talaousoppineet

Suomen ja EU:n noudattama talouspolitiikka tuhoaa maiden talouden ja synnyttää syrjäytyneiden sukupolvia.
3073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Marxin opit tuhosivat neukkulan muutamassa vuosikymmennessä - no, ehkä suomalaisilta 40-luvulla saatu kuritus saattoi nopeuttaa konkurssia hivenen.

................

Äänestä
  • Joka tapauksessa Neuvostoliitto oli olemassa seitsemän vuosikymmenen ajan. Neuvostoliitto oli vahvimmillaan länsimaihin nähden 1970-luvulla, eikä kylmän sodan lopputulos ollut tuohon aikaan vielä mitenkään selvä. Neuvostoliiton romahdus ja hajoaminen ei ollut suinkaan ennalta määrätty asia, vaan seurausta Neuvostoliiton johdon virheistä 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla. Toisenlainen politiikka olisi tuottanut toisenlaiset tulokset. Kiinan esimerkki todistaa, ettei järjestelmä olisi ollut tuhoon tuomittu, mikäli se olisi kyennyt uudistamaan itsensä hallitusti ylhäältäpäin. Se tietysti olisi edellyttänyt luopumista ajoissa tietyistä marxilaisista ja leninistisistä dogmeista.

    Syypäät lopulliseen katastrofiin olivat Mihail Gorbatšov ja Boris Jeltsin. Itäblokin ja Neuvostoliiton geopoliittiseen hajottamiseen pyrkinyt länsi käytti häikäilemättä hyväkseen Gorbatšovin naiiviutta ja heikkoutta ja Jeltsinin lyhytnäköisyyttä ja vallanhimoa. Vladimir Putin tarvitsee vielä kauan aikaa korjatakseen Venäjän 1980- ja 1990-luvulla kokeman valtavan onnettomuuden aiheuttamat vahingot. Kansakuntana ja maana Venäjä kävi lähellä kuolemaa. Länsimaat katselivat tyytyväisinä vierestä Venäjän syöksymistä lännestä riippuvaisen rosvokapitalismin kaaokseen ja demografiseen katastrofiin. Nyky-Venäjä on onneksi jälleen turvassa, kiitos Putinin suuren työn. Paljon on kuitenkin vielä tehtävä.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Joka tapauksessa Neuvostoliitto oli olemassa seitsemän vuosikymmenen ajan. Neuvostoliitto oli vahvimmillaan länsimaihin nähden 1970-luvulla, eikä kylmän sodan lopputulos ollut tuohon aikaan vielä mitenkään selvä. Neuvostoliiton romahdus ja hajoaminen ei ollut suinkaan ennalta määrätty asia, vaan seurausta Neuvostoliiton johdon virheistä 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla. Toisenlainen politiikka olisi tuottanut toisenlaiset tulokset. Kiinan esimerkki todistaa, ettei järjestelmä olisi ollut tuhoon tuomittu, mikäli se olisi kyennyt uudistamaan itsensä hallitusti ylhäältäpäin. Se tietysti olisi edellyttänyt luopumista ajoissa tietyistä marxilaisista ja leninistisistä dogmeista.

    Niin, Gorba ja Jeltsin onnistuivat vain muutamassa vuodessa tuhoamaan vankalla taloudellisella pohjalla toimivan supervallan.
    Voitko vielä asioista todella perillä olevana kertoa, että mitä nämä herrat tekivät saadakseen taloudellisen suurvallan polvilleen ja konkurssiin vain muutamassa vuodessa?

    ...............

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Joka tapauksessa Neuvostoliitto oli olemassa seitsemän vuosikymmenen ajan. Neuvostoliitto oli vahvimmillaan länsimaihin nähden 1970-luvulla, eikä kylmän sodan lopputulos ollut tuohon aikaan vielä mitenkään selvä. Neuvostoliiton romahdus ja hajoaminen ei ollut suinkaan ennalta määrätty asia, vaan seurausta Neuvostoliiton johdon virheistä 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla. Toisenlainen politiikka olisi tuottanut toisenlaiset tulokset. Kiinan esimerkki todistaa, ettei järjestelmä olisi ollut tuhoon tuomittu, mikäli se olisi kyennyt uudistamaan itsensä hallitusti ylhäältäpäin. Se tietysti olisi edellyttänyt luopumista ajoissa tietyistä marxilaisista ja leninistisistä dogmeista.

    Syypäät lopulliseen katastrofiin olivat Mihail Gorbatšov ja Boris Jeltsin. Itäblokin ja Neuvostoliiton geopoliittiseen hajottamiseen pyrkinyt länsi käytti häikäilemättä hyväkseen Gorbatšovin naiiviutta ja heikkoutta ja Jeltsinin lyhytnäköisyyttä ja vallanhimoa. Vladimir Putin tarvitsee vielä kauan aikaa korjatakseen Venäjän 1980- ja 1990-luvulla kokeman valtavan onnettomuuden aiheuttamat vahingot. Kansakuntana ja maana Venäjä kävi lähellä kuolemaa. Länsimaat katselivat tyytyväisinä vierestä Venäjän syöksymistä lännestä riippuvaisen rosvokapitalismin kaaokseen ja demografiseen katastrofiin. Nyky-Venäjä on onneksi jälleen turvassa, kiitos Putinin suuren työn. Paljon on kuitenkin vielä tehtävä.

    Niin, mitähän Gorba ja Jeltsin mahtoivat tehdä aiheuttaakseen vakaalla taloudellisella perustalla olevan neukkulan sortumisen vain muutamassa vuodessa?

    Osaatko kertoa sen vai oletko sinäkin yksi niistä kommunisteista, jotka pystyvät osoittamaan syyllisen tietämättä tekoa, johon tämä on syyllistynyt?
    Pystyykö täyspäinen kommunisti toimimaan niin?

    ...............

