Holkerin hallituksen salainen agenda
Kalevi Sorsa ja Erkki Liikanen perustelivat DDR:lle vuoden 1987 sinipunahallitusta mahdollisuudella ”syventää ristiriitoja porvarillisien puolueiden välillä”.
Presidentti Mauno Koivisto kuvaa muistelmissaan Kaksi kautta (Kirjayhtymä 1994) keväällä 1987 syntyneen sinipunahallituksen taustoja. Koivisto syyttää kokoomuksen Ilkka Suomista ja keskustan Paavo Väyrystä sananmukaisesti ”salaliitosta”, kun porvaripuolueet olivat tehneet joulukuussa 1986 ”salaisen sopimuksen” tulevasta hallitusyhteistyöstä.
Koivisto esti aikeen ja nimitti aktiivipolitiikasta sivuun vetäytyneen Harri Holkerin johtamaan hallitusta, jossa rankan vaalitappion kokeneella Sdp:llä oli johtava rooli. Julkisuuteen jäi kuva, että Koivisto pelasti Suomen salaliittolaisten kynsistä.
Epäilemättä Väyrynen oli ennustaessaan idänkaupan romahdusta syyskuussa 1986 ja kilpailukyvyn ongelmia korostaneilla puheenvuoroillaan saanut hallituskumppanit, etenkin pääministeri Kalevi Sorsan, epäilyttävään asemaan. Väyrynen puhui kuin pääministeri. Toisaalta pääministeri oli toiminut kuin ulkoministeri aiempina vuosina.
Sorsa teki sekä sisä- että ulkopolitiikkaa. Sdp:n ministeri Matti Ahde totesi DDR:n Helsingin suurlähettiläälle 25.11.1986, että hallituksessa ulkopoliitikan johto oli siirtynyt Sorsalle. Samalla Ahde arvosteli kovin sanoin ulkoministeri Väyrystä ja kiitti vuolaasti SED-diktatuurin rauhanpolitiikkaa.
Miten sinipuna perusteltiin Neuvostoliitolle ja itäblokille? Olihan Sdp:n tavoitteena yhdessä muun vasemmiston kanssa ollut todistettavasti ”oikeistovaaran” eliminointi Suomen sisäpolitiikassa.
Vuoteen 1987 poliittisena maksumiehenä oli ollut kokoomus. Kokoomuksen puheenjohtaja Suominen sai yllätyksekseen kuulla KGB:n residentiltä - eli Neuvostoliiton salaisen palvelun Helsingin aseman päälliköltä - jo ennen maalisvaaleja, että Suomeen tulee sinipunahallitus.
Sorsa vihjaisee muistelmissaan samaan todetessaan oman residenttinsä keksineen sinipunan jo ennen kuin asiasta keskusteltiin Helsingissä. Jollain tavoin hallitusratkaisu oli sekä etukäteen petattu sekä uusien tietojen valossa otettu esille itäblokin kanssa.
Sdp:n puoluesihteeri Erkki Liikanen keskusteli nähtävästi jo toukokuussa 1986 Väyrysestä ongelmana Moskovassa Nkp:n keskuskomitean kansainvälisen osaston varapäällikön Vadim Zagladinin kanssa. Asianomainen oli Sdp:n arvostama luottomies, johon etenkin Sorsa oli luonut läheiset suhteet toimiessaan Sosialistisen Internationaalin aseriisuntaryhmän johdossa.
Kalevi Sorsa ja Erkki Liikanen perustelivat DDR:lle vuoden 1987 sinipunahallitusta mahdollisuudella ”syventää ristiriitoja porvarillisien puolueiden välillä”.
Presidentti Mauno Koivisto kuvaa muistelmissaan Kaksi kautta (Kirjayhtymä 1994) keväällä 1987 syntyneen sinipunahallituksen taustoja. Koivisto syyttää kokoomuksen Ilkka Suomista ja keskustan Paavo Väyrystä sananmukaisesti ”salaliitosta”, kun porvaripuolueet olivat tehneet joulukuussa 1986 ”salaisen sopimuksen” tulevasta hallitusyhteistyöstä.
Koivisto esti aikeen ja nimitti aktiivipolitiikasta sivuun vetäytyneen Harri Holkerin johtamaan hallitusta, jossa rankan vaalitappion kokeneella Sdp:llä oli johtava rooli. Julkisuuteen jäi kuva, että Koivisto pelasti Suomen salaliittolaisten kynsistä.
Epäilemättä Väyrynen oli ennustaessaan idänkaupan romahdusta syyskuussa 1986 ja kilpailukyvyn ongelmia korostaneilla puheenvuoroillaan saanut hallituskumppanit, etenkin pääministeri Kalevi Sorsan, epäilyttävään asemaan. Väyrynen puhui kuin pääministeri. Toisaalta pääministeri oli toiminut kuin ulkoministeri aiempina vuosina.
Sorsa teki sekä sisä- että ulkopolitiikkaa. Sdp:n ministeri Matti Ahde totesi DDR:n Helsingin suurlähettiläälle 25.11.1986, että hallituksessa ulkopoliitikan johto oli siirtynyt Sorsalle. Samalla Ahde arvosteli kovin sanoin ulkoministeri Väyrystä ja kiitti vuolaasti SED-diktatuurin rauhanpolitiikkaa.
