentaessa sellanen YYÖÖÖÖÖRRRRHHHHG). Lisäksi yskiessä tuntuu etten saa henkeä ja "henkitorvi" menee lukkoon.
Ja nestettä juodessa tai ruokaa syödessä tuntuu että ruoka ja juoma jäis hetkeksi jumittamaan jonnekin tonne kaulan puolivälin paikkeille.
Viimeyönä heräsin 3kertaa tunteeseen etten saa henkeä ja henkitorvi on umpeutunut. Paniikissa koitin haukkoa henkeä, mutta ilma ei kulkenut sisään eikä ulos ja aloin korista. Samalla tyynylle alkoi valua sylkeä ja kun koitin nielaista, tuntui että kurkussa olisi ollut joku "tukos" joka tukki kurkun siten, etten saanut sylkeä alas sen paremmin kuin ilmaakaan. Tuollainen kohtaus kesti n. 30sekuntia ja pelkäsin oikeasti kuolevani. Ja en siis yöllä yskinyt, eli tuohon kohtaukseen ei liittynyt yskä millään muotoa.
Mitähän tuo voisi olla? Allergioita minulla ei siis ole eikä muitakaan sairauksia. Eikä astmaa. Suvussanikaan ei ole minkäänlaisia vakavempia tai ei-vakavia sairauksia.
Pitkittynyt yskä ja yölliset hengenahdistus-kohtaukset
henkimenee
1
966
Vastaukset 1
- Fkgl
Samat oireet diagnoosi ilman labraa mycoplasma. Nyt viikko vedetty doximyciniä ja toinen jäljellä. Lisäksi 4 muuta troppia käytössä mm. hengen ahdistukseen, nuhaan ja limanpoistoon.Limaa vielä keuhkoissa runsaasti jota olen yrittänyt rykiä ulos niin että huimaa.joko sinulle diagnoosi saatu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129694- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93483Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20480- 34467
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e91451- 5448
- 49447
- 51445
- 52403
- 42400