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Joka tapauksessa Neuvostoliitto oli olemassa seitsemän vuosikymmenen ajan. Neuvostoliitto oli vahvimmillaan länsimaihin nähden 1970-luvulla, eikä kylmän sodan lopputulos ollut tuohon aikaan vielä mitenkään selvä. Neuvostoliiton romahdus ja hajoaminen ei ollut suinkaan ennalta määrätty asia, vaan seurausta Neuvostoliiton johdon virheistä 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla. Toisenlainen politiikka olisi tuottanut toisenlaiset tulokset. Kiinan esimerkki todistaa, ettei järjestelmä olisi ollut tuhoon tuomittu, mikäli se olisi kyennyt uudistamaan itsensä hallitusti ylhäältäpäin. Se tietysti olisi edellyttänyt luopumista ajoissa tietyistä marxilaisista ja leninistisistä dogmeista.

    Syypäät lopulliseen katastrofiin olivat Mihail Gorbatšov ja Boris Jeltsin. Itäblokin ja Neuvostoliiton geopoliittiseen hajottamiseen pyrkinyt länsi käytti häikäilemättä hyväkseen Gorbatšovin naiiviutta ja heikkoutta ja Jeltsinin lyhytnäköisyyttä ja vallanhimoa. Vladimir Putin tarvitsee vielä kauan aikaa korjatakseen Venäjän 1980- ja 1990-luvulla kokeman valtavan onnettomuuden aiheuttamat vahingot. Kansakuntana ja maana Venäjä kävi lähellä kuolemaa. Länsimaat katselivat tyytyväisinä vierestä Venäjän syöksymistä lännestä riippuvaisen rosvokapitalismin kaaokseen ja demografiseen katastrofiin. Nyky-Venäjä on onneksi jälleen turvassa, kiitos Putinin suuren työn. Paljon on kuitenkin vielä tehtävä.

    No, miten on toveri Koroljov.
    Tiedätkö sinä, että mitä Gorba ja Jeltsin tekivät sellaista, mikä sai vakavaraisen ja hyvinvoivan neukkulan romahtamaan muutamassa vuodessa??

    Vai oletko sinä yksi näistä todella fiksuista ja filmaattisista punikeista, jotka osoittavat syyllisen tietämättä tekoa, johon tämä on syyllistynyt??
    Toimiiko käsityksesi mukaan täyspäinen kommunisti sillä tavoin?

    .......................

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Joka tapauksessa Neuvostoliitto oli olemassa seitsemän vuosikymmenen ajan. Neuvostoliitto oli vahvimmillaan länsimaihin nähden 1970-luvulla, eikä kylmän sodan lopputulos ollut tuohon aikaan vielä mitenkään selvä. Neuvostoliiton romahdus ja hajoaminen ei ollut suinkaan ennalta määrätty asia, vaan seurausta Neuvostoliiton johdon virheistä 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla. Toisenlainen politiikka olisi tuottanut toisenlaiset tulokset. Kiinan esimerkki todistaa, ettei järjestelmä olisi ollut tuhoon tuomittu, mikäli se olisi kyennyt uudistamaan itsensä hallitusti ylhäältäpäin. Se tietysti olisi edellyttänyt luopumista ajoissa tietyistä marxilaisista ja leninistisistä dogmeista.

    Syypäät lopulliseen katastrofiin olivat Mihail Gorbatšov ja Boris Jeltsin. Itäblokin ja Neuvostoliiton geopoliittiseen hajottamiseen pyrkinyt länsi käytti häikäilemättä hyväkseen Gorbatšovin naiiviutta ja heikkoutta ja Jeltsinin lyhytnäköisyyttä ja vallanhimoa. Vladimir Putin tarvitsee vielä kauan aikaa korjatakseen Venäjän 1980- ja 1990-luvulla kokeman valtavan onnettomuuden aiheuttamat vahingot. Kansakuntana ja maana Venäjä kävi lähellä kuolemaa. Länsimaat katselivat tyytyväisinä vierestä Venäjän syöksymistä lännestä riippuvaisen rosvokapitalismin kaaokseen ja demografiseen katastrofiin. Nyky-Venäjä on onneksi jälleen turvassa, kiitos Putinin suuren työn. Paljon on kuitenkin vielä tehtävä.

    Et ilmeisestikään tiedä, että miten Gorba ja Jeltsin saivat vakavaraisen ja hyvinvoivan neukkulan konkurssiin vain muutamassa vuodessa.

    Mutta se ei estä sinua kutsumasta heitä neukkulan romahtamisen syyllisiksi.

    Miten on - pystyykö sinun käsityksesi mukaan täyspäinen kommunisti osoittamaan syyllisen tietämättä tekoa, johon tämä on syyllistynyt??

    ..................

    Äänestä

Porvarilliset talousoppineet eivät ole huolissaan kansojen ahdingosta. He ovat huolissaan järjestelmästä. Jos se vedetään liian kireälle, kansat voisivat tulla vaatimaan työnsä tuloksia itselleen.

Äänestä

Jeltsin ei ole syypää EU:n ongelmiin. Eu-maat ottivat kilvan NL:n kansallisomaisuutta rahaksi muutettuna Eu-maiden pankkeihin.
Unionin maat junnaavat taloudellisesti paikoillaan tai jopa taantuvat. Ja elleivät taannu, niitä taannutetaan.
Mikäli katsotaan palkkatulon ja pääomatulon välistä suhdetta, useissa Unionin maissa palkkatulojen osuus kansallisvarannosta laskee. Suomen hallitukset ovat osaltaan vaatineet joidenkin maiden palkkatulojen laskua.
Se on käänteisesti edesauttanut tavaranvaihdon alenemista ja Suomenkin työläisten aseman heikentymistä.

Äänestä

Onnittelut s.p. Olet uskaltanut rekisteröidä nikkisi, siihen ei moni ole omannut rohkeutta tälläkään palstalla vaan puskahuutajia täällä on joka lähtöön. Tuon kopioinnin vuoksi minäkin aikoinaan nikkini rekisteröin enkä ole kertaakaan katunut.