Miten sinipuna perusteltiin Neuvostoliitolle ja itäblokille? Olihan Sdp:n tavoitteena yhdessä muun vasemmiston kanssa ollut todistettavasti ”oikeistovaaran” eliminointi Suomen sisäpolitiikassa.
Vuoteen 1987 poliittisena maksumiehenä oli ollut kokoomus. Kokoomuksen puheenjohtaja Suominen sai yllätyksekseen kuulla KGB:n residentiltä - eli Neuvostoliiton salaisen palvelun Helsingin aseman päälliköltä - jo ennen maalisvaaleja, että Suomeen tulee sinipunahallitus.
Sorsa vihjaisee muistelmissaan samaan todetessaan oman residenttinsä keksineen sinipunan jo ennen kuin asiasta keskusteltiin Helsingissä. Jollain tavoin hallitusratkaisu oli sekä etukäteen petattu sekä uusien tietojen valossa otettu esille itäblokin kanssa.
Sdp:n puoluesihteeri Erkki Liikanen keskusteli nähtävästi jo toukokuussa 1986 Väyrysestä ongelmana Moskovassa Nkp:n keskuskomitean kansainvälisen osaston varapäällikön Vadim Zagladinin kanssa. Asianomainen oli Sdp:n arvostama luottomies, johon etenkin Sorsa oli luonut läheiset suhteet toimiessaan Sosialistisen Internationaalin aseriisuntaryhmän johdossa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En malta olla mainitsematta Tarja Halosen 70-luvun puolivälin hujakoilla puhettaan:
" Suomelle olisi ollut hyväksi liittyminen Neuvostoliittoon "
Siitä on ainakin yksi nauhoitus. Joka oli Ylen hallussa. Ja voi olla vieläkin ?
Mutta voi olla että on tuhottu, demarien valtakauden aikana Ylessä.
No oli tai ei, itsellä pieni otos ao puheesta nauhalla.
Kovin on "taistolais" mainen puheensa silloin.
Paasio miellytti isäntäänsä korostamalla, että hänellä oli ollut vuosia läheinen yhteys DDR:n edustustoon, mutta siihen mennessä ei ainuttakaan kutsua liittotasavallan edustustoon. Tähän viittaa sekin, että Stasin arkistosta on löytynyt peitenimi ”Dietrichin” välittämä tietovuoto-otsikko Ajankohtainen tilanne Suomessa uuden hallituskoalition pohjalta lähdekoodilta XV/1347/85 päivämäärältä 14.5.1987.
Lähetystösihteeri G. Magetin Paasio-keskustelun kirjaus on samalta päivämäärältä.
Paasio kehui isännälleen Skp:n stalinistipoliitikkoa Ensio Lainetta ”mahtavaksi” voimaksi, valitti Skp:n hajoamista ja uumoili, että Sdp ryhtyisi kutsumaan puoluekokouksiinsa vieraiksi veljespuolueiden ohella kommunistipuolueita ”sosialistisista maista”.
Sdp:n johto oli siten leimannut Holkerin hallituksen itäblokin tiedustelumiehille lyhytikäiseksi konservatismintorjuntahallitukseksi, jonka tavoitteena oli porvarien hajottaminen, Koiviston uudelleenvalinta 1988 sekä ulkopoliittisen puolueettomuussuuntauksen kuoppaus.
Sdp:llä oli siten ainakin salainen agenda, jolla torjuttiin porvarillisten puolueiden yhteistyösuunnitelmat, ”salaliitto”. Psykologiassa tätä kutsutaan projektioksi.
Tiesikö salatusta agendasta Sdp:n johdon lisäksi myös Holkeri, on kiinnostava historiantutkimuksellinen seikka. Hänen hallituksensa ohjelmajulistuksesta julkisuuteen iskostui kuva ”hallitusta rakennemuutoksesta”.
Väyrysen mielestä hallitusratkaisu oli ”törkeä väkivallanteko kansanvallan kannalta”. Suomenmaa syytti minua 5. huhtikuuta ”dramaattisesta sekaantumisesta puolueiden sisäiseen päätöksentekoon”: Lehden mukaan tärkein syy hallitusratkaisuun oli Väyrysen ”majesteettirikos, asettuminen presidenttiehdokkaaksi”. Suomenmaan mielestä kysymyksessä oli vallankaappaus: ”Aktivoimalla arvovaltansa presidentti Mauno Koivisto käynnisti kuitenkin yhden historian huikeimmista vallankaappauksista maassa. Kokoomus voitiin pelotella aseettomaksi punamullan kuolleistaheräämisellä. Harri Holkerin heilutellessa tahtipuikkoa SDP:n määräysvalta nousi hyvin lähelle 100 prosenttia. Kokoomus sai vain hanttihommia ja hankalat asiat, joista vaikeimpana pahasti vinoutunut idänkaupan tila. Tänään eduskunta juhlistaa vallankaappausta vaitsemalla ikäänkuin sinetiksi sosiaalidemokraattisen puhemiehen”
Lähdeaineisto: Mauno Koivisto Kaksi kautta ISBN 951-26-3947-5