Kovin s.p yksinkertaistit tuon väitteesi, tosin voit ratkaista sen helposti itsekin esittämällä mitä tuottavaa työtä voisimme nuorilla teettää? Kysehän on markkinoista ja jos ne eivät vedä ei kannata itkeä vaan on ryhdyttävä toimeen. On luotava tilanne jossa markkinat alkavat vetää, helpointa on laskea hintoja ja siten myös kustannukset joutuvat syyniin. Nykyinen jäykkä palkka- ja työaikajärjestelmä on yhtenä kantona kaskessa. Pääomiakin löytynee jos vain löytyy markkinointikelpoisia ideoita joita voit nyt esittää!

Äänestä

Joko tiedät. että mihin kuluttajat käyttävät sivustoa
http://www.vertaa.fi/

Et?
No niin kai sitten, et kai sinä ihan ilman syyttä ole kommunistiksi ryhtynyt - vai uskot sinä ressukka vieläkin, että samanlaisten tuotteiden hinta on sama!!
Kalle käyttää sitä sivustoa mm. osoittamaan sinun käsityksesi hinnan muodostumisesta olevan kaukana todellisuudesta.

...........................

Äänestä

"Pääomiakin löytynee jos vain löytyy markkinointikelpoisia ideoita joita voit nyt esittää! "

Suomen ja EU:n mitassa on alennettu työvoiman hintaa monella tapaa. Sen nimi on ostovoiman pienentyminen.
Tässä ei nyt puhuta turhan tuotannon ja turhien tuotteiden tuottamisesta, joiden markkinoinnissa on oma ammattikuntansa kapupan piirissä. Aihe olisi oman aloituksen aihe.

Markkinat eivät vedä. Se on tosiasia. Silti tuottavuus nousee joka vuosi. Lisäarvon tuotanto kasvaa ja pääomien piilopaikat käyvät tukkeutuvat. Kasvaneella lisäarvon tuotannolla olisi mahdollisuus kehittää sosiaalista sektoria. Sen mukana kasvaisi rakennus- ym. tuotanto.
Miksi ajaa infrastuktuuria alas kun pääomia on enemmän kuin koskaan ennen!
Työajan lyhennys edistäisi myös työn tuottavuuden nousua.

Äänestä
  • Ensimmäinen talousoppi, oli järjestelmä mikä tahansa joka ei aio kaatua, on, että ostovoima pitää tienata eikä sitä voi jakaa. Ostovoiman jakamista kutsutaan inflaatioksi joka näkyy hyvin Hugon aikaansaannoksista. Siellä jaetaan öljyrahaa ilman vastikkeita ja saadaan aikaan 5 devalvaatiota 10 vuoden aikana. Ajattele säästäjien tuskaa ja kuitenkin säästäjät ovat pääoman luonnissa välttämättömiä. Tuolla tavalla pärjätään joten kuten mutta yhteiskunta ei edisty koska ei tarvitse välittää.

    Äänestä

Venezuela olisi mielenkiintoinen aihe mutta pysytään kotona.

Maanteiltä aletaan kuoria asfalttia kun ei ole varaa korjata. Homekiinteistöissä on miljardien luokan työt. Ellei korjata, sairauskulut kasvavat. Terveyden- ja vanhustenhoidossa on hoitajapula. Se on tiedetty jo vuosia sitten.
Kaikenlaista korjattavaa tai uudisrakentamista olisi.

"Ensimmäinen talousoppi, oli järjestelmä mikä tahansa joka ei aio kaatua, on, että ostovoima pitää tienata eikä sitä voi jakaa."

Yhdyn väitteeseen. Meillä ne on jo tienattu ja joka vuosi tienataan lisää. Työläisten työllä liikapääomien kukkulat kasvavat vuoriksi. Mikäli väestölle olisi töitä, he tekisivät lisää ylijäämäpääomia.
Toiseksi. Pääomat syntyvät työläisten työllä ja niiden tulee olla yhteiskunnan käytettävissä. Osa menee uuteen tuotantoon, entisen parantamiseen ja osa (nyt ylijäämät) joutaisi elvytyksen nimissä yhteiskunnan epäkohtien korjaamiseen.
Uutta tuotantoa vastaan löytyy aina jostain pääomia joten ylijäämien makuuttaminen on järjetöntä. Se on samaa kuin makuttaa työväestöä toimettomana.

Ylipäänsä voitot pitäisi olla valtion valvonnassa ja estettynä niiden piilossa pitäminen. Tällöin voitaisiin todeta reaaliset mahdollisuudet tarpeita vastaan.
Nykyinen tilanne on tosi surkea.

Äänestä
  • Niin.
    Mitähän marx mahtoi sanoa voiton muodostumisesta tavaran hinnan ollessa sen arvoa korkeampi?
    Kallella on vahva käsitys, että marx ei sanonut siitä mitään - ei ehtinyt puuttumaan asiaan lainkaan sillä sen erikoistapauksen, jossa tavara myydään arvostaan, pähkäily vei kaiken hänen aikansa.

    Oikaisehan Kallen käsitys asiasta kertomalla, että miten marxin mukaan kapitalistin voitto muodostuu hänen myydessä valmistamansa tavara sen arvoa vastaavaa hintaa kalliimmalla.

    Sinusta ei taida olla Kallen käsityksen oikaisijaksi.
    Eikä siihen taida pystyä kukaan muukaan vaikka olisi marxia opiskellut koko ikänsä ja näin heittänyt elämänsä hukkaan.

    ............................

    Äänestä

  • Olihan meilläkin noita devalvaatioita hieman samoista syistä aikanaan s.p. Nyt emme vaan pysty sitä tekemään ja se oli tiedossa jo euroon liityttäessä. Tiedossa ei tosin ollut joidenkin maiden leväperäinen suhtautuminen vakaussopimuksiin ja siitähän nyt osin on kyse.

    Ennen noita korjauksia noissa homekouluissa pitäisi hieman kohentaa työn suorittajan vastuuta työnsä tuloksesta, tuossa lähellä on jo pari kertaa parin kymmenen vuoden aikana korjailtu "uutta koulua" homeen vuoksi kun vanha koulu johon minä menin 1949 on edelleen käytössä hieman ehostettuna muutaman kilometrin päässä. Sen 100 vuotispäivät olivat jo muutama vuosi sitten ja pelkään, ettei "uudella" sitä päivää koskaan tule.

    Koulut kun ovat yleensä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kuntien omistuksessa niin kuntien rahatilanne on rajoittava tekijä niiden kunnostuksessa. velanotolla kun on rajansa silläkin. Tilanne on vakava ja siksi vastuuttomat rakentajat ja suunnittelijat olisikin saatettava vastuuseen möhlimisestään. vastuu/takuuajan tulisi olla suhteessa oletettuun käyttöikään. Olen aikoinaan ostanut autonkin 4 vuoden takuulla tosin kilometrivarauksin ja auton käyttöikä vaihtelee jossain 10 - 20 vuoden välillä joten takuuaika oli vähintään 20% käyttöajasta. Kun koulun voidaan olettaa olevan vielä 100 vuoden päästä pystyssä niin takuukin voisi olla 20v mittainen jos kunta on huolehtinut säännöllisestä rakenteen huollosta.

    "Liikapääomat" mitä ne sitten lienevät tuskin syntyvät työläisten ansiosta vaikka heillä osansa siinä onkin. Syntyjen syyt ovat markkinoinnissa ja suunnittelussa pääoman lisäksi. pelkät työläiset eivät saisi paljoakaan aikaan jos joku ei heille työtä organisoisi ja markkinoisi valmistuvia tuotteita tai palveluja.

    Pääomat on syytä pitää yksityisinä jotta poliitikot eivät pääse kirkastamaan kruunuaan niiden yleisellä jakamisella. Ne tulevat varmuudella käyttöön sopivan investointikohteen ilmaantuessa tai ne ovat muiden käytössä pientä, nykyisin liiankin olematonta, korvausta (korkoa) vastaan. Yhteiskunnan pääomahallinta ei ole menestynyt missään eikä koskaan vaan aina on mörkö tullut vastaan.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Olihan meilläkin noita devalvaatioita hieman samoista syistä aikanaan s.p. Nyt emme vaan pysty sitä tekemään ja se oli tiedossa jo euroon liityttäessä. Tiedossa ei tosin ollut joidenkin maiden leväperäinen suhtautuminen vakaussopimuksiin ja siitähän nyt osin on kyse.

    Ennen noita korjauksia noissa homekouluissa pitäisi hieman kohentaa työn suorittajan vastuuta työnsä tuloksesta, tuossa lähellä on jo pari kertaa parin kymmenen vuoden aikana korjailtu "uutta koulua" homeen vuoksi kun vanha koulu johon minä menin 1949 on edelleen käytössä hieman ehostettuna muutaman kilometrin päässä. Sen 100 vuotispäivät olivat jo muutama vuosi sitten ja pelkään, ettei "uudella" sitä päivää koskaan tule.

    Koulut kun ovat yleensä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kuntien omistuksessa niin kuntien rahatilanne on rajoittava tekijä niiden kunnostuksessa. velanotolla kun on rajansa silläkin. Tilanne on vakava ja siksi vastuuttomat rakentajat ja suunnittelijat olisikin saatettava vastuuseen möhlimisestään. vastuu/takuuajan tulisi olla suhteessa oletettuun käyttöikään. Olen aikoinaan ostanut autonkin 4 vuoden takuulla tosin kilometrivarauksin ja auton käyttöikä vaihtelee jossain 10 - 20 vuoden välillä joten takuuaika oli vähintään 20% käyttöajasta. Kun koulun voidaan olettaa olevan vielä 100 vuoden päästä pystyssä niin takuukin voisi olla 20v mittainen jos kunta on huolehtinut säännöllisestä rakenteen huollosta.

    "Liikapääomat" mitä ne sitten lienevät tuskin syntyvät työläisten ansiosta vaikka heillä osansa siinä onkin. Syntyjen syyt ovat markkinoinnissa ja suunnittelussa pääoman lisäksi. pelkät työläiset eivät saisi paljoakaan aikaan jos joku ei heille työtä organisoisi ja markkinoisi valmistuvia tuotteita tai palveluja.

    Pääomat on syytä pitää yksityisinä jotta poliitikot eivät pääse kirkastamaan kruunuaan niiden yleisellä jakamisella. Ne tulevat varmuudella käyttöön sopivan investointikohteen ilmaantuessa tai ne ovat muiden käytössä pientä, nykyisin liiankin olematonta, korvausta (korkoa) vastaan. Yhteiskunnan pääomahallinta ei ole menestynyt missään eikä koskaan vaan aina on mörkö tullut vastaan.

    ""Liikapääomat" mitä ne sitten lienevät tuskin syntyvät työläisten ansiosta vaikka heillä osansa siinä onkin. Syntyjen syyt ovat markkinoinnissa ja suunnittelussa pääoman lisäksi. pelkät työläiset eivät saisi paljoakaan aikaan jos joku ei heille työtä organisoisi ja markkinoisi valmistuvia tuotteita tai palveluja."

    99,9% tuottesuunnittelusta tapahtuu palkatun henkilökunnan voimalla samoin myös tuotannon suunnittelu ja markkinointi sekä myös asiakkaan ostajat ovat palkkatyöläisiä. Ainakin Kallen työpaikalla palkkatyöläiset myös organisoivat myös työn.
    Omistajia tarvittiin vain toiminnan käynnistämiseen sekä yrityksen johdolle tavoitteiden saneluun. Jos tavoitteet eivät täyty niin johto vaihdetaan.
    Ja ennenkuin omistajat huomauttavat johdolle, että tavoitteet eivät taida toteutua, niin yritysjohto karsii kustannuksiaan rationalisoimalla ja näin yrittäen pelastaa asemansa yrityksen johtavana palkkarenkinä.

    Näin toimii ainakin Kallen työnantaja ja arvatenkin moni muukin.

    Kallelle työläinen on hän, joka saa palkkaa yrityksestä, olkoonpa hänen asemansa mikä tahansa.

    ....................

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Vaikka palkattu työvoima suorittaa tuotesuunnittelun normaalisti niin jotta olisi tuotesuunnittelua pitää olla tuotantosuunnitelmat joiden perusteella palkattu työvoima sitä tuotesuunnittelua tekee.

    Jos vaikkapa tuotantosuunnitelma käsittää kottikärryjä niin eivät suunnittelijat voi alkaa kännyjä suunnittelemaan vaan kottikärryn osia ja kokoonpanoahan siellä suunnitellaan kuten yhtiön hallitus/omistajat ovat joskus päättäneet. Jos tuotesuuntaa aiotaan muuttaa niin se lähtee normaalisti yläpäästä liikkeelle vaikkakin fiksuissa firmoissa palkattukin henkilö voi sitä ehdottaa.

    Isoissa yrityksissä varmasti lähes kaikki tehdään ja suunnitellaan palkatulla työvoimalla mutta kun kyse on enemmistöstä (lukumääräisesti) yrityksiä niin omistajataho on usein osana firman toimintaa. Enemmistöhän on PK yrityksiä mikrot (alle 10 henkeä) mukaan lukien.

    Tuloksenteosta vastaa siis firman hallitus ohjeistaen palkkatyövoimaa toimimaan tietyllä tavalla eli katteellisesti.

    Kyllähän omistaja-työläinenkin palkan saa normaalisti yrityksestä, silti hänen vastuunsa on suurempi kuin vain työläisen ja siten myös osuutensa tuotosta.

    Äänestä

"Ennen noita korjauksia noissa homekouluissa pitäisi hieman kohentaa työn suorittajan vastuuta työnsä tuloksesta, tuossa lähellä on jo pari kertaa parin kymmenen vuoden aikana korjailtu "uutta koulua" homeen vuoksi kun vanha koulu johon minä menin 1949 on edelleen käytössä.."

Tunnen tilanteen. Vanhaan aikaan rakennettiin kunnolla. 1980 luvulla rahamarkkinat vapautuivat. Yrittäjäksi kelpasi kuka vain, kellä oli rahaa. Samaan aikaan kunnallinen rakennusvalvonta sliipattiin yrittäjän vapauden alle. Hometiloja alkoi syntyä. Rakentamisen muutakaan laatua ei enää valvottu. Hallien katot tippuvat alas "maailman korkeimman rakennustekniikan maassa".
Ammattitaitoinen ammattaliittojäsenrakentaja kieltäytyi "suden" teosta. Luikuriyrittäjät löysivät luikurirakentajia ja laskut ovat valtavat.

Parannus. Kohta 1: rakennusvalvonta palautettava 1970 tasolle.

Äänestä

HEI!
Nyt toivon Teiltä S.Partakus varmat ja kovat perustelut sille asialle, että mistä todelle Suomen ja Euroopan sekä TELLUS-planeetan talousongelmat voisivat todella johtua? Onko todella syynä ongelmiini pelkästään se asia, että olemme EU-EMU-maa? Mitä Te Työnsankari ehkä haluatte vastata erään kulkurin ja katunarrin uteluihin? Oletteko Te Työnsankarit unohtaneet sen asian, että mitä Koti-Suomessa tapahtui kovan 1980-luvun kasinopelikauden jälkeen? Niin ja tuliko todella taloudellinen menestys vai mitä todella? Muistaakseni Suomi ei ollut EMU-maa vielä 1990-luvullakaan? Onko Teille Työnsankari totta se väite, joka sanoo, että KASINO-peliä on paljon helpompi harkoittaa pienessä tai vähän suuremmassakin kansallisvaltiossa kuin suuressa valtioliitossa kuten EU, NATO ja EMU? Toivoisin todella sitä asiaa, että Te S.Partakus yrittäisitte etsiä vastauksia ylläoleviin kysymyksiini. Miksi pitää ja täytyy todella vastustaa EU-NATO-EMU rp:tä?

Äänestä

"Onko Teille Työnsankari totta se väite, joka sanoo, että KASINO-peliä on paljon helpompi harkoittaa pienessä tai vähän suuremmassakin kansallisvaltiossa kuin suuressa valtioliitossa kuten EU,"

Aloitus otti kantaa harjoitettuun talouspolitiikkaan. Se oli pääpointti. Siteerauksen kysymykseen nähden viimeisten 25 vuoden ajalla sanoisin: Valtioiden koolla tai valtioliitoilla ei ole merkitystä.

Talouspolitiikan pääsuuunta kapitalismissa on ollut 1990 alusta lähtien seuraava. Työvoiman hinnan laskeminen alemmas, yritystukien lisääminen ja julkisen sektorin enempää tai vähempää alasajoa.
Sitä tehdään EU:n, kans.väl.pankkien ja kansallisvaltioiden vaatimuksista.
Muiden muassa Suomen edelliset ja nykyinen hallitus on sitä vaatinut muilta mailta mm. Kreikalta, Portugalilta ja Espanjalta. Toisaalta Suomi ja monet muut maat omasta tahdostaan ovat noudattaneet yllä mainittua linjaa.

Tulokset näkyvät. Työttömyys kasvaa. Jo ennestään varakkaat vaurastuvat entistä enemmän. Kokonaisia valtioita asetetaan velkavankeuteen (-orjuuteen).
Nuorisosukupolvia tuhoutuu henkisesti. Sosiaaliturvan alasajo synnyttää slummiutumista ja on jo mm. Kreikassa nähtävissä. Väkivalta ja rikollisuus, rikollisuus myös liiketoimintana lisääntyy.
Samaan aikaan rasismi ja erilaiset rotuoppiaatteet etenevät.

Meillä olisi Euroopan laajuiset ammattiliitot, demarien ja heistä vasemmalla olevien kv-yhteyksiä. Niiden tulisi yhtyä vallitsevaa talouspolitiikkaa vastaan ja esittää oma vaihtoehto ja vauhdittaa vaatimuksia esiintymisillä.
Hirskailla toiveilla linja ei muutu.
Sinänsä ollako EU:ssa vai ei, sillä ei ole merkitystä. EU:n ulkopuolella olevien maiden ahdinko yhtä suuri.
Toisaalta Eu edustaa toiselta puolen kansojen ja talouden kansainvälistymistä ja edustaa siten edistystä.

Äänestä
  • Jos oikein ajatellaan ilman kommervenkkeja niin nykyinen politiikka on lähes ”Kansainvälisen” tasoa, siinähän kaikki kansat on veljet keskenään. On siis veljellistä laskea meidän elintasoamme jotta noille suurille nouseville talouksillekin riittää luonnonvaroja rajallisella maapallolla.

    Toinen ongelma on unelma saavutetusta edusta, sellaista kun ei tule koskaan olemaan. Ei maailma kunnioita jonkun porukan keskenään sopimaa vaan toimii ihan miten kokonaisuus toimii. Siksi kaikki sopimukset pitäisikin sitoa globaalin talouden joka hetkiseen tilaan. Tämä tekisi sopimuksista joustavia ja vähentäisi yli varojen elämistä minkä virheen ovat nämä vanhat teollistuneet maat nyt tehneet, jokainen. Vain määrissä on eroa.

    Kun puhutaan työttömyydestä niin puhutaan vain siitä millainen se on nykyisillä sopimuksilla. Pitää siis alkaa tehdä sopimuksia uudelleen ja ottaa niissä myös työttömyys huomioon. Ainakin kaksi tapaa on helppoa määritellä, ensin palkkojen pitää olla riippuvaisia työttömyysprosentista jotta kilpailukyky ei laskun aikana kokonaan ruhjoudu. Toiseksi työaikojen tuntia/viikko pitää joustaa siten, että jokaiselle riittää oma siivunsa jaettavasta työstä. Voidaan tietysti kehitellä muitakin keinoja kunhan kustannukset eivät ainakaan nouse, nytkin ne ovat suuremmat mihin olisi varaa.

    Valtion ja kuntien menot ovat liian suuria joten noiden instanssien palkkamäärää pitää laskea, helpoiten se käy vähentämällä henkilökuntaa jolloin sitä on saatavissa lisää tuottavaan työhön. Nyt meidän julkinen sektorimme on liian suuri ja kallis koska valtion ja kuntien rahat eivät tahdo riittää vaan ne velkaantuvat.

    Yritteliäisyys pitää saada kunniaan koska se vaatii yhteiskunnalta vähän ja saattaa antaa yrittäjälle silti paljon. Ammattiliitot taas ovat menettäneet otteensa nykymaailmassa pyrkiessään toimimaan aina vaan nousukauden toimintamallien mukaan. Kukaan ei uskalla sanoa totuutta, on menty liian pitkälle ja lasku häämöttää. Realiteetit ovat monelle poliitikolle liian karvaita niellä ja siksi he pyrkivät peittelemään kylmää totuutta.

    Äänestä

  • Joko kohta olet löäytänyt marxin jäämistöstä sen kohdan, jossa hän kertoo voiton muodostumisesta tavaran hinnan ollessa sen arvoa korkeamman??

    Kalle väittää, ettei marx ehtinyt voiton muodostumista käsitteleen yleisellä tasolla vaan hänen aikansa riitti vain yhdenb erikoistapauksen pähkäilyyn.
    Osoitahan nyt Kallen olevan väärässä kertomalla miten voitto marxin mukaan muodostuu yleisesti riippumatta hinnan ja arvon välisestä suhteesta.

    Sinusta ei taida olla miestä kumoamaan Kallen väitettä koskien marxin oppien puutteellisuuksia.

    ........................

    Äänestä

HEI!

Olisin kiitollinen, jos Te S.Partakus edes yrittäisitte tarinoida siitä asiasta, että mikä voisi olla nykyhetkellä TELLUS-planeetalla ns Vasemmistolainen Vaihtoehto Talous- ja Sosiaalipolitiikassa ja että miten esimerkiksi Sosiaalitoimi pitäisi rahoittaa.

Niin ja oletteko Te S.Partakus tietoinen myös siitä asiasta, että ikävä kyllä myös tämän päivän vasemmistolainen puoluetoiminta vaatii rahavarantoja. Nyt ei todellakaan edes Kommunistiset Puolueet pysty toimimaan menestyksellisesti pelkästää TALKOO-periaatteella, joten nekin tarvitsevat kilisevien kolikoiden ja rypistyneiden kymmien lisäksi myös LEHVÄ- kasan ja vielä kerran LEHVÄ-kasan. Niin ja nyt me voimme kysyä, että mistä ihmeestä Kommunistiset Puolueet voisivat saada tarvitsemansa puoluetoimintarahat. Niin ja me voimme vielä ilmeisesti todeta sen asian, että ei nykytietämyksellä ilmeisesti kannatta aloittaa KASINOPELI-kierrettä uudestaan.

Ilmeisesti Te S.Partakus tiedätte sen, että miten SKP-SKDL rp:n KASINO-pelille kävi 1980- ja 1990-luvuilla. Menikö todella Tuhkatkin Pesästä? Niin ja tämän edellä kertomallani tarinalla halusin sanoa sen, että jos haluaa saada edes LESKEN ROPO rp:n tasoista tukea oikeistolaisilta rahamiehiltä, niin ja HE eivät anna tukea ilmaiseksi kuten esimerkiksi näimme MOOSES YKSI ja MOOSES KAKSI rp:ssä vaan HE vaativat vastineita kuten verohelpotuksia, ymmärtäväistä tuomioistuinkäytäntöä, sellaisen lainsäädännön, joka kannustavasti tukee yksityistä yritystoimintaa ja jos pitää tehdä huoltoturvaleikkauksia, niin niiden pitää kohdistua ns Loisijoihin eli KARJAKUNTA rp:hen.

Kun nyt on puhuttu ns Hometalo- ja Homekouluongelmasti, niin ei tälläisiä ongelmia kiinteistökuvioissa olisi siinä mitassa kuin tällä hetkellä, jos esimerkiksi julkinen rakennusvalvonto olisi toiminut asianmukaisesti. Voin näin lopuksi sanoa sen, että esimerkiksii kaikkein herkimmin Kommustisten Puolueiden tukemista harjoittavat erilaiset Alamaailman järjestöt kuten MC-kerhot ja vastaavat. Nyt heti kun ne alamaailman järjestöt ovat saaneet komupuolueet pihteisinsä, niin ne vievät komuilta tuhkatkin pesästä ja komuilla ei ole enää edes vikisemisen oikeutta, siis pitää toimia tasan tarkkaan siten kuin Alamaaliman Pomoremmi käskee.

Äänestä

Työeläkeläinen:
"Kun puhutaan työttömyydestä niin puhutaan vain siitä millainen se on nykyisillä sopimuksilla. Pitää siis alkaa tehdä sopimuksia uudelleen ja ottaa niissä myös työttömyys huomioon."

Työeäkeläisen tarina oli yksi yhteen 1.800 alun kapitalistien narinasta työvoiman loismaisuudesta, kuinka ne ovat kuluerä yhteiskunnalle (tarkoittivat pääomien omistajia). Tarina siitä kuinka he muuttuivat joukkotyöttöminä koneistumisen seurakusena yhteiskunnallisesti rasitteeksi, eläteiksi, jotka eivät tuota mitään pääomalle, mutta syövät elintarvikkeita ilman vastiketta ym. ym.
Kapitalistien tai pikkuporvarien propaganda ei ole muuttunut pennin vertaa 200 vuoden aikana.

Kun kapitalismi synnyttää liikatyöväestöä, se demonisoidaan turhakkeeksi ja sen varjolla ollaan saavutettujen etujen kimpussa.
1.800 Englannissa, kapitalismin eturivin maassa, liikatyöväestöä oli aina tarjolla ja niiden avulla poljettiin palkkoja, poistettiin tuotannosta aikuisväestöä (koneiden johdosta) ja tilalle tuotiin 6 - 13 vuotiaita lapsia ja naisia ja molempien palkka oli pienempi pienestä miehen palkasta. 1.800 alun Englannissa työläisiksi joutuneen väestön osa kurjistui absoluuttisesti ja itse työläissukupolvien asema heikentyi, kunnes syntyi sosialistinen ja ammatillinen liike.

Työeläkeläinen on siitä mainio, että hän esittää kansainvälisen porvariston ohjelmanja perustelut ja joka on yksi yhteen 1.800 alkupuolen Englannin porvariston ohjelma.
Kapitalismi ei muuta voi. Työväenluokka voi. Sen on yhdistyttävä maailmanlaajuisesti. Kehittyneiden maiden työläisten on tuettava kehittyvien maiden työläisiä "Työeläkeläisen" ohjelmaa vastaan. Se kun on kaikkien työläisten ansiotasosta riippumatta puhdas nylkemisohjelma.
Se tukee kansojen etenemistä vielä vähemmän kuin 1.800 luvulla. Missä tahansa työvoiman arvon hintamuodon alentaminen merkitsee ainoastaan tuotannon supistamista eli kapitalismin kyvyttömyyttä mennä eteenpäin.

Asiassa "turha tuotanto" ei muuta kokonaisuutta.

Äänestä
  • Jos loisista puhutaan niin niistä puhut sinä arvoisa s.p, en minä! Kannattaa varoa mitä kirjoittaa jottei munaa itseään! Sinullehan nyt näin kävi!

    Minä sanoin ainoastaan sen totuuden jotta työehtoja kannattaa säädellä työttömyysasteen mukaan, on aina parempi jokaiselle olla ansiossa kuin nostella rahaa sossun tiskiltä.

    On myös parempi jakaa työaikaa useammalle koska silloin ei työttömien armeija pääse kasvamaan suuriin mittoihin. Urkkihan taisi sen rajan vetää 100'000 kohdalle mutta voi sen vetää alemmaksikin. Nykyinen vuosia kestävä ”kotihoito” ei ole eduksi kenellekään koska siinä pääsee ammattitaito ja muut kyvyt häipymään tuomiten uhrin ikuiseen, ei kadotukseen vaan työttömyyden kurjuuteen.

    En tiedä miksi lähdit viime vuosisadan Englantiin, ne ajat on jo ohitettu kuten myös komuajan (Neuvostoliitto) hienot paratiisilupaukset, työtä kaikille. Tiedämme tuon työn luonteen jos olemme siellä vierailleet.

    Kävellessäni arkena Tallinnan katuja Bresnevin aikaan paikallisen insinöörin kanssa kysyin onko joku juhlapäivä kun kadulla on työikäisten tungosta heti aamupäivällä? Hän vastasi, ei ole mutta työläiset vain käyvät ilmoittautumassa työpaikallaan ja sen jälkeen he lähtevät ostoksille koska kun työaika päättyy kauppojen hyllyt ovat taas tyhjinä. Mahtaakohan kaupan jonossa seisominen ja katukävely olla niitä tuottavuuden kohotuskonsteja kommunismissa? Tuo on sinun mallisi tulos, pidän meidän malliani paranneltuna esim. ehdotuksillani parempana.

    Työväenluokka, mitä se sitten onkaan johtajasta tsuppariin ei voi sen enempää kuin mitä mahdollisuuksia demokratia suo. Me voimme aina vaaleissa valita mieleisemme vaihtoehdon jossa vain ääri harvoin vilahtaa kommunistinen näkemys, onneksi.

    Työeläkeläisellä ei ole ohjelmaa kuin sinun aivoituksissasi vaan ratkaisut tehdään aina järkevyyden perusteella, eri tilanteissa pitää harkita mikä on pienin paha ja suurin hyöty. Dogmeille ei ole sijaa!

    Äänestä

Työeläkeläiselle olisi sittenkin hyödyksi lukea Marxin Pääoma I kirjan osio "Suhteellisen lisäarvon tuotanto". Se on karmeaa luettavaa "vapaan" kapitalismin syntymisestä ja joka toteutui suurin piirtein samanlaisena kaikkialla ja ilmenee edelleen kolmannen maailman kapitalismin nykykehityksessä.

Kommunistit eivät ole keksineet käsitettä "työvoimatavara". Se kehittyi terminä kapitalistien keskuudessa sijoitetun pääoman toisena kohtiona työläisinä. Se oli ja on sijoittajille samanlainen kuluerä kuin kiinteä pääoma.
Englannissa 1.800 luvun alussa termistä käytettiin vieläkin epäihmismäisempää käsitettä "kädet". Kädet ts. palkkatyövoima söi lisäarvoa siinä kuin koneetkin. Ja kuitenkaan koneet eivät pyörineet ilman "käsiä".

Historiassa Englannissa oli nousevan kapitalismin huolena käsien palkat, suuri vinkuminen 13 tunnin työpäivän muuttamisesta 12 tunniksi ja kuinka se romahduttaa talouden ja työläiset kuolevat nälkään. Kokonaisia työlässukupolvia tuhoutui alle 30 vuoden ikäisinä, miljoonia lapsia ei päässyt aikuisikään eikä koskaan kokenut lapsuutta pölyisissä, vetoisissa, myrkyllisissä työolosuhteissa. Kun tähän liitetään Englannin ja muun Lännen siirtomaaorjuutus (vailla inhimillisten kärsimysten vertaa), niiden aineellisen vaurauden lähde on julma.

Nyt globaali kapitalismi esittää lähes samoja perusteluja työvoiman arvon laskemisen perustaksi ja synnyttää kiihkon vimmalla uusnatsilaisia liikkeitä.
Suomen hallitus, EU, IMF, kaikki taantumuksen voimat haluavat lisätä lisäarvoa työaikaa pidentämällä, asettavat stoppia luonnonsuojelulle, asettavat häikäilemättömän tunnuksen tuotannon supistamisesta ja johon kaikkeen "työvoimatavara", "kädet", tai "tollot" tai miksi työläistä haukutaankin olisivat syyllisiä edellyttäesssän ihmisarvoa.

Äänestä
  • Joko sinä olet löytänyt sen marxin opin kappaleen, jossa kerrotaan voiton muodostumisesta hinnan ollessa tavaran arvoa korkeamman?

    Kalle väittää, ettei marx koskaan ehtinyt moista asiaa edes pohdiskeleen.
    Sinä voit osoittaa Kallen olevan väärässä kertomalla marxin oppien mukaisen voitonmuodostuksen tavaran hinnan ollessa sen arvoa korkeamman.

    Niin, et pysty - et pysty sillä marx ei ehtinyt asiaa pähkäilemään koskaan vaikka ei antanutkaan työnteon pohdiskelua haitata.
    Kyllä siinä varmaan oli ruova marxilla ukossaan kestämistä.

    ............

    Äänestä

HEI!

Miten ihmeessä tavaran hinta voi olla tavaran arvoa korkeampi? Mitä nyt tarkoittaa ARVO ja mitä taas HINTA? Onko nyt Tavaran HINTA rahayksikkömääräinen vai työtuntimääräinen?

Niin ja ainakin minun mielestä Tavaran Arvo ja Tavaran Hinta pitää määrittää Pääomakirjan Mikroteoria ja Makroteoria rp:n avulla, sillä nämä edellä mainitut ovat teoriakuviona sellaisia, jotka kestävät Logiikkatestin ja Realismitesti. Mikä porvarillinen talouseoria voisi olla sellainen, että siinä kestää edes logiikkatesti? Onko ainoa mahdollinen ehdokas KLASSIKKOMALLI eli Täydellisen Kilpailun Malli?

Nyt pitää kuitenkin tajuta se asia, että jos haluaa saada Klassikkomalli rp:n sellaiseksi, että se kestää edes Logiikkatestin, niin tämä edellyttää tulkintaa ja vielä kerran tulkintaa unohtamatta kuitenkaan sitä asiaa, että pitäisi löytyä ainakin yksi sellainen liike torikauppiaiden yhteisössä, jossa Identtisyysoletus C:n ja Q:n suhteen on voimassa. Oletteko Te Toveri Työkkäri ja Te Toveri AP sekä Rajan Vartijat löytäneet tälläistä yritystä? Nyt on kuitenkin hyvä muistaa se asia, että jotta Klassikkomalli olisi myös reaalinen, niin tällöin kaikkien yritysten pitäisi olla täysin Identtisiä C:n ja Q:n suhteen sekä vielä homogeenisiä.

Äänestä
  • Pystytkö laskemaan tavaran arvon marxin arvolain pohjalta?
    Niin, ei siihen pysty kukaan mukaan.

    Silloin ei kukaan voi myöskään tietää, että onko hinta enemmän, vähemmän tai juuri arvo mukainen.

    Yllä olevansta seuraa, ettei marxin arvokäsitettä voida käyttää mihinkään muuhun kuin filosofiseen keskusteluun ja kommunistien kurittamiseen keskustelupalstoilla. Muuhun siitä ei ole - sitä ei tarvita mihinkään oikeassa elämässä.
    Mihin sellaista arvokäsitettä, jonka suuruutta ei voida laskea, voitaisiin käyttää?
    Niin, ei mihinkään.

    Mihin sinä olet viimeksi tarvinnyt käsitettä yhteiskunnallisesti välttämätön työ, joka on siis tavaran arvon perusta?
    Niin, et mihinkään.
    Kalle on käyttänyt sitä menestyksekkääsi kommunistien kuritukseen täällä palstalla ja siihen tarkoitukseen se sopiikin erittäin hyvin. Siinä jopa vähälahjaisempikin punanuttu ymmärtää saavansa turpiinsa asiasta keskusteltaessa.

    .............

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

s.partacus kirjoitti:

Suomen ja EU:n noudattama talouspolitiikka tuhoaa maiden talouden ja synnyttää syrjäytyneiden sukupolvia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu